Mulla ei ole mitään mun elämässä. En halua lapsia (vihaan huutavia kakaroita), en saa koskaa parisuhdetta koska en osaa sellaisessa elää (kokeiltu on). Mulla on vain työ jota vihaan niin että mursin käteni viime viikolla päästäkseni pois. lääkärille sanoin kaatuneeni pyörällä. Työn asettaman paineet, stressi, vastuu on mun pääkopalle liikaa, ahdistun niin vietävästi edellä mainituista asioista.
Käyn terapiassa ja syön psyykelääkkeita mutta niistä ei ole mitään apua,s eivät ne mulle mitään elämän tarkoitusta tuo. Eikö perus onnellisuuteen tarvita jotain mitä odottaa tulevaisuudelta??
Mulla kun ei ole mitään, paitsi se työ joka tekee elämisestä vieläkin pahempaa.
Olen miettinyt usein itseni tappamista ja pahimmissa ahdistuskohtauksissa jo ottanyt vähän liikaa lääkkeitä, viillellyt ja nyt tuo käden murtaminen. Ei taida tä mun toiminta olla ihan tervettä.
Ainoa asia mikä mut vielä täällä on pitänyt on mun vanhemmat, täytyy odottaa että heistä aika ensin jättää, en halua olla niin itsekäs että tuottaisin heille sen tuskan mitä mun teko vaatisi.
Mutta en vain oikein enää jaksaisi, elämä tuntuu niin vaikealta.
Käyn terapiassa ja syön psyykelääkkeita mutta niistä ei ole mitään apua,s eivät ne mulle mitään elämän tarkoitusta tuo. Eikö perus onnellisuuteen tarvita jotain mitä odottaa tulevaisuudelta??
Mulla kun ei ole mitään, paitsi se työ joka tekee elämisestä vieläkin pahempaa.
Olen miettinyt usein itseni tappamista ja pahimmissa ahdistuskohtauksissa jo ottanyt vähän liikaa lääkkeitä, viillellyt ja nyt tuo käden murtaminen. Ei taida tä mun toiminta olla ihan tervettä.
Ainoa asia mikä mut vielä täällä on pitänyt on mun vanhemmat, täytyy odottaa että heistä aika ensin jättää, en halua olla niin itsekäs että tuottaisin heille sen tuskan mitä mun teko vaatisi.
Mutta en vain oikein enää jaksaisi, elämä tuntuu niin vaikealta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä saatana anna periksi! Siinä eka lause joka nousi tuolta selkärangastani kun sun kirjoitustasi luin.
En tiedä miten muut "herätyksensä" kokevat, mutta itellä se alkoi siitä kun juttelin isoisän kanssa (tästä on jo kauan) ja hän kuvaili elämänmenoa tässä maassa tokan maailmansodan aikaan sekä isänsä elämää ekan maailmansodan aikaan kun mitään vitun Suomea ollut edes olemassa! Mä ajattelin jo sillon, että jos ukki ja isoukki selvisivät hengissä sodan kauhuista, nälästä ja taudeista, niin mäkin lupaan selvitä nykysuomessa mistä vaan tulematta hulluksi tai menettämättä toivoani. Se on mun omasta selviysymiskyvystä ja -halusta kiinni ihan samoin kuin oli mua edeltävillä sukupolvillakin.
Avartaa kummasti kun pääsee näkemään elämänsä eri vinkkelistä kuin siitä mistä sitä on tottunu katteleen, määritteleen ja arvottaan. Auttaa kun ei mee mukaan ajan hömppään, trendeihin ja vaatimuksiin jotka ympärillä velloo. Auttaa kun kuuntelee itteensä ja hyväksyy sen ettei ole ite syypää elämänsä kaikkiin koukeroihinkaan, mutta on kylläkin syypää oman elämänhalunsa menettämiseen jos antaa ympäristön paineiden pommittaa itteensa tarpeeks kauan ilman suojautumista.
Mullakin on takana yks kariutunut avioliitto, mutta en mä jumalauta suostu ajatteleen että se negatiivinen kokemus määrittäis mua jotenkin! Mistä hitosta mä voin tietää vaikka mä tapaisin jo tänäiltana elämäni naisen! Sen sijaan voin kyllä estää sitä tapahtumasta esimerkiks jäämällä kotiin ruikuttamaan.
Taannoin olin mukana onnettomuudessa jossa multa oli hilkulla mennä näkö. No eipä mennyt, joten nyt mä nautin joka päivä tietosestikin siitä, että näen aamusta iltaan.
Veljen paras kaveri halvaantui ja menetti vaimon toissa kesänä auto-onnettomuudessa. Jätkä on yhä leski, mutta aloitti kesällä vammaisurheilun ja nauttii siitä kovasti. Sen logiikka tuo hieman laajemman näköalan meille kävelevillekin sen suhteen mitä on elämänhalu. Lyön vetoa, että ens kesänä sillä on morsian. ;)
Suojele säkin ittees omilta negatiivisilta ajatuksiltas huomioimalla myös ne positiiviset jutut joita sulle ja sussa tapahtuu joka päivä. Ei kenenkään elämä ole pelkkää miinusta aamusta iltaan, ei, vaikka joskus siltä tuntuiskin.
Ajatuksilla on voimaa, joten ne kandee pitää merkkisinä.
jos ajattelen koko meijän perhettä ni sotahan on ollut se syy kaikkeen paskaa mitä meijän perheessä on. Iso vanhemma rintamalla joutui kokemaan sellaisia kauhuja jota ei tämän päivän nuoret edes tajua. Mutta silloin sodan jälkeen vaihettiin, se oli sitten se perhe joka kärsi sodan aiheuttamista traumoista. mun vanhemmat on molemmat eläneet sellaisessa perheessä joissa isä olivat molemmat ns. sota hulluja. apua ei siihen maailman aikaan ollut mahdollista varmaan edes hakea. nyt mun molemmat vanhemmat on molemmat mielenterveys potilaita. no mä olen sitten joutunut elämään näiden mielenterveyspotilaiden kanssa elämäni niin kai mullakin on sitten traumoja kun ei ole ollut terveitä vanhempia. ei ole elämä ollut kuten kaverin perheessä. mä en ainakaan jaksa ajatella mitä mun isovanhemmat kokivat ja siitä, eivät selvinneet terveinä. ja tämä sairaus on pistetty jatkoon ja on jo kolmannessa sukupolvessa. ehkä mä jätän ne lapset hankkimatta etten tätä paskaa enää yhtään eteenpäin siirrä
Kyllä se paska ihmisyys siirtyy eteenpäin, vaikket lapsia hankkisikaan; aina joku hankkii. Eikä tuo psyykkinen perimäsi nyt niin paha ole, kun jopa tiedostatkin sen. Taviksilla se on vielä paljon enemmän perseestä. Niiden alkioista kasvaa niitä päähänpotkijoita, jotka täällä sitten tappelee tulevaisuudessa kapenevasta elintilasta. Saatanan mätäsiittiöt.
Hyvää isänpäivää, kaikki vitun tyhmät apinat! Kuolkaa.