Soinismi tulee

Soinismi ajaa Suomessa ohi kapitalismin ja sosialismin myös kepulismi jää jalkoihin.
47304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

se onkin ny sitten vähä arvotus mitä soinismi tuo tullessaan.
ku tällä hetkellä soinistit on vai lauma raksyttäviä rakkeja.
sillä iso osa soinisteista odottaa ainakin isoinpina juhlapäivinä toreilla kuinka maahanmuuttajia teloitetaan myös kepulaisten teloitukset saavat soinisteissa suurta kannatusta.
soinilla tulee kyllä nyt ihan hallitusneuvotteluja silmalläpitäenkin kiire tehdä linjauksia tulevaisuudesta.
menneisyyden virheet hän osaa vaikka unissaan.

Äänestä
  • Mulla on se käsitys että Soinismi on vaistonvaraista oikeudenmukaisuutta. On sitten eri asia kun se törmää lain säädäntö sosialismiin ja kapitalismiin .Mutta ihmiset on koti, kodit on kylä, kylät on pitäjä tai kaupunki ,näistä muodostuu isänmaa. Nämä klopaali selittäjät ja markinaalien kumartajat eivät taida enää kansaa puhutella,muuten kuin viihteellisessä mielessä.Soinismi saattaa olla hyppy tuntemattomaan ,saattaa olla myös hyvä hyppy.

    Äänestä

  • Ehkä soinistit on tällä hetkellä räksyttäviä rakkeja,
    mutta eivät sentään makaa häntä koipien välissä
    apaattisina tekemättä mitään niin kuin kepulistit.

    Linjauksia tulevaisuudesta:
    Keskustan ”reformi”: 0 omaa ideaa.

    Nuo teloitusjutut ovat pelkästään sairaan
    kepuloisen älytöntä mölinää.

    Äänestä

  • parempaa tulossa kirjoitti:

    Mulla on se käsitys että Soinismi on vaistonvaraista oikeudenmukaisuutta. On sitten eri asia kun se törmää lain säädäntö sosialismiin ja kapitalismiin .Mutta ihmiset on koti, kodit on kylä, kylät on pitäjä tai kaupunki ,näistä muodostuu isänmaa. Nämä klopaali selittäjät ja markinaalien kumartajat eivät taida enää kansaa puhutella,muuten kuin viihteellisessä mielessä.Soinismi saattaa olla hyppy tuntemattomaan ,saattaa olla myös hyvä hyppy.

    nii seon joko kreikan kohtalo tai sitten parempaan.
    soinin tulisi kertoa ne keinot joilla vältetään kreikan kohtalo.
    kuten edellä sanoin perussuomalaisia kannattavilla on tällä hetkellä hyvinkin erilaisia odotuksia soinismista.
    minäkin olen hyvinkin potentiaalinen perussuomalaisten äänestäjä, mutta kaipaan vielä soinilta linjan vetoa tulevaisuudesta ja tavoitteista.

    Äänestä

  • 2x1 kirjoitti:

    Ehkä soinistit on tällä hetkellä räksyttäviä rakkeja,
    mutta eivät sentään makaa häntä koipien välissä
    apaattisina tekemättä mitään niin kuin kepulistit.

    Linjauksia tulevaisuudesta:
    Keskustan ”reformi”: 0 omaa ideaa.

    Nuo teloitusjutut ovat pelkästään sairaan
    kepuloisen älytöntä mölinää.

    teloittamaan, 900 000 köyhää hoideltava ja 400 000 AITOA työtöntä.

    Kun nämä on hoideltu, 1,8 miljoonaa mamua tilalle!

    en oo kepuloinen enkä vois kuvitellakkaan tänhetken kepujoukkuetta äänestää.
    mutta tälläisen jolle puolue ei ole niinkuin urheilujoukkue jota kannatetaan oli sielä pelaamassa ketä tahansa.
    täytyy myös iloittaa tämän joukkueen tavoitteet.
    kokoomus on nyt lähinnä minun linjauksia ehkä huono 8, mutta perussuomalaisilta toivon ja odotan napakymppiä

    Äänestä

  • parempaa tulossa kirjoitti:

    Mulla on se käsitys että Soinismi on vaistonvaraista oikeudenmukaisuutta. On sitten eri asia kun se törmää lain säädäntö sosialismiin ja kapitalismiin .Mutta ihmiset on koti, kodit on kylä, kylät on pitäjä tai kaupunki ,näistä muodostuu isänmaa. Nämä klopaali selittäjät ja markinaalien kumartajat eivät taida enää kansaa puhutella,muuten kuin viihteellisessä mielessä.Soinismi saattaa olla hyppy tuntemattomaan ,saattaa olla myös hyvä hyppy.

    Oikeudenmukasutta?

    Perusturvaan liittyvätkään asiat eiväy ole tulevien leikkaulistojen harkinnan ulkopuolella: Soini
    Mieluisin hallituskumppani on Sosialisdemoksraatit: Soini

    Ainoa valtion talouspoliittinen linjanveto on perusturvan leikkaukset Sosialidemokraatien kanssa.

    Ainoa ideologinen kannanotto. Tulkoon Pakolaiset Suomessa toimeen omillaan.

    Tuohan tarkoittaa ideologisessa milessä sitä että ainoastaan rikkailla ja hyvintoimeentulevilla on Oikeus elää Suomessa.

    Nyt kun Kokoomus on luopunut siitä äärioikeistolaisuudesta jonkin verran, on tilalle tulossa Soinismi, joka on menossa Entisen Kokoomuksenkin ohi oikeistolaisuudessaan.

    Oikeastaan ainoastaan Lipponen on Suomen historiassa ohittanut Soinismin oikeistolaisuudessaan.

    Jos tulevaisuutemme on tuon varassa niin kyllä minulla ainakin tulevaisuus pelottaa.

    Äänestä

  • 2x1 kirjoitti:

    Ehkä soinistit on tällä hetkellä räksyttäviä rakkeja,
    mutta eivät sentään makaa häntä koipien välissä
    apaattisina tekemättä mitään niin kuin kepulistit.

    Linjauksia tulevaisuudesta:
    Keskustan ”reformi”: 0 omaa ideaa.

    Nuo teloitusjutut ovat pelkästään sairaan
    kepuloisen älytöntä mölinää.

    Kerroppa meille mitä nuo tekevät? Siis ne konkreettiset teot?

    Minusta tuntuu siltä että se lista taitaa olla aika lyhyt???

    Äänestä

  • NÄin oN kirjoitti:

    Oikeudenmukasutta?

    Perusturvaan liittyvätkään asiat eiväy ole tulevien leikkaulistojen harkinnan ulkopuolella: Soini
    Mieluisin hallituskumppani on Sosialisdemoksraatit: Soini

    Ainoa valtion talouspoliittinen linjanveto on perusturvan leikkaukset Sosialidemokraatien kanssa.

    Ainoa ideologinen kannanotto. Tulkoon Pakolaiset Suomessa toimeen omillaan.

    Tuohan tarkoittaa ideologisessa milessä sitä että ainoastaan rikkailla ja hyvintoimeentulevilla on Oikeus elää Suomessa.

    Nyt kun Kokoomus on luopunut siitä äärioikeistolaisuudesta jonkin verran, on tilalle tulossa Soinismi, joka on menossa Entisen Kokoomuksenkin ohi oikeistolaisuudessaan.

    Oikeastaan ainoastaan Lipponen on Suomen historiassa ohittanut Soinismin oikeistolaisuudessaan.

    Jos tulevaisuutemme on tuon varassa niin kyllä minulla ainakin tulevaisuus pelottaa.

    "Ainoa ideologinen kannanotto. Tulkoon Pakolaiset Suomessa toimeen omillaan.

    Tuohan tarkoittaa ideologisessa milessä sitä että ainoastaan rikkailla ja hyvintoimeentulevilla on Oikeus elää Suomessa."

    Äänestä

  • saitin ääni kirjoitti:

    "Ainoa ideologinen kannanotto. Tulkoon Pakolaiset Suomessa toimeen omillaan.

    Tuohan tarkoittaa ideologisessa milessä sitä että ainoastaan rikkailla ja hyvintoimeentulevilla on Oikeus elää Suomessa."

    Täysin Soinilaisella selkeydellä.

    Etkä ymmärrä idolisi kieltä?

    Näinhän Soini puhuu ja sitä on kehuttu selkeäksi kilenkäytöksi jonka "tavallinen" Suomalainen ymmärtää.

    Äänestä

  • ??????????????????? kirjoitti:

    Kerroppa meille mitä nuo tekevät? Siis ne konkreettiset teot?

    Minusta tuntuu siltä että se lista taitaa olla aika lyhyt???

    Listassa 0 tekoa!

    Äänestä

  • Näin se todella on kirjoitti:

    Listassa 0 tekoa!

    Jas tilos 0 asiaa listassa.

    Monenkohan pää on jo kalju kun sitä hierottu ja yritetty keksiä sitä ensimmäistä asiaa tuohon listaan?

    Äänestä

  • 65667 kirjoitti:

    teloittamaan, 900 000 köyhää hoideltava ja 400 000 AITOA työtöntä.

    Kun nämä on hoideltu, 1,8 miljoonaa mamua tilalle!

    Kun soinismi reformoi siinä onkin vitsit vähissä .Suurimmat mahdollisuudet saadaan julkisen sektorin ulkopuolelta .julkinen sektori on vain osa Suomalaista palvelu rakennetta ,kun seuraa nykykeskustelua saa mielikuvan ettei Suomessa olekkaan muita rakenteita kuin julkinen sektori.

    Äänestä

  • masiniisti kirjoitti:

    onhan niitä sektoreita on kolmas ja sitten on harmmaa.

    Äänestä

  • saitin ääni kirjoitti:

    "Ainoa ideologinen kannanotto. Tulkoon Pakolaiset Suomessa toimeen omillaan.

    Tuohan tarkoittaa ideologisessa milessä sitä että ainoastaan rikkailla ja hyvintoimeentulevilla on Oikeus elää Suomessa."

    Pelkäättekö mustaa miestä. Soinismi palauttaa tämän leikin tarhoihin .Tarhan tädit opetelkaa se uudestaan.

    Äänestä

  • ??????????????????? kirjoitti:

    Kerroppa meille mitä nuo tekevät? Siis ne konkreettiset teot?

    Minusta tuntuu siltä että se lista taitaa olla aika lyhyt???

    heinä saarille hommiin

    Äänestä

  • NÄin oN kirjoitti:

    Oikeudenmukasutta?

    Perusturvaan liittyvätkään asiat eiväy ole tulevien leikkaulistojen harkinnan ulkopuolella: Soini
    Mieluisin hallituskumppani on Sosialisdemoksraatit: Soini

    Ainoa valtion talouspoliittinen linjanveto on perusturvan leikkaukset Sosialidemokraatien kanssa.

    Ainoa ideologinen kannanotto. Tulkoon Pakolaiset Suomessa toimeen omillaan.

    Tuohan tarkoittaa ideologisessa milessä sitä että ainoastaan rikkailla ja hyvintoimeentulevilla on Oikeus elää Suomessa.

    Nyt kun Kokoomus on luopunut siitä äärioikeistolaisuudesta jonkin verran, on tilalle tulossa Soinismi, joka on menossa Entisen Kokoomuksenkin ohi oikeistolaisuudessaan.

    Oikeastaan ainoastaan Lipponen on Suomen historiassa ohittanut Soinismin oikeistolaisuudessaan.

    Jos tulevaisuutemme on tuon varassa niin kyllä minulla ainakin tulevaisuus pelottaa.

    Minä en pelkää persu demokratiaa kepu demokratiaa enemmän pelkään

    Äänestä

Minä uskon että Soinismistä tulee selkeät alueelliset linjaukset vaalien lähestyessä on jo niin isoista joukoista ja muutoksen tarpeesta kyse Kun kansa lähtee liikkeelle se tietää mitä se tahtoo sitä ei pidä aliarvioida eikä sen edustajia pilkata . Minä uskon jopa neljänneksen kansasta olevan mukana.

Äänestä
  • .

    Demokratia on liian hyvä asia unohdettavaksi

    .

    Äänestä

  • Perusturavsta leikataan
    Hallitukseen ainaostaan Denareiden kanssa
    Köyhät kyykkyyn
    Kunnan työntekijöiden palkat leikkuriin
    Pakolaiset pois Suomesta teloitettavaksi sinne mistä ovat tulleet
    Kehitysapu pois
    Kirkon ulkomaanapu pois
    Kirkolta verotusoikeus pois
    Puolustusvoimilta rahoitus pois
    Jne.

    Äänestä

  • =(=(=(=( kirjoitti:

    Perusturavsta leikataan

    kumpaa kehitys avulla on lisätty enemmän aidsia vai hyvin vointia

    Äänestä

  • parhaan vihollinen h kirjoitti:

    kumpaa kehitys avulla on lisätty enemmän aidsia vai hyvin vointia

    Kaivoa sillä on rakennettu?
    Montako yritystä sillä o persutettu?
    Montako nälkäistä ruokittu?
    Montako koulua persutettu?
    Montako opettaja koulutettu ja palkattu?
    Monelleko on annettu lukutaito?
    ....
    ....

    Eikö nämä ole juuri sitä millä saadaan aikaan talloudellista tasa-arvoa? Pitäiskö tämä lopettaa?

    Äänestä

  • KEPU!-laisuudelle:.! kirjoitti:

    .

    Demokratia on liian hyvä asia unohdettavaksi

    .

    on sitten Suomessa muka ollut?
    sosialideokratiaa kylläkin, ja siksipä Suomi onkin perseellään, ja harmonia hukassa.
    Sosialidemokraattinen demokratiakäsite voidaan unohtaa tyystin, sillä sitähän sinä tarkoitit liian hyväksi unohdettavaksi.
    Todellinen demokratia on ainoastaan mielikuvituksen tuotetta. Kerro missä se näkyy politiikassa?
    Jos SAK/demareilla on oikeus jakaa rahaa vain itselleen, vaikka se on ketkuilusti peritty AY-maksun nimellä, sisällyttäen siihen ison osan punapuoluetukea ilman mitään mainintaa asiasta, niin sekö on sinusta demokratiaa.

    Soini nousee siksi, kun maassamme halutaan näpäyttää ketkupolitiikkoja kansan taholta, ilman mitään lakkoiluja, tai punalippujen hulmuttamista.
    Lakkojahan SAK/demarit osaavat kyllä järjestää, vaaan tuo on kallis keino työntekijöille, kuin myöskin työnantajille.

    Nyt jos Soinismi saa sellaiset mittasuhteet, mistä varoittelin jo vaalikauden alussa, jolloin palstademarit vain oksensivat punaripliaan niskaani, niin on vaaarana sellainen juttu, että Soini kumartaa persuille vaalivoiton.
    Tai eihän tuo oikeastaan mikään vaara kansalaisille ole, vaan noille ketkuileville "ammattipolitiikoille", joilla ei ollut uskallusta ja kykyä saattaa itseään vieläkään eläkeasioissa, ja eduskuntatyön jälkeen normaalin kansalaisen tasolle.

    Jos he sanovat kansaedustajan toimen olevan työtä, niin koskekoon heitä silloin myöskin samat ehdot, asetukset ja lait, kuin muitakin kansalaisia.
    Eli kun työ loppuu, niin kortistoon vaan, eikä millekkään ketkueläkkeelle.

    Kunhan eduskunta itse näyttäisi mallia demokraattisuudestaan, niin sitten voisit siitä jotain löpistäkin.

    Kepulaisuus edustaa ainoana lähinnä oikeaa demokratiaa puolekentässämme.

    Persujen vaalivoitto kyllä mulle sopii, kunhan eivät vain ala veljeilemään SAK/demareiden kanssa.
    Jos Soini saa hallituksen muodostajan tehtävän, niin ottakoon sitten hallitukseensa vain pienpuolueita, ja jättäköön isot oppositioon.

    Minulle on aivan yks lysti ketä hallituksessa tai eduskunnassa on, kunhan vain toimivat kansan, eikä omaksi ja puolueen parhaaksi. Oliskohan paras juttu, kun hallitukseen valittaisiin nykyinen määrä ministereitä, ja salkut jaettaisiin puolueiden saaman äänimäärän perusteella.
    Eli että jokaisesta puolueesta valittaisiin ainakin yksi edustaja hallitukseen.
    Tuo takaisi sen, että ei tulis sellaista helvetin sirkusta, mitä nykykäytännössä on nähty, jotta oppositio syyttää hallitusta kaikesta, ja yrittää vain haitata hallituksen työskentelyä.
    Jos siellä olisi joka puolueesta edustus, niin silloin ei kukaan voisi paeta vastuuta, eikä voisi räksyttää vain siksi, kun ei ole päässyt hallitukseen.
    Tuo olisi jo askel demokratiaan, tai oikeammin harmoniaan maassamme.

    Emmehän me mitään voi sille, että jotkut haluavat kannattaa toista puoluetta kuin toiset.
    Silloin kun hallitus muodostettaisiin noin, niin ainakin jokainen voisi sanoa, että hänenkin kantansa on tullut huomioiduksi.

    Ministerinsalkut voisi jakaa ammattitaidon mukaan, ettei kävisi niinkuin demuhallituksissa, että oikeusministeriksi asetetaan joku Luhtanen, jolla ei ole minkäänmoista juridista koulutusta.
    SAK/demarithan näkyy valitsevan ministerinsäkin sen mukaan, kuinka korkealla hän on ketkujen hierrarkiassa, eli ei sopivuudesta tai pätevyydestä mitään väliä, kunhan on vain demari, ja mieluummin toisessa polvessa.

    Kyllä oli huvittava tuo Urpilaisen valintakin. Tuollainen kokematon, ja mistään tietämätön binbo valitaan puheenjohtajaksi, ja joku kusiniina varapuheenjohtajaksi, ja joku jarmo korhonen sihteeriksi, joka alkumetreillä heti oitis tyrkätään hänet johonkin poliittiseen kaupunginjohtajan virkaan. Aivan on toimintansa kuin Pohjois-Koreassa.

    Sitten vielä ihmetellään miksi persujen kannatus on noin korkealla. syyttäkööt puolueet, ja politiikot vain itseään.

    Kapi-reppana on hyvä esimerkki aidosta sossusta, joka olettaa olevansa muiden yläpuolella, muita polkien, ilman mitään todellista pätevyyttä ja kykyä.
    Samoin voi kapikin vain vilkaista peiliin, miksi häntä ei palstalla arvosteta ongelmajätettä korkeammalle.

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    Kaivoa sillä on rakennettu?
    Montako yritystä sillä o persutettu?
    Montako nälkäistä ruokittu?
    Montako koulua persutettu?
    Montako opettaja koulutettu ja palkattu?
    Monelleko on annettu lukutaito?
    ....
    ....

    Eikö nämä ole juuri sitä millä saadaan aikaan talloudellista tasa-arvoa? Pitäiskö tämä lopettaa?

    naputus kerralla kahitysavusta.

    Ei kestä tuollainen aate ede pientä kyselemistä!!!!!

    Äänestä

  • =(=(=(=( kirjoitti:

    Perusturavsta leikataan
    Hallitukseen ainaostaan Denareiden kanssa
    Köyhät kyykkyyn
    Kunnan työntekijöiden palkat leikkuriin
    Pakolaiset pois Suomesta teloitettavaksi sinne mistä ovat tulleet
    Kehitysapu pois
    Kirkon ulkomaanapu pois
    Kirkolta verotusoikeus pois
    Puolustusvoimilta rahoitus pois
    Jne.

    Keneltä luulet niiden eurojen olevan poissa Suomessa.Toden näköisesti vähä osaisilta. tuskin ne on poissa valta eliitin pussista

    Äänestä

Kepulaiset herätkää ajatte puolueen umpikujaan muutaman eu tuella rikastuvan jauholakin takia siirtäkää ne kokoomukseen siellä ne muutkin rikkaat majailee. On aika ruveta toimiin ,muuten koko popula siirtyy persuihin. Lakkaa kepu olemasta.

Äänestä
  • on niin vähän etttä ei meidän kannata lähteä Soinin matkaan. Parempi yrittää muuttaa Keskustaa rikkaita enemmän suosivaksi puolueeksi. Kyllä se kannatus lähtee nousuun kunhan saadaan Keskustakin uskomaan että köyhiä hyysäämällä ei vaaalivoittoja oteta.

    Äänestä

  • HHH---HHHHHHHHHHHHH kirjoitti:

    on niin vähän etttä ei meidän kannata lähteä Soinin matkaan. Parempi yrittää muuttaa Keskustaa rikkaita enemmän suosivaksi puolueeksi. Kyllä se kannatus lähtee nousuun kunhan saadaan Keskustakin uskomaan että köyhiä hyysäämällä ei vaaalivoittoja oteta.

    Perseaukisten kanssa ei kannata veljeillä varaastavat kintaat. Rahamiehen kanssa voit joskus saada pikkukupin kahvia ja munkkipossun.

    Kaikki rikkaat tervetuloa persuihjn

    Äänestä

  • on kokemus kirjoitti:

    Perseaukisten kanssa ei kannata veljeillä varaastavat kintaat. Rahamiehen kanssa voit joskus saada pikkukupin kahvia ja munkkipossun.

    tyhjäksi viimesestä sentistä.

    Kannattaa hyysätä rikasta.

    Äänestä

  • :D:D:D kirjoitti:

    tyhjäksi viimesestä sentistä.

    Kannattaa hyysätä rikasta.

    Köyhä rahaa himoitsee ei raha mies sillä onsitä jo ennestäänkin.

    Äänestä

  • huuhaataa kirjoitti:

    Köyhä rahaa himoitsee ei raha mies sillä onsitä jo ennestäänkin.

    .

    "antakee lissää rahhoooo"

    .

    Äänestä

  • huuhaataa kirjoitti:

    Köyhä rahaa himoitsee ei raha mies sillä onsitä jo ennestäänkin.

    silti pahaa tee.

    Äänestä

  • on kokemus kirjoitti:

    Perseaukisten kanssa ei kannata veljeillä varaastavat kintaat. Rahamiehen kanssa voit joskus saada pikkukupin kahvia ja munkkipossun.

    Mulla mersu silti olen persu halvempaan mulla ei ole varaa

    Äänestä

Soinismi elvyttää maaseudun. Pistää kaupunkien slummit elämään. Soinismi suhtautuu nuivasti keinottelijoihin ja koron kiskureihin Soinismi hyväksyy erilaisuudet ,mutta ei nöyristele niiden edessä Soinismi ei pelkää sopu leita Huom tämä on minun soinismiani. Enemmistön etu vähemmistöjä sortamatta

Äänestä
  • Soinismi aiheuttaa nuhaa. Syynä Timpan takikääntöjen aiheuttama ilmavirta.

    Kertokaa joku Soinin ehdottama käytännön toimenpide?

    Perssuista ainoA kuuelmani ehdotus on Uusio-Palvon ehdotus neljänneksen palkakkojen leikkauksesta.

    Äänestä

Laittaako soinismi totuus komitean pystyyn kun saa valtaa. Minusta kyllä olis paikallaan panna muutama kansakunnan kauppias tilille teoistaan,olis niin kuin varoittavana esimerkkinä siitä että kansalla on oikeustaju tallella,vaikka valta eliitiltä se on kadonnut jonnekkin.

Äänestä
  • Mihin mittoihin soinismi oikein yltääkään kun vaalit koittavat. Poliittinen valta koneisto on pantava uusiksi vanhan mädännäisyys on jo sitä luokkaa että se häiritsee päivittäistä mielen rauhaa.Uuudet terveet voimat peliin siitä se lähtee.Lopparit jajopparit omaan leikkinurkkaukseen sopuliensa kanssa häiritsemästä normaali ihmisten arkea.

    Äänestä

  • väki voimakas kirjoitti:

    Mihin mittoihin soinismi oikein yltääkään kun vaalit koittavat. Poliittinen valta koneisto on pantava uusiksi vanhan mädännäisyys on jo sitä luokkaa että se häiritsee päivittäistä mielen rauhaa.Uuudet terveet voimat peliin siitä se lähtee.Lopparit jajopparit omaan leikkinurkkaukseen sopuliensa kanssa häiritsemästä normaali ihmisten arkea.

    ihraista höttöä, joka hajoaa ennen vaaleja.

    Äänestä

Odotan mielen kiinnolla soinismin linjauksia ,kyllä ne sieltä alkavat varmaan ehdokkaiden avulla tipahdella,kullekkin alueelle räätälöityjä .Kiven pyörittäjä vaikuttaa ajattelevalta kaverilta,jos olis mun alueelta äänestäisin.

Äänestä
  • Meillä täällä mansessa on kyllä aika veltto soinisti .kai siihen on tyytyminen jos ei saada ryhdikkäämpää tilalle .Suti ei taida enää lämmetä soittelee vaan huuliharppuaan iltojensa iloksi.

    Äänestä

Suvi Lindeenkin on alkanut tukemaan Soinin vaalityötä

Äänestä
  • Suti olisikin kova sana mukana ,menis pirkanmaalta kolme läpi

    Äänestä

Soini on jo nyt vaikuttanut enemmän Suomi politiikassa ,kuin sossut koko oppositiossa olo aikanaan.

Äänestä

Soini pitäis jo olla Pääministeri muuten ne jonklöörit järjestelevät meidät kuseen irlannin pankkeja kusettaneiden keinottelijoiden takia.

Äänestä

Pitäiskö Soini laittaa hoitamaan tuo pankki sotku Suomen osalta näyttää olevan aika tunarointia

Äänestä
  • Olin ilta yön kalja kuppilassa puhuin vähän Soinin puolesta työllisyydestä ja muusta epäoikeudenmukaisuudesta.Työttömät sosiaalimokkurat nosti hirveän metelin sanoivat että heidän etuisuuksiin ei puututa, saavutettuja etuja heiltä ei oteta pois .Saavutettu etu ettei tarvi tehdä työtä kuin puolet vuodesta.Lopeti persuilun kun ei ollut kapakan vaihto mahdollisuuttam Mietiskelin siinä muutaman kaljan ajan sosialismin syvintä olemusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Parempaa tulossa kirjoitti:

Soinismi ajaa Suomessa ohi kapitalismin ja sosialismin myös kepulismi jää jalkoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu