Hei (---:
Olen nuori tyttö, joka rakastui teatteriin, tarinankerrontaan ja näyttelemiseen kolmevuotiaana. Kolmannella olin jo "se tarinankertoja" jota pyydettiin aina välitunnilla kertomaan. Teatteri on minulle tärkeintä. Tiedän, kuinka kamalaa ja rasittavaa se on, mutta olen valmis antamaan k a i k k e n i sen vuoksi. Olen ollut pienessä teatterissa nyt kolme vuotta ja muutaman vuoden kuluttua ajattelin hakea isompaan. Olen käynyt kerran koekuvauksissa pienempänä mutten saanut roolia. Monet ihmiset ovat sanoneet minua lahjakkaaksi jne. mutta en osaa uskoa itseeni. Olen käynyt psykologillakin tämän vuoksi; mikään ei auta. Minulla on koulu kesken, lukion jälkeen ajattelin suunnata Teatterikorkeaan ja sieltä ehkä jopa ulkomaille. Puhun erittäin sujuvaa ranskaa ja suhteellisen hyvää englantia. Koulunäytelmissä olen muutaman kerran luovuttanut roolini jollekin muulle ajatellen, että tämä esittää osan varmasti paremmin. Olen luovuttaja, vaikka yritän ja yritän ja yritän voittaa itseni. En ole koskaan pelännyt esiintymistä vaan sitä, että vien jonkun muun mahdollisuuden. Tämä saattaa johtua koulukiusaamistaustastani.
Olen valmis vaikka siivoomaan loppuelämäni kauppakeskuksen vessoja ja samalla näyttelemään jossakin kopperossa. Jos uskallan. Toiveenani olisi kuitenkin lähteä pois Suomesta, en ole koskaan kokenut itseäni suomalaiseksi. En pelkää muuta kuin sitä, etten koskaan opi näyttelemään. Osaan itkeä käskystä ns. "aitoa" itkua ja muutenkin olen täysin omistautunut teatterille, mutta jos en ole lahjakas, en pysty koskaan mihinkään. Ja elämä ilman teatteria merkitsisi luultavasti depressiota minulle. Tahdon näytellä, tahdon sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa erään henkilön lisäksi. Minulla on paljon esikuvia, esimerkkinä Meryl Streep ja Vanessa Redgrave.
Auttakaa. Miten saan uskon itseeni takaisin ja mitä teen, jos en ole tarpeeksi hyvä näyttelijä?
Olen nuori tyttö, joka rakastui teatteriin, tarinankerrontaan ja näyttelemiseen kolmevuotiaana. Kolmannella olin jo "se tarinankertoja" jota pyydettiin aina välitunnilla kertomaan. Teatteri on minulle tärkeintä. Tiedän, kuinka kamalaa ja rasittavaa se on, mutta olen valmis antamaan k a i k k e n i sen vuoksi. Olen ollut pienessä teatterissa nyt kolme vuotta ja muutaman vuoden kuluttua ajattelin hakea isompaan. Olen käynyt kerran koekuvauksissa pienempänä mutten saanut roolia. Monet ihmiset ovat sanoneet minua lahjakkaaksi jne. mutta en osaa uskoa itseeni. Olen käynyt psykologillakin tämän vuoksi; mikään ei auta. Minulla on koulu kesken, lukion jälkeen ajattelin suunnata Teatterikorkeaan ja sieltä ehkä jopa ulkomaille. Puhun erittäin sujuvaa ranskaa ja suhteellisen hyvää englantia. Koulunäytelmissä olen muutaman kerran luovuttanut roolini jollekin muulle ajatellen, että tämä esittää osan varmasti paremmin. Olen luovuttaja, vaikka yritän ja yritän ja yritän voittaa itseni. En ole koskaan pelännyt esiintymistä vaan sitä, että vien jonkun muun mahdollisuuden. Tämä saattaa johtua koulukiusaamistaustastani.
Olen valmis vaikka siivoomaan loppuelämäni kauppakeskuksen vessoja ja samalla näyttelemään jossakin kopperossa. Jos uskallan. Toiveenani olisi kuitenkin lähteä pois Suomesta, en ole koskaan kokenut itseäni suomalaiseksi. En pelkää muuta kuin sitä, etten koskaan opi näyttelemään. Osaan itkeä käskystä ns. "aitoa" itkua ja muutenkin olen täysin omistautunut teatterille, mutta jos en ole lahjakas, en pysty koskaan mihinkään. Ja elämä ilman teatteria merkitsisi luultavasti depressiota minulle. Tahdon näytellä, tahdon sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa erään henkilön lisäksi. Minulla on paljon esikuvia, esimerkkinä Meryl Streep ja Vanessa Redgrave.
Auttakaa. Miten saan uskon itseeni takaisin ja mitä teen, jos en ole tarpeeksi hyvä näyttelijä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Etsiydy ihmisten pariin, jotka tahtovat sinulle hyvää. Pelkästään toisten esiintyjien kanssa hengatessa tulee helposti vertailua ja kateutta on usein ilmapiirissä. Muista asioista kiinnostuneet ystävät auttavat ja kannustavat.
Hae kirjastosta itsetunto- ja esiintymisvalmiuskirjallisuutta.
Ennen kaikkea: hyväksy, että jännittää. Se on normaalia. Ja se on sinua.
Miten kannustaisit ystävää, joka jännittää?
Et varmaankaan sättisi ja puhuisi rumasti, kuten teet nyt itsellesi?
Liiku, laula, lue. Tarkkaile ihmisiä. Opettele erilaisia ryhtejä, murteita...
Ja elä normaalia, kivaa nuoren elämää!