Olen 17-vuotias poika ja olen hiljattain huomannut, että vaikka tulen monien kanssa hyvin juttuun ja minulla on muutama kaveri, ei minulla silti ole aikoihin ollut yhtään ns. todellista ystävää, eli ystävää jolle voisi keroa mitä tahansa tai jonka kanssa viettäisi edes pienen osan vapaa-ajastaan. Tulevaisuuteni huolestuttaa minua hieman, sillä nyt ollessani lukiossa en ole vieläkään löytänyt alaa, jota voisin varmasti lähteä opiskelemaan lukion jälkeen. Lisäksi olen huolissani sosiaalisista suhteistani. En ole saanut lukiossa enkä aiemmin yläasteellakaan yhtään tosiystävää, joten en myöskään usko saavani niitä myöhemmin. Ei myöskään tunnu siltä, että kukaan naispuolinen jaksaisi erityisesti kiinnostua minusta juuri yksinäisyyteni takia.
Koulussa juttelen muille siis jonkin verran, mutta jään kuitenkin monesti tunneilla ja joissakin muissa tilanteissa yksin epäsosiaalisuuteni takia.
Mietin vain, mitä voisin tehdä kun en jaksa oikein kotoa lähteä mihinkään. Onko ketään muuta samankaltaista tapausta? Uskon kyllä, että voin selvityä opinnoista kunnialla mutta haen vieläkin sitä omaa alaani ja erityisesti sitä sosiaalista elämää.
Koulussa juttelen muille siis jonkin verran, mutta jään kuitenkin monesti tunneilla ja joissakin muissa tilanteissa yksin epäsosiaalisuuteni takia.
Mietin vain, mitä voisin tehdä kun en jaksa oikein kotoa lähteä mihinkään. Onko ketään muuta samankaltaista tapausta? Uskon kyllä, että voin selvityä opinnoista kunnialla mutta haen vieläkin sitä omaa alaani ja erityisesti sitä sosiaalista elämää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et varmaan ole ensimmäinen etkä viimeinen 17 - vuotias joka pohtii tuollaisia.
Tosiystäviä on tosi hankala saada, en minä voi sanoa myöskään että lukiosta tai yläasteelta sain niitä. Tosiystäviä on hankala löytää!
Ja mitä tulee naisiin, en usko että naiset eivät halua tutustua sinuun yksinäisyytesi takia.
Kaikki eivät löydä oikeaa alaa vielä kolmekymppisenäkään, että ei kannata huolestua vielä. Tutki mahdollisuuksia ja kokeile vaikka.
"mitä tulee naisiin, en usko että naiset eivät halua tutustua sinuun yksinäisyytesi takia."
En siis tosiaankaan tarkoittanut, että kukaan haluaisi tutustua minuun yksinäisyyteni takia, vaan että juuri sen takia ei kukaan ei halua tutustua minuun. Sori nyt pieni ajatusvirhe.
tääl on samanhenkinen ihminen myös, ja et ole ainnut. onhan mul koulus kavereita (kun amiksessa oon) ainakin kaksi joiden kans hengailen enimmäkseen. mut joskus ain tunne itseni ulkopuoliseks muitten joukossa, oon kyl ain kateellinen niil joilla on aina kavereita ympärillä ja josta kaikki pitävät ja haluavat olla seurassasi. mut must ain jotenki tuntuu et kaikki vaivautuu mun seuras ku ei ain oo mitään puhumista ku mun elämässäni ei oikein tapahdu mitään dramaattista ja sit saa kuulla koulus ku hän teki sitä ja tätä. no, kaippa se täst menee ehk parempaa suuntaan ku amis on takana ja siirryn toiseen paikkakunnalle...
voeh
sori kun vastaan vasta nyt, mutta kiva kuulla et jollain on samankaltaisia kokemuksia. Ei sen puoleen, näitä tosiaan on varmaan aika monella, mutta on kiva kun joku jaksaa ottaa asian puheeksi, mun mielestä... Ite tässä olen tähän ns kahen vaiheilla eli välillä koen tarvetta saada muiden seurasta tukea kun taas välillä en kaipaa kenenkään seuraa ja tuntuu parhaalta olla yksin. Mutta koitahan säkin jaksaa,ehkä tilanne vielä paranee.
Mjoooo täällä sama tilanne, itse olen 18. Yksi todella hyvä ystävä oli jonka tuntenut lapsuudesta asti, mutta eikö siihenkin väliin tullut sitten nainen eli se alko seurustella ja sitä myötä se on sitten muuttunu ihan erilaiseks eikä siihen voi enää luottaakkaan joten en pidä enää siihen yhteyttä. Noh, opiskelen amiksessa nyt viimestä vuotta ja ainoat kaverit taitaa melkeenpä olla luokkakaverit koulussa tulee kyllä juteltua niitä näitä eli en todellakaan ole mikään luokan syrjitty tai hiljainen oppilas, mutta ei niittenkään kanssa tuu oltua vapaa-aikana kun ei oo oikeen sen tyyppistä porukkaa. Tuun helposti juttuun ihmisten kanssa jos on sen tyyppisiä, mutta hankala niitä kavereita on mistään lähteä etsimään, tyttöystävästä puhumattakaan. Kesällä kun valmistun niin tekis mieli lähtee käymään ulkomailla, mutta herää taas kysymys että kenen kanssa kun ei oikeen yksin viitti lähetä :/ No joo..tämmönen setti.
Itellänikin oli yksi hyvä lapsuudenkaveri, oltiin tunnettu kauan, mutta välit siihenkin on katkenneet jotenkin.
Ehkä se vaan on niin, että niitä ystävyyssuhteita pitäisi kyetä luomaan jo pienenä alakoulussa enemmän, jotta niitä sitten myöhemmin olisi ja luottaisi muihin ihmisiin. Itse kun en kuitenkaan tässä onnistunut, epäsosiaalisuuteni takia.