Asuminen Auran, Pöytyän tai Oripään alueella

Kahden lapsen isä

Hei!

Olen nuori kaksilapsisen perheen isä, joka harkitsee muuttoa. Olemme miettineet edellämainittuja paikkoja ja sitä, mikä sopisi parhaiten lapsiperheen tarpeisiin.

Tiedustelisinkin nyt, mitä mieltä ihmiset ovat kyseisistä paikoista. Millainen on työllisyys- ja asumistilanne? Ovatko päiväkoti- ja koulupalvelut ajan tasalla? Entä muut palvelut? Mitä näistä erityisesti suosittelisitte?

Ideaali olisi rauhallinen paikka, jossa tärkeimmät palvelut olisivat kuitenkin lähellä.

45

4041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaariw

      on kuitenkin lähinnä ja hyvän yhteyden päässä esim.turku/raisio,palvelut kohtuulliset joskin työ sellanen heikko,muuten tietenkin pikkukylä joka lähinnä sukurutsari ituniskojen pääasiallisesti asuttama mutta kehittyy koko ajan kun muualta tulee uutta väkeä,onexxi!

      • M.F.Y

        Koulu ja päiväkoti ovat hyvin hoidettu,kuulemani mukaan,koska meillä itsellämme ei ole lapsia.Kaupat meillä löytyvät keskustasta kahden pienen kyläkaupan muodossa,Siwa ja K-extra.Sieltä voi hakea pakolliset tarvikkeet,suuremmat ostokset kannattaa hakea Loimaalta.Posti löytyy rautakaupan palveluista.Jopa tilausalkokin on :)Apteekki ja Osuuspankki löytyvät myös.Ravintolakin on tuolla keskustassa.

        Töitä täällä on vähän,itsekin käyn Turussa,kuten avovaimonikin.Riippuen tietenkin alasta,jolla olet.Perinteisiä maaseudun töitä löytyy kyllä jonkin verran.Me olemme alle kolmekymppisiä ja muutimme Oripäähän,koska saimme unelmiemme talon hankittua edullisesti ja täysin omasta rauhasta,itse olen suurimman osan saneerauksista suorittanut.

        Paikallisilta saa paljon apua talon korjaushommissa,jos vaan osaa/viitsii kysellä.Löytyy siis ammattitaitoista rakennusmiestä,jos aikoo vanhaa laitella.Täältä on melko helppo löytää rauhallinen asuinpaikka,tilavalla tontilla.Mikäli haluaa rakentaa uuden talon,tontteja on todella hyvin tarjolla.

        Ainoa rasittava seikka on nuo ajomatkat,etenkin talvella,koska kantatie 61 suorastaan vilisee peuroja,peltikolareita tapahtuu tähän vuodenaikaan lähes päivittäin.Turkuun ajaa talvella noin 35-45 min ja kesä rajoituksilla pääsee noin puoleen tuntiin.

        Autoon täältä saa ensiapua paikalliselta shelliltä,jossa on vielä oikein kunnollinen autokorjaamo.Peruspalvelut ovat siis sellaisessa kunnossa,että pärjää.

        Ihmiset ovat melkoisen mukavia,toisten asioista kyllä höpötetään,mutta se kuuluu pienen kylän arkeen.Huumorilla saa höystettyä mukavaa juttua.

        Ihan jees kylä siis näin muutaman vuoden kokemuksella.Emme missään nimessä enää muuttaisi takaisin Raisioon.


    • lpdrji

      Aura ja Pöytyä. Oripään jätän heti kättelyssä pois. Oripää on niin pieni.
      Kaikki asiat tiedetään. Sisäsiittoisempaa kuntaa saa hakea. On siellä hyviäkin puolia.
      Mutta tuo uteliaisuus Oripäässä on sitä luokkaa, jotta ei ikinä sinne.
      Ellei sitten tykkää että koko kunta tietää kaikki asiasi menneisyydestä ja tulevaisuudesta:)
      Muuten ovat ihan kivaa porukkaa. Aura on hyvien yhteyksien päässä. oikein hyvä.
      Pöytyältä Auvainen ja Riihikoski. Vanha Karinainen (kyrö) sopii tietyille uskontoryhmille.
      Vanha Yläne on niin keskellä metsää ja kaukana kaikesta, että sopii kiertää.
      Yläneellä on vielä enemmän kuppikuntaista kuin Oripäässä.

      Koulu ja päivähoitosysteemit on kaikkialla hyvin. Aura on liikenteellisesti
      vaarallisin ja koulu keskellä tätä härdelliä.

      • Nuori Maajussi

        huutelee pitkin kyliä,niin kyllä ne tiedetään missä kylässä vaan.Ei Oripääläiset sen uteliaampia ole,kuin muutkaan kyläläiset.samaa menoa se on,asutko Riihikoskella,Pöytyällä tai Oripäässä.

        Kateus nostaa joka kylässä päätään,jos annat siihen aihetta.Se kell onni on,se onnen kätkeköön.Muutkin asiat kannattaa pitää ominaan,typeryyttä jos jauhat kylällä elämästäsi.Silloin juorut kiertää,olipa kyseessä paikkakunta,mikä tahansa.

        Nuoria ja vanhempia pareja sinne on muuttanut melkoisesti viime vuosina,melko suosittu kylä siis.


      • öåöåöå..
        Nuori Maajussi kirjoitti:

        huutelee pitkin kyliä,niin kyllä ne tiedetään missä kylässä vaan.Ei Oripääläiset sen uteliaampia ole,kuin muutkaan kyläläiset.samaa menoa se on,asutko Riihikoskella,Pöytyällä tai Oripäässä.

        Kateus nostaa joka kylässä päätään,jos annat siihen aihetta.Se kell onni on,se onnen kätkeköön.Muutkin asiat kannattaa pitää ominaan,typeryyttä jos jauhat kylällä elämästäsi.Silloin juorut kiertää,olipa kyseessä paikkakunta,mikä tahansa.

        Nuoria ja vanhempia pareja sinne on muuttanut melkoisesti viime vuosina,melko suosittu kylä siis.

        Ei tarvii huudella, käy shellissä. Varsinainen tietotoimisto.
        Niin hyvässä kuin pahassa:)


      • elli26
        öåöåöå.. kirjoitti:

        Ei tarvii huudella, käy shellissä. Varsinainen tietotoimisto.
        Niin hyvässä kuin pahassa:)

        Asuvana myös tiedän että juttu kulkee.


      • suosittelen!
        elli26 kirjoitti:

        Asuvana myös tiedän että juttu kulkee.

        Ei se toisten ihmisten asioista puhuminen selän takana ole läheskään aina ilkeyttä. Maalla on vaan perinteisesti sukupolvesta toiseen huolehdittu omien asioiden lisäksi myös naapurien ja kyläyhteisön asioista. Eli kannettu huolta ja autettu.
        Meillä juurettomilla nuorilla kaupungista maalle muuttaneilla voi tulla yllätyksenä se, että kun jää talvella auto kinokseen kiinni, niin siinä voikin kohta olla naapurin mummo työntämässä autoa irti. Sitten vähän hävettää, kun aikaisemmin yritti olla tervehtimättä näitä "uteliaita" naapureita.

        Jos haluaa muuttaa maalle pieneen kyläyhteisöön, niin kannattaa pyrkiä sopeutumaan siihen alusta asti. Maalla on hyvä elää "hyvänpäiväntuttuna"!


      • pystyy
        elli26 kirjoitti:

        Asuvana myös tiedän että juttu kulkee.

        elämään tervehtimättä naapureita, mutta maaseudulla se voi käydä vaikeaksi! Eikä tervehtiminen ole vielä uteliaisuutta!


      • Turun tauti
        pystyy kirjoitti:

        elämään tervehtimättä naapureita, mutta maaseudulla se voi käydä vaikeaksi! Eikä tervehtiminen ole vielä uteliaisuutta!

        Aura voi tietysti maantieteelliseltä sijainniltaan vaikuttaa aivan loistavalta vaihtoehdolta mutta...

        Viime kesänä Aurassa oli ulkonaliikkumiskielto nuorille iltaisin, koska aiheuttivat niin paljon tuhoa. Auran läpi tuskin pääsee ajamaan ilman että näkisi poliiseja. Siis aivan hullua se touhu siellä. Väkilukuun suhteutettuna aurassa tehdään eniten rikoksia ja ilkivaltaa suomessa.

        Suosittelisin Lietoa, joka on Auran vieressä. On rauhallisempi ja turvallisempi paikka, vakavarainen ja rikas kunta. Vielä lyhyempi matka Turkuun. Käsittääkseni ihan hyvin vapaita asuntojakin.


      • huko55
        Nuori Maajussi kirjoitti:

        huutelee pitkin kyliä,niin kyllä ne tiedetään missä kylässä vaan.Ei Oripääläiset sen uteliaampia ole,kuin muutkaan kyläläiset.samaa menoa se on,asutko Riihikoskella,Pöytyällä tai Oripäässä.

        Kateus nostaa joka kylässä päätään,jos annat siihen aihetta.Se kell onni on,se onnen kätkeköön.Muutkin asiat kannattaa pitää ominaan,typeryyttä jos jauhat kylällä elämästäsi.Silloin juorut kiertää,olipa kyseessä paikkakunta,mikä tahansa.

        Nuoria ja vanhempia pareja sinne on muuttanut melkoisesti viime vuosina,melko suosittu kylä siis.

        Älä nyt sotke Oripään asukkaita muihin kuntiin.
        Kyllä Oripää on sellainen tietokeskus ettei paremmasta väliä.
        Ei ole tarvis kertoa omista asioistaan mitään, niin
        silti siellä ollaan hyvin perillä. Tämähän on ihan ymmärrettävää.
        Oripäässä on niin vähän asukkaita ja vain yksi keskus,
        joten kaikki on keskenään pakostakin tekemisissä
        halusit tai et. Jollet halua, niin sinusta otetaan selvää, mikä tuollainen
        kummajainen on. Oripää on niin tuttu paikka, että tiedän mistä kirjoitan.
        Mukavia ihmisiä siellä asuu, mutten ikinä haluaisi muuttaa sinne.


    • ei-varsinaisesti suo

      Ainakaan Pöytyälle ei kannata muuttaa!

      • von mörkö

        Tuosta Pöytyästä tiedä. Pöytyällä asuu paljon sakkia joka on Turus töissä.
        Liikenne yhteydet ovat hyvät ja tosiaan Turku ja Raisio lähellä.
        Muutama vuosi ollaan perheen kanssa asuttu täällä. Kauppapalveluja emme tarvitse kaiken saamme työmatkan varrelta Turusta. Luonto, liikunta ja
        harrastusmahdollisuudet on hyvät. Rauhallinen paikka.
        En nyt äkkiseltään osaa sanoa mitä kaipaisin lisää. Kaikki on riittävän liki.
        Oma auto on välttämättömyys mutta niinhän se aina maaseudulla on.
        Asuntoa haettiin Aura-Riihikoski suunnalta Pöytyältä löytyi nopeammin.
        Muista Auranmaan kunnista en osaa sanoa ku en ole asunut.
        Kyllä viihtyvyys lähtee itsestä


    • Ent. asukas

      Ei missään nimessä ainakaan Oripäähän!!!! Paikka on keskellä ei mitään ja todellakin erittäin sisäänpäin kääntynyt. Uusien kuntalaisten on siellä todella vaikea elää, jollet sitten ole rekkakuski ja vietä aikaasi Shellin kahviossa. Ne tolvanat luulevat tietävänsä siellä kaikki maailman asiat, vaikkeivat tiedä aina omiansakaan.

    • jejejjehhe

      mistäs te tiedätte että siellä jauhetaan semmosta juttua ? oletteko aina bensareissulla sattumoisin kuullut kun he juoruavat vai ? taitaa semmoinen juttu vain kulkea että siellä kulkee juttu.
      Oripää hyvä siisti kiva pikku kylä. itekin asun ja on todella mukava paikka.. Auralaiset turhaa pätee täällä

      • frrffrrf

        No kerrotaan vastaus mistä tiedetään. Ainakin itse kuulen halusin tai en, ku käyn kavereilla Oripäässä. Kertovat ihan itse mistä kuulevat. Ei siinä mitään pahaa ole.
        Eipä ole Lehtisen tai Saarisen jälkeen tullut autoa Oripäässä tankattua.


    • Pistäkää paremmaksi

      Eihän toi nyt vielä mitään. Somerolla jos apteekista ostaa raskaustestin, heti on kylällä tieto "kuka on raskaana". Tk:ssa on välillä potilastiedot hukassa. Kuulemma kuskaavat niitä kotiinsa luettavaksi, ja joskus unohtuu. Satunnainen ohikulkija kun poikkeaa paikalliseen kauppaan tai tankkaamaan, sitä tuijotetaan ja pähkäillään mikähän se oikein on. Uusi asukas joutuu heti kuulusteluun....

    • trixiew

      Voi teitä,jotka haukkuvat Oripäätä.

      Itse asun Oripässä ja koskaan en ole mitään pahaa kuullut puhuttavan ihmisistä.

      Siwassa ja K-kaupassa kivaa väkeä,kuin myös osuuspankissa ja apteekissa,rautakaupassa ja tietenkin Shellissä.

      Asiantunteva palvelu muuten shellissä,mistään kaupungista et saa niin hyvää autokorjaamo palvelua kuin shellin pojilta, hyvä tänne oli muuttaa ja emme enää edes muuttaisi isompaan kylään tai kaupunkiin,nekin on koettu ja huonoksi havaittu.

      Joten tervetuloa kahden lapsen isä tänne Oripäähän,varmasti tulette viihtymään.
      Ps.Ostakaa iso,kunnon kokoinen tontti taloineen,jotta on täällä sitten tilaa omalla tontilla liikuskella ihan omassa rauhassa.

    • Oletko kuuro?

      Kun et ole mitään kuullut?

    • sääliksi käy

      Oripään Shellissä on nyt istunut sama kööri kymmeniä vuosia eronneita maajuntteja ja alkoholisoituneita kirvesmiehiä. Poikkesin edellisviikolla ja ei ollut muuta muutosta kuin tietotoimiston poikien tukat oli harmaantuneet. Sama tuijottelu ja kyräily kuin ennenkin. Varsinkin joku ilmeisesti kylän nokkamies katseli kuin pässi uutta aitaa.

    • samavikaa

      Oliko pitkänhuiskea ruipelo, noin 70-v? Kampaus kuin Adolfilta?

    • Ilmaritonttu

      pojat,pojat,älkää nyt viitsikö....siellä shelillä kokoontuvat porukat päivän uutisia kommewntoimaan,joka kylässähän on jokin kokoontumispaikka,oripäässä se sattuu olemaan SHell,mitä siinä on pahaa???

    • rapariparaa

      Jeps,ainahan sitä haukkumisia mahtuu ihmisistä täällä netissä,vaan kuka uskaltaa päin naamaa sanoa shellissä noille juoru-ukoille...haha haa,ei kukaan,vellipöksyjä kaikki

      • urvelotohelo

        Mitä niille pitää sanoa? Ei minulla ainakaan ole heille mitään asiaa,
        täällä vastataan täällä esitettyihin kysymyksiin. Minun puolesta Oripään juoru-ukot
        saa juoruta ihan kaikessa rauhassa. Ei jaksa vähempi kiinnostaa.


    • joi0pi0

      Oripää onb hyvä paikka asua.

      Saa olla omissa oloissaan,mutta jos haluu tutustua paikallisiin,sekin onnistuu,shellin baarilla,ihan hyvä paikka treffata erilaisia ihmisiä ja jops apua jossain asioissa tarvii,niin sieltä kysymällä saa neuvoa,että silleen.

    • Oripään asukki

      Miten niin eräs kirjoitti täällä,ettei enää lehtisen ja Saarisen jälkeen ole tarvinnut tankata Shellillä???

      Siellähän on palvelu huomattavasti parantunut ja paikka on siisti ja valoisa käydä ja korjaamopuolen pojat todella ystävällisiä ja asiakaspalvelijoita,ainakin ossi ja Jari.

      Menkään itse totemaan paikan siisteys ja palvelu,mieluimmin menen sinne viemään autoni laitettavaksi kuin johokin isoon merkkiliikkeeseen ja turha kenenkään on vinkua takaisin,etteä ei olis rahaa viedä merkkikorjaamoihin vaan minä kannatan yksityisyrittäjyyttä ja hyvää palvelua,miksi siis en käyttäisi oman kunnan yrityksiä???

      • frrffrrf

        Minä kirjoitin. Ei tosiaan ole tarvinnut tankata autoa Lehtisen ja Saarisen jälkeen.
        Miksi olisi? Ei ole löpö loppunut Oripäässä. Ei kyse ole valoisuudesta, viihtyvyydestä eikä palvelukyvykkyydestä. Eipä ole myöskään tarvinnut ostaa markan pusseja Tmi Eino Äären kaupasta:) Enkä mene toteamaan yhtään mitään jos en halua. Sinä haet palvelusi parhaaksi katsomastasi paikasta ja minä sieltä minkä parhaaksi näen. Onneksi me molemmat kannatamme lähialueidemme yksityisyrittäjiä, ainakin jos ovat sen arvoisia. Syksyn jatkoa.


    • orifani

      ORIPÄÄ ON PARAS PAIKKA ASUA!!!

      • klll

        Niin onkin,vaikka täällä Oripäässä on liikaa keskustalaisia kunnanvaltuustossa,vaan eipä ole kauan,kuntavaalit tulee ja sitten katsotaan ja lakaistaan isolla luudalla vanhat käpypoliitikot pois tieltä,siis keskustalaiset .


      • puusta pudonnut
        klll kirjoitti:

        Niin onkin,vaikka täällä Oripäässä on liikaa keskustalaisia kunnanvaltuustossa,vaan eipä ole kauan,kuntavaalit tulee ja sitten katsotaan ja lakaistaan isolla luudalla vanhat käpypoliitikot pois tieltä,siis keskustalaiset .

        Kohta siellä valtuustossa onki sitten kokoomuslaiset yhdistämässä teitä Loimaaseen. Niin ja yläne on kyllä paras paikka asua.


      • kogyhu
        puusta pudonnut kirjoitti:

        Kohta siellä valtuustossa onki sitten kokoomuslaiset yhdistämässä teitä Loimaaseen. Niin ja yläne on kyllä paras paikka asua.

        Yläne on Yläneläisille paras paikka. Lähiseudun asukkaat kiittävät Yläneelle jääneitä Yläneläisiä.


    • Riitta38

      Eipä kokoomuslaiset yhdistä Oripääläisiä Loimaaseen,koska Keskusta ja Perussuomalaiset äänestää EI liitokselle.

      Meillä täällä Oripäässä on hyvä näin,eikä tarvetta liitoksille ole ainakaan kymmeneen vuoteen!!!!

      • Ei yksittäinen

        kunnanvaltuusto pysty millään estämään liitosta, vaikka kaikki vastustaisivat liitosta.
        Oripää liitetään johonkin naapurikuntaa ja tämä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa kun eduskunnassa menee läpi laki kuntien uudesta vähimmäiskoosta ja siihen ei Oripään väestömäärä yllä sitten mitenkään.

        Oripää kuntana yksittäisen ihmisen kannalta ei ole sen parempi tai pahempi kuin sen naapurikunnatkaan, poikkeuksena tietysti se, että kunnalla on vähemmän velkaa kuin naapureilla.

        Yhteistä näillä kunnilla on täydellinen kyvyttömyys saada houkuteltua alueileen uusia asukkaita ja omakotirakentajia. Yrityksiä on kyllä ollut, mutta ne eivät ole onnistuneet, eivätkä tarjotuilla eväillä tule koskaan onnistumaankaan.

        Oripäässä kun käy katsomassa kunnan tarjoamia edullisia tontteja ja tutustuu pintaa syvemmältä kokonaisuuteen tulee mieleen, että osta LADA mersun hinnalla.
        Huomattavasti edullisemmin pääsee kun ostaa vanhan talon tai tilan, jossa on jo liittymät valmiina ja tontitkin isompia ja luonnon ympäröimiä. Pöytyä on jo tässä tarjonnassa houkuttelevampi. Auranmaan kunnissa on se vikana, että nämä kunnat eivät edes tosissaan yritä ottaa selvää, miten asiat pitäisi oikeasti hoitaa, että perheet kokisivat muuton ja rakentamisen ko.kuntiin houkuttelevana ja mielenkiintoisena.

        Parasta olisi, että tulevaisuudessa nämä kunnat, Aura, Pöytyä, Oripää yhdistettäisiin yhdeksi isoksi kunnaksi.
        Tällöin saataisiin huomattava säästö hallintokuluista ja uskoisin varmuudella, että monet asukkaat kokisivat tämän vapauttavana.
        Henkinen ilmapiiri vapautuisi huomattavasti ja moni asukas kokisi oman yksityisyytensä paremmin suojatuksi.


      • Oripäälainen
        Ei yksittäinen kirjoitti:

        kunnanvaltuusto pysty millään estämään liitosta, vaikka kaikki vastustaisivat liitosta.
        Oripää liitetään johonkin naapurikuntaa ja tämä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa kun eduskunnassa menee läpi laki kuntien uudesta vähimmäiskoosta ja siihen ei Oripään väestömäärä yllä sitten mitenkään.

        Oripää kuntana yksittäisen ihmisen kannalta ei ole sen parempi tai pahempi kuin sen naapurikunnatkaan, poikkeuksena tietysti se, että kunnalla on vähemmän velkaa kuin naapureilla.

        Yhteistä näillä kunnilla on täydellinen kyvyttömyys saada houkuteltua alueileen uusia asukkaita ja omakotirakentajia. Yrityksiä on kyllä ollut, mutta ne eivät ole onnistuneet, eivätkä tarjotuilla eväillä tule koskaan onnistumaankaan.

        Oripäässä kun käy katsomassa kunnan tarjoamia edullisia tontteja ja tutustuu pintaa syvemmältä kokonaisuuteen tulee mieleen, että osta LADA mersun hinnalla.
        Huomattavasti edullisemmin pääsee kun ostaa vanhan talon tai tilan, jossa on jo liittymät valmiina ja tontitkin isompia ja luonnon ympäröimiä. Pöytyä on jo tässä tarjonnassa houkuttelevampi. Auranmaan kunnissa on se vikana, että nämä kunnat eivät edes tosissaan yritä ottaa selvää, miten asiat pitäisi oikeasti hoitaa, että perheet kokisivat muuton ja rakentamisen ko.kuntiin houkuttelevana ja mielenkiintoisena.

        Parasta olisi, että tulevaisuudessa nämä kunnat, Aura, Pöytyä, Oripää yhdistettäisiin yhdeksi isoksi kunnaksi.
        Tällöin saataisiin huomattava säästö hallintokuluista ja uskoisin varmuudella, että monet asukkaat kokisivat tämän vapauttavana.
        Henkinen ilmapiiri vapautuisi huomattavasti ja moni asukas kokisi oman yksityisyytensä paremmin suojatuksi.

        Kaikkea kuvitellaankin.Oripää tulee viimeiseen asti olemaan kaikkia liitoksia vastaan.Ja Aura,Pöytyä molemmat persaukisia kuntia,miksi näihin kuntiin pitäisi liittyä.Ainoa mitä näiden kuntien kanssa tapahtuu että vievät viimeisetkin palvelu ja rahat kassasta.Loimaa on jo tehnyt tämän saman Alastarolle ja etsii silmät kiiltäen seuraavaa uhria kenet tyhjentää.Aura voi liittyä Turkuun samoin Pöytyä.Tonttien hinnoittelu kyllä kestää vertailun mistä muualta saa sorakankaalta tontteja alle euron neliö.Entä vesi ja viemäriliittymien hinnoittelut?
        Ja Oripää taitaa olla ainoa kunta jossa ei asukkaita rasita terveydenhuollon omavastuu maksut.


    • Olet oikeassa

      mutta lue kirjoitus tarkemmin!!!

      Tässä: "kunnanvaltuusto pysty millään estämään liitosta, vaikka kaikki vastustaisivat liitosta.
      Oripää liitetään johonkin naapurikuntaa ja tämä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa kun eduskunnassa menee läpi laki kuntien uudesta vähimmäiskoosta ja siihen ei Oripään väestömäärä yllä sitten mitenkään."

      Ja tässä:
      "Yhteistä näillä kunnilla on täydellinen kyvyttömyys saada houkuteltua alueileen uusia asukkaita ja omakotirakentajia. Yrityksiä on kyllä ollut, mutta ne eivät ole onnistuneet, eivätkä tarjotuilla eväillä tule koskaan onnistumaankaan."

      ja kerro vielä miten paljon oripää on saanut näitä uusia asukkaita näillä edullisilla tontti hinnnoilla? Hintojen vertailulla ei ole mitää merkitystä, jos niitä ei kukaan osta!!

      Enään on turha kitistä kun paskat on housuissa. Oripään olisi jo vuosia sitten pitänyt keskittyä väestömäärän kasvamiseen, mutta taitaa kuitenkin olla niin, että oripääläiset eivät edes halua väestömääränsä kasvua.

      Eilinen hallituksen päätös tulee väistämättä koskettamaan oripään kuntaa ja täytyy nostaa oripääläisille hattua, jos liitoksen pystyvät estämään.

    • Oripääläinen

      Me oripääläiset kyllä pystytään estämään liitokset,kukaan täällä ei ole liitosten kannalla.
      Me ollaan pärjätty tähänkin asti ihan mukavasti kuitenkin ja on MYRKKYÄ rehdä liitos jonkun Loimaan(ei koskaan,koska puristaa kuivaksi kuntia paikatakseen omaa talousvajettaan),eikä Pöytyä kelpaa,no kaikkihan sen tietää miksi ja Aura vielä pahempi vaihtoehto,menköön vaan Turkuun,huomaatte sitten,miten loppuu Auran palvelut.
      Turkuhan se haalisi kaikki kunnat ympäriltään itselle,mutta kukaa näistä kunnista ei halua liitosta turkuun paitsi Aura!
      Kyllä turulla on niin huono maine,ettei Lieto,Naantali,Raisio ym halua koskaan liittyä turkuun, koska turun johtamistyylin maine on valitettavasti valtakunnalisesti tunnettu.

      Me pysytään itsenäisenä Oripäänä henkeen ja vereen,taidetaan sitten olla viimeinen kunta suomessa,joka pakkoliitetään väkisin sitten joskus, siihen asti Oripää on ja pysyy itsenäisenä!

    • "Olet oikeassa"

      "Me oripääläiset kyllä pystytään estämään liitokset,kukaan täällä ei ole liitosten kannalla."

      Ehkäpä oikeampi olisi ollut ilmaista asia niin, että ne oripääläiset jotka toivovat liitosta, eivät sitä määrätyistä syistä viitsi julkisesti ilmaista.

      "pakkoliitetään väkisin sitten joskus, siihen asti Oripää on ja pysyy itsenäisenä!"

      Totta!! ja eilinen hallituksen päätös ei ainkaan helpota itsenäisen oripään asemaa.

    • Oripääläinen

      Taitaa olla muutama ihminen,jotka 1430:sta asukkaasta haluat liittyä muuhun kuntaan, mutta niin kauan,kuin me muut pidetään yhtä , pysyy Oripää itsenäisenä kuntana ja toivottavasti kauan :)

      Olen asunut Aurassakin muutaman vuoden ja täytyy sanoa,ettei Auran kunnanhallitus vakuuta, samat kähmijät siellä päättämässä asioita ja kytköksiä suuntaan, jos toiseenkin.
      Aura on hyvä kunta asua, jos koko kunnanhallitus ja valtuusto uusisivat päättäjänsä, siellä nimittäin on sellainenkin herra päättämässä, joka tehtailee konkursseja ja talousrikoksia, silti Auran asukkaat vaan sitkeesti äänestävät hänet uudelleen ja uudelleen, voi vaan kysyä, miksi???

    • Anteeksi?

      "mutta niin kauan,kuin me muut pidetään yhtä " ketkä muut?

      • aeiouäöö

        Oripääläiset tietenkin!


    • Enolagaymies

      Älkää helvetissä muuttako Oripäähän!

      Jos nimittäin haluatte maaseudun rauhaa,täällä sitä nimittäin ei ole keväästä syksyyn.

      Sitä saakelin harrastelijakoneitten ujellusta ei kukaan jaksa kuunnella.
      Nytkin tässä kesässä oli tarpeeksi hermoja raastavaa ääntä, miksi ne Turun lentokerholaiset tulee tänne ujeltamaan koneitansa,olisivat vuokranneet turun lentoaseman läheltä koneilleen alueen.

      Pysykööt Turun nurkissa ja siirtäkööt lentonsa sinne, me täällä Oripään kunnassa halutaan istua kesäisin pihalla ilman noita helvetillisiä ääniä aamusta iltaan!

    • Shellin baari

      Valtiovarainministeriön arviointimenettelyssä olevat kriisikunnat:

      Jalasjärvi

      Hanko

      Lavia

      Tarvasjoki

      Talousperusteen mukaisen selvitystarpeen täyttävät kriisiytyvät kunnat:

      Kitee

      Ähtäri

      Honkajoki

      Raasepori

      Alavieska

      Kauhajoki

      Utsjoki

      Tohmajärvi

      Multia

      Paimio

      Vaala

      Outokumpu

      Hyrynsalmi

      Urjala

      Aura

      Suonenjoki

      Kotka

      Puumala

      Ylivieska

      Sotkamo

      Rääkkylä

      Juankoski

      Kaustinen

      Kärsämäki

      Karkkila

      Sievi

      Raahe

      Nivala

      Reisjärvi

      Halsua

      Toholampi

      Haapajärvi

      Kemi

      Virolahti


      Lähde:mtv3.fi



      Listalla näytti olevan vain paimio ja aura lähikunnista.

      Huom!! Pöytyä ei ollut päässyt listalle, joten Pöytyällä menee paremmin kuin shellin baarissa on kerrottu!

    • Munkki4

      No mitäs ne shellin baarissa oikein keskustelevat?

      Nehän luulee olevansa enempi kunnanpäättäjiä, kuin valtuusto konsanaan.

      Niille huru-ukoillehan nauretaan yleisesti, ei ne mitään tiedä, luulevat tietävänsä, mutta ovat niin hemmetin akkoja koko pöytäkunta.

      UGH, olen puhunut!!!

    • Sori erehdyin

      baarista kokonaan, ei se ollutkaan shellin baari, vaan raision neste!

    • Älä maksa liiikaa

      Aura olisi muuten hyvä mutta asuissa on puolet hintaa liikaa - jopa turun hintatasoa.

      Pöytyän riihikoskella ja kyrössä hinnat ovat kohdallaa, matkaa auraan vain
      10 km.

    • Viilala rules

      Aura on kylläkin kriisiytyvä kunta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe