Mikä ihme on vialla?

väsynyt äitee

Poikani on 7 vuotias ekaluokkalainen.Ennen kouluunmenoa testit osoitti että tarvitsee avustajaa tai pienryhmää,kskittymisvaikeuksia ja pitkäkestoisen muistin kanssa ongelmia.No kuntahan säästää ja poikani on 24 lapsen normiluokassa.Opettajat ja koulupsykologi pitivät palaverin jonka tuloksena meille alettiin puhua lapsemme lääkityksestä...ok,kävimme neurologilla pojan kanssa ja lopputulos oli,ei lääkitystä.Poika tarvitsee kouluun vaaditut tukitoimet. Poikamme on huumorintajuinen ja vilkas ja aika riippuvainen äidin huomiosta.Kiukkukohtauksia tulee useasti viikossa eli hermo menee pienistäkin asioista.Lisäksi on alkanut heitellä tavaroita,kiroilee ja ärsyttää tahallaan sisaruksiaan.Kuitenkin parhaan ystävänsä kanssa leikkii ilman ongelmia ja pystyy keskittymään omiin leikkeihinsä tai esim.tv katseluun.Melkein joka asiaan hänen täytyy jupista vastaan!Olen yrittänyt olla kärsivällinen ja oikeudenmukainen mutta aina ei jaksaisi.Poika on laitettu jäähylle omaan huoneeseensa ja laitettu peli yms. kieltoja. Osaa pyytää anteeksi mut väittää silmät kirkkaina ettei hän ole tehnyt mitään tai muut valehtelee,vaikka jäisi verekseltään kiinni sisarustensa kiusaamisesta tmv.Perheneuvolan psykol.saimme ajan ja perhetyöntekijä alkaa käydä katsomassa tilannetta kotona.Mietin että missä hitossa olen tehnyt väärin ja onko muilla samanlaisia ongelmia?? kertokaa ihmeessä ja kertokaa miten selviätte arjesta näiden kullanmurujenne kanssa.

6

2253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mnklojhyuio098712
    • äiskyli82

      Minulla myös 7-vuotias poika joka koulussa levoton, myös kotona aina välillä, on keskittymisvaikeuksia, kiusaa välillä muita esim. linja-autossa koulumatkoilla, ei jaksais olla hiljaa siellä tai koulussa tunnilla, on usein, noin päivittäin isoveljensä kimpussa, on fiksu ja älykäs mutta ei jaksa keskittyä annettuihin tehtäviin koulussa vaan pyörii ja pölisee, hänen luokalla myös yli 20 oppilasta..
      Koettelee rajojaan eli ei helpolla usko vaan saa toistaa mitä pitäisi tehdä ja muutenkin miten tulee käyttäytyä..
      Tarvitsee myös paljon äidiltä huomiota eli koulun jälkeen monesti pyytää leikkimään. Koulussa kuitenkin kavereita aika paljon.
      On voimakastahtoinen, temperamenttinen, kiukkuaa helposti ja silloin helposti karjuu tai käskyttää.
      On välillä aina nyrkit pystyssä ja ns. uhkaavaa käytöstä, keskisormea näytettiin ahkerasti yhteen aikaan..vieläkin joskus.
      Kiroilu ollu kans herkässä. Jäähyt, peli ym. kiellot ollu käytössä mut ei hevillä usko.

      • Markantalo

        Hei, jätä jäähyt käyttämättä. Kun perheneuvolan työntekijä tai muu kuulee, että "eristätte" lapsen yksin omaan huoneeseen omien tunteidensa kanssa niin pahimmillaan siitä tulee last.suojeluilmoitus. Toki riippuu työntekijästä, mutta jäähyn tilalle hyvä vaikka pakollinen pysähtyminen ja tunteiden sanottaminen (mikä hatuttaa ja sitä ennen ei sohvalta nousta ennenkuin on kerrottu).


    • periksi antamaton

      samalta kuin mun pojalla ongelmat vahvistuivat mitä isommaksi kasvoi lastensuojelun tapana on syyllistää helposti meitä vanhempia älä ihmeessä syytä itseäsi itse tein sen virheen ja jopa näytin sen sossuille ole kovana vaan yritä kooto itsesi vaikka pahalle tuntuis älä näytä heikkouttasi muuten sossut on niskan pääl ite tein sen virheen ja ne ramppas meillä mitä mun pitäs tehdä ja toi ja toi on väärä tapa jne... alkoi palaa pinna siihen liialliseen neuvomiseen on yli tuhat tapaa kasvattaa ja se yksi on sen tuhannen joukossa ja totta kai vanhempi saa olla joskus väsynyt ilman, että perheessä olis jotain vikaa. Sossuilla pitää olla töitä ja siksi he kyttää sellasia perheitä joissa vaikeita lapsia. Poikani on 12 vuotta ja hänel todettiin 2008 ADHD diaknoosi ja kaikki ongelmat lähti vasta tarhasta jotain helvetin mätää on nykykouluissa kun heti vedetään sossut kimppuun, kun eivät osaa hoitaa lapsien välisiä riitoja yms ongelmia puhumalla ja anteeksi pyynnöillä sillähän siitä pääsee meille ollaan oltu niin törkyjä kun olla ja voi olen jopa ottanu yhteyttä ja kirjoittanu opetusministeri Henna virkkuseen tapaan jolla meitä on kohdeltu tehny valituksia korkeimpiin tahoihin että eikö täällä ole enää ihmis arvoa olemassa. Sen sanon, että älä luovuta ikinä lapsesi takia kaikki kääntyy paremmaksi pitää vaan taistella vastaan riittävästi ja olla vahva. Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi.

    • ADDI äiti

      Tarkkaavuushäiriö ADHD
      Mikä lasten tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriö on?
      Lähde: HUS-Tietopankki

      Tarkkaavuudella tarkoitetaan huomion suuntaamista. Kun huomio suunnataan pitkäjänteisesti johonkin asiaan, puhutaan keskittymisestä. Tarkkaavuus on edellytys oppimiselle ja muistamiselle. Ylivilkkaalle käytökselle on tyypillistä impulsiivisuus, keskittymiskyvyttömyys ja levottomuus.

      Tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriöstä on vuosien mittaan käytetty monenlaisia kirjainlyhenteitä. Vuodesta 1994 on Suomessa ja maailmanlaajuisestikin käytetty nimitystä ADHD. Se on lyhenne englanninkielisestä nimestä attention deficit and hyperactivity disorder.

      Tarkkaavuushäiriö ja ylivilkkaus ovat yleisimpiä lasten häiriöitä. Diagnostiset kriteerit täyttyvät noin 2-5 prosentilla lapsista ja oireita esiintyy noin kymmenellä prosentilla. Häiriö alkaa ennen kouluikää ja sen mahdollisimman varhainen toteaminen on tärkeää. Hoitamattomana ADHD johtaa helposti käytöshäiriöihin, tunne-elämän ongelmiin, sosiaalisiin ongelmiin ja lapsen itsetunnon heikkenemiseen. Jopa 60 prosentilla lapsena ADHD-diagnoosin saaneista häiriö säilyy aikuisikään.

      ADHD on aivojen toimintahäiriö, jonka syy on usein tuntematon. Syytä on etsitty keskushermoston kehityksestä ja sen vaurioista, keskushermoston välittäjäaineiden häiriöstä, psykososiaalisista tekijöistä, kuten varhaislapsuuden tunneperäisistä kokemuksista, sekä geneettisistä tekijöistä. Häiriö on ollut tuttu jo edellisessä sukupolvessa ainakin 30 prosentissa tapauksista.

      Rajanveto normaalin ja häiriöisen käytöksen välillä on vaikeaa, sillä tarkkaavuus ja vilkkaus vaihtelevat lapsilla paljon. ADHD:sta puhutaan, kun oireet ovat voimakkaita ja pitkäkestoisia, aiheuttavat ongelmia, heikentävät toimintakykyä ja esiintyvät useassa ympäristössä.

      ADHD näkyy käyttäytymisen oireina. Vaikeus keskittyä, suusanallinen tai liiketoiminnallinen levottomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus ovat tyypillisiä piirteitä. Lapsi voi joskus olla myös passiivinen päiväunelmoija. Häiriö voi painottua tarkkaamattomuuden tai toisaalta ylivilkkauden ja impulsiivisuuden puolelle. Se voi olla myös yhdistelmä molempia. Päiväkodissa ja koulussa lapsi leimataan levottomuutensa takia helposti häiriköksi. Oireet pahenevat tilanteissa, joissa tarvitaan jatkuvaa keskittymistä, esimerkiksi oppitunnilla.

      Jo alle kouluikäisillä lapsilla ADHD:n oireet ilmenevät usein sekä käyttäytymisessä että liiketoiminnoissa. Ryhmässä toimiminen on vaikeaa, ja leikit onnistuvat parhaiten vain yhden leikkitoverin kanssa. Lapsi on omaehtoinen, levoton ja lyhytjännitteinen ja hänen on vaikea noudattaa sääntöjä. Lapsi myös liikkuu usein normaalia enemmän ja on muutenkin fyysisesti levoton. Hienosäätöä vaativat toiminnot, kuten kengännauhojen solmiminen, saattavat tuottaa vaikeuksia.

      Ongelmat jatkuvat myös kouluikäisillä. Käytös on häiritsevää ja levotonta, toiminta impulsiivista, ja lapsi on yleensä edelleen muita liikehtivämpi. Kuvaavia piirteitä ovat tarkkaamattomuus, hajamielisyys ja itsehillinnän puute. Vuorovaikutuksessa ympäristön ihmisten kanssa on suuria ongelmia. Päämäärähakuisuus puuttuu, eikä ADHD-lapsi saa vietyä tekemisiään loppuun.


      © 2010

    • Lastenoikeudet

      kokemuksella suosittelen että pidät kiinni avustajan saamisesta. Poikani kohdalla siitä on tingitty, vaikka jo päiväkoti/esikoulu osoitti sen toimivuuden vaikka sielläkin oltiin vastahankaan alkujaan. Lapseni on todella haastava. Nyt koulussa nuo laiminlyönnit ovat kostautuneet(ollut luokka-avustaja osalla tunteja), lääkityskin on koska 1 ja 2 luokka ei olisi onnistuneet ilman, muttei kuitenkaan ilman hankaluuksia. Nyt ennen vuodenvaihdetta olin yhteydessä koulutoimeen, koska rehtori sanoi aina heidän päättävän avustaja resursseista. Tämä varmaankin pitää paikkansa, mutta koulun lausunnot varmasti vaikuttavat. Koulu vähättelee ja suoraan valehtelee avustaja tunti määristä koulutoimeen yläkanttiin. Henkilökohtaista-avustajaa ei ole saatu kaikille tunneille avustaja ja tuuraava avustaja resurssi ainakin. Nyt alkoi sitten koulun vasta isku ja kysely koti ongelmista, hiukan niin kuin rupeaa keittämään että koulun laimin lyönnit ja säästökuurit ruvetaan laittamaan vanhempien syyksi, mutta poikani on ihana vaikkakin vilkas joten aion taistella hänen puolestaan. Kotona emme syötä lääkettä viikonloppuisin ja kesällä, jolloin myös olemme maalla missä poika on omassa elementissään ja ihan kuin ei olisi koko ad/hd oireyhtymää ollenkaan. Tuo aika on terapeuttista/voimia antavaa aikaa koko perheelle. Kotona hommat hoituvat rutiinilla, koulua vain on uskottu liikaa pystyvän hoitamaan asioita ilman tuota kaikkien testitulosten suosittelemaa avustajaa ennen koulun alkua ja tuota virhettä kadun ja uskon nyt vaikean olla jopa korjata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe