Kirjotin tätä jokusen tunnin et ois kiva jos lukasisitte. kiitos
Moi, Olen 16v poika ja kerron minun tarinani.
No, kaikki alkoi aamulla kun olin menossa kouluun. olin tietenkin väsynyt ja niinpä poikkesin kaupasta hakemaan energia juomaa. no sitten alkoi bussi matka energia juomaa litkien ja yht' äkkiä tuli Ahdistuneisuushäiriö/Paniikkihäiriö. (En tiedä kumpi?) alkoi keuhkoja ahdistamaan ja sanoin kaverille että on huono olo ja lähden takaisin kotiin. oli pelottavaa, ahdistavaa, sydän tykytti ja tuntui kuin se olisi tullut kohta rinnasta ulos ja oli kuoleman pelko, että kohta se pysähtyy. Koitin tavoitella äitiäni puhelimitse, ei vastannut. (Lastentarhassa töissä joten ei voi kantaa puhelinta mukana) ootin bussia ja hiisasin röökiä nopeeta tahtia rauhoittumisen toivossa. pelko yltyi kokoajan, lähetin viestejä mutsille toisensa perään: "Soita mulle NYT!" ei soittanut. olin vahtamassa bussia itäkeskuksessa, huomasin kuin nais kuski laittoi bussin ovet kiinni, silloin lähdin juoksemaan bussia kohti ja akka painoi kaasua enkä ehtinyt bussiin ja se ämmä kuski katto mua silmiin ja nauro. pelko yltyi kokoajan ja päätin ottaa metron ja kävellä himaan. metrokin sattui menemään nenän edestä ja silloin menin taas röökille ja hiisasin röökin varmaan puolessatoista minuutissa. no sitten oottelin mertoa, oli varmaan 9 min ennen ku se tulee. jalat tärisi sydän hakkasi ja ahdisti. no pääsin sitten mertolla sinne minne pitikin ja sitten lähdin rauhassa kävelemään kotiin päin. (noin 1km matka) puolessa välissä matkaa otin jalat alle eli lähdin juoksemaan kotiin koska oli todella pelottava tunne. kotiin päästyään ajattelin vain että: "V*ttu, mitä mä teen mitä mä teen?!" olin kai paniikissa. no päätin mennä lämpimään suihkuun. ah, se helpotti ja rauhotti mutta ei saanut ahdistuksen tunnetta pois. olin varmaan noin tunnin suikussa. suikusta tultua tuntui kuin jokin olisi jäänyt kurkkuun kiinni ja hengittäminen oli raskasta ja vaikeaa. sänkyyn päästyäni oli vielä ahdistuksen tunne rinnalla/keuhoissa, se tuntui kuin olisi ollut kokoajan 20kg paino rinnan päällä. aloin miettimään että mikä mulla on. menin koneelle ja googlasin kaikki mahdolliset jutut, päädyin siihen tulokseen että mulla oli keuhkokuume. no sitten soitin 020202 ja kysyin tarhan numeroa ja sitä kautta sain äitini kiinni. kerroin mitä oli tapahtununt ja sanoin että mulla on varmaan keuhkokuume. no sitten mutsi sano et mee terveyskeskukseen (noin 200 metrin matka meiltä) ja varaa aika. en suostunut lähtemään koska pelotti enkä uskaltanut lähteä ulos. no sitten mutsin kaveri, (asuu samassa talossa) saatto mut sinne keskukseen ja varasin ajan. kello oli varmaan 10 aamulla, ja mun aika oli vasta kolmelta...
1/2
Moi, Olen 16v poika ja kerron minun tarinani.
No, kaikki alkoi aamulla kun olin menossa kouluun. olin tietenkin väsynyt ja niinpä poikkesin kaupasta hakemaan energia juomaa. no sitten alkoi bussi matka energia juomaa litkien ja yht' äkkiä tuli Ahdistuneisuushäiriö/Paniikkihäiriö. (En tiedä kumpi?) alkoi keuhkoja ahdistamaan ja sanoin kaverille että on huono olo ja lähden takaisin kotiin. oli pelottavaa, ahdistavaa, sydän tykytti ja tuntui kuin se olisi tullut kohta rinnasta ulos ja oli kuoleman pelko, että kohta se pysähtyy. Koitin tavoitella äitiäni puhelimitse, ei vastannut. (Lastentarhassa töissä joten ei voi kantaa puhelinta mukana) ootin bussia ja hiisasin röökiä nopeeta tahtia rauhoittumisen toivossa. pelko yltyi kokoajan, lähetin viestejä mutsille toisensa perään: "Soita mulle NYT!" ei soittanut. olin vahtamassa bussia itäkeskuksessa, huomasin kuin nais kuski laittoi bussin ovet kiinni, silloin lähdin juoksemaan bussia kohti ja akka painoi kaasua enkä ehtinyt bussiin ja se ämmä kuski katto mua silmiin ja nauro. pelko yltyi kokoajan ja päätin ottaa metron ja kävellä himaan. metrokin sattui menemään nenän edestä ja silloin menin taas röökille ja hiisasin röökin varmaan puolessatoista minuutissa. no sitten oottelin mertoa, oli varmaan 9 min ennen ku se tulee. jalat tärisi sydän hakkasi ja ahdisti. no pääsin sitten mertolla sinne minne pitikin ja sitten lähdin rauhassa kävelemään kotiin päin. (noin 1km matka) puolessa välissä matkaa otin jalat alle eli lähdin juoksemaan kotiin koska oli todella pelottava tunne. kotiin päästyään ajattelin vain että: "V*ttu, mitä mä teen mitä mä teen?!" olin kai paniikissa. no päätin mennä lämpimään suihkuun. ah, se helpotti ja rauhotti mutta ei saanut ahdistuksen tunnetta pois. olin varmaan noin tunnin suikussa. suikusta tultua tuntui kuin jokin olisi jäänyt kurkkuun kiinni ja hengittäminen oli raskasta ja vaikeaa. sänkyyn päästyäni oli vielä ahdistuksen tunne rinnalla/keuhoissa, se tuntui kuin olisi ollut kokoajan 20kg paino rinnan päällä. aloin miettimään että mikä mulla on. menin koneelle ja googlasin kaikki mahdolliset jutut, päädyin siihen tulokseen että mulla oli keuhkokuume. no sitten soitin 020202 ja kysyin tarhan numeroa ja sitä kautta sain äitini kiinni. kerroin mitä oli tapahtununt ja sanoin että mulla on varmaan keuhkokuume. no sitten mutsi sano et mee terveyskeskukseen (noin 200 metrin matka meiltä) ja varaa aika. en suostunut lähtemään koska pelotti enkä uskaltanut lähteä ulos. no sitten mutsin kaveri, (asuu samassa talossa) saatto mut sinne keskukseen ja varasin ajan. kello oli varmaan 10 aamulla, ja mun aika oli vasta kolmelta...
1/2
Vastaukset 5
Vanhimmat
no kello kolme oltiinkin jo vastaanotolla ja sit lääkäri otti jotku tulehdusarvot ja kuunteli keuhkot ja sanoi että ei tulehdusta eikä keuhkokuumetta ja sanoi vielä perään että jos huomenna keuhkoja ahdistaa vielä, niin mee päivystykseen tai jotai tommost. no kotiin päästyä syntyi pelko että mulla olisi keuhkosyöpä, siitä en vittinyt mainita mutsille mitään annoin vaan asian olla. (Olen 16v ja olen polttanut noin 4v vakituisesti) ei hyvä ei. iltaan mennessä alkoi tulemaan taas sitten vaikea ja raskas hengitys, pelkäsin että en herää enää uuteen aamuun. olin helvetin väsynyt, sinnittelin niin kauan kuin mahollista silmät auki. nukahdin jossain vaiheessa ja sitten olikin uusi aamu. avasin silmät ja hymyilin :) mutta tuntui vieläkin siltä että olisi 20kg paino rinnalla. en syöny oikeen mitään pariin päivään. no sitten parin päivän päästä uskalsin ulos, oli hieman huimaava olo. menin mäkkäriin ja siitä sitten nuorisotalolle. oli todella hauska ilta ja sai ajatuksiakin muualle jne. seuraavana aamuna kivut lakkasi, mutta sitten tuli tämä EPÄTODELLISUUDEN tunne. aluksi en tiennyt että mikä mulla on. sanoin että huimaa vain. sitten aloin taas googlailemaan ja sitten se löytyi! DEREALISAATIO eli EPÄTODELLISUUDEN TUNNE. olen vain puhunut tästä tyttöystäväni kanssa, onneksi hän ymmärtää mua täysin. mutta mutsille on varmaa iha turha puhuu ku se ei ota asiaa tosissaan kumminkaan. entäs sitten ku meen lääkäriin? kerron tän tarinan ja ne pitää mua hulluna ku alan kertomaan etten oo oikee tääl maan päällä ja kaikki tuntuu erilaiselta ja oudolta. tiedätte mitä tarkoitan jos teillä on DEREALISAATIO oire? sairaus? mikä lie.
ÄSKEINEN TARINA ON TAPAHTUNUT ABOUT 3 VIKKOA SITTEN.
mutta joo, olo on nyt hyvä. tuntuu pirun hyvältä ku tänne tulin kirjottamaan :) ja oon lukenu paljon noita muitten kirjotuksia niin tiedän etten oo ainoo jolla on tää p*ska.
ja sitten kysymys kuuluu, MITEN SIITÄ PÄÄSEE EROON? aika? lääkkeet? jotai terapiaa?
kouluki menee päin ttua. oon ollu suunnillee nyt koko ton 3 viikkoo pois koulusta. kerran viikossa oon käyny ja en oo ollu koko päivää koska en pysty keskittymään. suoraan sanottuna ei enää kiinnostakkaa toi koulu ennenku tää paska on poissa!
ja sen verran tiedän että näytän täysin terveeltä/normaalilta muiden ihmisten silmissä.
onko täällä ihmisiä jotka on parantunut tästä kyseisestä oireesta? miten? kuinka kauan siihen meni?
onko täällä ihmisiä jotka osaa auttaa? tuunko mä näkemään enää koskaa selvää päivää? oi kun muistais ees mimmosii ne oli.
HELP :(
2/2
Mieto oikeanlainen lääkitys jonkinlainen terapia, niin kyllä siitä selviät ja pääset yli. :) Sitkeästi vaan pitää niitä osata vaatia lääkäriltä...
Morjens,
kuvailemasi oire on minulle hyvin tuttu ja siihen todellakin saa apua. Sinun tapauksessasi lopettaisin energiajuomien käytön kokonaan, sillä runsas kofeiinin käyttö kiihdyttää hermostoa/piristää --> saattaa laukaista ahdistuskohtauksen. Energiajuomat ovat muutenkin epäterveellisiä. On hyvin mahdollista että kuvailemasi kohtaus tulee joskus uudestaan vastaan. Siihen auttaa rauhoittuminen ja syvähengitys(palleahengitys), joka katkaisee ahdistuksen kierteen. Kohtausta ei tarvitse pelätä ja on hyvä muistaa ettei se vahingoita sinua, vaikka sitä itse luulee kuolevansa.
Lääkäri mitä luultavimmin tarjoaa lääkkeitä ja hyvällä tuurilla terapiaa, joka on minusta suositeltavampi vaihtoehto. Et siis ole sairas. Kehosi vain viestittää sinulle jostakin. Suosittelen ehdottomasti menemään kouluun ettet tee itsellesi liikaa vahinkoa. Voit jatkossa vaikka nauraa kohtauksellesi, älä välitä siitä. Ole niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan ja jatka elämääsi. Opettele kuitenkin rentoutumaan ja ehkäpä elämäntavan muutos olisi paikallaan. Älä jättäydy pois normaalista elämästä. Ystävien tapaaminen, koulunkäynti, harrastukset, liikunta ja kaikenlainen toiminta(varsinkin sosialinen) on hyvästä. On hyvä että voi puhua jollekin, ole onnellinen että tyttöystäväsi ymmärtää, sillä kaikki eivät ymmärrä. Voit toki varovasti selittää äidillesi tilannetta. Ehkä hänkin ymmärtää.
Terveelliset elämäntavat varmasti myös auttavat/helpottavat. Muista nukkua riittävästi, se on erittäin tärkeää. Jne... tiedät varmaan ;)
Tsemppiä!
On tosiaan ihan tuttua. Minä aikoinaan menin myös sairaalalle päivystykseen keuhkokuumeen pelossa. Ahdisti niin hirveästi, että ne pisti sydän valvontaan. Siellä sitten rauhoittui pikkuhiljaa ja loppulta olo oli täysin normaali. No muutaman kerran sitten kävin vielä lekurilla, kunnes päätin hakea apua psykologilta. Lääkkeet ja terapia alkoivat. Nyt vuoden kuluttua, naureskelen sille, että menin niin pitkälle että makasin sydänvalvonnassa ja olin varma että on keuhkokuume myös. Mutta ei --> Paniikkihäiriö. Ja lääkkeiden aloituksen jälkeen oli pitkään tuota epätodellisuuden tuntua. Sekään ei ole vaarallista ollenkaan.
Apua kannattaa hakea heti, eikä sitten vuosien päästä, kun tulee uusia vaikeuksia. Mä tein niin. Olisi pitänyt hakea apua jo vuosia sitten kun oli oireet lievempiä.
Itselläni alkoi kanssa oirehtiminen kunnolla joskus 16 vuoden tienoilla vaikka ensimmäiset paniikit olin saanut jo ollessani 11..Tulin monena päivänä koulusta jo aamulla kotiin ihan hermorauniona. Muistan että lääkäri rauhoitteli mua tuolloin kertoen että kunnon paniikkikohtaus jättää helposti päälle just tollasen epätodellisen olon. Muistan kuinka sitä kesti välillä viikkotolkulla (oma koti ei tuntunut siltä kun ennen / ulos lähtiessä tuntui että oli ihan sekaisin yms..) ja välillä
se sit hetkeksi unohtu kun teki jotain kivaa mikä vei ajatukset mennessään.
Kävin kyllä juttelemassa asiasta monissa paikoissa ja se auttoi aina hetkeksi.. mutta vasta kun lopulta hain lääkkeet tuli tunne että pystyn hallitsemaan taas elämääni kunnolla. Uskon että noilla oireilla ei varmasti yksikään lääkäri pidä sua hulluna sillä paniikit on tosi yleinen riesa monelle.. varsinkin nuorena.. Itselläni oireilu on ollut näihin päiviin asti kausittaista ja joskus en tarvitse lääkkeitä lähes ollenkaan (on ollut vuosia ilman minkäänlaisia paniikkeja.) Se tietysti jo itsessään rauhoittaa et tietää "ensiavun" olevan olemassa varsinkin kun stressi ja muu ahdistus alkaa kasaantua.. Jollain tapaa noita oireita oppii siis ennakoimaan ja vähitellen hallitsemaan..