Vanhuksilla hirveät olot - kovat keinot alkavat

Kuulokoos Forssa tähän kastiin?

Viranomaiset voivat uhata laitoksia jopa uhkasakolla, jos ne vitkuttelevat asioiden kuntoon laittamisessa. Järeimmät keinot ovat laitoksen toiminnan keskeyttäminen tai toimiluvan peruuttaminen.

Suurin osa on julkisen terveydenhuollon yksiköitä. Yleisin puute on liian pitkä ruokailuväli illan viimeisen ja aamun ensimmäisen ruoan välillä.

Valvira selvitti tämän vuoden aikana laajasti laitosvanhusten hoivan ja hoidon tilaa. Valvonnassa tuli ilmi, että vain joka kymmenes vanhustenhuollon laitos täyttää hyvän hoidon laatukriteerit.
3405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katsohan tätä. On vanhuksia, joille ei edes puuro maistu. Itse, sain tämän huomata, kun äitini oli palvelukeskuksen hoivaosastolla muutaman viikon. Ei ollut nälissään. Hänelle kun ei puuro ja marjakeitto enää käynyt, niin söi pelkkää voileipää, maitoa ja mehua. Eikä valittanut mitään. Tietenkin siellä käydessäni kysyin, että tuonko jotakin syötävää sinulle. Ei käynyt mikään, eli kaikki hyvin. Kyllä sekin on ihmisen sisällöstä kiinni, onko hyvin vai ei. Hän kertoi pärjäävänsä voileivällä ja sanoi, "enhä mie mittää kuluta, ko vaa makkaan." En nyt tarkoita, että kaikilla olisi sama, kun me kaikki vaan ollaan niin erilaisia. Ainoa miinus laitoshoidolle on kuntohoitajien vähyys. Moni vanhus haluaisi päästä liikkeelle ja kuntoutua. Tämän huomasin kyseisen jakson aikana. Hoitajat siellä tosi pitkäpinnaisia ja hyviä. Hoitajille Suuri Kiitos, olette ihania. Mutta, tämä ei kyllä tapahtunutkaan Forssassa, vaan n. 20km sieltä pohjoisen suuntaan.

Äänestä
  • "Ei ollut nälissään. Hänelle kun ei puuro ja marjakeitto enää käynyt........"

    toivottavasti ei hoitajien joukossa ole noin "puusilmäisesti" ajattelevia tyyppejä,
    ei maistu meidänkään vanhemmille puuro, kaikki pitää olla hieman pureskeltavaa,
    sellaista kaipaa vatsa jotta hyvin voi ja vain pureskeltavasta menee nälkä oikeasti.

    ovat kodeissa ilman ulkopuolista tukea ja 87-92vuotiaita.

    Äänestä

ei kuulu erityisemmin, täällä on vielä hieman pienet yksiköt ja "kaikki tuntevat" toisensa,
mutta asioihin paljon vaikuttaa kuinka heidän jälkikasvunsa toimii,
osaavatko vaatia asiallisesti j perustellusti, vai kuulutko niihin valittiin ja kitisijöihin.

Valvira se kirjoittaa, jopa uhkasakoilla uhkaa,mutta missä on ne uhkasakot toteuteen,
ei missään,
vaikka samat ongelmat jatkuvat vuosia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sorretut kirjoitti:

Kuulokoos Forssa tähän kastiin?

Viranomaiset voivat uhata laitoksia jopa uhkasakolla, jos ne vitkuttelevat asioiden kuntoon laittamisessa. Järeimmät keinot ovat laitoksen toiminnan keskeyttäminen tai toimiluvan peruuttaminen.

Suurin osa on julkisen terveydenhuollon yksiköitä. Yleisin puute on liian pitkä ruokailuväli illan viimeisen ja aamun ensimmäisen ruoan välillä.

Valvira selvitti tämän vuoden aikana laajasti laitosvanhusten hoivan ja hoidon tilaa. Valvonnassa tuli ilmi, että vain joka kymmenes vanhustenhuollon laitos täyttää hyvän hoidon laatukriteerit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu