Oikeasti, mitä ihmettä voi tehdä tilanteessa, kun naapuri on rakentanut oman tonttinsa niin täyteen, ettei mahdu enää kulkemaan eikä parkkeeraamaan oman tonttinsa puolella ja näin ollen vaatii ja käyttää meidän tonttia kulkemiseen tielle. Rasitteet ja kulkuoikeudet on ihan kunnossa ja siinä, mistä se kulkee ei ole meillä mitään rasitetta eikä heillä kulkuoikeutta.
Nyt meuhkaavat ja väittävät, että teemme vain kiusaa ja vaikeutamme heidän tarpeettomasti heidän kulkemistaan ja elämäänsä, kun haluamme oman tonttimme omaan pihakäyttöön ja olemme pyytäneet heitä siirtämään kulkunsa toisaalle. Uhkailevat, että saavat kulkea, koska ovat tähänkin asti kulkeneet ja että saavat siihen kulkuoikeuden ja meille rasitteen koska vain niin haluavat.
Rakennusvalvonta neuvoo hakemaan lupaa tontin aitaamiselle, mutta naapurit vastustavat ja torjuvat luvan joka tapauksessa. Maanmittausvirasto ei voi auttaa muuten kuin vain todeta rajojen olemassaolon. Ja naapurit aikovat hakea rajalle kiinteistötoimitusta ja toimenpidekieltoa.
Meneekö se niin? APUA! Mitä tehdä?
Apua! Naapurin kulku tontillamme
31
8166
Vastaukset
- Maanmittari
Onhan tuo aika ikävä tilanne. Tontin aitaaminen on tietysti oiva vaihtoehto. En usko että naapurinne vastustus voi aitauslupaa estää. Toinen mahdollisuus on laittaa tontillenne siihen kohtaa jota naapurinne käyttää tienä jokin este jonka vain te pystytte poistamaan. Esimerkiksi puitten väliin sijoitettu rautakettinki ja lukko johon vai teilla on avaimet tekee ihmeitä. En usko että sellaiseen toimenpiteeseen edes tarvitsee lupaa kun toimitaan teidän tonttinne alueella.
- maallikko
En laillisesti tiedä, joten se kannattaa selvittää muualta. Naapurin estämiseksi luulisi, että saatte laittaa omalle pihallenne mitä tahansa pientä, joka ei vaadi rakennuslupaa.
Jos kulkureitille laittaa esim. puskia ja kukkaistutuksia ne haittaavat kummasti naapurin kulkemista. Nämä estävät varsinkin autolla kulkemisen ja jos taas naapuri talloo kukkanne, niin eivätköhän he ole niistä korvausvelvollisia.
Muita näppäriä voisivat olla puutarhakeinu, hiekkalaatikko, lasten kiipeilytelineet (esim. kiipeilyverkko), halkopino, suihkulähde, oja, riippukeinu, lemmikkiaitaus (varmaan koosta riippuu tarviiko lupaa naapurilta tms. Esim. kilpikonna-aitaus tuskin vaatii lupaa, mutta haittaa kulkemista), grilli, puun taimia suojattuna verkolla jäniksiä varten, köynöksiä jotka vaativat ristikon, kiviä, perunapelto, raparperiä tai riisipelto:)
Näillä neuvoilla tosin naapurirauhaa ei paranneta. - MOT
Lainaa tai osta asuntovaunu ja parkkeeraa se "sopivaan" paikkaan tontillesi, esimerkiksi rajan suuntaisesti.Siis siten, että itse pääset hyvin kulkemaan, mutta esim. asuntovaunun etuteltta on sopivasti pihaan päin ja vie paljon naapurin käyttämää "tiealuetta".Tähän lisäksi tietysti suurehkot puutarhakalusteet asuntovaunun viereen.
Itse lainasin kaverilta vanhasta linja-autosta tehdyn matkailuauton, pituutta taisi olla liki 15 metriä.
Kyllä naapuri pikkuhiljaa tajuaa, että sinä olet "pomo" omalla maallasi ja lakkaa kukkoilemasta. - Anssi
Ilmoita naapurille että kulkekoot tarkoitukseen varattua reittiä, koska tarvitset oman tonttin omaan käyttöön. Laita paikalle pöytä ja nikkaroimaan linnunpönttöjä. Tielle varisee tietysti vahingossa pahvinauloja ja naulaisia lautoja. Renkaan korjaus maksaa aina noin 10€.
- Kristiina
Rajalle laitettu merkit ja narut sekä isoja kiviä, joiden yli ei voi ajaa. Naapuri tuli eilen illalla, repi narut pois ja rupesi vierittelemään kiviä pois. Mitäs nyt?
Mitä voi tehdä, ettei itse ole yhtäkkiä hankaluuksissa? Poliisit ei varmaan edes korvaansa lotkauta ja sanovat, että saa kai naapuri kulkea, kun on ennenkin kulkenut?
Niinkö?- Maanmittari
Okei kyseessä on todella hankalat naapurit.
Jos et itse tarvitse ko. kulkuväylää niin hanki vain entistä isommat esteet. Nimimerkit maallikko ja MOT ovatkin jo antaneet hyviä vinkkejä. Auton säilyttäminen keskellä naapurien "tietä" voi ainakin ensiavuksi olla ihan hyvä ratkaisu jos ei omista asuntovaunua. Saa nähdä jos naapurit rupeavat nostamaan autoakin sivuun.
Toinen suhtautumistapa on se että toistat aikaisemmin suorittamasi käsittely eli laitat narun sekä kiviä. Sitten kun naapuri taasen tulee vierittelemään kiviä pois niin olet valmiina kameran kanssa. Toinen vaihtoehto on kutsua joku tuttavaperhe kylään jotta hekin näkevät tilanteen kun naapuri oikeudettomasti siirtää esteesi. Senjälkeen joko todistajien tai kuvien kanssa poliisin puheille aiheena kotirauhan häirintä, (vai löytyykö jotain sopivampaa rikosnimikettä???) Kyllä todennäköisesti poliisi jotain tekee. - -Kari-
Soita niille poliiseille. On heidän virkatehtävänsä tutkia rikoksia ja sikäli kuin naapuri on purkanut rakennelmanne teidän pihaltanne on naapuri syyllistynyt vähintään lievään ilkivaltaan ellei pahempaankin.
Tällaisen naapurin kanssa tulee varmasti hankaluuksia tavalla tai toisella, olettehan heidän kanssaan jo nyt hankaluuksissa.
Olette kuitenkin ilmeisesti ennenkin kieltäneet kulkemisen teidän tonttinne kautta!
Miksi ette tehneet mitään kun naapuri kävi tekemässä tuhotyönsä illalla?
Missä tarkalleen ottaen tämä kyseinen paikka on tontillanne? Kuinka kaukana talostanne? Kuinka iso tonttinne on?
Se että on ennenkin kulkenut luvatta ei ole peruste kulkea toisen pihapiirissä. Jokamiehen oikeuksiin ei kuulu jatkuva kulkeminen toisen pihapiirissä.
Tässä linkki ympäristöministeriön jokamiehen oikeuksia koskeville sivustoille:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=48804&lan=fi
Sivuilla mainitaan mm. seuraavaa jota luultavasti voisi soveltaa tai verrata tapaukseenne (kyseessä kysymyksiä ja vastauksia palsta):
"Saako rantaviivaa pitkin kävellä toisen tontin läpi? Joen rannassa on omakotitalotontti, rannassa sauna ja laituri. Onko sallittua kävellä ohi rantaviivaa pitkin? Pysähtyä kalastelemaan hetkeksi laiturin viereen? Olen kuullut väitettävän, että kulkuoikeus olisi alueella 5 metriä vesirajasta maalle päin.
Rantoja pitkin saa kävellä menemättä piha-alueelle. Yleistä rannassakulkuoikeutta ei kuitenkaan ole toisen piha-alueella. Piha-alueilla on voimassa kotirauhansuoja. Kotirauhansuoja koskee myös kesämökkejä, vaikka asukkaat eivät ole paikalla."
Saman tahon liikkuminen luonnossa osiossa maininta:
" Toisen pihamaata ei saa käyttää kulkureittinä. Toisen maalle ei saa rakentaa eikä kaivaa sitä niin, että se muuttuu ulkonaisesti alkuperäisestä. Jos pihamaata käytetään toistuvasti kulkutienä, voidaan siitä rangaista.
Ainakaan itse en sietäisi moista naapuria, ellei keskustelu ja omat toimet auta on pakko pyytää viranomaisten apua ja vaatia rangaistusta naapurille. - Caveat Emptor
Niin siis vaikka naapuri onkin pitkään kulkenut tonttinne poikki, niin ei se vielä perusta sen kummempaa käyttöoikeutta, jota teidän tulisi tontin omistajina sietää. Eli mielestäni asiassa riittää jo se että ilmoitatte selvästi, ja vaikka kirjallisesti, ettette halua tonttianne käytettävän kulkureittinä joten kiellätte sen.
Periaatteessa sen kummempaa ilmaisua ei tarvita, jonka jälkeen naapurin kulkeminen muuttuu laittomaksi. Tietenkin käytännön tasolla myös noista reaalimaailman esteistä on apua, mutta ellette saa niistä tarpeeksi järeitä, niin ilmeisesti naapuri käy poistamassa ne, joten pelkästään ne eivät riitä.
Itse muiden tavoin suosittelen tätä poliisin kutsumista, ja vaikkeivat he nyt heti pillit ulvoen tulisikaan, niin uskon heidän suhtautuvan vakavasti. Tilanne täyttää useamman teon tunnusmerkit, joista ensimmäiseksi lähtisin markkinoimaan tätä hallinnan loukkausta. Jos naapuri käyttää tonttia säännöllisesti ja siitä on haittaa omalle tontin käytöllenne, niin poliisien on tutkittava asiaa, koska se ei enää silloin tulkittavissa vähäiseksi haitaksi.
Toiseksi kyseeseen tulisi tämä kotirauhan rikkominen, tosin se riippuu vähän kuinka paljon naapurin käyttämä reitti on varsinaisen pihan puolella, sillä mikäli kulkeminen tapahtuu rajanviertä teidän puolella tonttia, tai jos tonttinne muoto on sellainen että etäämpänä rakennuksista on vaikkapa kieleke, jonka naapuri ylittää tielle mennessään, niin silloin eivät välttämättä kotirauhan rikkomisen tunnusmerkit täyty. Mutta mikäli kulkeminen tapahtuu selvästi pihan läpi ja rakennusten vierestä, niin kyllä se mielestäni on myös kotirauhan häirintää.
Kolmas mahdollisuus liittyy tuohon narujen poisottamiseen ja kivien syrjäänvääntämiseen luvattomasti. Tällöin kyseessä olisi vahingoteko tai enemmänkin lievä vahingonteko. Sitten jokerina voisi heittää tämän omankädenoikeuden, tapaukseen liittyen, tosin ei siihen nyt kovin paljoa toiveita kannata laittaa.
- ode
1. menet rakennusvalvontaan, selität tilanteet. kysyt voitko saada tässä tilanteessa rakennusluvan aidalle napurin vastustuksesta huolimatta. Anot rakennuslupaa.
2. laita helppoon ( mutta naapurilat piilossa olevaan ) paikkaan kamera ja ota naapurista valokuvia kun he kulkevat pihasi poikki. Jos he rikkovat rakennelmasi, ota valokuvia siitäkin. Mene kuvien kanssa poliisilaitokselle. Kysy neuvoa. Kirjaa ylös kellonaika ja päivämäärä aina kun he menevät siitä. Jotta voit todistaa, että olet useaan otteesen kieltänyt kulkemisen, lähetä heille KOHTELIAS kirje jossa muistutat että olet jo useamman keran sanonut... jne. Jätä kirjeestä itsellesi kopio. - Lexis
Omakotitalon tontti on kotirauhan suojaama paikka. Oikeudeton tunkeutuminen tälle alueelle on kotirauhan häirintää. Jos naapurinne on jo jonkin aikaa saanut kulkea tonttinne läpi, ei tunkeutumista voi enää pitää oikeudettomana ellette ilmoita asiaa napurillenne. Olisi siis syytä selväsanaisesti kertoa, että ette enää halua naapurinne kulkevan tonttinne kautta, jolloin kieltonne noudattamatta jättäminen on kotirauhan häirintää. Tähän voi jo sitten poliisi puuttua.
Kivien lisäksi voistte laittaa tonttinne kulmalle teltan. Teltta on myös kotirauhan suojaamaa aluetta. Naapurinne ei voi poistaa telttaa rikkomatta kotirauhaanne. Omalla pihalla saatte kuvata naapurianne.- hmmm
MEillä, eli tilanne on se että naapurissa asuu pariskunta, joista mies on sairas. Häntä kuskataan invataksilla ja ambulanssilla säännöllisesti ja USEIN johonkin. Nämä heidän autonsa ovat ottaneet tavaksi kääntyä meidän tontilla, koska tontille käynti sattuu olemaan sopivasti heidän käytettävissään. Myös jotkut naapurin vieraat kääntävät autoaan meidän portilla. Tuo on alkanut pikkuhiljaa ärsyttää, varsinkin kun naapurit ovat ottaneet nyt tavakseen narista meille joka asiasta. Olisikohan mahdollista kieltää tontin kääntöpaikkana käyttäminen minkään lain nojalla?? MEillä on pieniä lapsia, ja olen perhepäivähoitajakin, eli johan siitä aiheutuu lapsillekkin vaaraa?
- ?****
Miten olisi sellainen este?
- Anssi
Ojan kaivamiseen ei kai tarvita rakennuslupaa tai naapurin suostumusta?
Kaivata rajalle oja, omalle puolella, ei sen tarvitse olla suuri, niin autolla ei enään ajeta yli. - Kristiina
Viikonlopun jälkeen tilanne näennäisesti rauhoittui ja naapuri selvästi ymmärsi, ettei siitä kohtaan enää pääse eikä ole oikeutettukaan kulkemaan. Eikä kivien vierittely ja rajamerkkien potkiminenkaan ole enää jatkunut.
Nyt he ovat sen sijaan hankkineet paikalle alueen entisen rakennuttajan, joka edelleen omistaa pienen mökin yhdessä kulmassa heidän kiinteistöään ja on näin ollen hallinnanjakosopimuksella liitetty heidän kiinteistöön.
Rakennuttaja on ruvennut esittämään alueesta laadittua ikivanhaa hallinnanjakosopimusta, johon on piirretty epämääräinen kuva, jossa heidän kiinteistön kulku osittain kulkee meidän kiinteistön alueen sisäpuolella. Naapurin kiinteistö on ns. kantatila ja rakennuttaja nyt esittää, että kantatilan hallinnanjakosopimukset koskevat myös myöhemmin perustettuja lohkotiloja, jollainen meidän kiinteistömme on; ja että näin ollen rakennuttaja tulee kulkemaan mökilleen meidän kiinteistön kautta.
Tosin määräalan irroittamisen ja lohkomisen yhteydessä meidän kiinteistölle on tehty oma hallinnanjakosopimus, joka on käräjäoikeudessa vahvistettu, saanut aras etusija statuksen ja lainhuudatettu.
Naapuri on tiekunnan puheenjohtajan ominaisuudessa kutsnut koolle ylimääräisen tiekokouksen, jossa käsitellään hänen estettyä kulkuaan ja rakennuttaja on kutsuttu paikalle esittelemään tätä vanhaa hallinnanjakosopimusta. Alueella on huhu, että mahdollisesti yhteisvoimin olisi tarkoitus purkaa laittamamme rajamerkit ja vierittää kivet pois naapurin kulkureitiltä.
Tervetuloa Porvooseen. Kyllä meillä asiat hoituu!!!
APUA! APUA! APUA! APUA! APUA!- Anssi
Tähän tarvittaisiin kyllä jo juristi... Kai se sinun tuoreempi sopimus kumoaa tuon vanhemman? Jos sinulle ei ole merkitty mitään rasitteita, niin eihän niitä sitten ole olemassa? Onko mökille mahdollista kulkea muuta reittiä?
- Kristiina
Anssi kirjoitti:
Tähän tarvittaisiin kyllä jo juristi... Kai se sinun tuoreempi sopimus kumoaa tuon vanhemman? Jos sinulle ei ole merkitty mitään rasitteita, niin eihän niitä sitten ole olemassa? Onko mökille mahdollista kulkea muuta reittiä?
Nimenomaan ei ole rasitteita. Mökille on mahdollista kulkea tien ja niiden oman kiinteistön kautta. Käräjäoikeudessa nimenomaan on vahvistettu meidän hallinnanjakosopimus voimassa olevaksi ja etusijalle.
- lexis
Kristiina kirjoitti:
Nimenomaan ei ole rasitteita. Mökille on mahdollista kulkea tien ja niiden oman kiinteistön kautta. Käräjäoikeudessa nimenomaan on vahvistettu meidän hallinnanjakosopimus voimassa olevaksi ja etusijalle.
Ihan mielenkiintoinen kyläriita ;) saa aina vain kummempia muotoja. Näillä tiedolla pidän asemaanne vahvana. Ei mikään kylätoimikunta tai tieosuuskunta pysty riitaanne liikuttamaan mihinkään suuntaan.
Kuinka paljon hyötyä naapurillenne on kulkea teidän pihanne kautta? Täytyy olla paljon, kun noin kummiin toimiin ryhtyy.
Jos minä asuisin jossain sellsiessa paikassa, että kun tulen kotiin, joutuisin pyörittelemään kiviä aina pois tieltä, niin kyllä sitä vähän aikaa jaksaisi, mutta ei kauaa. Olkaa siis sitkeä. - Anssi
Kristiina kirjoitti:
Nimenomaan ei ole rasitteita. Mökille on mahdollista kulkea tien ja niiden oman kiinteistön kautta. Käräjäoikeudessa nimenomaan on vahvistettu meidän hallinnanjakosopimus voimassa olevaksi ja etusijalle.
Onhan sulla vakuutus, josta korvataan oikeudenkäyntikuluja? En sinuna lähtisi käräjöimään, mutta älä suostu mihinkään mikä loukkaa tonttiasi. Jos tontillasi aletaan puuhaileen jotain, niin soita poliisit paikalle. Pidä pääsi kylmänä äläkä menetä malttiasi.
- Mot
Tiekunnalla ei ole mitään tekemistä ko. asian kanssa, P I S T E.
Olen itse kahden yksityistien hoitokunnan jäsen ja tiedän tasan tarkkaan, mihin toimiin yksityistiekunnan toimivalta ylettyy.
Vaikka tiekunta tekee millaisia päätöksiä tonttiasi kohtaan tahansa,jos tiemaksusi on maksettu, tee valitus tiekunnan päätöksistä kunnan tielautakuntaan, jos kunnassa sellainen vielä on tai sitten siihen lautakuntaan, mihin asia kuuluu, määräajassa tietenkin.
Tiekunta häviää jutun 10-0.
Tiekunnalla tai sen osakkailla ei ole mitään asiaa sinun tontillesi, jos tulevat, soitto heti poliisille ja rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta ja jos jotain tekevät niin myös vahingonteosta! Muista esittää myös korvausvaateet, niin naapuriasi kuin kaikkia muitakin kohtaan, jotka mahdollisesti osallistuvat häirintään. - ratkaisu
Neuvokaa nyt mistä tämä ihminen saisi virallisen tonttinsa kartan ja jos siinä ei ole mainintaa rasitetie tms. Minusta se olisi myös pitänyt olla kauppakirjassa, että tonttia tai kiinteistöä rasittaa naapurin kulkuoikeus ja hinnanalennus siitä. Monista sitten näitä karttoja ja ojenna tunkeutujille se, jos eivät siitä ymmärrä, hälytä poliisit.
- lexis
Mot kirjoitti:
Tiekunnalla ei ole mitään tekemistä ko. asian kanssa, P I S T E.
Olen itse kahden yksityistien hoitokunnan jäsen ja tiedän tasan tarkkaan, mihin toimiin yksityistiekunnan toimivalta ylettyy.
Vaikka tiekunta tekee millaisia päätöksiä tonttiasi kohtaan tahansa,jos tiemaksusi on maksettu, tee valitus tiekunnan päätöksistä kunnan tielautakuntaan, jos kunnassa sellainen vielä on tai sitten siihen lautakuntaan, mihin asia kuuluu, määräajassa tietenkin.
Tiekunta häviää jutun 10-0.
Tiekunnalla tai sen osakkailla ei ole mitään asiaa sinun tontillesi, jos tulevat, soitto heti poliisille ja rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta ja jos jotain tekevät niin myös vahingonteosta! Muista esittää myös korvausvaateet, niin naapuriasi kuin kaikkia muitakin kohtaan, jotka mahdollisesti osallistuvat häirintään.MOT
- Robin Sivén
Onko kyse siitä, että naapuri aikoo hakea jotain tietoimitusta mökinomistajan hyväksi kiinteistönne poikki?
Mitä reittiä pitkin naapurin mökkiläinen on kulkenut kiinteistöönsä?
Onko olemassa ennakkotapausta, että joku olisi vuosia kulkenut tonttinne kautta omalle talolleen tai mökilleen?
Otapa esille kiinteistön muodostamislaki ja laki yksityisteistä. - Robin Sivén
Mot kirjoitti:
Tiekunnalla ei ole mitään tekemistä ko. asian kanssa, P I S T E.
Olen itse kahden yksityistien hoitokunnan jäsen ja tiedän tasan tarkkaan, mihin toimiin yksityistiekunnan toimivalta ylettyy.
Vaikka tiekunta tekee millaisia päätöksiä tonttiasi kohtaan tahansa,jos tiemaksusi on maksettu, tee valitus tiekunnan päätöksistä kunnan tielautakuntaan, jos kunnassa sellainen vielä on tai sitten siihen lautakuntaan, mihin asia kuuluu, määräajassa tietenkin.
Tiekunta häviää jutun 10-0.
Tiekunnalla tai sen osakkailla ei ole mitään asiaa sinun tontillesi, jos tulevat, soitto heti poliisille ja rikosilmoitus kotirauhan rikkomisesta ja jos jotain tekevät niin myös vahingonteosta! Muista esittää myös korvausvaateet, niin naapuriasi kuin kaikkia muitakin kohtaan, jotka mahdollisesti osallistuvat häirintään.Tiekunta muodostetaan tietoimituksella. Näin ollen ilmeisesti emokiinteistön omistajalla on tarkoitus osoittaa, että on olemassa tarve tietoimitukseen lohkokiinteistön kanssa, jotta muodostuisi jokin tiekunta sille, että emokiinteistön haltija voi vuokralaisineen kulkea lohkokiinteistön poikki muodostaen yhteisen tiekunnan lohkokiintiestön haltijan kanssa.
- Kristiina
Robin Sivén kirjoitti:
Onko kyse siitä, että naapuri aikoo hakea jotain tietoimitusta mökinomistajan hyväksi kiinteistönne poikki?
Mitä reittiä pitkin naapurin mökkiläinen on kulkenut kiinteistöönsä?
Onko olemassa ennakkotapausta, että joku olisi vuosia kulkenut tonttinne kautta omalle talolleen tai mökilleen?
Otapa esille kiinteistön muodostamislaki ja laki yksityisteistä.Taitaa olla kysymys juuri siitä, että naapuri aikoo hakea tietoimitusta mökinomistajan hyväksi.
Alue on uusi omakoti- ja paritalo alue. Aloitettu rakentamaan enintään neljä vuotta sitten. Meidän kiinteistö valmistunut kolme vuotta sitten ja tämä naapurin kiinteistö kaksi vuotta sitten (lukuunottamatta tätä mökkiä, joka on jäänyt jäljelle alueella sijanneista vanhoista rakennuksista).
Alue ja pihat suurimmalta osin kesken ja aitaamatta yms. Rakennuttaja ei ole koskaan käyttänyt mökkiään, eli ei ennakkotapausta siinä mielessä. Naapuri, jonka kanssa riita on käynnistynyt on käyttänyt tätä reittiään pihamme poikki noin kaksi vuotta, ja viimeiset kaksi kuukautta luvatta. - Kristiina
Robin Sivén kirjoitti:
Onko kyse siitä, että naapuri aikoo hakea jotain tietoimitusta mökinomistajan hyväksi kiinteistönne poikki?
Mitä reittiä pitkin naapurin mökkiläinen on kulkenut kiinteistöönsä?
Onko olemassa ennakkotapausta, että joku olisi vuosia kulkenut tonttinne kautta omalle talolleen tai mökilleen?
Otapa esille kiinteistön muodostamislaki ja laki yksityisteistä.Näyttää siltä, että naapurilla ja rakennuttajalla mökkeineen olisi mennyt käsite "kiinteistö" sekaisin käsitteen "rakennus" tai "asunto" kanssa.
Kantakiinteistö on yksi yhteinen k i i n t e i s t ö, joka pitää sisällään kaikki sillä tontilla sijaitsevat rakennukset (paritalo ja tämä vanha mökki) niihin kuuluvine alueineen. Tällä yhteisellä kiinteistöllä on yhdet yhteiset rasitteet ja kulkuoikeudet yksityiseen tiehen. Hallinta on kiinteistön sisällä jaettu hallinnanjakosopimuksella ja se määrittelee, kuinka he oman kiinteistönsä sisäpuolella käyttävät näitä yhteisiä oikeuksiaan, eivät lohkokiinteistön puolella. Lohkokiinteistö on näistä oikeuksista rasitettu vain sillä alueella, joka sille on osoitettu tierasitteeksi.
Onko kantakiinteistöllä minkäänlaista perustetta hakea uusia kulkuoikeuksia omien rajojensa ulkopuolelle, jos eivät enää syystä tai toisesta saa esim. ajoneuvoliikennettä sujumaan oman kiinteistönsä alueella?
Kiinteistölle on kuitenkin aikoinaan myönnetty rakennuslupa tietynlaisten kulku- ja parkkeeraussuunnitelmien perusteella (asemapiirros), jota ei kuitenkaa ole kiinteistön alueella toteutettu vaan on rakennettu esim. kulkureitit ja parkkipaikat täyteen puutarharakennuksia (levytrakenteisia ja ilman lupaa). Ja puhun nyt siis naapurin kankiinteistöstä. - Kristiina
Robin Sivén kirjoitti:
Onko kyse siitä, että naapuri aikoo hakea jotain tietoimitusta mökinomistajan hyväksi kiinteistönne poikki?
Mitä reittiä pitkin naapurin mökkiläinen on kulkenut kiinteistöönsä?
Onko olemassa ennakkotapausta, että joku olisi vuosia kulkenut tonttinne kautta omalle talolleen tai mökilleen?
Otapa esille kiinteistön muodostamislaki ja laki yksityisteistä.Onko mahdollista, että mahdollisen tietoimituksen toimittaja menisi sellaiseen vipuun, että kantakiintesitö saisi uusia kulkuoikeuksia edellä kuvailemani perusteella?
- MOT
Kristiina kirjoitti:
Onko mahdollista, että mahdollisen tietoimituksen toimittaja menisi sellaiseen vipuun, että kantakiintesitö saisi uusia kulkuoikeuksia edellä kuvailemani perusteella?
En usko.
Ensinnäkään koko tietoimitusta ei todennäköisesti tulla tekemään, koska kaikilla kiinteistöillä on olemassa voimassaolevat kulkuoikeudet kiinteistöilleen. Jos sitten ovat rakentaneet luvattomia rakennuksia tonteilleen niin etteivät pääse tonteilla liikkumaan, on se jokaisen tontinomistajan oma päänsärky.
Luvattomista rakennuksista on syytä mainita, jos kuitenkin jotain tietoimitusta aletaan puuhata ja muutoinkin niistä kannattaa ilmoittaa kunnan rakennustarkastajalle kirjallisesti ja ottaa valokopio itselle ilmoituksesta.
Luvattomat rakennukset kannattaa vaatia purkamaan ja jos ne ovat liian lähellä omaa rajaa ainakin siirtämään 5 metrin päähän rajasta, jos naapuri hakee ja saa rakennusluvan rakennuksille.
Mihinkään kompromisseihin ko. naapurin kanssa ei kannata ryhtyä, esim.jos naapuri haluaa rakentaa lähemmäksi kuin 5 metriä sinun rajastasi.
Kannattaa pitää kiinni ehdottomasti 5 metrin säännöstä.
Huomio, että mahdollisen tietoimituksen maksaa sen tilaaja, jos sellainen syystä tai toisesta pidetään ja muista että sinulla on aina valitusoikeus ja tietoimituksessa pitää olla kaksi uskottua miestä paikalla, jotka eivät saa olla kenenkään sukulaisiaja heidän tulee todellakin olla puoluettomia.
- Kristiina
Kuten edellä olen kertonut naapuria on kielletty kulkemasta oikeudettomasti meidän tontin kautta
paikassa, jossa hänellä ei ole kulkuoikeutta ja kiellon tehosteeksi on laitettu kulkureitille kiviä.
Naapuri tulee jälleen autolla ja heittelee kivet kiellosta huolimatta syrjään ja ajaa kielletystä paikasta.
Menen paikalle ja otan kuvan syrjään heitetyistä kivistä. Kuvassa näkyy myös taustalla naapuri autoineen oman pihan puolella.
Nyt naapuri syyttää kotirauhan rikkomiseesta ja salakuvaamisesta.
Millaiset mahdollisuudet syytteen nostoon yms. naapurilla on? Itse asiassa taidan vihdoin nostaa samalla itse syytteen oikeudettomasta hallinnon loukkaamisesta ja käytän kuvaa todistusaineistona.- talollinenKalpi
Voi hyvä Kristiina! Kuinka tarinasi sitten päättyikään? Viestisi on kohta lähemmäs 10 vuotta vanha: jos vielä eksyt tänne, olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka asia lähti etenemään.
- Idiamin1
Meidän naapurit ovat IDIOOTTEJA
- poliisille jos
Kaivinkoneella ojat rajojen ympäri ja johan loppuu kulku.Jos alkaa täyttään ojaa niin poliisi paikalle heti.Näin tietenkin jos kerran ei ole kiinteistössä tie rasitetta.Omalle tontille kun saa kaivella ojia jos vedet johdetaan oikeaan paikkaan eli kunnan viemäriin tai muualle riippuen paikasta.Sen kokoaja kaivon voi rakentaa juuri tuohon kohtaan josta naapuri kulkee.
Samoin tilaa kuorma kukkamultaa saa halvalla ja kippaa se juuri tuohon kohtaan ja kastele se sen jälkeen.Ei muuten kaivele ainakaan tänä talvena sitä enään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2702795Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka192217Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3411955- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1001615Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2091327- 641268
- 681233
- 551149
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751093