Olen elänyt neljä vuotta yhdessä, nyt avoliitossa, masentuneen miehen kanssa. Mies on 25. Masennus on jo alkuajoista ollut läsnä. Mies on menettäny omaisen nuoruudessaan ja nyt vuosi sitten kuoli taas yksi perheenjäsen. Muistan että alkuaikana miehelle tuli syysmasennus ja joutui syömään unilääkettä. Se meni kuitenkin ohi. Nyt kulunut vuosi on ollut rankka. Välillä menee hyvin, välillä tulee kausia ettei mies puhu vaan istuu vain koneella. Parisuhteeseen mies ei aina jaksa panostaa.
Nyt olemme miettineet eroa. Masennus on suuri asia joka vaikeuttaa suhdetta. Miehellä on paha olla,mutta niin on minullakin. Itse olen positiivinen ja iloinen nainen, joka tietää mitä haluaa. Haluan muutaman vuoden sisällä naimisiin, lapsia ja oman kodin. Minulla on kaikki asiat aina olleet suht.hyvin. Mies taas ei voisikaan kuvitella vielä lapsia tai muutenkaan tulevaisuutta. Mies ei tiedä rakastaako minua.
Rakastan miestä, hänessä on MONIA hyviä asioita mitä arvostan. Tulevaisuus pelottaa. Onko masennus aina läsnä? Tulevaisuudessa haluan lapsia, entä jos mies kieltäytyy? Meneekö aikani vain hukkaan tällaisessa suhteessa? Tiedän että olen miehellä tärkeä ja hän on sanonut että jos minun kanssa parisuhde ei toimi, niin ei sitten kenenkään. Mutta riittääkö että olen tärkeä, jos hän ei edes tiedä rakastaako?
Toivottavasti voisitte antaa neuvoja. Järki sanoo että parempi olisi erota ja että löytäisin varmasti parempaa, mutta sydän sanoo toista..
Nyt olemme miettineet eroa. Masennus on suuri asia joka vaikeuttaa suhdetta. Miehellä on paha olla,mutta niin on minullakin. Itse olen positiivinen ja iloinen nainen, joka tietää mitä haluaa. Haluan muutaman vuoden sisällä naimisiin, lapsia ja oman kodin. Minulla on kaikki asiat aina olleet suht.hyvin. Mies taas ei voisikaan kuvitella vielä lapsia tai muutenkaan tulevaisuutta. Mies ei tiedä rakastaako minua.
Rakastan miestä, hänessä on MONIA hyviä asioita mitä arvostan. Tulevaisuus pelottaa. Onko masennus aina läsnä? Tulevaisuudessa haluan lapsia, entä jos mies kieltäytyy? Meneekö aikani vain hukkaan tällaisessa suhteessa? Tiedän että olen miehellä tärkeä ja hän on sanonut että jos minun kanssa parisuhde ei toimi, niin ei sitten kenenkään. Mutta riittääkö että olen tärkeä, jos hän ei edes tiedä rakastaako?
Toivottavasti voisitte antaa neuvoja. Järki sanoo että parempi olisi erota ja että löytäisin varmasti parempaa, mutta sydän sanoo toista..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vielä lisäys. Olen yrittänyt auttaa, keksiä yhteistä tekemistä ja piristää miestä. Mies syö masennuslääkkeitä sekä on käynyt psykiatrilla juttelemassa. Eli useita keinoja on kokeiltu masennuksen parantamiseksi. Masennus on ajoittaista, niinkuin sanoin välillä menee hyvin ja välillä huonosti.
tuota sydämen sanomaa tunnetta niin kauan kuin sitä riittää, se kun on niin harvinaista. Usein ihmisillä se menee niin toisin päin, rakkaus loppuu ja sen jälkeen on hyvin vaikeaa pysyä yhdessä järkisyistä. Itselläni on juuri tuo tilanne, että ei oikeastaan ole rakkautta kumppaniani kohtaan eikä mitkään temput enää auta sitä palauttamaan.
Varsinkin niihin aikoihin kun masennus on pahimmillaan niin ei varmasti tunne mitään suurta rakkautta. Tiedän, koska itselläni on masennus. Se on pahimmillaan sitä että mietin vaan kuolemaa ja erilaisia tapoja kuolla. Silloin viihdyn aika paljon yksin. En siinä tilassa pysty rakastamaan, mutta välittämään kuitenkin. Ja ei kannata painostaa siinä lasten teossa yms. En itsekään tässä tilassa suostuis edes miettimään sellasta. Eikö ensimmäinen tavoite kannattaisi olla tuosta sairaudesta eroon pääseminen ennen kun alkaa miettiä jotain tulevaisuutta. Itse en pystyisi tällä hetkellä edes seurustelemaan. Tuntuu että teen palveluksen kaikille miehille kun en anna kenenkään tulla mun elämään ja kenenkään ei tarvii joutua näkemään tällasta paskaa fiilistä. Mutta kannattaa olla miehelles mahdollisimman paljon tukena eikä luovuttaa, jos hän välittää susta. Kannattaa tota rakastamista kysyä uudestaan sitten kun on parempi aika.
hei ap
tarinani on samankaltainen kuin sinun, olin myös n. 4v yhdessä masentuneen miehen kanssa, ja kuten sinä kuvailit itseäsi, kuvaisilisin minäkin itseäni lähtökohtaisesti iloiseksi ja elämänmyönteiseksi ihmiseksi.
meillä tuli lopulta ero, ei yksin masennuksen takia, vaan sen perheenperustamistoiveen takia. alan jo lähennellä viime vaiheita lasten hankkimisen suhteen ja vaikka mies olikin minulle tosi rakas ja on edelleen, ei hän tuntunut olevan valmis lasten hankkimiseen ja toisaalta itsekin epäröin sitä paljon miehen epätasapainon takia.
minulle ei ole muita neuvoja kuin että tarkkaile omaa hyvinvointiasi ja jos tuntuu, että se alkaa kärsiä, tee jotain. itselleni on ollut järkytys huomata kuinka huonossa kunnossa olen ollut eron jälkeen ja paljon sitä ennenkin. alakuloisuus ja unettomuus ovat saaneet minut ajattelemaan, että olen itsekin sairastunut masennukseen. koskaan ennen tätä parisuhdetta ei ole ollut tällaisia tunteita.
pahin erosuru on jo helpottanut, toki on tosi ikävä välillä, mutta itseni kanssa en viihdy ollenkaan samalla tavalla kuin aiemmin viihdyin. tunnen olevani aika hukassa suoraan sanoen.
kuulisin mielelläni kokemuksia puolison masennuksen takia itsekin sairastuneilta/oireilevilta ja miten olette päässeet takaisin jalkeille.