Miten välttyä "itseoppineiden" henkiseltä terrorilta?

Olen lopeen kyllästynyt ns. iteoppineiden hoitajien harjoittamasta henkisestä terrorista.
He edustavat juuri näitä ei hyväksyttyjä hoitajia, kuten vyöhyketerapeutit, yms.
Jälleen eilen tuli kaupassa vastaani sellainen kaiken tietävä itse oppinut ns. vyöhyketerapeutti. Ja kunkas taas ollakkaan, pitihän hänen päästä nokkaansa koputtelemaan, että kun mulla on puhelin kaulassa, eipä ihme, että mulla on sydänonglemia.

Voi jumankauta, miten paksu umpiluu pitää ihmisellä olla. Mä olen saanut sydänvikani jo lapsena, ja 30 vuotta sitten jo sydän rytmitettiin uudelleen HYKS:issä, kun sen rytmi oli ihan sekaisin. Silloin ei Suomessa ollut vielä kellään kellään kännyköytä, joten täyttä potaskaa eukko lasketteli. Jotensakkin se elää jossain aivan utopistisessa maailmassa. Ollaan me ennenkin näistä asioista puhuttu, ja tietää se, että lapsesta saakka tämä sydäntauti on mulla ollut olemassa.

Mutta kertokaa minulle, mikä tekee heistä itse oppineista "hoitajista" niin kertakaikkisen dominoivia ja yli-ihmisiä, jotka tietävät kaiken terveysasioista ja vain ja ainoastaan heidän antama hoito on sitä oikeaa hoitoa, jonka puutteesta ihmiset sairastuvat ja vain heidän antama hoito on se, mikä parantaa.

Ja kaiken kukkuraiseksi olin pudota jaloiltani, kun kuulin häneltä tulikinnan, minkä vuoksi minun munuaiseni oli mennyt kuolioon. Se oli hänen tietojensa mukaan käyttämäni ruokavalio.
- Siis mitä, olin täysin ällikällä, mistä hän tuota oli keksinyt? Sehän on kiistatta tiedetty, että marevaanin aiheuttama sisäinen verenvuoto oli munuaistuhon takana. Siitähän on patoloogin tutkimukset ja lausuntokin.

Miten näihin tällaisiin kaikkitietäviin "itseoppineisiin" hoitajiin saisi hajuraon, ettei tarvitsisi edes hyvää päivää sanoa? Onko mitään muita keinoja, kuin heittäytyä häjyksi?
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu, tähänkin keskelle kylää muutti yksi eronnut ihminen lapsensa kanssa. On vouhottanut, ja keräillyt listoineen nimiä gsm anteenien poistamista varten. On jaellu kaikenlaisia lehtisiä miten vaarallisia ne vahvistimet on. Ja kuinka sairas hän on.

Minä en alkuunkaan ymmärrä sellaista, että ihminen tietoisesti hakeutuu (oli juuri ostanut mökin kylän keskustasta) liikepaikalle. Olisi mennyt muutaman kilometrin päähän korpeen, jonne ei radioaallot juurikaan yllä, eikä ole sähköä mailla eikä halmeilla. Siellä olis ollut halpoja mökkejä. Ei tästä meiltä pitkälle tarvitse mennä, kun lakkaa kännykät kuulumasta. Pari kilometriä, niin ei kuulu kännykkä, mutta autiomökkejä on ja varmasti lähtisi tosi pilkkanihnnalla.

Näiltä kännykkäsäteilyilta kun voi suojautuakkin. Joko asettumalla asumaan niin syrjään, ettei siellä kännykät kuulu, tai onahn niitä magneettisia estoja olemassa, joka eliminoi kännykän säteilyt, ja tietokoneiden ja sähkön säteilyä.

Äänestä

No jaa, onhan näitä samanlaisia besserwissereitä kaikkialla, ei ainoastaan ns. "hoitajissa". Sun pitää opetella valkoisia valheita, niinkuin me muutkin, jollet halua ryhtyä ilkeäksi. Voithan tervehtiä edelleen,mutta jos jutustelu alkaa, sanot,että voi kun on tapaamiseen kiire tai kauppaan tai muuten vaan et nyt ehdi jutella ja otat jalat allesi... Ja pakkoko on ottaa tällaisia niin kireästi, eihän kukaan pakota sinua uskomaan tuttavasi tarinoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häijyksikö? kirjoitti:

Olen lopeen kyllästynyt ns. iteoppineiden hoitajien harjoittamasta henkisestä terrorista.
He edustavat juuri näitä ei hyväksyttyjä hoitajia, kuten vyöhyketerapeutit, yms.
Jälleen eilen tuli kaupassa vastaani sellainen kaiken tietävä itse oppinut ns. vyöhyketerapeutti. Ja kunkas taas ollakkaan, pitihän hänen päästä nokkaansa koputtelemaan, että kun mulla on puhelin kaulassa, eipä ihme, että mulla on sydänonglemia.

Voi jumankauta, miten paksu umpiluu pitää ihmisellä olla. Mä olen saanut sydänvikani jo lapsena, ja 30 vuotta sitten jo sydän rytmitettiin uudelleen HYKS:issä, kun sen rytmi oli ihan sekaisin. Silloin ei Suomessa ollut vielä kellään kellään kännyköytä, joten täyttä potaskaa eukko lasketteli. Jotensakkin se elää jossain aivan utopistisessa maailmassa. Ollaan me ennenkin näistä asioista puhuttu, ja tietää se, että lapsesta saakka tämä sydäntauti on mulla ollut olemassa.

Mutta kertokaa minulle, mikä tekee heistä itse oppineista "hoitajista" niin kertakaikkisen dominoivia ja yli-ihmisiä, jotka tietävät kaiken terveysasioista ja vain ja ainoastaan heidän antama hoito on sitä oikeaa hoitoa, jonka puutteesta ihmiset sairastuvat ja vain heidän antama hoito on se, mikä parantaa.

Ja kaiken kukkuraiseksi olin pudota jaloiltani, kun kuulin häneltä tulikinnan, minkä vuoksi minun munuaiseni oli mennyt kuolioon. Se oli hänen tietojensa mukaan käyttämäni ruokavalio.
- Siis mitä, olin täysin ällikällä, mistä hän tuota oli keksinyt? Sehän on kiistatta tiedetty, että marevaanin aiheuttama sisäinen verenvuoto oli munuaistuhon takana. Siitähän on patoloogin tutkimukset ja lausuntokin.

Miten näihin tällaisiin kaikkitietäviin "itseoppineisiin" hoitajiin saisi hajuraon, ettei tarvitsisi edes hyvää päivää sanoa? Onko mitään muita keinoja, kuin heittäytyä häjyksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu