Suomi haluaa lainata rahaa Irlantiin pelastamaan

suomesta Irlantiin halvan verotuksen perässä siirtyneitä työpaikkoja. Totuus on se, että monet Suomalaiset yritykset ovat siirtäneet toimintojaan Suomesta Irlantiin halvan verotuksen takia.

Suomessa maksetaan korkeita veroja ja otetaan lainaa Suomalaisen veronmaksajan piikkiin, jotta Irlannin työpaikat saadaan pelastettua Suomalaisen veronmaksajan piikistä. Onko järjettömämpää nähty.

Irlantiin sijoittaneet yritykset ja sinne työpaikkoja siirtäneet toki huutavat apua jos Irlannissa alkaa rähinä, mutta heidän valinnoistaan aiheutuneiden tappioiden korvaaminen ei kuulu Suomen valtiolle tai veronmaksajille.

Kokoomuksen kommunistinen työväenpuolue ei lopeta ennenkuin viimeinenkin sentti kansan varallisuudesta on kupattu kansainvälisille verohilavitkuttajille jos tälle ei pistetä loppua. Onneksi on vaalit tulossa. Voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot sosialisoidaan korporaatio kommunismissa.
5414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja Katainen kehtaa valehdella jostain vakuuksista. Jos vakuuksia olisi, voisi Irlanti käyttää ne suoraan Pankkiensa pystyssä pitämiseen ilman Suomen verovelvollisia välikätenä. Ei ihme että Katainen kutsuttiin Bilderberg kokoukseen kesällä.

Äänestä
  • paljon parempi olisi käyttää Irlannin rahat
    oman Suomen työttömyyden hoitoon,
    mutta Kataisella on varmaan kultamuna ja onni seuraa häntä ja koko hänen jälkeläisiään, ikuisesti,
    niin hän ainakin arvelee.

    Äänestä

Vaalien alla on aika jolloin ei tehdä ihan hulluja. Sen jälkeen taas meno jatkuu, mikään ei muutu.
Ei mikään puolue voi estää rahan voimaa jyräämästä.

Äänestä

Ymmärrän että Irlannin tukeminen herättää närää, mutta kerron nyt hiukan miksi näin pitää tehdä ja mikä olisi vaihtoehtoinen tilanne:

Irlanti pankkijärjestelmineen on velkaa taloudellisen taantuman tuloksena ulkomaille ja ulkomaisille pankeille käsittämättömän määrän rahaa, esimerkiksi pelkästään Saksan, Britanian ja Ranskan pankeille ja valtioille reilusti yli puoli triljoonaa euroa (yli 500.000.000.000, 500 miljardia). Jos Irlanti ei pysty takaamaan pankkijärjestelmäänsä tai sen ulkomaisten lainojen korko käy kestämättömäksi, pankit kaatuvat. Ja kun Irlannin pankkijärjestelmä kaatuu, kaatuvat myös ne ulkomaiset pankit joiden rahavarat eivät riitä korvaamaan tappioita. Tämä tarkoittaa käytännössä suurinta osaa keski-Euroopan pankeista, ja jäljelle jäävät pankit kaatuvat näiden pankkien perässä jos ovat niille velkaa. Yksinkertaista?

EU-maat ovat päätyneet tukemaan lainan takauksilla Irlantia juuri tästä syystä. Käytännössä Suomikin tekee Irlannin lainatakuilla jonkin verran voittoa, koska EU:n yhteinen lainan korkotaso on lähellä Saksan valtionlainan korkoa (n. 2,5 - 3%, tarkistakaa itse) ja Irlannille jatkolainattavan rahan korko on tietääkseni 5,8%. Eli olisitte tyytyväisiä kun valtio tienaa.

Kuvitellaan että Irlannin laina kaatuisi jostain syystä; Irlannin uusi hallitus (jonka paikallinen vihreä puolue saattaa torpata EU-vastaiseksi) ei hyväksy lainaa tai maksaa lainastaan vain jonkin senttimäärän per euro, Euroopan pankit kaatuvat ja jokaisen jäsenvaltion pitää alkaa takaamaan niitä. Millä rahalla? EU:n rahat eivät riitä, IMF:n rahat eivät riitä, ainoa jonka rahat riittävät on Kiina. Sitten, yksinkertaistaen tietysti, Kiina käytännössä omistaisi Euroopan. Huippuhomma, eikö vaan?

Opiskelen juuri kyseistä aihetta ja tilanne on yksinkertaistaen tämä. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa mutta tilanne on pirun paha, ja Irlannin jälkeen takaamista saattavat tarvita vielä Portugali, Espanja ja Italia... Summa saattaa käydä mahdottomaksi vaikka Irlanti onnistuttaisiinkin täysin pelastamaan. Jos joku kuvittelee että olemme turvassa täälä kotosuomessa Irlannin sotkuilta, ajatelkaapas uudestaan. Mitä jos Nordea kaatuu? Tai Osuuspankki?

Niin ja jos haluatte lainahommista ajankohtaista, tarkkaa (ja pelottavaa) tietoa, lukekaa netissä muutama artikkeli Wall Street Journalista:
http://europe.wsj.com/home-page

Äänestä
  • Joo ja ekonomi heittää perään vastaväitteen:

    Ponzi lykätään vaan eteenpäin ja mitään ei oikeasti tapahdu, koska Irlanti ei mm. nosta yritysverotusta. Ottaisivat mallia Iso-Britanniasta. Oletko kuullut Portugalin tai Espanjan leikkaavan jostain?

    Varmaan koulussa opetetaan kansantaloutta ihan kivasti ja teoriat on kivoja, mutta nyt tilanne on niin paha, että lykätään rahaa x paikkaan ja laitetaan kädet ristiin. Siinä ei teoriat auta. Kreikassa ei ole tapahtunut käytännössä mitään ja sinnekkin voidaan vielä joutua lykkäämään uusi satsi fyrkkaa. Ainoa vaihtoehto olisi heittää nämä valtiot pihalle EMUsta ja devalvoida valuutta.

    Tässä nyt käydään lykkäämässä joka paikkaan pennejä ja lopputuloksena on, että valtioidenkin taloudet ovat enemmän ja enemmän kuralla. Suomen kommarithan olisivat tyytyväisiä, jos Nalle Wahlroosilta häviäisi koko omaisuus Nordean myötä, joten älä vain kerro tätä niille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapsol kirjoitti:

suomesta Irlantiin halvan verotuksen perässä siirtyneitä työpaikkoja. Totuus on se, että monet Suomalaiset yritykset ovat siirtäneet toimintojaan Suomesta Irlantiin halvan verotuksen takia.

Suomessa maksetaan korkeita veroja ja otetaan lainaa Suomalaisen veronmaksajan piikkiin, jotta Irlannin työpaikat saadaan pelastettua Suomalaisen veronmaksajan piikistä. Onko järjettömämpää nähty.

Irlantiin sijoittaneet yritykset ja sinne työpaikkoja siirtäneet toki huutavat apua jos Irlannissa alkaa rähinä, mutta heidän valinnoistaan aiheutuneiden tappioiden korvaaminen ei kuulu Suomen valtiolle tai veronmaksajille.

Kokoomuksen kommunistinen työväenpuolue ei lopeta ennenkuin viimeinenkin sentti kansan varallisuudesta on kupattu kansainvälisille verohilavitkuttajille jos tälle ei pistetä loppua. Onneksi on vaalit tulossa. Voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot sosialisoidaan korporaatio kommunismissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu