Kotisivujen teettämiseen liittyen, lainaan tuolta toisesta Yreg-aiheisesta keskustelusta pätkän kun tämä matchasi niin täydellisesti omiin kotisivujen teettämisen projekteihin.
""Ja olihan se kotisivujen tekeminen yhtä helvettiä..ei heillä ollut minkäänlaista käsitystä mitä tehään ja saadaanko siihen mitään järkeä. Minun piti kaikka selittää heille. Piirtää ja skannata että miten haluan kun puhe ei riittänyt. Luulisi heidän "ammattilaisina" tuovan ideoita ym mutta kun ei!!""
Olen nimittäin noin seitsemän viimeisen vuoden aikana teettänyt kahdella innokkaalla palveluksiaan tarjonneella firmalla kotisivut. Toinen maksoi aikanaan jotain 400..500 euron paikkeilla, ja jälkimmäinen noin 800€.
Laskut maksoin kun oli sovittu. Jälkimmäinen tekijä oli sukulaisen naapuri niin ei viitsinyt maksun hetkellä alkaa rähistä, kun tiesin että silläkään en niitä haluttuja sivuja sieltä saa. Tosiaan kumpiakaan noista sivustoista en voinut lopulta kelpuuttaa omiksi kotisivuiksemme! Omat vanhat n. 25 sivun laajuiset tekeleet siellä ovat edelleenkin paikoillaan.
Vaikka oli tosiaan vanhat sivut teksteineen ja kuva-aineistoineen olemassa pohjiksi, niin noilla sivuntekijöille pitää silti kädestä pitäen neuvoa että mitä sinne sivulle pitää laittaa. Ja kuvia kyselevät, että oisko sulla jotain valmiita kuvia..., vaikka etukäteen on sovittu että lisäkuvien etsiminen ja hankinta on heidän vastuullaan.
Kuten edellinen kirjoittaja kertoo kokemuksiaan, pitäisi skannata kaikki kuvatkin ja layoutit nokan eteen valmiiksi niin sitten ehkä osaisivat jotakin tehdä. Ja sitten kädestä pitäen kysellään että millaisen sivun tästä ja tästä osasta nyt tehdään. Sillä samalla jatkuvan selittämisen ja e-mailailun ja kuvien muokkaamisen vaivalla tekisi sivut jo itsekin.
Käyttöön ottamattahan tosiaan moemmilla ostotekemisten kerroilla jäivät.
Ajattelin vaan näin herätellä keskustelua firman kotisivujen teettämisistä, että miten onnistuneita tai onnettomia kokemuksia muilla on ollut.
-
Firman kotisivujen teettäminen
26
1535
Vastaukset
- ex-yrittäjä
WWW-sivuja alle 1000 euron eivät tee koskaan it-alan ammatilaiset vaan enimmäkseen alan harjoittelijat ja amatöörit. Itse olen ollut 25 vuotta alalla ja en ole tehnyt eläessäni kuin yhden sivuston ja senkin omalle firmalle. Sitä yleensä saa, mistä maksaa.
- onko näistä mihkään
""WWW-sivuja alle 1000 euron eivät tee koskaan it-alan ammatilaiset vaan""
Juuri 2 viikkoa sitten soitettiin porvoolaisesta IT-firmasta, joka YTJ:n näyttäisi olleen markkinoilla nelisen vuotta jo. Kaveri tarjosi kotsivujen tekoa nykyisten sivujemme asiasisällön pohjalta mutta stilisoituna ja moderniosoituna ja graafiselta ilmeeltään laajennettuna hintaan 400 € alv.
Sanoi käyttävänsä PHP:tä ja jotakin itse kehittelemäänsä systeemiä jolla yksilölliset sivut syntyvät nopeasti. Ei ollut kuitenkaan juuri tarvetta modernisointiin joten ei edetty asiassa tämän pidemmälle. Mutta kyllä niitä työkseen sivuja tekeviä tarjoajia on enemmänkin tarjokkaina, juuri tuolla noin 500 euron hintatasolla. - ex-yrittäjä
onko näistä mihkään kirjoitti:
""WWW-sivuja alle 1000 euron eivät tee koskaan it-alan ammatilaiset vaan""
Juuri 2 viikkoa sitten soitettiin porvoolaisesta IT-firmasta, joka YTJ:n näyttäisi olleen markkinoilla nelisen vuotta jo. Kaveri tarjosi kotsivujen tekoa nykyisten sivujemme asiasisällön pohjalta mutta stilisoituna ja moderniosoituna ja graafiselta ilmeeltään laajennettuna hintaan 400 € alv.
Sanoi käyttävänsä PHP:tä ja jotakin itse kehittelemäänsä systeemiä jolla yksilölliset sivut syntyvät nopeasti. Ei ollut kuitenkaan juuri tarvetta modernisointiin joten ei edetty asiassa tämän pidemmälle. Mutta kyllä niitä työkseen sivuja tekeviä tarjoajia on enemmänkin tarjokkaina, juuri tuolla noin 500 euron hintatasolla.Kysehän on siitä millä liksalla kaveri on halukas WWW-sivuja tekemään.
Vain esimerkiksi. Jos minä pitkän linja ammattilaisena tekisin kyseistä työtä ja haluan siitä 3000 euron kuukausipalkkaa, niin sivukulujen ja yrityksen voittomarginaalin perusteella laskutusta on saatava tuplasti eli 6000 euroa kuussa. Työpaivän hinta olisi siis 272 euroa. Minulla siis täytyisi olla vähintään telepaatin lahjat, jotta alle yhdessä tunnissa tietäisin mitä asiakas haluaisi, tekisin neljässä tunnissa sivut valmiiksi ja hyväksyttäisin että laskuttaisin sen vielä saman päivän tai viimeistään seuraavan päivän puitteissa.
Kuinka vaativan sivuston uskoisit tekeväsi itse neljässä tunnissa ? Rehellisesti sanoen, en minäkään kovin näyttäviä pystyisi siinä ajassa tekemään, mutta onnekseni en tuota WWW-sivustoja. Alan yrittäjien idea onkin useimmiten saada asiakas halvalla täkyllä koukkuun aloittamaan homma ja sitten käsirahan sekä "demon" jälkeen aloittamaan se itse varsinainen työ. - ölklökköl
ex-yrittäjä kirjoitti:
Kysehän on siitä millä liksalla kaveri on halukas WWW-sivuja tekemään.
Vain esimerkiksi. Jos minä pitkän linja ammattilaisena tekisin kyseistä työtä ja haluan siitä 3000 euron kuukausipalkkaa, niin sivukulujen ja yrityksen voittomarginaalin perusteella laskutusta on saatava tuplasti eli 6000 euroa kuussa. Työpaivän hinta olisi siis 272 euroa. Minulla siis täytyisi olla vähintään telepaatin lahjat, jotta alle yhdessä tunnissa tietäisin mitä asiakas haluaisi, tekisin neljässä tunnissa sivut valmiiksi ja hyväksyttäisin että laskuttaisin sen vielä saman päivän tai viimeistään seuraavan päivän puitteissa.
Kuinka vaativan sivuston uskoisit tekeväsi itse neljässä tunnissa ? Rehellisesti sanoen, en minäkään kovin näyttäviä pystyisi siinä ajassa tekemään, mutta onnekseni en tuota WWW-sivustoja. Alan yrittäjien idea onkin useimmiten saada asiakas halvalla täkyllä koukkuun aloittamaan homma ja sitten käsirahan sekä "demon" jälkeen aloittamaan se itse varsinainen työ.Pitää sopia, mitä sivulle laitetaan ja miten, sekä mitä se maksaa. Kun sivut on tehty, niin katsot, että sovitut asiat on paikallaan, ja sitten vasta maksat laskun.
- laskuri-20
ex-yrittäjä kirjoitti:
Kysehän on siitä millä liksalla kaveri on halukas WWW-sivuja tekemään.
Vain esimerkiksi. Jos minä pitkän linja ammattilaisena tekisin kyseistä työtä ja haluan siitä 3000 euron kuukausipalkkaa, niin sivukulujen ja yrityksen voittomarginaalin perusteella laskutusta on saatava tuplasti eli 6000 euroa kuussa. Työpaivän hinta olisi siis 272 euroa. Minulla siis täytyisi olla vähintään telepaatin lahjat, jotta alle yhdessä tunnissa tietäisin mitä asiakas haluaisi, tekisin neljässä tunnissa sivut valmiiksi ja hyväksyttäisin että laskuttaisin sen vielä saman päivän tai viimeistään seuraavan päivän puitteissa.
Kuinka vaativan sivuston uskoisit tekeväsi itse neljässä tunnissa ? Rehellisesti sanoen, en minäkään kovin näyttäviä pystyisi siinä ajassa tekemään, mutta onnekseni en tuota WWW-sivustoja. Alan yrittäjien idea onkin useimmiten saada asiakas halvalla täkyllä koukkuun aloittamaan homma ja sitten käsirahan sekä "demon" jälkeen aloittamaan se itse varsinainen työ.> Työpaivän hinta olisi siis 272 euroa. Minulla siis täytyisi olla vähintään telepaatin lahjat,
> jotta alle yhdessä tunnissa tietäisin mitä asiakas haluaisi, tekisin neljässä tunnissa sivut
> valmiiksi ja hyväksyttäisin että laskuttaisin sen vielä saman päivän tai viimeistään
> seuraavan päivän puitteissa.
Millä laskelmalla sitä aikaa vain vaivaiset 1 4 tuntia olisi? Mikäli vaikka edellä mainitusta 400 euron kontrahdista olisi kyse, niin tuolla päiväpalkallasi pitäisi sentään 1.5 työpäivän verran saada ostettua työsuoritusta. Eli about 12 tunnin verran kuitenkin.
>Kuinka vaativan sivuston uskoisit tekeväsi itse neljässä tunnissa ?
En minä vaan tiedä, en edes sitäkään että miten se 4 tunnin laskelmasi syntyi. Tai mitä ne "sivukulut ja voittomarginaalikin" sitten ovat, joihin menee bruttotuloista heti peräti 50% päältä pois?
Kenellekä se kyseinen voittomarginaali maksetaan? Noihan on yleensä aika pieniä puljuja noi sivuntekofirmat, ei siellä ainakaan ulkopuolisia rahoittajia ole, että niille pitäisi jotakin rahaa maksaa.
. - nyt tätä kuviota
laskuri-20 kirjoitti:
> Työpaivän hinta olisi siis 272 euroa. Minulla siis täytyisi olla vähintään telepaatin lahjat,
> jotta alle yhdessä tunnissa tietäisin mitä asiakas haluaisi, tekisin neljässä tunnissa sivut
> valmiiksi ja hyväksyttäisin että laskuttaisin sen vielä saman päivän tai viimeistään
> seuraavan päivän puitteissa.
Millä laskelmalla sitä aikaa vain vaivaiset 1 4 tuntia olisi? Mikäli vaikka edellä mainitusta 400 euron kontrahdista olisi kyse, niin tuolla päiväpalkallasi pitäisi sentään 1.5 työpäivän verran saada ostettua työsuoritusta. Eli about 12 tunnin verran kuitenkin.
>Kuinka vaativan sivuston uskoisit tekeväsi itse neljässä tunnissa ?
En minä vaan tiedä, en edes sitäkään että miten se 4 tunnin laskelmasi syntyi. Tai mitä ne "sivukulut ja voittomarginaalikin" sitten ovat, joihin menee bruttotuloista heti peräti 50% päältä pois?
Kenellekä se kyseinen voittomarginaali maksetaan? Noihan on yleensä aika pieniä puljuja noi sivuntekofirmat, ei siellä ainakaan ulkopuolisia rahoittajia ole, että niille pitäisi jotakin rahaa maksaa.
.Jos kotipalveluyritys myy kotisiivousta esim. 30€/tunti alv, niin eihän pelkästä siivojalle maksettavasta 10-12€:n tuntipalkasta koostu. Sen lisäksi maksetaan palkan sivukut (olisiko 50-60% palkasta?) ja siivojan osuus jyvitettynä esim. työnjohdosta, toimitilojen ja varastojen vuokrista, kirjanpidon ja muun taloushallinnon kuluista, puhelin- ja internet-kuluista, sähkölaskuista, ajoneuvokuluista ja kaikista pienistä ja isommista kuluista, joista kertyy yleensä enemmän, kuin se siivoojalle maksettava palkka on. Ja sitten siihen päälle se yrityksen voittomarginaali, jolla se yrittäjä maksaa esim. yrittäjäeläkemaksunsa ja jos jotain jää, niin sitten vähän palkkaa itselleen. Tuo 30€/tunti alv. on vähän huono esimerkki, it-firmojen laskutus taitaa olla 3-5 kertainen siihen verrattuna.
Eli 400€:lla ei ihmeellistä ole odotettavissa tai jos joku edes yksinyrittävä it-pienyrittäjä sillä tekee edes kokonaisen päivän töitä, niin kohta on erään tämän ketjun nimimerkin tapaan ex-yrittäjä. Niissä kun harvoin pääsee 100% koko työajoistaan laskuttamaan, yleensä "luppoaikaa", eli sitä aikaa jota ei pysty laskuttamaan asiakkailta, on enemmän kuin tahtoisi. - laskuri-20
nyt tätä kuviota kirjoitti:
Jos kotipalveluyritys myy kotisiivousta esim. 30€/tunti alv, niin eihän pelkästä siivojalle maksettavasta 10-12€:n tuntipalkasta koostu. Sen lisäksi maksetaan palkan sivukut (olisiko 50-60% palkasta?) ja siivojan osuus jyvitettynä esim. työnjohdosta, toimitilojen ja varastojen vuokrista, kirjanpidon ja muun taloushallinnon kuluista, puhelin- ja internet-kuluista, sähkölaskuista, ajoneuvokuluista ja kaikista pienistä ja isommista kuluista, joista kertyy yleensä enemmän, kuin se siivoojalle maksettava palkka on. Ja sitten siihen päälle se yrityksen voittomarginaali, jolla se yrittäjä maksaa esim. yrittäjäeläkemaksunsa ja jos jotain jää, niin sitten vähän palkkaa itselleen. Tuo 30€/tunti alv. on vähän huono esimerkki, it-firmojen laskutus taitaa olla 3-5 kertainen siihen verrattuna.
Eli 400€:lla ei ihmeellistä ole odotettavissa tai jos joku edes yksinyrittävä it-pienyrittäjä sillä tekee edes kokonaisen päivän töitä, niin kohta on erään tämän ketjun nimimerkin tapaan ex-yrittäjä. Niissä kun harvoin pääsee 100% koko työajoistaan laskuttamaan, yleensä "luppoaikaa", eli sitä aikaa jota ei pysty laskuttamaan asiakkailta, on enemmän kuin tahtoisi.>Sen lisäksi maksetaan palkan sivukut (olisiko 50-60% palkasta?)
SoTu ja eläkemaksujen vuoksi palkka pitää kertoa vain noin kertoimella 1.25, eli 3.000 bruttopalkan kokonaiskulut olisi siis 3.750 euroa.
> ja siivojan osuus jyvitettynä esim. työnjohdosta, toimitilojen ja varastojen vuokrista,
> kirjanpidon ja muun taloushallinnon kuluista, puhelin- ja internet-kuluista, sähkölaskuista,
> ajoneuvokuluista ja kaikista pienistä
Oli kyllä kyse WWW-sivujen tekemisestä eikä siivoamisesta. Varastointi tai autoilukuluja ei pitäisi tulla tässä mitään, kun päätteen äärestä koko homma hoidetaan. Yhden henkilön vuokrakopperon vaikka jostain toimistohotellista saanee hintaan 400..700€/kk. Sähkö, netti ja puhelin maksaa ehkä about 200 €/kk luokkaa.
Nyt ollaan vasta 3750 700 200 = 4.650 lukemassa.
Jollekin siis menee vielä 6.000 € kk-laskutuksesta päältä 1.350€ verran "voittoa". Yleensä se menee sille tekijälle itselleen, sillä WWW-tekijäfirmat ovat aika pieniä muutaman miehen boolaageja yleensä.
> Ja sitten siihen päälle se yrityksen voittomarginaali, jolla se yrittäjä maksaa
> esim. yrittäjäeläkemaksunsa ja
Ne eläkemaksut maksettiin jo tuolla alkupään 1.25 kertoimessa mukana.
> Eli 400€:lla ei ihmeellistä ole odotettavissa tai jos joku edes yksinyrittävä it-pienyrittäjä
> sillä tekee edes kokonaisen päivän töitä, niin kohta on erään tämän ketjun nimimerkin
> tapaan ex-yrittäjä.
Tolla hintaa puhelimessa vaan tarjottiin. Ja aikaisemmatin WWW-sivujen tekotarjoukset ovat olleet alle 1.000 reilusti.
> Niissä kun harvoin pääsee 100% koko työajoistaan laskuttamaan, yleensä "luppoaikaa",
> eli sitä aikaa jota ei pysty laskuttamaan asiakkailta, on enemmän kuin tahtoisi.
Tämä on kyllä totta. Ja tämä kostautuu siinä että www-sivuja tekevä pieni IT-alan yrittäjä ei pysty maksamaan itselleen lähellekään mitään 3.000€ kuukausipalkkoja.
Näin kovin käsin se maailma ja markkinatalous vaan kohtelee.
. - yrittämisen kuluista
laskuri-20 kirjoitti:
>Sen lisäksi maksetaan palkan sivukut (olisiko 50-60% palkasta?)

.paljon ymmärrä. jos saat hoidettua palkan sivukulut 25%:lla pitää sinun olla aika fakiiri. Unohdat esim. vuosilomakorvaukset (lomapalkka "lomaltapaluuraha"), erilaiset sairasloma-ajan karenssien työnantajine osuudet, pakolliset vakuutukset, työterveyshuollon, jne. Kyllä se 60% sivukuluja on melko paljon todennäköisempi, kuin se 25%. Eikä yksinyrittäjä mitään sotuja ja eläkemaksuja maksa, mutta työntekijöidensä, jos sellaisia on, palkkojen lisäksi hän noita sivukuluja maksaa.
Yhdenmiehen yrityksen kirjanpitoakaan ei nykyään oikein alle 150€/kk saa ja sinä meinaat pyörittää koko yrityksen toiminnan vuokraa lukuunottamatta 200€/kk. Entäs ne tarvittavien laitteistojen, ohjelmistojen hankinnat ja uudistamiset, yms?
Siivoustoimistoesimerkissä yrittäjä myy työntekijöidensä työpanosta, samoin ex-yrittäjän esimerkissä. Ei ne yrittäjäeläkkeen kulut tule työntekijöiden eläkemaksuissa maksetuksi, esim. yrittäjän noin 35000€:n arvioiduilla YEL-tulolla maksu on lähes 700€/kk. Siis yrittäjällä.
Ja lisäksi jokaisesta yrittäjän myymästä työntekijöidensä työtunnista sitten pitää jäädä sitä voittomarginnalia yhteensä niin, että yrittäjällekkin jää jotain, josta maksaa itselleen palkkaa. Hän kun ei sen työntekijöidensä työn myymisestä yms. yrityksen hoitamiseen kuluvasta ajasta johtuen pysty täysipainoisesti tekemään sellaista työtä, jonka tunnit voisi laskuttaa asiakkaalta.
Jos yrittäjä myy työntekijänsä työtä, niin kyllä sen laskutuksen toimeksiantajalta pitää olla vähintään se kaksinkertainen summa työntekijän palkkasta laskettuna. Silloinkin työntekijän kapasiteetista pitäisi pystyä myymään lähes 100%.
It-hommissa aikanaan työskelleenä minä en ainakaan teettäsi mitään yritykseni atk-hommia henkilöllä, joka tienaa vain 3000€/kk. Sellaisen summan saa nykyään nyt paljon vaatimattomallakin koulutuksella ja vähemmän vaativassa ammatissa työskentelevä. Alan ammattitaitoisen suorittavan portaan palkat ovat nykyään jo välillä 4000-5000€/kk.
Esimerkiksi kopiokoneen korjaajasta laskutetaan noin 75€/tunti alv. Eli jos työtä pystyttäisiin myymään esim. 7tuntia/päivä, niin päivälaskutus olisi 525€/pv ja yli 11000€/kk. Mutta kun ei saada myytyä sitä määrää kuukaudessa.
Sulo Vilen -tyylillä ei yritysmaailmassa saada muuta kun niitä aina rikki olevia ja muutenkin tarkoitukseensa kelpaamattomia ja toimimattomia hinausautoja. - callut
laskuri-20 kirjoitti:
>Sen lisäksi maksetaan palkan sivukut (olisiko 50-60% palkasta?)
SoTu ja eläkemaksujen vuoksi palkka pitää kertoa vain noin kertoimella 1.25, eli 3.000 bruttopalkan kokonaiskulut olisi siis 3.750 euroa.
> ja siivojan osuus jyvitettynä esim. työnjohdosta, toimitilojen ja varastojen vuokrista,
> kirjanpidon ja muun taloushallinnon kuluista, puhelin- ja internet-kuluista, sähkölaskuista,
> ajoneuvokuluista ja kaikista pienistä
Oli kyllä kyse WWW-sivujen tekemisestä eikä siivoamisesta. Varastointi tai autoilukuluja ei pitäisi tulla tässä mitään, kun päätteen äärestä koko homma hoidetaan. Yhden henkilön vuokrakopperon vaikka jostain toimistohotellista saanee hintaan 400..700€/kk. Sähkö, netti ja puhelin maksaa ehkä about 200 €/kk luokkaa.
Nyt ollaan vasta 3750 700 200 = 4.650 lukemassa.
Jollekin siis menee vielä 6.000 € kk-laskutuksesta päältä 1.350€ verran "voittoa". Yleensä se menee sille tekijälle itselleen, sillä WWW-tekijäfirmat ovat aika pieniä muutaman miehen boolaageja yleensä.
> Ja sitten siihen päälle se yrityksen voittomarginaali, jolla se yrittäjä maksaa
> esim. yrittäjäeläkemaksunsa ja
Ne eläkemaksut maksettiin jo tuolla alkupään 1.25 kertoimessa mukana.
> Eli 400€:lla ei ihmeellistä ole odotettavissa tai jos joku edes yksinyrittävä it-pienyrittäjä
> sillä tekee edes kokonaisen päivän töitä, niin kohta on erään tämän ketjun nimimerkin
> tapaan ex-yrittäjä.
Tolla hintaa puhelimessa vaan tarjottiin. Ja aikaisemmatin WWW-sivujen tekotarjoukset ovat olleet alle 1.000 reilusti.
> Niissä kun harvoin pääsee 100% koko työajoistaan laskuttamaan, yleensä "luppoaikaa",
> eli sitä aikaa jota ei pysty laskuttamaan asiakkailta, on enemmän kuin tahtoisi.
Tämä on kyllä totta. Ja tämä kostautuu siinä että www-sivuja tekevä pieni IT-alan yrittäjä ei pysty maksamaan itselleen lähellekään mitään 3.000€ kuukausipalkkoja.
Näin kovin käsin se maailma ja markkinatalous vaan kohtelee.
.Minnekkäs laskelmasta jäi lomakorvauksen osuus 9,5%,...
- Sullo Vilén
yrittämisen kuluista kirjoitti:
paljon ymmärrä. jos saat hoidettua palkan sivukulut 25%:lla pitää sinun olla aika fakiiri. Unohdat esim. vuosilomakorvaukset (lomapalkka "lomaltapaluuraha"), erilaiset sairasloma-ajan karenssien työnantajine osuudet, pakolliset vakuutukset, työterveyshuollon, jne. Kyllä se 60% sivukuluja on melko paljon todennäköisempi, kuin se 25%. Eikä yksinyrittäjä mitään sotuja ja eläkemaksuja maksa, mutta työntekijöidensä, jos sellaisia on, palkkojen lisäksi hän noita sivukuluja maksaa.
Yhdenmiehen yrityksen kirjanpitoakaan ei nykyään oikein alle 150€/kk saa ja sinä meinaat pyörittää koko yrityksen toiminnan vuokraa lukuunottamatta 200€/kk. Entäs ne tarvittavien laitteistojen, ohjelmistojen hankinnat ja uudistamiset, yms?
Siivoustoimistoesimerkissä yrittäjä myy työntekijöidensä työpanosta, samoin ex-yrittäjän esimerkissä. Ei ne yrittäjäeläkkeen kulut tule työntekijöiden eläkemaksuissa maksetuksi, esim. yrittäjän noin 35000€:n arvioiduilla YEL-tulolla maksu on lähes 700€/kk. Siis yrittäjällä.
Ja lisäksi jokaisesta yrittäjän myymästä työntekijöidensä työtunnista sitten pitää jäädä sitä voittomarginnalia yhteensä niin, että yrittäjällekkin jää jotain, josta maksaa itselleen palkkaa. Hän kun ei sen työntekijöidensä työn myymisestä yms. yrityksen hoitamiseen kuluvasta ajasta johtuen pysty täysipainoisesti tekemään sellaista työtä, jonka tunnit voisi laskuttaa asiakkaalta.
Jos yrittäjä myy työntekijänsä työtä, niin kyllä sen laskutuksen toimeksiantajalta pitää olla vähintään se kaksinkertainen summa työntekijän palkkasta laskettuna. Silloinkin työntekijän kapasiteetista pitäisi pystyä myymään lähes 100%.
It-hommissa aikanaan työskelleenä minä en ainakaan teettäsi mitään yritykseni atk-hommia henkilöllä, joka tienaa vain 3000€/kk. Sellaisen summan saa nykyään nyt paljon vaatimattomallakin koulutuksella ja vähemmän vaativassa ammatissa työskentelevä. Alan ammattitaitoisen suorittavan portaan palkat ovat nykyään jo välillä 4000-5000€/kk.
Esimerkiksi kopiokoneen korjaajasta laskutetaan noin 75€/tunti alv. Eli jos työtä pystyttäisiin myymään esim. 7tuntia/päivä, niin päivälaskutus olisi 525€/pv ja yli 11000€/kk. Mutta kun ei saada myytyä sitä määrää kuukaudessa.
Sulo Vilen -tyylillä ei yritysmaailmassa saada muuta kun niitä aina rikki olevia ja muutenkin tarkoitukseensa kelpaamattomia ja toimimattomia hinausautoja.> Eikä yksinyrittäjä mitään sotuja ja eläkemaksuja maksa,
Kyllä yksinyrittäjäkin yhtä lailla joutuu maksamaan YEL:it ja sotu-maksun omasta palkastaan.
> Yhdenmiehen yrityksen kirjanpitoakaan ei nykyään oikein alle 150€/kk
Vilkaises vähän noita aikaisempia keskusteluja. Tilitoimistopalveluja muutaman kymmenen tositteen/kk tapahtumamäärällä tarjotaan 40€-100€/kk hintahaarukassa hyvinkin monelta taholta.
> Entäs ne tarvittavien laitteistojen, ohjelmistojen hankinnat ja uudistamiset, yms?
Uusi tuliterä 6-ydin PC-kone maksaa jonkun 900 €n paikkeilla. Se kestää työkäytössä 3..4 vuotta, siis huikeat 20 €/kk valtaisa menoerä tuohon 6.000€ kk-laskutukseen. PHP-työkaluja on sekä aivan ilmaisia että edullisia kaupallisia versioita olemassa.
> yrittäjän noin 35000€:n arvioiduilla YEL-tulolla maksu on lähes 700€/kk. Siis yrittäjällä.
YEL-maksuprosentti on 21.2%, eli tuosta vuosipalkasta laskien ja 12 kuukaudelle jaettuna 618,33€/kk. Sosiaaliturvamaksun maksuprosentti on 2.35%, tehden kuukautta kohden 68.54€, työttömyysvakuutusmaksu 0,75% eli 21,87€/kk. Nämä kun ynnätään yhteen saadaan lukema 708,74 euroa.
> paljon ymmärrä. jos saat hoidettua palkan sivukulut 25%:lla pitää sinun olla aika fakiiri.
Kun tuo lisätään 3.000€/kk bruttopalkan päälle ollaan lukemassa 3708,74€/kk, kuten edellä jo summan esitin, eli tällainen fakiiri minä olen.
Yrittäjäperiaatteella toimivalla muutaman hemmon pajalla ole tapana mitään täyden kuukauden kesälomaa pitää. Ja itse itselleen jotakin lomaltapaluurahojakin vielä maksella, kun ei edes kunnon lomaakaan ole ollut, vaan niska kevyessä limassa painetaan läpi kesän menenään.
> Ja lisäksi jokaisesta yrittäjän myymästä työntekijöidensä työtunnista sitten pitää
> jäädä sitä voittomarginnalia yhteensä niin, että yrittäjällekkin jää jotain, josta
Kuten edellä olen sanonut, useat törmäämäni www-sivuntekofirmat ovat aika pieniä, muutaman hemmon firmoja. Kyllä niille se palkka saadaan kouraan ihan tuolla yllä olevalla laskelmalla laskien. Ei siinä enää erikseen tarvita jollekin kolmannelle osapuolelle jotakin "voittorahaa" päälle laskea. Toki kun firma kasvaa ja palkkalaiset lisääntyvät niin silloin tilanne muuttuu.
> Jos yrittäjä myy työntekijänsä työtä, niin kyllä sen laskutuksen toimeksiantajalta pitää
> olla vähintään se kaksinkertainen summa työntekijän palkkasta laskettuna.
Tämä on tietenkin kaikkien toive, nyt kuivahkoina aikoina vaan ei meinaa täydelleen toteutua tuo.
> Sulo Vilen -tyylillä ei yritysmaailmassa saada muuta kun niitä aina rikki olevia ja
> muutenkin tarkoitukseensa kelpaamattomia ja toimimattomia hinausautoja.
Muistaakseni Sulo Vilenin firma ei koko sarjan elinaikana mennyt kertaakaan konkurssiin. Säästeliäänä miehenä Sulo sai hinausautofirmansa ja bensafirmansa jotenkin aina keploteltua eteenpäin. Ja lopulta sitten lammasfarmarin suuntaan yritystoimintansa kääntäen.
Kyllä Sulo Vileeneitä tarvitaan aina.
. - trhry
Sullo Vilén kirjoitti:
> Eikä yksinyrittäjä mitään sotuja ja eläkemaksuja maksa,

.Toiminimiyrittäjä ja henkilöyhtiön yhtiömies jotka nostaa yksityisottoja ei todellakaan maksa sotumaksua omasta tulostaan.
- verojen maksaja
trhry kirjoitti:
Toiminimiyrittäjä ja henkilöyhtiön yhtiömies jotka nostaa yksityisottoja ei todellakaan maksa sotumaksua omasta tulostaan.
> Toiminimiyrittäjä ja henkilöyhtiön yhtiömies jotka nostaa yksityisottoja ei todellakaan
> maksa sotumaksua omasta tulostaan.
Tuo onkin täysin käsittämätön poikkeus yhden miehen Oy:n ja Toiminimen verotuksen välillä.
-Oy-heppu maksaa kaiken tuoton itselleen palkkana ja joutuu maksamaan palkkasummasta 2.35% sosiaaliturvamaksua valtiolle.
-Toiminimi tai Kommandiittiyhtiömies nostaa niinikään kaiken tuoton kassasta pois, mutta palkan maksamisen sijasta tekee sen "yksityisotto" nimellä ja saa silloin pitää itsellään myös sen 2.35% osuuden. Sosiaaliturvamaksua ei heiltä peritä.
Nimi "sosiaaliturvamaksu" on vain yksi nimitys eräälle valtion perimälle lisäverolle. Mitään erityistä sosiaaliturvaa sen maksaja ei sillä kuitenkaan saa. Sosiaaliturvamaksuna kerätty raha kipataan vain valtion isoon rahaläjään muiden verorahojen joukkoon.
Sieltä läjästä sitten jaetaan rahaa eri tarkoituksiin, mutta "sosiaaliturvamaksuna" kerättyä rahaa ei sen kummemmin käytetä mihinkään tiettyyn menoon. Se on vain vero muiden kerättyjen verojen joukossa.
Siinä mielessä toiminimiyrittäjän pitäisi aivan samalla tavalla maksaa tätä samaa SoTu-veroa kuten Oy-yrittäjienkin.
.
- käytä ammattilaisia!
Mä teetin omalle firmalleni graafisen ilmeen, eli logot ym. tunnukset sekä nettisivut. Siis hieman laajempi projekti kuin pelkät sivut.
Kilpailutin muutamia firmoja ja sainkin kohtalaisia tarjouksia noilta pieniltä yhden miehen pajoilta. Ekat leiskat oli kuitenkin sitä tasoa, että vähän hammasta purren päädyin käyttämään ihan kovan luokan ammattilaisia. Kustannus oli muistaakseni kolme tonnia, mutta homma toimikin sitten kuin elokuvissa. Jälki oli särmää ja sain hyviä sekä luovia ehdotuksia perusteluineen.
Kustannus oli mielestäni kova, mutta kyllä siinä vapautui aikaa omaan tuottavaan työhön ja toisaalta firmastani jää nyt nettisivuja, käyntikortteja ym. myöten ammattimainen kuva omille asiakkaille eikä mun tarvi kärvistellä niiden sivujen kanssa taas moneen vuoteen...- Vois katsoa tänkin
""Kustannus oli muistaakseni kolme tonnia, mutta homma toimikin sitten kuin elokuvissa. Jälki oli särmää ja sain hyviä sekä luovia ehdotuksia perusteluineen.""
Hinta vaikuttaa tosiaan kovahkolta, noihin alle tonnin tarjouksiin verrattuna. Mutta jos ne tosiaan osaa ilman jatkuvasti kyselemäti tehdä ja hienoa tulee, niin onhan se silloin ihan eri tekotapaa jo.
Voitko mitään linkkiä antaa tekijäfirmaan? Ellet halua suoraan mainostaa firmanimellä niin laita joku katu- tai kaupunginosa tms. tunnistettavissa oleva vinkki millä voi googlettaa firmaa esille.
Hintaahan voisi koettaa tilausvaiheessa tinkaista hiukan, on tää sen verta kuivahkoa aikaa ilmeisesti sivuntekijöilläkin. - käytä ammattilaisia!
Vois katsoa tänkin kirjoitti:
""Kustannus oli muistaakseni kolme tonnia, mutta homma toimikin sitten kuin elokuvissa. Jälki oli särmää ja sain hyviä sekä luovia ehdotuksia perusteluineen.""
Hinta vaikuttaa tosiaan kovahkolta, noihin alle tonnin tarjouksiin verrattuna. Mutta jos ne tosiaan osaa ilman jatkuvasti kyselemäti tehdä ja hienoa tulee, niin onhan se silloin ihan eri tekotapaa jo.
Voitko mitään linkkiä antaa tekijäfirmaan? Ellet halua suoraan mainostaa firmanimellä niin laita joku katu- tai kaupunginosa tms. tunnistettavissa oleva vinkki millä voi googlettaa firmaa esille.
Hintaahan voisi koettaa tilausvaiheessa tinkaista hiukan, on tää sen verta kuivahkoa aikaa ilmeisesti sivuntekijöilläkin.En nyt viitsi alkaa tässä ketään mainostamaan - varsinkaan näillä lähtötiedoilla.
Itse sain tähän hintaan graafista suunnittelua alan ammattilaisilta - se oli suurin tarjouksen ja laskutuksen läpi menemiseen liittynyt tekijä. Halusin nimenomaan tyylikästä jälkeä ja ne oli ihan uniikkeja ja räätälöityjä töitä joista sain vektorigrafiikkakuvat ym. joita voin sitten jatkossa käyttää ja joista mielelläni maksoin.
Nettisivut tulivat ikäänkuin kylkiäisenä. Ne olivat minun tapauksessani yksinkertaiset mutta jos olisin tarvinut laajemman paketin (esim. nettikauppa jne..) niin tuskin olisi niitä tältä ko. toimistolta tilannut vaan joltain nörtiltä jolle olisin jättänyt vain teknisen toteutuksen ja hoitanut sitten sisällöntuotannon itse tai muuta kautta.
Laadusta en halunnut tinkiä, joten nämä kotoa käsin toimivat yhden miehen nyrkkipajat eivät tulleet tässä tapauksessa kysymykseen (tai hetken siis yritin, mutta koska yhteistä säveltä ei löytynyt niin päätin niistä luopua - varmasti joukossa on myös päteviä tekijöitä).
Jokainen laskee ne omat prioriteettinsa että mitä haluaa ja mitä on siitä valmis maksamaan. Kovat ammattilaiset on yleensä vähän kalliimpia, mutta toisinaan sitä laadusta on mielellään valmis maksamaan...
Ei siinä ole sen kummempaa kuin muussakaan liiketoiminnassa. Löytyy aina joku "jaskan paja" jossa joku tyyppi kotoa käsin tekee valokuvat, nettisivut, logot ynnä muut. Tai sitten isoja mainostoimistoja joissa tehdään kokonaiskonsepteja ja tilataan älyttömän hintaisia graafikoita, copywritereitä, koodareita ym..
Pienyrittäjillä jotka täälläkin palstalla kommentoivat niin yleensä se fokus on yksilöllinen, mutta tasoltaan jotain näiden esimerkkien väliltä... - talven selkä taittuu
käytä ammattilaisia! kirjoitti:
En nyt viitsi alkaa tässä ketään mainostamaan - varsinkaan näillä lähtötiedoilla.
Itse sain tähän hintaan graafista suunnittelua alan ammattilaisilta - se oli suurin tarjouksen ja laskutuksen läpi menemiseen liittynyt tekijä. Halusin nimenomaan tyylikästä jälkeä ja ne oli ihan uniikkeja ja räätälöityjä töitä joista sain vektorigrafiikkakuvat ym. joita voin sitten jatkossa käyttää ja joista mielelläni maksoin.
Nettisivut tulivat ikäänkuin kylkiäisenä. Ne olivat minun tapauksessani yksinkertaiset mutta jos olisin tarvinut laajemman paketin (esim. nettikauppa jne..) niin tuskin olisi niitä tältä ko. toimistolta tilannut vaan joltain nörtiltä jolle olisin jättänyt vain teknisen toteutuksen ja hoitanut sitten sisällöntuotannon itse tai muuta kautta.
Laadusta en halunnut tinkiä, joten nämä kotoa käsin toimivat yhden miehen nyrkkipajat eivät tulleet tässä tapauksessa kysymykseen (tai hetken siis yritin, mutta koska yhteistä säveltä ei löytynyt niin päätin niistä luopua - varmasti joukossa on myös päteviä tekijöitä).
Jokainen laskee ne omat prioriteettinsa että mitä haluaa ja mitä on siitä valmis maksamaan. Kovat ammattilaiset on yleensä vähän kalliimpia, mutta toisinaan sitä laadusta on mielellään valmis maksamaan...
Ei siinä ole sen kummempaa kuin muussakaan liiketoiminnassa. Löytyy aina joku "jaskan paja" jossa joku tyyppi kotoa käsin tekee valokuvat, nettisivut, logot ynnä muut. Tai sitten isoja mainostoimistoja joissa tehdään kokonaiskonsepteja ja tilataan älyttömän hintaisia graafikoita, copywritereitä, koodareita ym..
Pienyrittäjillä jotka täälläkin palstalla kommentoivat niin yleensä se fokus on yksilöllinen, mutta tasoltaan jotain näiden esimerkkien väliltä..."" Löytyy aina joku "jaskan paja" jossa joku tyyppi kotoa käsin tekee valokuvat, nettisivut, logot ynnä muut. ""
Tuo himasta tekeminen on tehokkuudessa tosiaan vasta se toiseksi paras vaihtoehto.
Kaikkein tuottavimmin ja mukavimmin IT-hommat ja melkein kaikki muutkin hommat hoituvat hymyssä suin läppärillä tehden laiturin nokassa istuen.
Ainakin mikäli on uskominen noin miljoonaan jo nähtyyn kesä laiturinnokka mainokseen.
- puppeli5
"...Ja kuvia kyselevät, että oisko sulla jotain valmiita kuvia..., vaikka etukäteen on sovittu että lisäkuvien etsiminen ja hankinta on heidän vastuullaan..."
No ekkösää tajunnu, että kun kyselevät niitä kuvia sulta, niin se taisi tarkoittaa sitä, että ne yrittivät sopimuksen mukaan etsiä ja hankkia niitä kuvia. Ei kuitenkaan yrittäjä onnistunut, kun oli noin hankala asiakas.
Kai se maallikkokin tietää, ettet voi julkistaa kuin omia kuvia sivuillasi. Ei sulla ole oikeutta muiden kuvia laittaa nettiin omille sivuillesi. Siis sivuntekijä ei voi kaivaa kuvia tosta vain esim. netistä, älä siis ole tyhmä.- www-koodaan sikana
>No ekkösää tajunnu, että kun kyselevät niitä kuvia sulta, niin se taisi tarkoittaa sitä,
>että ne yrittivät sopimuksen mukaan etsiä ja hankkia niitä kuvia.
Hmm, hiukan epäilen että olet yksi sitä avutonta sivuntekijäporukkaa. Koko ajan nokka pitkänä ovenraossa kysymässä apua milloin mihinkäkin asiaan.
> Kai se maallikkokin tietää, ettet voi julkistaa kuin omia kuvia sivuillasi.
Okei, tämä varmisti asian täydelleen! Sieltä lorvari-koodari-webbaajien avuttomasta jengistäpä selvästikin. Montakohan vuotta sinäkin olet koodannut rahaa vastaan kotisivuja, mutta ikinä et ole kuullut esimerkiksi royalty-vapaista kuvakirjastoista. Semmoisia on olemassa, usko tai älä.
Tässä annan maistiaisena sinulle pullaposkelle linkin yhteen kuvakirjastoon jossa on 400.000 vapaasti käytettävissä olevaa kuvaa. http://www.sxc.hu/
Voit nyt kertoa huomenna asiakkaallesi että ihan itte ponnistellen juuri löysit todella vaikeasta maailmankolkasta 400.000 kuvan uuden kuvakirjaston.
Niitä loppuja kirjastoja saat etsiskellä sitten etsiskellä ihan omine pitkine nokkinesi.
> Kai se maallikkokin tietää, ettet voi julkistaa kuin omia kuvia sivuillasi.
Vaikuttaisi olevan niiden pitkänokkaisten www-koodarien tietotoimiston faq-tietoutta tämä.
> Ei sulla ole oikeutta muiden kuvia laittaa nettiin omille sivuillesi. Siis sivuntekijä
> ei voi kaivaa kuvia tosta vain esim. netistä, älä siis ole tyhmä.
Kun saat sen nokkasi kaivelun lopetettua, niin mietis 3 sekuntia että kuka missä se itseäsi lähinnä oleva dummy jammu oikein luuraa.
.
- älä itke
Mitä sä kiukuttelet siellä?
Olet niin munaton että olet käyttänyt 800 500 e eli 1300 euroa rahaa palveluihin joita et ole hyväksynyt mutta olet silti maksanut laskut näistä mielestäsi huonoista palveluista?
Etkä kuitenkaan ole onnistunut sopimaan toimittajan kanssa että mitä edes haluat?!? Meinaatko että olisit saanut 500-800 eurolla nettisivujen lisäksi myös kuvia? Pelkästään ihan tavallinen ammattivalokuvaaja maksaa helposti 1000 e / päivä (10 kuvaa), olisko sen naapurin pojan pitänyt siinä vielä järjestää ne kuvatkin sulle ja ennen kuvauksia lukea sun ajatukset että mitä sä haluat? - muutamiaprojekteja
Nettisivuja tehtäessä ei pitäisi ajatella sitä että paljonko sivut maksavat.
Pitäisi ajatella sitä, että kun teetätät yrityksellesi huonot sivut tuhnaajalla rahaa säästäen, niin
PALJONKO HÄVIÄT!
Eli kuinka moni asiakas : turhautuu, ei edes löydä sivujasi, ei löydä sieltä etsimäänsä, ei näe koko sivuja oikein ja ostaa kilpailijaltasi !
Ketjun aloittaja toki ei tällaista ymmärrä koska teksi paljastaa hänet jo vajaaksi. Muiden toki kannattaa miettiä asiaa.
Jos nettisivuntekijän tapaa kasvotusten, niin toki sen pitäisi heti huomata että onko hän nysvääjä vai ei. Toiseksi soittaa referenssit läpi ja kolmanneksi sopia projektin sisältö & aikataulu. Toki nämä aloitteet ja muut täytyy tulla toimittajalta eikä asiakkaalta.- Nysvääjiä nähnyt
""Jos nettisivuntekijän tapaa kasvotusten, niin toki sen pitäisi heti huomata että onko hän nysvääjä vai ei.""
Missäs ihmeen Ambomaalla vielä naamatusten neuvotellen joidenkin www-sivujen tekemisen projekteja hoidetaan?
Tekijä on Tampereella ja sivujen tarvitsija on Kotkassa. Tätäkö väliä pitäisi viikoittain autolla ajaa, että naamat käyvät näkemässä toinen toisensa?
Aika ihmeellistä hommaa on jos ei muka puhelimien ja nettikameroiden ja e-mailien ym- välityksillä pystytä tällaista hoitamaan. Lopputuloksena on www-sivusto, ja projektin alla oleva työ on molempien ruuduilla nähtävissä ja arvioitavissa koko ajan.
Olen neuvotellut myös face to face erittäin lahjakkaiden ja taivaita lupailevien myyntimiesten kanssa. Valehtelijaa ja ylilupailijaa ei pysty erottamaan naamatustenkaan. Jos väität tietäväsi että miten niin kerro vinkkisi jos tiedät.
Huoleton, lupaukset maalaileva myyntimies on vain yksi heppu. Ja takana oleva firmaorganisaatio ja varsinaiset koodarit ovat sitten jo toisia heppuja. Kaikilla on omat kiireensä ja prioriteettinsa, ja lupaukset alkaa usein nopeasti pissiä. Ja tilalle alkaa tulla selityksiä ja takaisinsyytöksiä, kuin Areva/Fortum ydintyömaalla konsanaan.
> Toiseksi soittaa referenssit läpi ja kolmanneksi sopia projektin sisältö & aikataulu.
Referensseiksi ei koskaan anneta niitä asiakkaita joissa projektit ovat pissineet. Joku helpot perusmodulit ja perussivut ostanut tyytyväinen täti kyllä valitaan kehumaan että juu, kun oli niin kivat pojat tekemässä sivuja meille ja hyvin toimii.
. - 18+5
Nysvääjiä nähnyt kirjoitti:

.Olipa mielenkiintoinen keskustelusarja, josta itse ainakin opin paljon. Kiitos teille molemmille hyvistä näkökulmista.
Olen itse ottamassa "riskin" teettämällä yritykseni www-sivut n. 500-700 eurolla pienessä "jaska pajassa."
Ystäväni sai sieltä hyvät sivut, muuten en uskaltaisi heittää ropojani mahdollisesti hukkaan.
Pyysin tarjousta useammalta tekijältä, joista useimmat tekevät sivuja kotona iltatöinä ja päivät mainostoimistoissa. Monet näistäkin veloittivat lay outista n. 800 euroa alv, koodauksesta jopa 1500 - 2000 euroa. Kovia hintoja siis sivutyönäkin tehtyinä. Maksaisin toki 3000 euroa mainostoimistolle laadukkaista sivuista, mutta kun rahaa ei ole, sitä ei ole. Pyrin silti mahdollisimman laadukkaisiin sivuihin, katsotaan sitten miten kävi. Muutaman viikon kuluttua voin kertoa, jos muistan.
Kuvien käyttöoikeuksista, olen itse ottanut yhteyttä eri tuotteiden maahantuojiin ja pyytänyt kirjallisesti lupaa käyttää heidän kuviaan sivuillani. Kaikilta olen saanut luvan ja suhtautuminen on ollut erittäin ystävällistä. Kuvapankkejakin olen selaillut ja saatan sieltäkin ottaa muutamia kuvia. - Gettysburg
18+5 kirjoitti:
Olipa mielenkiintoinen keskustelusarja, josta itse ainakin opin paljon. Kiitos teille molemmille hyvistä näkökulmista.
Olen itse ottamassa "riskin" teettämällä yritykseni www-sivut n. 500-700 eurolla pienessä "jaska pajassa."
Ystäväni sai sieltä hyvät sivut, muuten en uskaltaisi heittää ropojani mahdollisesti hukkaan.
Pyysin tarjousta useammalta tekijältä, joista useimmat tekevät sivuja kotona iltatöinä ja päivät mainostoimistoissa. Monet näistäkin veloittivat lay outista n. 800 euroa alv, koodauksesta jopa 1500 - 2000 euroa. Kovia hintoja siis sivutyönäkin tehtyinä. Maksaisin toki 3000 euroa mainostoimistolle laadukkaista sivuista, mutta kun rahaa ei ole, sitä ei ole. Pyrin silti mahdollisimman laadukkaisiin sivuihin, katsotaan sitten miten kävi. Muutaman viikon kuluttua voin kertoa, jos muistan.
Kuvien käyttöoikeuksista, olen itse ottanut yhteyttä eri tuotteiden maahantuojiin ja pyytänyt kirjallisesti lupaa käyttää heidän kuviaan sivuillani. Kaikilta olen saanut luvan ja suhtautuminen on ollut erittäin ystävällistä. Kuvapankkejakin olen selaillut ja saatan sieltäkin ottaa muutamia kuvia.> Kuvien käyttöoikeuksista, olen itse ottanut yhteyttä eri tuotteiden maahantuojiin ja
> pyytänyt kirjallisesti lupaa käyttää heidän kuviaan sivuillani.
Jos toimit noiden kamojen jälleenmyyjänä, niin ei sellaisten tuotekuvien käytöstä ole kovin yleisenä tapana erikseen lupia kysyä että saako tuotekuvia käyttää.
Kaikki valmistajat ja tukkurit yleensä haluavat että tuotekuvia käytetään ja niillä saadaan kauppaa aikaiseksi, tämä nyt on aivan päivänselvää kaupankäyntiä. Pikkukauppa laittaa Atrian Punainen Lenkki makkarapaketin kuvan lehtimainokseensa, eikä mitään etukäteislupia tarvita.
Copyrightatut © logot tietenkin asia erikseen. Ja tietenkin muilta nettisaiteilta pöllityt kuvat, niitä ei kannata napsia omille sivuilleen, ja pitää erikseen kirjallisesti varmistuttaa sivun tekijällä että kaikki kuvat ovat laillisia.
Esimerkiksi jenkkiläisfirma Getty Images http://www.gettyimages.fi/ skannaa hakuroboteillaan nettien sivustojen kuvia jatkuvasti. Jos löytyy kuva jonka Copyrightin Getty omistaa, niin Getty lähettää sivuston omistajafirmalle laskun joka on noin 1.000€/kuva. Tällaisia vaatimuskirjeitä laskuineen on tullut Suomeenkin kuluvan syksyn aikana.
.
- nogetty
Onkokukaan saanut lähiaikoina Getty Imagesilta laskua luvattomista kuvista?
- Tuppipää
Ia-kv.net siellä kun kävin ekan kerran ihmettelin mikä tämä on mutta etsin itse juuri palvelua nimeltä web suunnittelu täytin lomakkeen ja asiat hoitu helposti puhelimitse ja myös sähköpostin kautta etsin siis veljelleni sopivaa sivua mistä hän saisi hyvää asiakas palvelua ja reilun tarjouksen. joka tyydyttää molempia osapuolia hän kirjoitti lomakkeeseen että minkälaiset sivut hän halusi ja kertoi että haluaa suorittaa laskun heti. Mutta se kuka johtaa sivua niin on ihan helvetin ammattitaitoinen kun hänelle ei täydy maksaa vielä edes alv kun hänen yritys toiminta on alkuvaiheeasa vasta hänen tunti palkka 30eur ja hän teki 1-3päivää nettisivuja ja sitten se oli siinä ja kaikki sujui moiteettomasti. Suosittelen tätä et kadu
- Kaufmann
Tässä esim. toimivasta vekkohotellista, jonne jokainen pystyy väsäämään itse näyttävät sivut eikä maksa kuin 18€/vuosi, johon sisältyy lisäksi oma domain ja monia muita toimintoja sähköpostilaatikoineen. Web-kauppa-konseptin saa pienellä lisämaksulla.
https://www.one.com/fi/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110