Häpeän itseäni. Pelkään muiden mietteitä minusta. Kaikki pitävät minua luuserina, ja kauheana. Se on todella masentavaa.
Jos kirjoittaisin koko listan mietteistäni, peloistani ja häpeästäni, lista olisi niin pitkä, ettei sitä varmaan jaksaisi edes lukea ;/ Väsyttää...väsyttää...turhautunut olo, pelkään sosiaalisia tilanteita, eniten esiintymisiä, tai ihmisiä joita tunnen vähän vähemmin. Itsetunto täysissä nollissa. itseinho täysissä kympeissä. En jaksaisi nousta uuteen päivään, ja taistelemaan sen läpi. Kaikki syyttävät minua...kotona tunnen, että minua syyllistetään ja työllistetään eniten :/ minua sanotaan laiskakis, ja että huolehdi vain itsestäni ...satuttaa kun yrittää vaikka hädin tuskin jaksaa, ja sitten vaan "haukutaan"
Tuntuu että koko elämäni on tarkoitettu vain 'pakkotyöhön'. Vapaa-aika jää vähiin...aina silloin kun on vähänkin aikaa, huudetaan ja pitää siivota. En vaan jaksa, mutta siitä en voi kenellekään puhua. En puhu mistään kenellekään :I En vain pysty, ja se sattuu. Paisuttelen (kai?) asioita päässäni, ja pohdin yksin tarkoitustani...Häpeän kaikkea, itseäni, ulkonäköäni, itä teen, mitä sanon, kun syön, kun istun, ja häpeä seuraa kaikkialle, tunne on vallannut mieleni enkä saa sitä pois, murehdin myös hirveästi turhista asioista, joita vain murehdin, jokainen pieni sanomiseni...alan miettiä sitä, ja kadun että sanoin niin. Ja tukin turpani.
Olen ihminen, joka antaa antaa kaikkien talloa yli. Mutta joskus nyt tietenkään en, mutta yleensä en sano mitään kenellekään, jopa kun he loukkaavat minua. En vain ole sitä tyyppiä...yritän aina olla kiltti ja mukava, mutta se ei riitä, aina kaikki puhuu paskaa ja minut petetään! E i sitä jaksa enää, haluaisin vain erakoitua ja olla yksin.
Äidin kanssa riitelen USEIN ja muutenkin perheen kanssa. Hän valittaa kaikesta, ja minä kuulen kaiken negatiivisena, KAIKKI mitä joku minulle sanoo, tai huomauttaa on minulle negatiivistä.
Minulla on tarve tulla hyväksytyksi ja odotan itseltäni liian paljon, tiedän sen, vaikken voikkaan sille mitään...haluan olevani parempi mitä olen enkä hyväksy itseäni...normaalia en luule tämän olevan, ja haluaisin että joku vastaa tähän viestiin, ja olisin myös kiitollinen jos joku vaivautuisi...
(vaikken edes oikeastaan tiedä, mihin haluan vastauksen...kertokaa vain mielipiteenne... en myöskään tiedä mikä tekstini tarkoitus oli, ajatusten selvittäminen??)
-kiitos
Jos kirjoittaisin koko listan mietteistäni, peloistani ja häpeästäni, lista olisi niin pitkä, ettei sitä varmaan jaksaisi edes lukea ;/ Väsyttää...väsyttää...turhautunut olo, pelkään sosiaalisia tilanteita, eniten esiintymisiä, tai ihmisiä joita tunnen vähän vähemmin. Itsetunto täysissä nollissa. itseinho täysissä kympeissä. En jaksaisi nousta uuteen päivään, ja taistelemaan sen läpi. Kaikki syyttävät minua...kotona tunnen, että minua syyllistetään ja työllistetään eniten :/ minua sanotaan laiskakis, ja että huolehdi vain itsestäni ...satuttaa kun yrittää vaikka hädin tuskin jaksaa, ja sitten vaan "haukutaan"
Tuntuu että koko elämäni on tarkoitettu vain 'pakkotyöhön'. Vapaa-aika jää vähiin...aina silloin kun on vähänkin aikaa, huudetaan ja pitää siivota. En vaan jaksa, mutta siitä en voi kenellekään puhua. En puhu mistään kenellekään :I En vain pysty, ja se sattuu. Paisuttelen (kai?) asioita päässäni, ja pohdin yksin tarkoitustani...Häpeän kaikkea, itseäni, ulkonäköäni, itä teen, mitä sanon, kun syön, kun istun, ja häpeä seuraa kaikkialle, tunne on vallannut mieleni enkä saa sitä pois, murehdin myös hirveästi turhista asioista, joita vain murehdin, jokainen pieni sanomiseni...alan miettiä sitä, ja kadun että sanoin niin. Ja tukin turpani.
Olen ihminen, joka antaa antaa kaikkien talloa yli. Mutta joskus nyt tietenkään en, mutta yleensä en sano mitään kenellekään, jopa kun he loukkaavat minua. En vain ole sitä tyyppiä...yritän aina olla kiltti ja mukava, mutta se ei riitä, aina kaikki puhuu paskaa ja minut petetään! E i sitä jaksa enää, haluaisin vain erakoitua ja olla yksin.
Äidin kanssa riitelen USEIN ja muutenkin perheen kanssa. Hän valittaa kaikesta, ja minä kuulen kaiken negatiivisena, KAIKKI mitä joku minulle sanoo, tai huomauttaa on minulle negatiivistä.
Minulla on tarve tulla hyväksytyksi ja odotan itseltäni liian paljon, tiedän sen, vaikken voikkaan sille mitään...haluan olevani parempi mitä olen enkä hyväksy itseäni...normaalia en luule tämän olevan, ja haluaisin että joku vastaa tähän viestiin, ja olisin myös kiitollinen jos joku vaivautuisi...
(vaikken edes oikeastaan tiedä, mihin haluan vastauksen...kertokaa vain mielipiteenne... en myöskään tiedä mikä tekstini tarkoitus oli, ajatusten selvittäminen??)
-kiitos
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tarve tulla hyväksytyksi on tervettä! Alenna rimaasi. Onko sinulla kaveria tai jotain aikuista jolle voisin jutella? Puhuminen auttaa. Sanon sen kokemuksesta. Se on jo paljon että kirjoitit tänne. Älä anna ihmisten talloa sinua alleen. Anna sen tulla ulos mitä sitten tunnetkin!
*virtuaalihaleja*
Kuules ystävä, et ole laisinkaan paha, sillä sinä välität itsestäsi. Jos et välittäisi, et olisi myöskään kirjoittanut tätä kirjoitusta. Välittämisen voisit yrittää nostaa porrasta korkeamme, sinulla on oikeus rakastaa itseäsi, olethan itsellesi läheisin ja tärkein yksilö, henkilö.
Olet nuori, aikuistuva ihminen. Siihen ikään kuuluu kai itsenäistymisen osana, että tahtoo helposti olla napit vastakkain kotona. Tuttua, kun olin lapsi, nyt olen äiti ja sama juttu tyttäreni kanssa. Meillä ei kemiat kohtaa, ehkä ei sinullakaan. Yritä muistaa, että sinun äiti ja isä ovat myös vajavaisia ihmisiä, täydellisyyttä ei ole olemassakaan, jokaisella on heikot kohtansa. Koti on paikka, missä puhutaan, tai jos tuntuu siltä, että ei voi sanoa ääneen, kirjoita ajatuksesi, huolesi paperille ja anna se vanhemmillesi. Tyttäreni ei asu enää kotona, mutta meillä vaikeampien asioiden ilmaisu hoituu parhaiten kirjoittamalla.
On ymmärrettävää, että ajattelet, mitä muut ajattelevat sinusta. Mutta, yritäpä jotenkin päästä sen yläpuolelle, että yksi ja hailee, mitä ajattelevat. Jos käyttäydyt hyvin, sinun ulkonäkö, vaatetus, ym on osa sinun yksilöä, et ole laumasielu. Miksi pelkäät sosiaalisia tilanteita? Tapaat ihmisiä, eivät he ole yhtään kummempia, samanlaisia, kuin sinäkin, eroja on, mutta ei sinun tarvitse heitä katsoa ylös, kunhan et myöskään aliarvioi. Kaikki olemme Luojan luomia, jokaiselle on oma tarkoitus tässä elämässä. Toisille se on selvä, toiset joutuvat sitä tarkoitustaan odottamaan. Se aukeaa, kun antaa elämän kannatella hyvien asioiden puitteissa. Jos kiinnostaa, suosittelen lukemaan esim. aforismeja elämästä, elämän viisauksia. Niistä voi jäädä alitajuntaan asioita, jotka joskus toteutuvat elämässäsi. Ilman haaveita ja tavoitteita ne ei kyllä toteudu. Haaveet ja unelmat on "sallittuja", niitä on jokseenkin jokaisella nuorella, myös vanhemmalla.
Millä voit kiitollisuutta yrittää kohottaa. Teen nimittäin itse niin, että olen kiitollinen, kun minulla on kaksi näkevää silmää, kuulevaa korvaa, kaksi tervettä kättä ja jalkaa. En näe nälkää, en kylmää, minulla on koti, läheiset, ystävät. Olen etuoikeutettu. Hymyilen esim. kaupan kassalla, saan hymyn takaisin. Autan sitä tarvitsevaa, saan lähes aina kiitoksen takaisin. Pienillä asioilla saa mielihyvää, itseluottamusta, tarkoitusta.
Mutta syötkö hyvin? Oletko varmistanut, että sinulla on hyvät veriarvot? Jos yleiskunto on heikko, et voi olla vireä. Olet ilmeisesti kouluikäinen, joten käypä juttelemassa myös kouluterveydenhoitajan kanssa. Voit myös soittaa nuorten palvelevaan puhelimeen, sieltäkin voit saada neuvoja.
Entä harrastukset, onko sinulla niitä? Yritäpä etsiä jotain sellaista, mikä voisi olla sinulle sopivin. Harrastusten kautta voi löytyä uusia ystäviä ja ne avartaa elämää. Myöskin yleiskunnon ylläpito ihan vaikka lenkkeillen on tärkeä. Huono yleiskunto pitää myös mielen matalalla.
Toivon sinulle ilon ja valon säteitä mieleesi, joulutunnelman odotusta ja kaikkea hyvää!
Minulla on kyllä harrastus ja syön ihan tarpeeksi...joten perusjutut on kai kohdallaan, olen jo valmiiksi käynyt terkkarilla joka teki minulle masennustestin, 34 pistettä. Juteltiin vähän vastauksista, ja terkkari, jolle en osannut selittää asioita ja jolle valehtelin, koska en vain pystynyt puhumaan, tulkitsi sen lähinnä vain alhaiseksi itse tunnoksi....joka kyllä on totta, mutta ei se ymmärtänyt minua. kai.
"terkkari, jolle en osannut selittää asioita ja jolle valehtelin, koska en vain pystynyt puhumaan, tulkitsi sen lähinnä vain alhaiseksi itse tunnoksi....joka kyllä on totta, mutta ei se ymmärtänyt minua. kai."
Hyvä, että olet puhunut terveydenhoitajalle, mutta et puhunut kaikilta osin totta. No, ymmärrän myös sen, koska kaikille tuntemuksille ei löydy sanoja, kaikkea ei tahdo sanoa, vaikka toisaalta olet aika paljon kirjoittanut tuntemuksistasi kuitenkin avauksessasi, mm häpeästä. Oletko sisäistänyt, mitä sinä häpeät itsessäsi ja mitä pelkäät? Kirjoituksesi ei paljastanut mitään syytä niihin.
Entä, jos katsot peilistä itseäsi ja sanot, minä olen riittävän hyvä, minussa ei ole mitään hävettävää. Minä riitän itselleni tällaisena, mitä olen. Jos sanot myös samalla, että minun ei tarvitse kaikkea hyväksyä, eli nyt päätän, minä en anna itseäni painaa alas. Se ei välttämättä toimi heti, mutta jos "syötät" nuo sanat alitajuntaasi, jollain hetkellä huomaat, että nehän toimivat.
Ikäisellesi on tyypillistä riidellä äidin kanssa, mutta se on osa itsenäistymisprosessia. Riita vie voimia, tuottaa pahaa mieltä kaikille, mutta aina sitä ei voi myöskään estää. Ehkä äitisi on myös väsynyt, keski-iän kriisi saattaa olla hänelläkin, ehkä vaihdevuodet. Äitikin tekisi palveluksen sinua kohtaan, jos hän kertoisi, miksi hän hermostuu, miksi teille tulee riittaa. Kodin siivous, ym työt on lähes jokaisen kodin tyypillinen riidan aihe, sillä harvempi niistä erittäin paljon pitää, on vähän jokaiselle ns. pakkopullaa. Sinä voit pyytää myös äitiä kirjoittamaan, miksi teille tulee riittaa kotitöistä ja muistakin asioista. Ehkä se on helpompaa myös hänelle.
Oletko ajatellut, että onko sinulla sitten harrastuksia jopa liikaakin, eli jos sinulle jää liian vähän vapaa-aikaa lepoon ja olla vaan. Eihän elämän tarvitse olla jatkuvasti suorittamista. Ihmisen mieli ja keho tarvitsee joka päivä olla ajattelematta ja tekemättä yhtään mitään. Siihen riittää 10 minuuttiakin. Kokeilepa, jos yrität nollata joka päivä ajatuksesi, tai sitten mieluummin päätät, että joka päivä ajattelen kauniita asioita, unelmoin. Suljet silmäsi, hiljaisuus, ajatukset ja unelmat on mahdollisia, kun niille antaa mahdollisuuden. Unelmilla on taipumus joskus jopa toteutua, jos ne eivät ole täysin mahdottomia. Elämässä todelliset ilot tulee pienistä asioista, kun sen oivaltaa ja yrittää nähdä asioissa niiden hyvän puolen.
Pienin askelin voit löytää elämääsi iloa, itsevarmuutta, sovintoa läheistesi kanssa, yhteistä viihtymistä!
Valoisin ajatuksin toivotan sinulle hyvää mieltä!
Olisko näistä hienoista videoista edes vähän antamaan toivoa
http://www.youtube.com/watch?v=pspgBuddAo4 (The Journey Home to Love)
http://www.youtube.com/watch?v=Bo1bjTOFbZA (Healing Rain)
Minulla oli sama juttu, kynnes yritin tappaa itseni. Sainkin kuolemaa arvokkaamman, mitä enemmän tarvitsin: huomiota vanhemmilta! En kannusta sinua siihen, mutta itse en löytänyt muuta keinoa tulla ymmärretyksi.
Masentuneen on niin vaikea puhua ja toimia.