Olen niin onneton, etenkin näin isänpäivänä, on niin lannistunut olo, kun yritin melkein 3vuotta saada lapseni isää tapaamaan häntä, alussa lapsi oli isänsä luona jokatoinen viikonloppu ym mutta sitten tilanne kävi isän nykyiselle tyttöystävälle sietämättömäksi (mustasukkainen kuulema) ja hän sitten kielsi nämä tapaamiset, ja mitä pahinta, isä alistui siihen. Olen niin pettynyt ja katkera lapsen isälle tästä, ja samalla syytän itseäni kun luovutin, yritin niin kovasti saada yhteyden isän ja lapsen välille, olen yrittänyt saada isää tapaamaan poikaansa jopa lastensuojelun kautta, mutta vastausta ei vain kuulu, on sama kuin seinälle puhuisi.. Pelkään niin paljon sitä miten tämä tulee vaikuttamaan häneen (poikaani) esim moni aikuinen jolla ei ollut lapsena isää, on sanonut että se kalvaa koko loppuelämän, ja vaikuttaa ikuisesti. Asian kanssa ei vain ole sujut koskaan.. Miten tämä tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä, tuleeko hänestä tasapainoista ihmistä, voiko hän elää onnellista ja tasapainoista elämää vai tuleeko hänestä esim rikollinen ym, voiko asiaan vaikuttaa mitenkään, miten hän tulee tuntemaan nämä asiat, miten hän käsittelee sitä ym.. Pelkään ja olen niin pohjattoman pahoillani lapsen puolesta, en oikein tiedä mitä tehdä.. Hän täyttää pian 5v ja tällä hetkellä on iloinen ja elämästä nauttiva pieni ihminen, mutta tulevaisuus pelottaa.. Oli pakko purkaa tunteet tänne kun ei lapsen edessä sitä tahdo tehdä, voi kun olisi olemassa ohjeet siihen mitä pitäisi tehdä tälläisessä tilanteessa! Mutta ei ole eikä varmaan tule koskaan olemaankaan..
Pelko kalvaa sisintä...
Vain ihminen minäkin
3413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
melkoisen turhaan enää yrität rakentaa lapsen suhdetta tuohon isään, toki ylläpitoyhteyttä kannattaa jatkaa jos vaikka isän kuviot muuttuvat ja haluaa vielä lapseensa tutustua. Juuri nyt et voi asialle enempää, olet parhaasi varmasti tehnyt omalta osaltasi, vaikea toista pakottaa rakastamaan tai välittämään. Sinä voit vain yrittää silti taata lapsellesi rikas ja rakastava lapsuus-onhan paljon lapsia joilla ei ole edes äitiä ja jompikumpi vanhemmista menehtynyt. Katso mieluummin, mitä lapsen elämässä nyt on hyvää-onko muita läheisiä miesmalleja tai löytyisikö ehkä sellaisia tuttavapiiristä, kokeeko hän olevansa rakastavien ihmisten ympäröimä.? Paljonhan riippuu myös siitä, miten sinä puhut lapsellesi isästä, kuulostatko sinä katkeralta ja surulliselta ja miten vaikea asia sinulle on. Vai oletko itse elämänmyönteinen, luotat siihen että sinä ja poika pärjäätte.
Kerrankin perustelua näin päin, että isää tarvitaan. Nykyisissä homoseksuaalien adoptio-oikeus -keskusteluissa sekä niissä tapauksissa kun äiti ei anna isän tavata lastaan, asiaa perustellaan juuri toisinpäin... että isä on vain siittäjä ja häntä ei tämän jälkeen kaivata.
Lapseni on kylläkin jo isompi mutta isä tapaa kun huvittaa jne. Pojalle pitäisi alkaa puhua pikkuhiljaa seksiin liittyvistä asioista,pojan kehityksestä ym ja olisi varmaan lapsellekin kivaa viettää ns. miesten keskistä aikaa.
Voin vain sinulle sanoa että mitään et oikeastaan enää voi tehdä,valitettavasti. En tiedä tuleeko meidän kohdalla eksäni koskaan tajuamaan mitä menetti,mutta lapsi on jo itsekin sanonut etteipä enää ole juurikaan väliä onko isä hänen elämässään. Toki varmasti sisimmässään sitä toivoo ja välillä kaipaa,mutta on nähnyt isänsä lupaukset ja välinpitämättömyyden niin monesti vuosien aikana,että osaa itse muodostaa mielipiteensä.
Tiedän montakin miestä jotka ovat äitinsä kasvattamia kun isä häipyi kuvioista ja ovat olleet vielä teiniäitejä mutta hyviä miehiä niistä on kasvanut. Itse seurustelen tällaisen kanssa tällä hetkellä. Siinä vaiheessa ei olla vielä että mies ja lapseni alkaisivat suhdetta keskenään rakentamaan,ehkä sitten joskus. Mutta toivon että lapseni luottamus miehiin ei ole kokonaan menetetty.