Eräkämppä Lapissa. Vain kuukkelit seuraa touhujasi päät kallellaan. Muuta ei kuulu kuin nuotion vaimea rätinä. Kaamos on laskenut sinisen verhonsa erämaan ylle, ja vain muutama poro kaivaa jäkälää takapuoli pystyssä. Siis, erämaassa kaikki hyvin. Ennen kovia pakkasia on mukava istua pilkkireiän äärellä ja yrittää vedellä taimenia toiselle puolen jäätä. Joulu hiljaisessa kairassa on jotakin, mikä kaikkien pitäisi saada kokea ainakin kerran, monelle se riittää iäksi, mutta moni haluaa kokea sen uudestaan ja uudestaan. Kaukana kaikesta kiireestä ja hälinästä. Miljoonat tähdet valaisee saunapolun.
Kun sitten talven selkä taittuu ja erämaa kääntää kasvonsa kohti kevättä, niin huomaa kuinka nopeasti kaikki tapahtuu. Pakkaset hellittävät, yöt lyhenee ja erämaa herää henkiin. Muutama kuukausi keväästä on sitten ulkoilun aikaa. Hiihdä, pilki, kelkkaile. Kaikille riittä tilaa.
Kevään tultua tulee myös muuttolinnut, ja sitten ääntä riittää. Kurjet huutaa, joutsenet pitävät peliään, hanhet hakeutuvat yhä kauemmas korpeen ja näin vakiasukkaat ovat taas "kotona". Karhut kömpivät pesistään ja lähtevät, niinkuin ennenkin, opettamaan jälkikasvulle elossa pysymisen taitoja. Ilman niitä taitoja ei erämaassa pärjää. Ei karhut eikä ihmiset. Korvasienet nostaa myös itsensä näkyville kun routa hellittää otettaan.
Kun vihdoin kesä koittaa on eläimillä jo jälkikasvu seuranaan. Aina muutama ensiaskelia ottava eläin joutuu luopumaan elämästään jonkun toisen hyväksi, mutta se kuuluu luonnolakiin, ja siihen on tyytyminen. Ihminen kun ei pysty vaikuttamaan luonnon kiertokulkuun vaikka kuinka haluja olisikin.
Ja kaverit tulevat myös. Juhannus aattona, iltapäivällä, kuin tyhjästä ilmestyy laajat sääskiparvet ja sitten on kavereita. Niidenkin kanssa pärjää kun ei ota sitä liian vakavasti. Ja kalamies tuskin edes huomaa itikoita ympärillä, onhan kalaisa joki lumonut pyytäjän täysin.
Hilla-aikana unohtuu itikat ja muut turhakkeet. Nyt takapuoli pystyssä ei olekkan porot, vaan ihmiset. Suurin osa luonnon marjoista jää keräämättä, koska se on mahdoton yhtälö. Niitä ei kertakaikkiaan voi kerätä kaikkia. Hilla, mustikka, puolukka, sienet. On niin valtava määrä mikä jää metsään, ettei sitä tiedä kukaan.
Syksy, tuo ehdottomasti paras aika Lapissa, tekee tuloaan. Lehdet puissa kellastuu ja maaruska antaa aivan uskomattomia värielämyksiä. Jos pelkkä ruskasta nauttiminen riittää, on se kokemuksen arvoinen asia. Koska tämä erämaa on kaukana massaturismista, tuskin tapaat täällä muita kulkijoita? Harvoin, hyvin harvoin, kulkija toisen kohtaa. Poropaimen toisinaan etsii poroja, syksy kun on ettotöiden aikaa. Metsästys on tässä kairassa yksi ikiaikainen perinne. Syksy on metsästäjien kulta-aikaa. Pyysipä sitten karhuja, hirviä, lintuja tai pienpetoja, tilaa on. Esim. hirvenpyyntialueita on kaksi. 230 000 ha ja 220 000 ha.
Ei varmaan tarvi samoja polkuja kävellä jos ei halua. Ja hirvenpyyntihän täällä tapahtuu joko koirilla tai jälestämällä. Ei ajometsästystä.
Näin on vuosi kulunut ja uusi alkaa.
Syy miksi kirjotin näitä, on seuraava.
Minulla on tiedossa yksi eräkämppä, joka on vuokrattavissa, mutta yksin en sitä vuokraa. Liian kallis yhdelle ihmiselle, vuosi vuokra. Kämppä on aika suuri ja tilaa on useammallekkin poppoolle. Laita minulle s.postia niin selitän tarkemmin omat ideani ja postitan kuvia kämpästä ja ympäristöstä.
laplandavenue(at)gmail.com

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja jos et ole, niin mikset? Aivan loistavaa tekstiä. Mutta miksi tämä krjoitus on yrittäjyys palstalla?
> 1. on mukava istua pilkkireiän äärellä
> 2. Joulu hiljaisessa kairassa
> 3. Kaukana kaikesta kiireestä ja hälinästä.
> 4. Miljoonat tähdet valaisee saunapolun.
> 5. kohti kevättä, niin huomaa kuinka nopeasti kaikki tapahtuu.
> 6. Pakkaset hellittävät, yöt lyhenee ja maa herää henkiin.
> 7. Muutama kuukausi keväästä on sitten ulkoilun aikaa.
> 8. Hiihdä, pilki, kelkkaile. Kaikille riittä tilaa.
> 9. Kevään tultua tulee myös muuttolinnut,
> 10. Kurjet huutaa, joutsenet pitävät peliään,
> 11. Karhut kömpivät pesistään ja lähtevät, niinkuin ennenkin,
> 12. Korvasienet nostaa myös itsensä näkyville kun routa hellittää otettaan.
> 13. Kun vihdoin kesä koittaa on eläimillä jo jälkikasvu seuranaan.
> 14. Ja kaverit tulevat myös. Juhannus aattona,
> 15. kuin tyhjästä ilmestyy laajat sääskiparvet
> 16. ja sitten on kavereita.
> 17. Hilla-aikana unohtuu itikat ja muut turhakkeet.
> 18. Suurin osa luonnon marjoista jää keräämättä, koska se on mahdoton yhtälö.
> 19. marjoja on niin valtava määrä mikä jää metsään, ettei sitä tiedä kukaan.
> 20. Lehdet puissa kellastuu ja maaruska antaa aivan uskomattomia värielämyksiä.
> 21. Jos pelkkä ruskasta nauttiminen riittää,
> 22. Syksy on metsästäjien kulta-aikaa. Pyysipä sitten karhuja, hirviä, lintuja tai pienpetoja,
> 23. Ja hirvenpyyntihän täällä tapahtuu joko koirilla tai jälestämällä. Ei ajometsästystä.
> 24. Näin on vuosi kulunut ja uusi alkaa.
Oletkos aivan täysin Lapissa koko elämäsi kasvanut ja elänyt? Siis noita juttuja vartenhan ei tarvitse lentää 800 km pohjoisen suuntaan, vaan useimpia asioita löytyy jo Kehä-3:n sisäpuolelta. Sitä ulomman Rekka-Kehän sisältä löytyy sitten melkein jo kaikki mitä yllä olevassa listassakin. Kyllä se kevään tulon ihme säväyttää täällä etelämmässä yhtä lailal kuin pohjoisessa. Ja juhanuksena ryypätään kaverien kanssa kuten teillä.
Ruskaakin oli oikein kunnolla tänä vuonna koko Suomessa. Ja hanhilaumat ja joutsenet muuttaa ja paskoo puistoja Helsingissä ja Espoossa ihan vaivaksi asti. Hillasta en ole aivan varma, miten pohjoiseen pitää mennä (ellei Kauppatori kelpaa) että saa kopallisen marjoja kerättyä. Mutta ne hirvet täällä etelämmässä tapetaan tosiaan ajoketju passikyttäys periaatteella.
Mutta muilta osin en oikein tuohon Lapin lumoon mökkimielessä osaa päästä. Tutulla mökillä Heinolan tienoollakin on jo niin hel...in hiljaista. Kun ei huvilan hyvilaa näy missään, eikä edes ainoatakaan moottorivenettä kuulu eikä liiku järvellä 5 päivään, niin alkaa kummasti tehdä mieli lähteä jonnekkin kaupunkireissuun sieltä välillä.
> Kämppä on aika suuri ja tilaa on useammallekkin poppoolle.
Kaverit osti viikon lomaosakemökin paljon lähempää, Ähtäristä! Matkaa tulee 300 km suuntaansa. Aina ne sinne pyytelevät. Vain kerran on käyty, siitä alkaa olla jo 6 vuotta aikaa, kun ei ole kiinnostanut uudestaan mennä. Mutta kyllä ne aina joka vuosi jaksaa pyytää vaan..
.
Tämä paikka ei olekkaan sinunlaisille urhoille, jolla iskee pakokauhu heti kun katuvalot heittää näkymästä, jos kännystä loppuu virta eikä saa pizzataxiin yhteyttä, on nälkäkuolema seurauksena... Ja lehdet kirjoittaa draagisen selviytymis tarinan. Kuinka harjaantunut eränkäviä selvisi kuin ihmeenkaupalla hengissä, kun ei toikkaroinut auton alle Kehä kolmosella, hakiessaan lähi Mäkkäristä retkieväitä....
>Tämä paikka ei olekkaan sinunlaisille urhoille, jolla iskee pakokauhu heti kun
>katuvalot heittää näkymästä, jos
Kun ruvettas oikeesti kattoon että kuka pärjää pettua, juuria, ötököitä ja kalansinttejä, marjamössöä ym. keittämällä erämaassa 5 kk hengissä, niin taitas alkaa lapinpojalla puheet muuttua.
.
Lapinpoika ei syökkään pettua eikä kalansinttejä. Pottua kyllä, mutta valitettavasti nekin on puikuloita. Kalansintit säästän sisseille ja vetelen törmälle oikeita kaloja. Ötökätkin säästän Thaimaalaisille. Eikös laulussakin sanota; syö mitä saat, on elämisen ehto. ( Ryysyranta ) Sinä syöt pettua, minä pottua. Ja kaikki ovat tyytyväisiä...
> Pottua kyllä, mutta valitettavasti nekin on puikuloita. Kalansintit säästän sisseille ja vetelen
> törmälle oikeita kaloja.
Sinutkhii, senkhin Laphin veltthto, pithäis joskus vetähää pois sielthä lihapathojes vierestä lihomastha.
Viedhään sinut 100 kilometrhiä rajan taakse Rysshän puolhelle. Ja sanothaan ethä vetelhes nyt Laphin poikha pöythään niitä puikuloithas ja niithä isoja kalojash!!
Heee-hee-hhh-heeee... silipata suijaa, Unnukka-Nunnukka-lai-lai-lai-laa
Sinäkö olet oppaana? Oppaana mies joka ei uskalla Heinolaa kauemmaksi lähteä ja Ähtäri on saavutus sinänsä. Ja kannattis pikkusen perehtyä tuohon murteen kirjotamiseen, että olis edes muutama sana oikein. Ettei sulle vain ole jäänyt joku kauna meitä lappilaisia kohtaan? Jotenkin saa sellasen käsityksen niinkuin et kovin paljon meistä tykkäis? Onko sulle käynyt niin, että olet päästänny vaimos yksin tyttöjen kans Lappiin ja siellä joku, vääräsäärinen sukulaiseni, on sattunut viettämään vaimosi kanssa "lappalaisen yön". Vaikka toisaalta tuntuis kyllä kohtalaisen oudolta, että miehellä, joka ei pysty viiteen kuukauteen muuta tarjoamaan syötäväksi kuin pettua, juuria, ötököitä ja kalansinttejä, marjamössöä ym, ja vielä keitettynä, edes olis vaimo.
Ja jos minusta vittuilukaveria olet vailla, niin seki sopii.
P.S. Olen kyllä käynytkin "Rysshän" puolella, niin autolla kuin kelkallakin, mutta ihan tullin kautta.
> Ettei sulle vain ole jäänyt joku kauna meitä lappilaisia kohtaan?
Minkäänlaista kaunaa ei ole. Lappilaisista tehden saa kaikkein parasta sketsiohjelmaa televisoonkin, Unnukka-Nunnukka-lailaaa
> Jotenkin saa sellasen käsityksen niinkuin et kovin paljon meistä tykkäis?
Tykkäänhän mie teistä. Sitä vaan ihmettelin kun "erämaan rauhaa" ja jotakin pilkkikalastukselle menoa ja kevään nuppujen aukeamista kauppaat ihmettelemään jonnekin 800 km taakse matkustettuna. Ikäänkuin ihan sitä samaa rikkumatonta rauhaa ei olisi tosiaan täällä Lahden eteläpuolellakin aivan täysin tarpeiksi asti.
> Vaikka toisaalta tuntuis kyllä kohtalaisen oudolta, että miehellä, joka ei pysty viiteen
> kuukauteen muuta tarjoamaan syötäväksi kuin pettua, juuria, ötököitä ja kalansinttejä,
> marjamössöä ym, ja vielä keitettynä, edes olis vaimo.
Kuule juuri tuota ruokavaliota te siellä Lapissa saisitte poronhoitoinenne nauttia, ellei parjatusta Etelästä kipattaisi teille rekkakuormittain verorahaa joka vuosi.
Lapin läänin asukasluku on vain 184.000 henkeä, http://www.infoa.fi/lappi/ silti sinne kipataan suhteessa enemmän tukiaismarkkoja kuin toiselle elättiryhmämme suomenruotsalaisten kalliiseen kaksikieliseen hyysintään. Noita sentään päälukuna on noin 300.000 henkeä ja ne kuitenkin maksavat jotakin verorahojakin.
Lisäksi epäilen ettet edes lainkaan ole mikään Lapin mies. Todennäköisesti olet joku etelän vetelä "liikemies", joka vain kaupittelee Lappilaisuudella lomamökkejä pohjoisesta. Ei aidot lapin miehet tuollaista Tabermanni-runoa kirjoita, kuin millä tämän ketjun aloitit.
.
Saatan tosin olla joku etelän herra, mutta sitä on vaikea tietää. Tai minä sen tiedän, mutta muut ei. Ja tukieuroja tosiaan tänne Lappiin tulee rekka-auto kaupalla. Suuret turistirysät kun investoivat laskettelukeskuksiin, että etelän mieskin pääsee nauttimaan Lapin, ah, niin hiljaisesta luonnosta :D. Minä kun en tunne ainuttakaan poromiestä, joka laittais sukset jalkaan ja hinauttais itsensä jonkun mäenpäälle ja antais sitten painovoiman huolehtia lopusta. Eiköhän ne mäenlaskijat ole sieltä Lahden eteläpuoleta. Ja onneksi he tulevat vuosi vuoden jälkeen uudestaan tänne ja tuo niitä paljon kaivattuja euroja tänne. Muutenhan tuo rekkaralli vain kasvais, tiet loppuis ja taas etelästä juotuis tilaamaan lisää rahaa, että saatais paremmat tiet kasvalle liikenteelle.
P.S. Met saatamma kostoksi sammuttaa sähköt...
> P.S. Met saatamma kostoksi sammuttaa sähköt...
Kunhan ensin saatte sen ensimmäisen ydinvoimalanne. Pyhäjoelleko se oli, taitaa tuo olla enemmän Vaasan seutua kuin Lapphia.
Veli venäläinen ja virolainenkin myy meille mielellään sähköä tasasähkölinjojensa kautte meren aliste, jos Lapin koskimiehet pääthää laittaa myynnille topin.
Täytyy myöntää tappio ja niellä katkera kalkki. Olet voittaja tässä mittelössä.
Nyt minun täytyy keskittyä noihin saapuneisiin s.posteihin joten toivotan sinulle oikein hyvää joulua. Mikäli suvaitset edes yhden Lappalaisen astuvan etelän tonteille. Nimittäin Joulupukin.