Hei kaikki!
Haluaisin kertoa lyhyesti oman tarinani. Kärsin vielä noin 1 1/2 vuotta sitten jonkun asteisesta anoreksiasta. Silloin painoin vain 34 kiloa (olen 174 cm pitkä). Sanon jonkun asteisesta anoreksiasta, koska en ollut mitenkään "tyypillinen" tapaus. En nähnyt itseäni missään vaiheessa liian lihavana, enkä edes halunnut laihtua. Elämässäni oli vain paljon muita käsittelemättömiä asioita ja jotenkin vain reagoin kaikkeen siihen olemalla syömättä tarpeeksi.
Joitain piirteitä minulla kyllä oli; oin aika ankara itselleni ja kaiken mitä tein, piti olla täydellisesti tehty. Hirveästi vaadin itseltäni.
Minun asiani alkoi ratkeamaan siinä vaiheessa, kun isoveljeni tuli luokseni ja sanoi, että hän on katsonut tätä hommaa jo tarpeeksi kauan. Hän oli soittanut lääkärille ja sopinut, että lääkäri ottaa yhteyttä minuun. Vastenhankaisesti suostuin menemään tapaamaan lääkäriä, mutta kiitos Jumalalle, että menin!!! Jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien minulta alkoi murtua jotain vastahankaa sisälläni. Siitä alkoi pitkä eheytys ja kuntoutus, jonka aikana opin arvostamaan itseäni, hyväksymään itseni sellaisena Jumalan luomana persoonana kuin olen ja myös todella nauttimaan elämästä ja sen moninaisista säikeistä ihan uudella tavalla. Itse uskon Jumalaan, ja se on kyllä ollut merkittävin tuki tässä kaikessa. On voinut luottaa siihen, että kaikkien lääkärien ja omaisten lisäksi on joku, joka näkee ihan sinne syvimpään sisimpääni asti.
Nyt painan 64,5 kiloa, eli fyysinen eheytymisvauhtini oli hurja. Haluan todella rohkaista teitä, jotka kamppailette näiden asioiden kanssa; älkää antako periksi! Itselläni avain eheytymiseen oli, että tajusin, että minun ei tarvi suorittaa tai yrittää jotenkin ansaita hyväksyntää ja että voin hyväksyä itseni sellaisena persoonana kuin olen. Tässä minua auttoi usko, sillä sisimmässäni todella koen, että olen juuri tälläisenä hyväksytty ja rakastettu. Tsemppiä ja valoa elämäänne!
Haluaisin kertoa lyhyesti oman tarinani. Kärsin vielä noin 1 1/2 vuotta sitten jonkun asteisesta anoreksiasta. Silloin painoin vain 34 kiloa (olen 174 cm pitkä). Sanon jonkun asteisesta anoreksiasta, koska en ollut mitenkään "tyypillinen" tapaus. En nähnyt itseäni missään vaiheessa liian lihavana, enkä edes halunnut laihtua. Elämässäni oli vain paljon muita käsittelemättömiä asioita ja jotenkin vain reagoin kaikkeen siihen olemalla syömättä tarpeeksi.
Joitain piirteitä minulla kyllä oli; oin aika ankara itselleni ja kaiken mitä tein, piti olla täydellisesti tehty. Hirveästi vaadin itseltäni.
Minun asiani alkoi ratkeamaan siinä vaiheessa, kun isoveljeni tuli luokseni ja sanoi, että hän on katsonut tätä hommaa jo tarpeeksi kauan. Hän oli soittanut lääkärille ja sopinut, että lääkäri ottaa yhteyttä minuun. Vastenhankaisesti suostuin menemään tapaamaan lääkäriä, mutta kiitos Jumalalle, että menin!!! Jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien minulta alkoi murtua jotain vastahankaa sisälläni. Siitä alkoi pitkä eheytys ja kuntoutus, jonka aikana opin arvostamaan itseäni, hyväksymään itseni sellaisena Jumalan luomana persoonana kuin olen ja myös todella nauttimaan elämästä ja sen moninaisista säikeistä ihan uudella tavalla. Itse uskon Jumalaan, ja se on kyllä ollut merkittävin tuki tässä kaikessa. On voinut luottaa siihen, että kaikkien lääkärien ja omaisten lisäksi on joku, joka näkee ihan sinne syvimpään sisimpääni asti.
Nyt painan 64,5 kiloa, eli fyysinen eheytymisvauhtini oli hurja. Haluan todella rohkaista teitä, jotka kamppailette näiden asioiden kanssa; älkää antako periksi! Itselläni avain eheytymiseen oli, että tajusin, että minun ei tarvi suorittaa tai yrittää jotenkin ansaita hyväksyntää ja että voin hyväksyä itseni sellaisena persoonana kuin olen. Tässä minua auttoi usko, sillä sisimmässäni todella koen, että olen juuri tälläisenä hyväksytty ja rakastettu. Tsemppiä ja valoa elämäänne!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.