Totuus vankilasta - Konna-Market.

Konna-Market on vastike siviilin pienmyymälälle ja elintarvikekioskille.
Sillä erotuksella, ettei Konna-Marketissa ole esimerkiksi olutta.
Pikahiivan tuomista valikoimiin on harkittu, sillä esimerkiksi kerran vuodessa on vappu ja konnan olisi hyvä saada vappu simaa. Rusinoita valikoimissa on ollut kautta aikojen.
Mitä ei saa, sen Talousmestari pyrkii tilaamaan.

Marketissa asiointi tapahtuu säännöllisin väliajoin, esimerkiksi kuukausi-kanttiini eli työrahaostot ja sitten on väliostoja, joita voi tehdä omalla rahalla.
Vanki tekee yleensä listan etukäteen, mitä hän aikoo ostaa ja luettelee ne tiskillä tai jos on toimittanut listan etukäteen, kamat voivat olla pakatut valmiiksi.

Saldon on täsmättävä ostoksiin. Niinpä vangin on tiskillä sanottava kuuluvalla äänellä nimensä ja vankinumeronsa ja välittömästi myyjä tarkistaa A-4 paperista, mikä on tilin saldo. Yli ei voi ostaa.
Kuten todettua, läheskään kaikkea ei Marketista saa. Bostonkakku oli ennen vanhaan suosituimpia artikkeleita nest kahvin ohella.
Nest kahvi on perusmustaa perusnessiä. Pajanessiksikin sitä sanottiin. Ne ketkä ovat vankilan hierarkissa pokapohjilla eli rikkaita, saattoivat ostaa markan-kaksi (euron-kaksi) kalliimpaa ns kulta-nessiä. Mikä on miedompaa ja laimeampaa kuin peruskahvi.

Harvoin vanki ostaa suodatinkahvia sillä vangin hermot suhteutettuna suppiloiden sun muiden kanssa läträämiseen ei ole omiaan lisäämään nautinnollisia kahvihetkiä vankilan hämyssä.

Kondomeita ei ole koskaan myyty eikä tulla myymään miesvankiloissa, sillä on ajateltu niin, että vankien keskuudessa on niin minimaallisesti homoja, ettei niiden myynti kannata ja toisekseen eihän mies voi tulla raskaaksi toiselle miehelle, jos harvoin joku livautus tapahtuisikin.

Vankilan Konna-Marketissa ei ole koskaan Ale- tuotteita eikä siellä harrasteta Hulluja Päiviä. Toisin kuin esimerkiksi vankimielisairaaloissa.
5712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirjoitus vanhanajan venkulalta. Osoittaa omaa mielikuvituksen puutetta ja vähintään lievää seniiliyttä. On toki mahdollista, että vankila-ajoilta "päälle jäänyt" lääkeaineriippuvuus pitää muistin, muiden aivojen osien tavoin, tehokkaasti kurissa siten, että olemus on ulkopuolelta tarkasteltuna flegmaattinen.

Vanhanajan venkulan yksi pääargumentti vaikuttaa olevan sen vakuuttelu, ettei vankilassa harrasteta miesten välistä seksuaalista kanssakäymistä. Tämä on räikeä valhe ja kuuluu toisaalta ymmärrettävänä osana vangin käyttäytymiseen, vankilan ulkopuolella miesten väliseen söpöilyyn kun ei suhtauduta ymmärtäväisesti - muiden kuin ex-vankien joukossa.

Mitään säännöllisiä alennuksia ei ole kanttiinissa tietenkään, kun lain mukaan tuotteet myydän ilman katetta - eli tukun nettohinnalla muutenkin. Silloin tällöin saattaa rahkaa olla tarjolla puoleen hintaan jos päiväykset ovat menossa umpeen ja jos talousmestari on arvioinut kysynnän väärin.

Ai niin, ei sitä saldoa mistään paperista tarkasteta vaan tietokoneeseen kytketystä kassakoneesta. Vanhanajan venkulan kannattaisi hiukan päivittää tietojaan. ;)

Äänestä
  • ryhtyä rikoksiin uudelleen, että pääsisin vankilaan ja voisin päivittää tiedoni nykyaikaisiksi, sillä kuulopuheisiin en usko, joten silloinhan sitä olisi itse mentävä vankilaan ne asiat kokemaan.
    Hyvinä menneinä aikoina kanttiineissa oli lyijykynä, pyyhekumi, vihko ja nauhalaskin. Ei edes kassakonetta.
    Hienosti sujui ostotapahtumat niinkin.
    Muihin väittämiin en ota kantaa. Jokaisella meistä olkoon free mielipiteet kustakin asiasta.
    Kondomeista olen edelleen eri mieltä. Niitä ei ole olut edes harkinnassa. Korkeintaan vitsinä.

    Äänestä

  • "Vanhanajanvenkula" kirjoitti:

    ryhtyä rikoksiin uudelleen, että pääsisin vankilaan ja voisin päivittää tiedoni nykyaikaisiksi, sillä kuulopuheisiin en usko, joten silloinhan sitä olisi itse mentävä vankilaan ne asiat kokemaan.
    Hyvinä menneinä aikoina kanttiineissa oli lyijykynä, pyyhekumi, vihko ja nauhalaskin. Ei edes kassakonetta.
    Hienosti sujui ostotapahtumat niinkin.
    Muihin väittämiin en ota kantaa. Jokaisella meistä olkoon free mielipiteet kustakin asiasta.
    Kondomeista olen edelleen eri mieltä. Niitä ei ole olut edes harkinnassa. Korkeintaan vitsinä.

    Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteisiinsä. Tottakai männävuosina kaupankäynti kanttiinissa sujui lyijykynällä ja pyyhekumilla. Elämällä kun on taipumuksena sujua kulloinkin tarjolla olevien toimintatapojen mukaisesti. Aivan kuin aiemmin elämä sujui ilman kännykkää, nykyisin se olisi jo hiukan hankalampaa - ei kuitenkaan mahdotonta.

    Kondomeista voit olla myöskin eri mieltä, vaikka pidänkin tätä asennetta totuuden kieltämisenä. Vankiloissa harrastetaan miesten välistä seksiä, aivan kuin naisvankiloissa harrastetaan naisten välistä seksiä. Ihmisen seksuaaliset tarpeet ovat sen verran voimakkaat, että se yläpunkan Kaken suu tai peppu alkaa näyttää jossakin vaiheessa houkuttelevalta. En nyt väitä, että kaikki niin tekisivät, mutta moni kuitenkin.

    Katsos venkula nyt vaikka Big Brotheria ihan vain observointimielessä. Tietyllä tavalla voisi sanoa, että siellä talossa vallitsevat vankilamaiset olosuhteet, vaikkakin molemmat sukupuolet ovat edustettuna. Ihmiset on teljetty yhteen ja samaan tilaan, aivan kuin suureen matkaselliin. Ihmisillä on taloon tullessa tiettyjä periaatteita ja tiukka moraali. Kun aika kuluu, alkaa mieli sopeutua uusiin perspektiiveihin, ihmisen historiaan peilattaessa aivan uusia käyttäytymismalleja löytyy ja karrikoidusti sanottuna parittelu alkaa. Suurin osa BB taloon menijöistä tuskin oli ennen taloon menoa ajatellut koskaan parittelevansa kameroiden edessä. Aivan kuten vankilaan menijät eivät välttämättä ajatelleet ottaa sellitoveriltaan suihin. Niin vain sattui käymään.

    Korostan, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että vangitkin iloittelevat, purkavat paineita ja suihkauttelevat elämän symbolit pitkin seiniä. Toivoisin vain, että vankila pitäisi tämän faktan vallitessa huolen siitä, että edellytykset hygienian ylläpitämiseksi olisivat olemassa. Kondomeita taloon. Niitä on jo ulkomailla.

    Äänestä

  • vartijarunkkari kirjoitti:

    Kondomeita sai terveydenhoitajalta, oikein kysyi tarviinko, olenko niin puppelipojan näköinen ?

    Päivä paras oli Stocmannin hullut päivät vankimielisairaalassa ..

    Äänestä

miksi mennä vankilaan?
Vankila on täysin valtion kustantama.
Ruoka, katto ja peti ovat taatut. (Huomio, kaikki romanit.)
Jos onnistut pääsemään tuohon lepokotiin, voit olla varma, että luksuksesta ei ole puutetta. Päiväisi voit viettää vaikkapa katsoen televisiota, maalaten, lukien, katsellen elokuvia tai vaikka pelaten biljardia.
Voit aina liittyä hämäriin piireihin. Hämärissä porukoissa on aina joku, joka toimii "välittäjänä". Tämä "välittäjä" voi toimittaa sinulle lähes mitä vain, kunhan vain maksat siitä hänelle jotenkin (raha, tupakka, perse).
Avuliaat palvelijat (heitä kutsutaan myös vartijoiksi), jotka pientä tippiä vastaan järjestävät sinulle kaikenlaista.
Vankilassa lomailleilla ihmisillä on uskomattomat mahdollisuudet työelämässä. Linnakundeja pidetään luotettavana mallikansalaisia, jotka kannattaa palkata. Vankilasta saat hyvät lisän ansioluetteloosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9430083 kirjoitti:

Konna-Market on vastike siviilin pienmyymälälle ja elintarvikekioskille.
Sillä erotuksella, ettei Konna-Marketissa ole esimerkiksi olutta.
Pikahiivan tuomista valikoimiin on harkittu, sillä esimerkiksi kerran vuodessa on vappu ja konnan olisi hyvä saada vappu simaa. Rusinoita valikoimissa on ollut kautta aikojen.
Mitä ei saa, sen Talousmestari pyrkii tilaamaan.

Marketissa asiointi tapahtuu säännöllisin väliajoin, esimerkiksi kuukausi-kanttiini eli työrahaostot ja sitten on väliostoja, joita voi tehdä omalla rahalla.
Vanki tekee yleensä listan etukäteen, mitä hän aikoo ostaa ja luettelee ne tiskillä tai jos on toimittanut listan etukäteen, kamat voivat olla pakatut valmiiksi.

Saldon on täsmättävä ostoksiin. Niinpä vangin on tiskillä sanottava kuuluvalla äänellä nimensä ja vankinumeronsa ja välittömästi myyjä tarkistaa A-4 paperista, mikä on tilin saldo. Yli ei voi ostaa.
Kuten todettua, läheskään kaikkea ei Marketista saa. Bostonkakku oli ennen vanhaan suosituimpia artikkeleita nest kahvin ohella.
Nest kahvi on perusmustaa perusnessiä. Pajanessiksikin sitä sanottiin. Ne ketkä ovat vankilan hierarkissa pokapohjilla eli rikkaita, saattoivat ostaa markan-kaksi (euron-kaksi) kalliimpaa ns kulta-nessiä. Mikä on miedompaa ja laimeampaa kuin peruskahvi.

Harvoin vanki ostaa suodatinkahvia sillä vangin hermot suhteutettuna suppiloiden sun muiden kanssa läträämiseen ei ole omiaan lisäämään nautinnollisia kahvihetkiä vankilan hämyssä.

Kondomeita ei ole koskaan myyty eikä tulla myymään miesvankiloissa, sillä on ajateltu niin, että vankien keskuudessa on niin minimaallisesti homoja, ettei niiden myynti kannata ja toisekseen eihän mies voi tulla raskaaksi toiselle miehelle, jos harvoin joku livautus tapahtuisikin.

Vankilan Konna-Marketissa ei ole koskaan Ale- tuotteita eikä siellä harrasteta Hulluja Päiviä. Toisin kuin esimerkiksi vankimielisairaaloissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu