mistä lainaa

Morjens,

Tilanne on tämänkaltainen. Pyöritän yritystä ja lainaa on otettuna pankista 24000 euroa. Vakuutena kesämökki. Tuo on säädetty siten että mökillä ei tällä hetkellä saa korotettua lainasummaa, vaan 24000e on maksimi.

Olen laajentamassa yritystä ja on äkillistä tarvetta 10000 dollarille eli n. 7300 eurolle. En ole kovin innokas menemään omaan pankkiini(OP), kun jo viime kerralla käydessäni heidän asenteensa oli ihmeellinen ja erittäin nihkeä. Aloitin yrityksen(verkkokaupan) vuosi sitten, jolloin tuotteita oli tarjolla 38kpl, nyt niitä on 192kpl. Toiminta on jatkuvassa nousussa ja kauppa käy melko hyvin. Pankissa jostain syystä eivät suhtaudu yhtä positiivisesti. Eikä varsinaisesti kiinnosta enää mennä sinne edes papereiden kanssa todistamaan kuinka hyvin homma pyörii tai kuinka erinomaiset tulevaisuudennäkymät ovat.

Lisälainan tarve on pienelle työtilalle, työkoneelle ja parille tonnille työmateriaalia. Suomessa ei aivan tämänkaltaista vielä ole ja uskon vakaasti että tämä kannattaa. Ajattelin ottaa lainan yksityishenkilönä ja maksaa sen suht nopeasti pois.

Jos joku ihmettelee miksi en tienaa äkisti tuota summaa, kun kerran kauppa käy. Siksi että olen kaavaillut aloittavani laajennetun toiminnan tammikuussa 2011 ja tällä hetkellä myös vanhat kuviot ovat kovan laajennuksen alla ja yrityksen omat varat ovat hyvin maksimaalisesti sijoitettuna siihen puoleen.

En tiedä oliko tuo pohjustus tarpeellinen vai ei, mutta varsinainen kysymys kuuluu siis mitä mieltä yleisesti täällä ollaan noista freedon rahoituksista yms? Onko joku toista selkeästi parempi? Ulkomaista lainaa? Kokemuksia?

Kiitos paljon!
9844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ps. luottotiedot yms. ovat täysin kunnossa.

Äänestä
  • www.lainahaku.com
    10 0000
    minä sain ;)

    Äänestä

Meillä ollut iäti ja aina Aktia, ja maailman paras pankki on :) joustoa löytyy ja palvelu tosi hyvää.

Äänestä

Pankki on nähnyt monta aloittelevaa yrittäjää, joiden yritys on syönyt enemmän rahaa kuin tienannut. Sillä tavallahan näyttää käyvän sinullekin. Mielestäsi yritys kannattaa ja on laajentamisen arvoinen. Kuitenkaan velat eivät vähene vaan päinvastoin ovat lisääntymään päin.

Lääkkeeksi suunnittelet kulutusluottoa, jonka yrität pitää salassa päärahoittajaltasi. Niin ovat monet muutkin tehneet, ja juuri tällä tavalla niitä velkaongelmaisia syntyy.

Äänestä
  • Mutta tilanne on toinen. Varaston arvo oli alotettaessa 15000 euroa, nyt se on 40-45 tonnia. Lainaa on kyllä lyhennetty koko ajan asianmukaisesti. Kun haistaa markkinaraon ja rahantekomahdollisuuden niin itse ainakin käyn kiinni, kun joku toinen taas hyssyttelee ja ehkä jättää tilaisuuden käyttämättä. Vaihtoehdot lienevät ne velkaongelmaisuus tai hyvän tuloksen teko. Uskon jälkimmäiseen. Mutta jääköön kysely tällä palsalla tähän.

    Äänestä

  • yrtsi80 kirjoitti:

    Mutta tilanne on toinen. Varaston arvo oli alotettaessa 15000 euroa, nyt se on 40-45 tonnia. Lainaa on kyllä lyhennetty koko ajan asianmukaisesti. Kun haistaa markkinaraon ja rahantekomahdollisuuden niin itse ainakin käyn kiinni, kun joku toinen taas hyssyttelee ja ehkä jättää tilaisuuden käyttämättä. Vaihtoehdot lienevät ne velkaongelmaisuus tai hyvän tuloksen teko. Uskon jälkimmäiseen. Mutta jääköön kysely tällä palsalla tähän.

    Eikö yritystoiminnan tavoite ole saada rahaa ulos firmasta? Varastosi kasvaa huimaa vauhtia ja siihen sitoutuu yhä enemmän pääomaa. Käytännössä siis otat velkaa ja ostat itsellesi koko ajan lisää tavaraa. Varaston kierto pitää saada nopeutumaan niin rahoitus järjestyy siitä itsestään. Paitsi tietenkin, jos tavara ei mene kaupaksi, jolloin olet kusessa.

    Äänestä

  • Kotvajoen kauppias kirjoitti:

    Tuossa ihan ekassa viestissäni kerroin, että tuotevalikoima on n. viisinkertaistunut, mutta varaston arvo max kolminkertaistunut. Minulla on ideana muodostaa mahdollisimman laaja ja kattava valikoima, kun tällä alalla arvostetaan, että saa kaiken samasta paikkaa ja voin huoletta sanoa että toista vastaavaa yritystä ei Suomesta löydy. Ei löydy aivan vielä itseltänikään, mutta ei enää kaukana siitä. Sitä mukaa kun ylimääräistä on tullut, olen sijoittanut sen tuotevalikoiman laajentamiseen. En siis hanki sitä mitä varastossa jo on. Paitsi tietenkin, jos tavara loppuu ja on pidettävä kysytyimpiä myyntiartikkeleita riittävästi tarjolla.

    Ja sanotaanko näin, että olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että en maksa varastoinnista toistaiseksi mitään. Se tila on siis järjestynyt ilmaiseksi. Tätä samaa onnea pystyisin hyödyntämään tuolle lisälainalle. En halua ohjata ketään tästä keskusteluketjusta yritykseni sivuille niin kerroin hieman ympäripyöreästi. Eli tarkoitus hankkia iso työmaakoppi tuotantotilaksi, sinne asianmukaiset laitteet ja alkaa tekemään omaa mallistoa + kustomoituja tuotteita asiakkaan tarpeisiin. Tuon tilan saan myös sijoittaa ilmaiselle maalle, joten ei tule tulevaisuuden vuokrakuluja.

    Lainan hankin tavalla tai toisella tämän kuun loppuun, sillä materiaalin, jota olen hankkimassa useamman tonnin, maailmanmarkkinahinta pomppaa ennusteen mukaan 30% vielä tämän vuoden loppupuolella.

    Jo sen perusteella paljonko tämänsorttisen idean perään on ollut kyselyjä, en ihan heti masennu vaikka jos joku sanoo, että turha yrittää.

    Jos/kun homma toimii ensi vuoden puolella niin koetan muistaa tulla pistämään linkkiä sivuilleni.

    Äänestä

Pankkiin vaan. Se on ihan vitun sama mikä asenne sillä pankintädillä on. Jos perusteet on kunnossa, niin laina myönnetään.

Jos taas liiketoimintasi pyörittäminen on siitä kiinni, että joku virkailija saattaa joskus katsoa pahasti, niin suosittelen lämpimästi lapun lyömistä luukulle samantien.

Äänestä
  • on kepulaisten maajussien pankki! Tiedän asian hyvin olen myös yrittäjä ja op:n asiakas
    velaton (onneks)
    Siitä mukava pankki että toimii pienellä paikkakunallakin ja tutulla porukalla.
    Mutta ei sieltä oikeesti BISNEKSEEN rahaa saa.
    Jollei ole niitä perämetsiä ja maanviljelijä sukulaisia takaamassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yrtsi80 kirjoitti:

Morjens,

Tilanne on tämänkaltainen. Pyöritän yritystä ja lainaa on otettuna pankista 24000 euroa. Vakuutena kesämökki. Tuo on säädetty siten että mökillä ei tällä hetkellä saa korotettua lainasummaa, vaan 24000e on maksimi.

Olen laajentamassa yritystä ja on äkillistä tarvetta 10000 dollarille eli n. 7300 eurolle. En ole kovin innokas menemään omaan pankkiini(OP), kun jo viime kerralla käydessäni heidän asenteensa oli ihmeellinen ja erittäin nihkeä. Aloitin yrityksen(verkkokaupan) vuosi sitten, jolloin tuotteita oli tarjolla 38kpl, nyt niitä on 192kpl. Toiminta on jatkuvassa nousussa ja kauppa käy melko hyvin. Pankissa jostain syystä eivät suhtaudu yhtä positiivisesti. Eikä varsinaisesti kiinnosta enää mennä sinne edes papereiden kanssa todistamaan kuinka hyvin homma pyörii tai kuinka erinomaiset tulevaisuudennäkymät ovat.

Lisälainan tarve on pienelle työtilalle, työkoneelle ja parille tonnille työmateriaalia. Suomessa ei aivan tämänkaltaista vielä ole ja uskon vakaasti että tämä kannattaa. Ajattelin ottaa lainan yksityishenkilönä ja maksaa sen suht nopeasti pois.

Jos joku ihmettelee miksi en tienaa äkisti tuota summaa, kun kerran kauppa käy. Siksi että olen kaavaillut aloittavani laajennetun toiminnan tammikuussa 2011 ja tällä hetkellä myös vanhat kuviot ovat kovan laajennuksen alla ja yrityksen omat varat ovat hyvin maksimaalisesti sijoitettuna siihen puoleen.

En tiedä oliko tuo pohjustus tarpeellinen vai ei, mutta varsinainen kysymys kuuluu siis mitä mieltä yleisesti täällä ollaan noista freedon rahoituksista yms? Onko joku toista selkeästi parempi? Ulkomaista lainaa? Kokemuksia?

Kiitos paljon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu