Haluisin kysyä ns. luonnonmukaisesta synnytyksestä missä siis ei mitään lääkkeitä, puudutteita tms. tarvita tai halua. Kaikkialta kuulee kuinka kaaamalaa synnytys on ilman niitä vaikka ei oo kokemusta tälläasesta synnytyksestä. Itselleni synnytys ei ole ajankohtainen mutta lapsensaanti kuitenkin haaveena ja oon aina miettinyt tota luonnonmukaista synnytystä. Oon joskus pari kertomusta kuullu missä tämänlainen synnytys on mennyt hyvin (kivut tottakai kovat mutta siedettävät) ja taas että jossain sairaaloissa ei kuunnella synnyttäjän toivetta tässä asiassa, eikä sen paremmin missään asennonvalinnoissakaan et kätilöt tekee tavallaan sen mikä niille on kätilöinä paras ratkasu. Onko täällä ketään joka on synnyttänyt "luomuna" josta on jäänyt hyvät muistot :)
Luonnonmukainen synnytys?
oikjhgfd
231323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minulla oli luonnonmukainen, nopea ja "hyvä" synnytys. En kokenut, että supistuksiin olisin mitään tarvinutkaan, hengitellessä pärjäsi ihan hyvin, vaikka kyllähän se tuskaista toki oli. Ponnistusvaihe oli kivuliaampi. Tosin koska synnytys kesti alle tunnin niin en voi sanoa, mikä tilanne olisi ollut jos synnytys olisi ollut pitkä.
En nyt tiedä, onko tämä riittävän luomu synnytys, mutta kerrotaan kuitenkin vähän tarinaa:)
Olin suunnilleen 7 senttiä auki, kun supistukset kävi niin koviksi, etten enää pärjännyt ilman jykevämpiä apukeinoja (lämpötyynyillä olin siis sinnitellyt siihen saakka). Siinä vaiheessa pistettiin sitten epiduraalipuudutus, joka vaikutti suunnilleen pari tuntia.
Ponnistusvaiheeseen mennessä epiduraalin vaikutus oli kuitenkin jo lakannut, joten siinä kohtaa kaikki kyllä tuntui ja kovaa. En oikein osaa verrata sitä kipua mihinkään, kun ei ole koskaan mennyt raajoja poikki tms, mutta kyllä siinä tuntui selkä olevan liekeissä! Tuntui, että kohta lähtee henki, jos ei kipu pian lakkaa.
Asennon sain valita itse (kätilöt koittivat aluksi laittaa selinmakuulle, mutta halusin olla istuvammassa asennossa, käytössä siis synnytystuoli).
Alakerrassa kipua ei juuri tuntunut, vauva kai sitten venytti paikkoja sen verran, että tunto lähti.
Vauvan synnyttyä kaikki kipu lakkasi saman tien, eikä se synnyttäminen enää näin jälkikäteen ajateltuna niin tuskaista ollutkaan.
Jos joskus vielä lisäännyn, niin kyllä varmaan koitan pärjätä ilman mitään lääkkeitä. Olisin ollut ensisynnyttäjänä aika hukassa, jos en olisi esim. tuntenut ponnistustarvetta lääkkeiden vuoksi.
ekassa synnytyksessä sain ilokaasua ja kipujen yllyttyä epiduraalin. toinen synnytys olikn sitten sen verran reipas etten ehtinyt saamaan mitään apuja, eli täysin luomuna mentiin. supistukset oli ihan siedettäviä sairaalaan asti, sitten alkoi tuntumaan että kuolema tulee kun poltot oli niin kovia. vauva syntyi 20 minuuttia sairaalaan saapumisen jälkeen. ponnistusvaihe oli melko kivuton ja ponnistminen helppoa ilman puudutuksia. kun koko homma kesti vain 3 tuntia ja hirveimmät tuskat n. puoli tuntia, niin hyvin sen kestää luomuna, pidemmät synnytykset asia erikseen. olen nyt rv 24 saapas nähdä kuinka tulevassa synnytyksessä käy....
Synnytin toisen lapseni ilman puudutuksia omasta halustani ja sen vuoksi koska esikoisen synnytys meni pieleen lääkkeiden ja lääketieteellisten toimenpiteiden takia.
Viralliseksi synnytyksen kestoksi laskettiin 11tuntia, todellisuudessa synnytys kesti 18,5tuntia, supistusten väli vain piteni välissä pariksi tunniksi.
En kokenut olevani kipeä oikeastaan missään vaiheessa, supistusten aikana nojasin käsillä pöytään tai tuoliin ja hengitin syvään, keskityin rentouttamaan leuan. Ihan alussa supistukset olivat sellaisia, ettei niitä juuri edes huomannut eikä tarvinnut pysähtyä hengittämään.
Kun menimme sairaalaan noin 5,5tuntia ennen tytön syntymää kätilö olisi passittanut minut neuvolaan, eikä meinannut suostua edes tutkimaan minua kun ilmoitin tulleeni näytille. Totesin hänelle että mistäs lähtien sitä on neuvolassa synnytetty.
Vasta noin puoli tuntia ennen kuin tyttö syntyi olin niin kipeä, että ajattelin etten pitkään enää kestä. Juuri kun meinasin että pyydän kivunlievitystä kätilö ilmoitti että voin alkaa ponnistaa kun siltä tuntuu. Kivut loppuivat siihen. Neljässä minuutissa tyttö oli ulkona enkä tuntenut kipua enää.
Todella hyvä kokemus oli ja olenkin sitä mieltä, että on hyvin suuri merkitys sillä kuinka supistuskipuun suhtautuu. Jos ajattelee että siitä selviää ja keskittyy hengittämiseen tai johonkin ajatukseen ja vielä etsii itselleen sopivan asennon supistusten ajaksi niin se kipu on täysin hallittavissa. Tiedän, että jos olisin jäänyt sänkyyn makaamaan tai istumaan johonkin niin en olisi kestänyt supistuksia ilman lääkitystä mutta kun pysyin seisaallaan/konttausasennossa niin kipua ei tuntunut juuri ollenkaan.
Molemmat lapseni olen synnyttänyt ilman puudutuksia ja isompia puuttumisia. Molemmat synnytykset ovat olleet todella hyviä kokemuksia, joita voi lämmöllä muistella jälkikäteen. Synnytyksissäni tärkeää on ollut se että olen kuunnellut itseäni, ja kätilö on myös kuunnellut minua. Kätilö on seurannut että lapsella on kaikki hyvin ja synnytys etenee, ja kun mitään hankaluutta ei ole ollut, ei omaa olemistani ole sen enempää häiritty. Olen pärjännyt kivun kanssa oikein hyvin kun olen saanut rauhassa liikkua ja hakea parhaat asennot, äännellä miten haluan ja käyttää omia rentoutumistapojani. Vesiamme on ollut molemmilla kerroilla loistava apu, vedessä on saanut olla omassa rauhassaan ja asentojen vaihtelu ja rentoutuminen on ollut vedessä helppoa. Kipu ei ole ollut mitenkään hirveää. Esim. automatkalla se on ollut aika kaameaa, mutta heti kun on päässyt liikkeelle ja etunoja-asentoihin se on helpottanut. Jos olisin joutunut makaamaan sängyssä olisin varmasti huutanut epiduraalia, mutta kun sain liikkua, nojailla ja lillua vedessä, kipu oli vain hyvää ja tarpeellista. Luotin kroppaani ja tiesin että synnytys etenee, oloni oli turvallinen ja supparien välissä oli aina lepotauko.
Synnytyksen jälkeenkin on ollut hyvä olla, lapset ovat olleet virkeitä ja imetys on lähtenyt sujumaan hyvin kun mitään lääkkeitä ja puudutuksia ei ole ollut vaikuttamassa. Itsekin olen toipunut ja palautunut nopeasti.
Minulla kanssa takana synnytykset, joista toisessa käyetty puudutteita ja toinen, joka meni luomuna.
Täytyy sanoa, että olotila tuon luomusynnytyksen jälkeen oli todella paljon parempi kuin sen toisen. Jalat kantoi paremmin ja sitä ikään kuin leijui pilvissä. Tuntui että vauvan hoitokin oli monin tavoin helpompaa (oli herkempi vauvan viesteille). Mutta näin minulla.. Vaikea sanoa, miten yleensä.
Tuolla aikaisemmassa viestissä oli kertomus siitä, että puudutuksen lakattua ponnistusvaihe tuntui hirveältä.. Olen kuullut vastaavia kertomuksia useammalta synnyttäjältä. Epiduraalin kohdalla tämä ilmiö johtuu siitä, että omien kivulta suojaavien endorfiinien tuotanto lakkaa, kun se puudute laitetaan.. Mutta sairaalassa pyrkivät juuri siihen, että puudutteen vaikutus hieaman lakkaisi ennen ponnistamista, jotta saisi "oikeasta" ponnistustunteesta hieman apua.
itselläni on kokemus kolmesta synnytyksestä, joista lapset (poika pian 7 v, tyttö 4,5 v ja poika vajaa 2v)..
nyt odotan viimesilläni neljättä (la 4.12).
kaikki on syntyneet luomuna, oma valintani olla ottamatta kivunlievitystä. kipu on ollut aika erilaista joka kerralla. ensimmäisestä (aika kultaa toki muistot) siedettävää, toisesta kovaa ja kolmannesta lempeää. synnytysten erona on ehkä ollut se että toinen lapseni syntyi vkolla 41 (eli viikon yli lasketun ajan) ja synnytys oli todella nopea ja raju, reilussa tunnissa aukesi 3 cm:stä 10 cm:n, vedet meni heti 3 cm kohdalla, supistuksia tuli minuutin välein..kovaa kipua, mutta jotenkin kestettävää: ja kun lapsen sai syliin se oli mahtava palkinto!
ensimmäinen synnytys kesti 6,5 h (syntyi 40 0), toinen 2 h(41 0) ja kolmas 3 h(38 4).kooltaan lapset on olleet aika samankokoisia, 1. 3360 gr/ 49,5 cm 2. 3690 gr/ 49,5 cm 3. 3550 gr/ 49,5 cm
Edellinen synnytys (siis 3:n lapsen) oli todella miellyttävä ja lempeä, kipua oli ainoastaan viimeiset 10 min,vedet meni, ponnistutti muttei vielä saanut ponnistaa . kipu oli ihan hallittavissa hengittämällä syvään supistuksen aikana. olin todella onnellinen synnytyksen jälkeen. toivottavasti tämä seuraavakin syntyy yhtä lempeästi.
mulla on aina auttanut sellainen oma psyykkaus että joka supistus on yksi vähemmän..ja yksi lähempänä lapsen syliin saamista..
muistaakseni ekaa odottaessani luin Janet Balaskasin kirjoja (oisko nimeltään aktiivinen synnytys tms.. jostain 80-luvulta) ja niissä oli mielestäni tosi hyvä asenne asiaan. ehkä niistä oli jotain tiedostostamatonta apua? suosittelen..
jotain joogaliikkeitä olen koittanut tehdä etukäteen (sellasia helppoja joihin möhkönä taipuu,siis odottaville tarkoitettuja), öljynnyt välilihaa ihan perusöljyllä (esim. oliivi) ja ottanut rennosti.
yhdelläkään kertaa ei ole tullut repeämiä ja pakko sanoa että seksi on useamman synnytyksen jälkeen ollut vaan nautinnollisempaa, eipä ole mitenkään paikat menneet pilalle, päin vastoin. orgasmeja saa paljon enemmän ja voimakkaampia.
suosittelen kyllä kaikille luomuna synnyttämistä. ainakin mulle nämä on olleet elämäni hienoimpia kokemuksia, kaikki 3, kivusta huolimatta. ja ne endorfiinit jotka puskee päälle sen kivun jälkeen on jotain aivan käsittämätöntä. millään päihteellä ei saa sitä oloa mikä tulee kun kipu loppuu ja lapsen saa rinnalle. siinä on seuraavat 2 päivää ihan pöllyssä, au natural. ei väsytä, ei ole nälkä, vaan sitä vaan tuijottaa ja ihmettelee sitä käsittämättömän ihanaa olentoa joka on putkahtanut tähän maailmaan..
Synnytin esikoisemme täysin luomuna ja kokemus oli erittäin positiivinen.
Supistuskipu oli siedettävää, kun pystyy toimimaan yhdessä kivun kanssa eikä taistele sitä vastaan. Minua auttoi kun pidin mielessä, että kipu kuuluu asiaan ja se ei ole pahaa kipua. Jokainen supistus tuo lasta lähemmäs meitä.
Liikkumisella on todella tärkeä merkitys. Supistuksen aikana nojailin milloin mihinkin ja heijasin lantiota puolelta toiselle, samalla keskityin hengittämään syvään ja tasaisesti matalalla mörinällä. Joku toinenkin mainitsi, että leuka ja kasvojen lihakset on hyvä pitää rentoina. Kun keskittyy rentouttamaan itsensä jää kohdulle tilaa tehdä oma tehtävänsä ja siten ei estä tai hidasta synnytystä etenemästä.
Itse pääsin ammeeseen avautumistavaiheessa ja se toimi hyvin rentoutuksena supistuksien välissä, supistuksen tullen nousin ammeen laitaa vasten nojaamaan ja heijaamaan lantiota.
Jos olisin mennyt selälleni sänkyyn, olisin varmaan jäänyt sinne ja itkenyt lääkkeitä, mutta liikkuessa kipu oli enemmänkin sellaista puristavaa painetta, ei niinkään viiltävää kipua.
Itselleni oli tärkeää myös tunnelma synnytyssalissa. Olimme kolmestaan mieheni ja kätilön kanssa(kätilö kävi välillä myös muualla). Lääkärin näin vasta kotiinlähtöpäivänä. Pyysin himmentämään valoa ja muutenkin meillä oli hyvä ja lämmin tunnelma koko synnytyksen ajan.
Koko synnytykseni aikana ei tullut sellaista tilannetta, että olisi voinut esim. epiduraalin laittaa, koska keskittyminen oli niin kokonaisvaltaista ettei se saanut herpaantua yhtään tai muuten olisi kipu yltynyt. Kuuntelin vain omia tuntemuksia ja toimin sen mukaan. Ihana kätilömme osasi olla hyvin tukena ja seurasi synnytyksen etenemistä ja ohjasi juuri oikealla tavalla. Piti ohjat käsissä, mutta antoi tilaa minulle toimia, eikä missään vaiheessa käskenyt minua millään tavalla.
Olin raskausaikana tutustunut normaaliin fysiologiseen synnytykseen, mutta en kuitenkaan ollut ottanut sitä päähänpinttymäkseni. Suunnitelmanani oli kokeilla kaikkia mahdollsia lääkkeettömiä kivunlievityksiä ja jos mikään ei auttaisi, siirryttäisiin kovempiin aineisiin.
Uskon kuitenkin, että synnytyksen nopea eteneminen oli ainakin osaksi liikkumisen ja muutenkin aktiivisen synnytystavan ansiota. Vaikea tietysti sanoa, kun muusta ei ole kokemusta.
Suosittelen kaikille tutustumista tälläiseen synnytystapaan, joillekkin sopii toisille ei. Tietysti synnytyksessä ei ikinä voi tietää mitä tapahtuu, mutta on useissa tutkimuksissa todettu, että usein yksi lääketieteellinen toimenpide johtaa toiseen ja siitä saattaa usein seurata kokonainen toimenpiteiden sarja ja negatiivin synnytyskokemus.
Edellinen kirjoittaja mainitsi tuosta synnytyksen jälkeisestä lääkkeettömästä olotilasta, kun endorfiinit puskee päälle. Se on kyllä aivan uskomatonta, tulee jotenkin ihmeellinen olo. Luulisi, että tuollaisen kokemuksen jälkeen haluaa vaan nukkua, mutta sitä tunteekin itsensä täysin pirtäksi ja voimalliseksi. Minä en tarvittut yhtään kipulääkkeitä edes synnytyksen jälkeen ja toipuminen oli todella nopeaa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että iso osa synnytystä tapahtuu pääkopan sisällä. Kuinka synnytykseen suhtautuu.
4 kertaa luomusti sanoisin että se on asennekysymys.Jos asennoituu hommaan näin, jotta naiset on kautta vuosituhanten synnyttäneet ilman lääkkeitä ja pärjänneet, niin homman kestää. minäkin asennoiduin siten jo haaveillessani vauvasta nuorempana naisena. Vaikka työkaverit kertoivat hirveitä synnytyskertomuksiaan kilvan, mietin vain ettei voi olla totta, koskapa jos olisi kertomusten mukaista kamalaa hommaa, ei kukaan tekisi vapaaehtoisesti yhtä tenavaa enempää, vaan heittäisi kinttaat tiskiin ensimmäisen jälkeen, jotta never again.
Kun tietää että homma loppuu siihen, ja juuri siihen, kun tenava putkahtaa ulos, sen kovimman kivun, mitä olet koskaan tuntenut, kestää, eikä siitä kivusta jää traumoja, vaan se unohtuu pikkuhiljaa. kun asennoituu siten, että olet sankari ja kun pidät mielessäsi, että lapselle on turvallisempaa syntyä ilman itsellesi vaatimia doping aineita, kestät homman.
Kun on luomusti synnyttänyt neljä kertaa eikä onneksi ole mikään mennyt vikaan, vaan synnytykset kestäneet 3 h, suosittelen ensisijaisesti luomua. Viimeisessä tapahtumassa toukokuulla kätilö ja hoitajat kiittelivät reipasta kokenutta syynnyttäjää, sanoivat, että nykyään naiset ensitöikseen jo synnytysosaston ovella huutavat, ennenkuin ovat saaneet edes sairaalavaatteita päälleen, että "epiduraalia tänne ja heti!"
uskon, että asenne vaikuttaa mylös synnytksen kestoon lyhentäen sitä.
Ikävä kyllä ei se ole pelkästään omasta asenteesta kiinni, pystyykö synnyttämään luomuna vai ei. Minä otin etukäteen paljon selvää lääkkeettömästä kivunlievityksestä ja siitä miten pitää antaa kivun viedä ja niin edelleen. Minä todellakin halusin synnyttää luomuna koska olin lukenut että silloin synnytys on yleensä lyhyempi kestoltaan ja että synnytyksestä toipuu nopeammin. Mutta kuinkas kävikään: synnytys kesti 15 tuntia ja nimenomaan avautumisvaihe oli hyvin pitkä ja kivulias. Kipu oli ensimmäiset pari tuntia ihan hallittavissa mutta noin neljän tunnin jälkeen se alkoi olla todellakin sietämätöntä vaikka pysyin liikkeellä, kävelin kokoajan, sain käyttää ammetta jne. Supistuksia tuli 2 minuutin välein heti alusta asti ja kesti 1-2 minuuttia kerrallaan. Sellaista kipua EI JAKSA yli kymmentä tuntia, oli miten kova sissi tahansa. Helppo varmaan sanoa sellaisten joilla lapsi on syntynyt maailmaan parissa tunnissa tai joilla supistukset tulevat harvemmassa tahdissa.
Lopulta 7 tunnin jälkeen minun oli pakko "luovuttaa" ja ottaa se kirottu epiduraali koska olin auennut vasta 3 cm kaiken tuon tuskan jälkeen. Tuntui viisaammalta säästää vähän voimia ponnistusvaiheeseenkin (sekä synnytyksen jälkeiseen aikaan). Sain siis epiduraalin, sen laittaminen sujui täydellisesti ja se auttoi täydellisesti. Sain levättyä samalla kun odoteltiin että aukean kunnolla, ja lopulta kävi niin että epiduraali oli päällä vielä ponnistusvaiheessakin, joka ei siis tuntunut ollenkaan kivuliaalta vaan oli yllättävän miellyttävä kokemus. Ponnistuksentarvetta tunsin silti jonkin verran.
Olen jälkikäteen iloinen siitä että synnytys meni fifty-fifty luomuna ja epiduraalin kanssa. Sain siis kokea molemmat tavat. Synnytyksestä jäi tosi hyvä fiilis ja voisin tehdä sen mielelläni uudestaankin, niin hullulta kuin se kuulostaakin :) Toivuin myös synnytyksestä tosi nopeasti ja imetyskin lähti käyntiin ihan normaalilla tavalla.
Aikamoista höpönpöppöä... kiva, että sulla "asennoituminen" onnistui.
Niin se minäkin olin asennoitunut ja "valmentautunut" luonnollisiin kivunlievityskeinoihin, mutta kyllä vaan kuuden tunnin jälkeen huusin hoosiannaa, jotta olisin saanut jotain kivunlievitystä lääkkeellisesti. Epiduraalin sitten sain, luojan kiitos. Tosin uskon, että käynnistetty synnytys on lähes aina paljon rankempi ja kivuliaampi (minulla oli käynnistetty), koska en voinut kuvitellakaan, että olisin loppuun asti selvinnyt ilman lääkkeitä. Supistuksia tuli heti alusta alkaen 2-3 minuutin välein. Ja mulla on kaikin puolin vielä todella korkea kipukynnys.
Sulla on sitten käynyt hyvä tuuri, ettei ole niin kovin sattunut. Jokaisella synnytyshän on aina erilainen ja samoin myös kivun määrä. Kiva, että sulla kaikki mennyt hyvin ja suunnitelmiesi mukaan. On varmaan todellinen superäitifiilis, kun olet noin hienosti suoriutunut.
Ne jotka ovat synnyttäneet onnistuneesti luomuna, kertovat juttuja synnytyksestä, joka on onnistunut luomuna. Ne, jotka eivät onnistuneet, tai eivät sitä alunperinkään lähteneet yrittämään, eivät kerro onnistuneista synnytyksistä luomuna. Siksi luomusynnytykset , joista kerrotaan, ovat aina onnistuneita.
MOT
Vain naisen logiikalla tästä saa väännettyä jotain elämää suurempaa.
luomuina,koska niin nopeita. Oikein mielelläni olisin jotain roppia ottanut. Joku voi sanoa, että kyllä oli niin hyvä ja täydellinen olo kun sain lapseni ilman kivunlievitystä Synnyttäminen vaan ei oo mikään kilpailu, josta saa palkinnon. Palkinto lienee jokaiselle terve lapsi. Miksi pitäisi väkisin sinnitellä, kova kipuhan on tutkittu vähentävän hapen kulkua kohtuun. Tää on tätä nykyajan hörhöilyä että niin luomua pitäis kaikki olla. Etukäteen suunnitellaan etten ota sitä ja sitä ja sitten kun joutuu turvautumaan kipulääkitykseen niin pettyy... Hyvähän se on jos mitään ei oikeesti tarvitse, mutta ihan mielelläni olisin itse ottanut. Ei mitään traumoja kumminkaan.
"kova kipuhan on tutkittu vähentävän hapen kulkua kohtuun"
Kova kipu ei tällaista tee (jos tekis kaikki lapset kärsisi synnytyksessä hapenpuutteesta ja kaikki synnytykset päättyisi sektioon), mutta sietämätön kipu (kipu joka saa koko synnyttäjän jäykäksi ja on hallitsematonta) saattaa tehdä näin. Harva sietää kipua, jos sitä ei ole ennakkoon harjoitellut. Sanottakoon kuitenkin, että harjoittelu on helpompaa toista synnytystä varten..
"Miksi pitäisi väkisin sinnitellä.." / "Etukäteen suunnitellaan etten ota sitä ja sitä.."
Kuulostaa siltä, että olet nimenomaan joutunut sinnittelemään ja jäänyt ilman kunnollista kivunlievitystä tai ilman oikeastaan kaikkea kivunlievitystä, mikä on oikeasti surullista. Kukaan, joka aikoo yrittää (huom yrittää/toivoo - ei suunnitella) synnyttää luomusti, ei lähde tai onnistu tässä ilman valmistautumista ja ilman että käyttää "luomukeinoja" tehokkaasti avuksi. Väitän, että kukaan ei synnytä ilman mitään kivunlievitystä, mutta kivunlievityksenä voi olla melko kummallisetkin jutut, joita ei nykyään tajuta sellaiseksi ja synnyttäjät on jätetty synnyttämään yksin.
"Tää on tätä nykyajan hörhöilyä että niin luomua pitäis kaikki olla"
Mielestäni se ei ole hörhöilyä, jos haluaa varmistaa oman ja lapsensa hyvinvoinnin välttämällä turhia lääkeaineita ja ylimääräisiä puuttumisia synnytykseen (joiden oikeasti tiedetään vaikuttavan synnytykseen usein negatiivisesti). Tämä on surullista, että maassamme on sellainen synnytyskulttuuri, joka ei hyväksy luononmukaisesti synnyttäviä, vaikka monesti nämä ovat niitä synnyttäjiä, jotka ovat valmistautuneet synnytykseen eniten.
"Joku voi sanoa, että kyllä oli niin hyvä ja täydellinen olo kun sain lapseni ilman kivunlievitystä"
Monesti olo on erilainen sellaisen synnytyksen jälkeen, jossa puudutuksia ei ole käytetty, mutta tämä on pitänyt olla synnyttäjän oma valinta.. Kukaan ei varmastikaan sano tätä kilpaillakseen kenenkään kanssa vaan juuri siitä syystä, että haluaisivat muidenkin kokevan synnytyksen hyvällä tavalla.
"Ei mitään traumoja kumminkaan."
Rivien välistä tulee hitusen toisenlainen tunne. :(
ei oo edelleenkään mikään kilpailu, kuten imetys ja kaikki muu äitiyteen liittyvä. Kotona sitä pitäis varamaan synnyttää yksin tai jonku itse oppineen kätilön kanssa, vai mitä? Sitten sitä oliskin niin hyvä äiti, että ja tissit ruvella imettää, käyttää vain luomuruokaa ja luomu ehkäisyä niin ja kuukautiskuppiakin. Lapsille kestovaivat... jees kivaan tää luomu-aika.
v...tunut --> Hienoa että pidät noin paljon luomujutuista. :)
Itse en niinkään luomujutuista perusta..
Mutta kylläkin jutuista, joiden vuoksi omat rakkaat ja itse kärsii vähemmän tuskaa ja p..kaa.
Mutta siis kuka hullu lähtee synnyttämään ilman valmistautumista? Sinäkö?
Mä olen pannut merkille ystävä- ja tuttavapiirissäni sellaisen mielenkiintoisen seikan, että ne ketkä olivat valmistautuneet synnytykseen hyvin mm. etsimällä paljon tietoa ja "tutustumalla" omaan kehoonsa sekä pitämällä itsensä kunnossa raskaudenaikana ym. kokivat synnytyksen positiivisempana ja helpompana, kuin valmistautumatta jättäneet. Siis sellaiset äidit jotka sanoivat menevänsä sillä mielellä että kyllä se kätilö kertoo mitä pitää tehdä.
Onhan se sanomattakin selvää että kätilön on todella vaikea sanoa mitä sun pitää tehdä, kun ei ole sun kropan sisällä ja tunne samoin kun sä. Jos vaan makaat paniikissä sängyllä ja huudat apua, niin vaikka kätilö on kuinka ammattitaitoinen tahansa teet hänen työnsä todella vaikeaksi. Kätilö nauttii hyvin valmistautuneen äidin kanssa työsketelystä.
Jokainen tietysti päättää itse haluaako valmistautua, mutta totuushan on se, että SYNNYTYKSEEN PYSTYY VAIKUTTAMAAN OMILLA TEKEMISILLÄÄN YLLÄTTÄVÄN PALJON (ja tätähän ei sitten tarvitse tulkita niin, että nainen voi päättää koko synnytyksensä kulun etukäteen). Kätilötkin puhuvat liikkumisen ja lääkkeettömien kivunlievitysmenetelmien nimeen. Mutta valitettavasti tänä päivänä yleinen asenne on se, että synnytyksen pitäisi olla täysin kivuton..tässä vaan makoilen sängyllä ja odotan että paikat avautuu ja sitten ponnistan kun kätilö käskee.
Luomusynnytys ja synnytyssuunnitelma ovat todella vääriä ja harhaanjohtavia nimityksiä
Eikä synnytyksestä tietenkään jaeta pisteita, mutta kai nyt jokainen haluaa itselleen positiivisen kokemuksen eikä mitää kauhufilmitragediaa.
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Ei tuota asiaa voi etukäteen päättää eikä tietää. Voi selvitellä ja toivoa, mutta ei voi tietää. Varsinkaan esikoisen kohdalla.
Itse jouduin pakosta synnyttämään esikoiseni luomuna ja se oli kovin traumaattinen kokemus (olin ulkomailla). Itkettää vieläkin kun ajattelen sitä. Lapsi (melkein) jäikin sitten ainoaksi. Nyt tosin olen monen vuoden jälkeen taas raskaana ja pelottaa ihan kauheasti. Alapää meni ihan "palasiksi" (tuo eräässä viestissä ollut vertaus: "katkottu ruumiinosia" oli todella osuva) eikä mihinkään päässyt pakoon. Luulin kuolevani. Etukäteen en ollut osannut yhtään pelätä synnytystä. Olin / olen urheilullinen ja asennoiduin, että se sattuu vain kerran ja vauvan eteen kestän ihan mitä vain. En ole mikään nyhverö! Olin ollut kehoni kanssa sinut ja pidin itseäni elinvoimaisena ja terveenä. Ei voi olla sellaista kipua, jota ei kerran kestäisi. Mutta kun vauvaa alettiin monen tunnin jälkeen lopulta repimään ulos imukupilla ilman kivunlievitystä (jumittui synnytyskanavaan), niin olin jo henkisesti lähdössä ruumiistani pois. Vaikea selittää.
Olin etukäteen selvittänyt kaikki rentoutuskeinot. Opiskellut. Salissa oli ammekin käytössä. Terapiapalloa jne. Kätilö tiputteli jotain ihme homeopaattisia pillereitä tasaisin välein suuhuni. Ei niistä ollut mitään apua. Mieskin oli mukana. Mutta kun ei mahdu, niin ei mahdu. Kaikki nämä vuodet olen miettinyt, että miksi se ei mahtunut? Onko minussa jotain vikaa? Lantionluut eivät pehmenneet riittävästi? Jännitin liikaa? En ole mikään pienikokoinen nainen. Oletin olevani "hyvä synnyttäjä". Se, että se oli niin vaikeaa, oli täysi shokki.
Synnytyksen jälkeen toipuminen vei kauan. Vieläkin tunnen etiäisiä (särkyheijastuksia) takalistossani silloin tällöin. Ja ne muut vaivat.
Olen niin kateellinen näille onnellisesti synnyttäneille. Lähes katkera. Tietenkin oikeasti ymmärrän, että on vain hyvä, että osalla se onnistuu. Miksi luonto on niin epäreilu tässä asiassa naisia kohtaan? Miksei se voisi sujua kaikilta hyvin? Niin luonnollinen asia kuin jälkeläisten saanti.
Toisen lapsen laskettuaika lähestyy ja pelottaa kauheasti. Saanko taas jonkun kätilön, joka päättää tarjota minulle luonnonmukaisen synnytyselämyksen? Esikoisen syntymästä on niin kauan, että paikat ovat varmaan jo ehtineet kasvaa paikoilleen. Äitini ainakin kertoi, että esikoisen ja iltatähden synnytykset olivat lähes yhtä kivuliaat. Keskimmäinen tuli ihan kuin itsestään. Keskimmäisen ja iltatähden välillä oli seitsemän vuotta aikaa. Lapset varmastikin kannattaisi tehdä peräkkäin. Juuri tämän vuoksi.
"Toisen lapsen laskettuaika lähestyy ja pelottaa kauheasti. Saanko taas jonkun kätilön, joka päättää tarjota minulle luonnonmukaisen synnytyselämyksen?"
Pyydä neuvolassa, että pääset juttelemaan pelkopolille kätilön kanssa ja tekemään toivelistaa yhdessä sairaalan kanssa, jossa aiot synnyttää. Saat siihen kirjatuksi tärkeät asiat ja synnytystä hoitava kätilö tietää peloistasi ja huonoista kokemuksista. Siihen saa myös kirjattua sen, että haluat lääketieteellistä kivunlievitystä ja apua. Suomessa et joudu synnyttämään pakosti luomuna, jos sanot pelkääväsi kipua. Toivelistat ei siis ole vain luomuilijoiden juttu. (Sanottakoon nyt vielä, että kuvauksesi on kuin suoraan minun ekan synnytyksen jälkeen. Tosin minulla puudutteita käytettiin ja osin sen vuoksi ikävät kokemukset eli, jos sinulla olisi käytetty puudutteita olisi lopputulos voinut olla ikävämpi.. Oletko koskaan ajatellut sitä? Mutta nyt kaksi synnyttäneenä olen sitä mieltä, että nuo ikävät jutut ekassa synnytyksessä valmisti minut seuraavaan ja se ei sitten kunnolla valmistautuneena ollutkaan niin kamalaa..)
Jokaisen synnyttäjän olisi hyvä miettiä, mitä kestää ja mitä ei. Monesti kiputilanteet aikaisemmin elämässä antaa hieman suuntaa tai pohjaa, että osaa sanoa, onko kipuherkkä vai ei.
Luomujutut sikseen, mutta haluan ehdottomasti suositella, että vaadit pikana pääsyä lantion magneettikuvaukseen. (tehdään tosin viimeisillä viikoilla), koska jos esikoisesi on jäänyt jumiin, syy on todennäköisesti lantiosi ahtaudessa, eikä toinen sieltä sen paremmin mahdu. Meillä on suvussa ahdasta lantiota, ja olen itse ensimmäinen kolmeen sukupolveen, kuka onnistui alakautta synnyttämään. vaadin alusta alkaen päästä magneettikuvaukseen, ja sinne pääsinkin. Muuten en olisi alakautta edes yrittänyt.
Jos ekan synnytyksen ongelmana on selkeästi ollut lapsen jumiin jääminen, on todella outoa, että vaan pelkopolille sinua työntävät. Pelkopolikaan kun ei lantiotasi laajenna mihinkään. Ilman muuta kuvaukseen ja jos mitat niin viittaavat, sitten sektioon.
Olen itse muuten kokenut sekä sektion (eka perätilassa) ja sitten alateitse. Molemmat menneet hyvin (sektio vähemmin kivuin) ja toipuminen ollut nopeaa.
mihinkään kuviin, ennenkin synnytettiin kaikki lapset ulos ilman kuvauksia, kyllä ne sieltä ulos tulee elävänä tai kuolleena, mutta luomua sen olla pitää.
Aika hauskaa luettavaa, että noi " se on vain asenteesta kiinni" kommentit! HAH!!! Ei se nyt ihan niinkään ole. Ihmiset kokevat asioita (kuten kipua) niin eriatavalla, että ei voi tosiaan yleistää ja sanoa kivun kestämisen olevan vain asenteesta kiinni. Ja kun toiset joutuvat kestämään kipua 10min. ja toiset yli vuorokauden. Eiköhän suurin osa lähde synnärille sillä asenteella, että josko sitä pystyis luomuna synnyttämään. Hyvähän se niin olisi. Mutta tilanne sitten näyttää, että miten homma etenee ja tarviiko apuja vai
Minulla on takana kaksi hyvin erilaista synnytystä. Molemmista jäänyt hyvät fiilikset!! Kipeämpi synnytys oli jopa mielettömämpi kokemus...jollainlailla huippuhieno!! MUTTA, minä en olis ikimaailmassa kestänyt sitä avautumisvaiheen kipua. Se oli mulla tositositosi kova...rupes oikein heikottamaan ja hyvä, että jalat kantoi. Oikeanlainen hengittely tai kävely tai muukaan juuri auttanut. Molemmissa synnytyksissa otinkin epiduraalin avaaviin supistuksiin. Minulla tämä avautmisvaihe kesti! Ja mitä kipeämpi olin, niin sitä vähemmän avauduin/rentouduin. Siksi epiduraali oli loistava keksintö siinä vaiheessa.
Ensimmäisessä vaikutus ei ehtinyt loppua ennen ponnistusvaihetta. Synnytys meni kivuttomasti. EN tuntenut mitään. En MITÄÄN!! Eli myöskään tarvetta ponnistaa. Oli tosi vaikeeta tietää milloin ponnistaa ja miten ponnistaa jne. Lopulta, kun vaihetta oli kestänyt lähes puoli tuntia, puskin vaan raivolla sitä vauvaa ulos. En jaksanut sitä sentti etenpäin-kaksi taaksepäin vaihetta...joka kesti ja kesti.
Toisessa epiduraalin vaikutus lakkas varttia ennen ponnistusvaihetta ja en onnekseni (näin jälkikäteen ajateltuna) ehtinyt saada lisää puudutetta. Sattui joo, ihan hulluna välillä...mutta se oli niin ihanaa tuntea, kun lapsi liukui alemmas synnytyskanavassa ja kuinka jokainen ponnistus toi vauvaa lähemmäs tätä maailmaa!! Ja se ponnistamisen tarve...sitä ei voinut vastustaa! Se vauva vaan puski sieltä. HIENO KOKEMUS!!!! Vaihe kesti 12min.
Unelmasynnytykseni kolmatta ajatellen olis, että saisin epiduraalin avautumisvaiheeseen, mutta et sitten olisin sen verran auki, että kestäisin sen lopun ilman uutta satsia ja saisin ponnistaa ilman lääkkeitä/tunnottomuutta! Mutta näistähän ei koskaan tiedä miten ne menee!! Ei voi etukäteen suunnitella.
joka naapuri salissa ulvoit ja karjut 18 h, niin ettei muut saaneet hetken hiljaisuutta keskittyä omaan synnytykseensä. Varmaankin se oli sitä SINUN kipujasi lieventänyttä synnytyslaulua. Kiitos myös siitä, että halusit kätilöltä kaiken huomion, niin ettei hän ennättänyt juurikaan meidän muiden luokse.