Valtio ja kunta ovat ottaneet uskonnollisille yhdyskunnille ja varsinkin ev.lut. kirkolle itselleen kuuluvia tehtäviä ja tuputtavat uskontoa niin että ihmisten omantunnon vapaus ja yhdenvertainen kohtelu kärsivät. Omantunnon vapaus ontuu Suomessa.
Perustuslain 11 § on nimeltään ”Uskonnon ja omantunnon vapaus”. Omantunnon vapauden osalta siinä vahvistetaan ”oikeus ilmaista vakaumus” sekä todetaan, että ”kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.” Näitä periaatteita ei juurikaan tueta muulla lainsäädännöllä, vaan omantunnon vapautta pikemminkin rajoitetaan.
Uskonnonvapauslaki toki on, mutta missä on laki omantunnon vapaudesta! Laki uskonnon ja omantunnon vapaudesta johtaisi ajattelemaan, toteutuuko omantunnon vapaus pelkästään negatiivisen uskonnonvapauden kautta, siis vapautena uskonnosta. Miten edistetään positiivista omantunnon vapautta? Siitä ei juuri löydy sisältöä säädöksissä, tarkasteltiinpa vaikka päivähoitoa, koulua, armeijaa tai valtion symbolisia eleitä. Pikemminkin päinvastoin.
Armeijassa varusmiesten ja henkilökunnan omantunnonapautta rikotaan selvästi. Palveluohjesäännössä on tiukat määräykset rukoilemisesta muodossa käskyjen tahtiin eri asennoissa, mutta ohjeet siitä, miten turvataan ja hoidetaan käytännössä se, että kenenkään varusmiehen ei tarvitse osallistua uskonnon harjoittamiseen, ovat hyvin puutteelliset.
Ajatusmalli henkisen tuen sekä kriisi- ja traumatyön hoitamisesta armeijassa ”kirkollisen työn” ja teologisen koulutuksen saaneen sotilaspapiston toimesta on aikansa elänyt. Sotilaspappien virkojen toimenkuvia on syytä muuttaa ja avata ne asianmukaisen koulutuksen omaaville. Kirkko voi silti tarjota omia palvelujaan varusmiehille ja henkilöstölle, mutta luonnollisesti varsinaisen palvelusajan ulkopuolella.
Tuputuksesta tunnustuksettomuuteen armeijassa
Esakalevin
3
716
Vastaukset
- Vai mitä häh
...jos vaikka Afganisanissa tulisi vainajia, ruumiiden vastaanottoa ja asioiden hoitoa kotimaassa ei voi eikä saa automaattisesti enää käsitellä kirkon pappien perinteisten kaavojen mukaan. Armeijan pitää joka tapauksessa luoda neutraalit menettelytavat ennemmin tai pian, jos ei ole jo ole.
- Jutta Populaatio
Kuinkahan on tähän asti ollenkaan pärjätty?
- OLLIHOMO
TUMPUTUKSESTA AUNUKSETTOMUUTEEN ARMEIJJASSA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747