Mulla on kauhea syövän pelko. Aina pelkään syöpää ja sitä että kuolen. Aina jos johonkin sattuu ym, niin olen niin varma että on syöpä. Tiedostan itse, että tarvitsisin apua, mutta en kehtaa hakea sitä. Olen 17-vuotiast, en uskalla puhua vanhemmilleni tästä, en kehtaa mennä lääkäriin ja pyytää apua. En mä halua, että minua pidetään sairaana ihmisenä ? Tuo on vain pelko, en mä ole päästäni sekasi. Joka ilta- melkein joka ilta rupean hysteerisesti itkemään sitä, että pelkään kuolla. Tää on mennyt jo ihan liiallisuuksiin- mutta en saa sitä mielestäni pois. Tämä vaikuttaa todella paljon henkisesti itselleen.
Onko mahdollista puhua täällä netissä jonkun ihmisen kanssa ? En halua puhua kavereilleni, en kenellekkään. Mutta silti olisi PAKKO jollekkin puhua, sellaiselle joka ymmärtäisi.
Mulla on jo ollut KAUAN mahaoireita, joka päivä sattuu ja aina tulee ties mitä maha oireita joka puolelle, pahoinvointia ymymym eikä sekään todellakaan auta mua " parantumaan " tästä pelosta. Päin vastoin, nuo jokapäiväiset kivut vahvistavat aina vain enemmän, että sisälläni ei ole kaikki hyvin. Lääkärissä käyty, mitään ei ole ollut. Voi kuullostaa lapselliselta, mutta niillä joilla on ollut tätä samaa niin ymmärtävät kyllä mistä puhun ja miltä oikeasti tuntuu.
Onko mahdollista puhua täällä netissä jonkun ihmisen kanssa ? En halua puhua kavereilleni, en kenellekkään. Mutta silti olisi PAKKO jollekkin puhua, sellaiselle joka ymmärtäisi.
Mulla on jo ollut KAUAN mahaoireita, joka päivä sattuu ja aina tulee ties mitä maha oireita joka puolelle, pahoinvointia ymymym eikä sekään todellakaan auta mua " parantumaan " tästä pelosta. Päin vastoin, nuo jokapäiväiset kivut vahvistavat aina vain enemmän, että sisälläni ei ole kaikki hyvin. Lääkärissä käyty, mitään ei ole ollut. Voi kuullostaa lapselliselta, mutta niillä joilla on ollut tätä samaa niin ymmärtävät kyllä mistä puhun ja miltä oikeasti tuntuu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Selkeästihän sinulla on hypokondria, eli kansankielellä luulosairaus. Hyvää tässä nyt on kuitenkin se, että sinä sentään ymmärrät itsekkin että kyseessä on vain pelko, eikä oikea syöpä.
Se että vatsaan koskee, on vieläpä ihan normaalia jos joku asia pelottaa suunnattomasti. Luonnollisesti se sitten vahvistaa sitä sinun syövänpelkoa.
Kannattaa ihan rohkeasti mennä terkkulaan hakemaan apua. Ei sinua hulluksi siellä leimata, eikä sitä tee sinun vanhemmatkaan. Samasta vaivasta kärsiviä on siellä varmasti nähty ennenkin joten turha pelätä. :-)
Ammattimaisen avun hakeminen on myös sen takia kannattavaa, että tuollainen pelkotila johtaa helposti aina vain syvempään ja syvempään masennukseen ja se saattaa johtaa pahimmassa tapauksessa johonkin muuhun psyykkiseen ongelmaan tai jopa itsemurhaan. Ja sitähän tässä ei tietenkään kukaan halua.
Minäkin pelkään sairauksia - tai oikeastaan syöpää. Olen sinua viisi vuotta vanhempi, mutta melkoja oli jo sinun iässäsi. Tiedän millaista elämä on näiden pelkojen kanssa. Tiedän myös, että omia pelkojaan häpeää eikä niistä haluaisi puhua kenellekkään. Minä ainakin pelkäsin, että minut leimataan hulluksi eikä kukaan ymmärrä. Kerroin kuitenkin vanhemmilleni asiasta ja myöhemmin poikaystävälleni. Kukaan heistä ei minua tuominnut ja he kyllä kuuntelivat jos halusin puhua ja minua pelotti. Nyt "vanhemmiten" olen alkanu ymmärtää, että jos en ala tehdä peloilleni jotain niin ne varjostavat elämääni loppuun saakka. Niinpä lähdin hakemaan apua. Ensin aloitin ihan soittamalla paikkakuntani sairaalalle, psykiatrian osastolle. Kerroin "tarinani" ja sain ajan psykologille. Myöhemmin myös sain mielialalääkityksen käyttööni. Psykologilla (siis julkisella puolella) kävin juttelemassa n. kerran kahdessa viikossa.
Pian aloin ymmärtämään, ettei tämäkään taktiikka auta minua pääsemään peloistani enkä tahdo syödä lääkkeitä lopun elämääni. Niinpä sain psykiatrian erikoislääkäriltä lähetteen ja aloitin yksityisellä psykoterapian. Nyt minulla on terapiaa takana vasta n. kuukausi, mutta minulla on todella hyvä tunne tästä. Uskon vahvasti, että voin päästä peloista eroon terapian avulla Tietysti tämä vaatii pitkäjänteisyyttä. Minimissään vuosi ja pisimmillään 3 vuotta.
Oletko miettinyt, mistä pelkosi ovat voineet saada alkunsa? Onko sinulle sattunut lapsuudessa jotain, oletko esim. sairastunut itse vakavasti tai joku läheisesi? Oletko lukenut/tutkinut pienenä lääkärikirjoja tai muita sairauksista kertovia kirjoja? Esimerkiksi tuollaisen asiat voivat olla syynä siihen, miksi nyt pelkäät syöpää ja kuolemaa.
Minun tapauksessani terapeuttini piti todennäköisenä, että minun sairaudenpelkoni johtuvat siitä, kun siskoni sairastui pysyvästi ollessani alle kouluikäinen ja minä luulin siskoni kuolevan eikä minulle kunnolla selvitetty asiaa sekä siitä, että luin lapsena ahkerasti lääkärikirjoja.
Mutta sen tahdon sanoa sinulle, että HAE APUA! Kenenkään ei tarvitse kärsiä tästä yksin. Ymmärrän, että asia jollaintavalla hävettää sinua, mutta maailmassa on niin paljon erilaisia pelkoja ja fobioita, että tämä on vain yksi niistä. Aloita vaikka kertomalla tästä pelostani vanhemmillesi. Se auttaa sinua jo aluksi. Harkitse myös, haluaisitko käydä juttelemassa ammatti-ihmiselle. Siinä ei ole mitään hävettävää, että käy juttelemassa psykologin tai terapeutin kanssa. Päinvastoin. Sellainen ihminen on rohkea, joka myöntää tarvitsevansa apua. Näin minulle on todella moni sanonut. :) Eikä sinun tarvitse kavereille ja muille vastaantuleville kertoa peloistasi ja avun tarpeestani. Riittää kun vanhempasi sen tietävät ja voivat olla tukenasi.
Hypokondria ei ole mikään pikkujuttu, vaan se vaikuttaa ihmisen elämään valtavalla tavalla. Siksi sitä ei pidä koskaan vähätellä.
Tsemppiä sinulle!
Oli " helpottavaa " kuulla, että joku muu myös kamppaileen saman pelon kanssa.
Kun kerroit vanhemmillesi pelostasi, miten he reagoivat siihen ?
On hienoa kuulla, että olet saannut kunnollista terapiaa ja huomaat itse sen auttavan. Toivottavasti terapian avulla pääset pikku hiljaa kokonaan eroon peloistasi ja voit elää normaalia elämää- ilman joka päivästä kuoleman pelkoa.
Olen itsekkin miettinyt sitä, mistä pelkoni on voinut lähteä. Itse en ole koskaan sairastanut mitään vakavaa eikä ketään läheiseni. Isäni on kuollut minun ollessani vauva, mutta en usko että isäni kuolema on johtanut tähän pelkoon. Lääkärin kirjoja olen kyllä pienenä lukenut- ja luen edelleen. Aina sitä törmäsi johonkin sairauteen, mihin omat oireet sopisivat .
Olet oikeassa, ehkä minun kannattaisi aloittaa siitä että kerron vanhemmilleni pelostani ja mielelläni menisin puhumaan ihan ammatti-ihmiselle,.
Kiitos sinulle paljon viestistäsi ja tsemppauksesta. Kiitos myös sinulle Fear Of The Dark.
Sinulle nuorinainen toivotan paljon onnea ja tsemppiä !
Kyllä mun vanhemmat reagoi ihan ymmärtäväisesti, kun kerroin peloistani. Joskus kylläkin tuntui (ehkä nyt vanhemmiten), että pelkojani vähäteltiin mikä ei sairauspelkoiselle ole hyvä asia ollenkaan. Kun pelottaa niin pelottaa eikä se pelko lähde sillä, että toinen sanoo ettei tommosta tartte pelätä.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että ammatti-ihmiselle puhuminen kannattaa! He ovat sitä varten, että voivat auttaa. :)
Hyvää loppuvuotta ja pidä lippu korkealla!
Hitto en usko et pelkäät syöpää pelkästään vaan enemminkin kuolemaa,
niinkö
Ei teillä oo syöpää :-) ottakaa rennosti Yolo#You only live once#elät vain yhden kerran. Eli käyttäkää se hyväksi
Olen itse kärsinyt hypokondriasta lähes koko ikäni. onneksi se on hieman helpottanut iän karttuessa. Olen "sairastanut" lähes kaiket mahdolliset syövät. Kyse on turvattomuuden tunteesta sanoi psykiatri mulle aikoinaan.