Torkkuedustaja Hannes Mannisen toinen eduskunta- avustajan varamies kirjoittelee Helsingin Sanomiin pyrkyrimäisiä kirjoituksia päästäkseen itse myös Kepun torkkupeiteryhmän sisäpiiriin. Jos kaikilla kepulaisilla on tälläisia ajatuksia verotulojen tasausjärjestelmästä niin tervemenoa Suomi konkurssiin. Että kaikkein hölmöimminkin hoidetut kunnat pitäisi säilyttää kansalaisten veroja korottamalla.
Torkkukepu
kävelevä kauhistus
176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yli 700 miljoonaa euroa annetaan pääkaupunkiseudulta lahjaksi huonosti hoidetuille kunnille ympäri Suomea. Lisäksi tuetaan suoraan yli 3500 miljoonalla eurolla samojen kuntien maanviljelijöitä. Edelelleen epäsuorasti useiden tuhansien miljoonien eurojen tuet kerätään mtk:n, jätevesineuvojien, puoluetuen, erikostutkijoiden ym. hömpän kautta.
Tätä köydytyspolitiikka ovat olleet ajamassa mm. tämä kuntaministerinä toiminut Manninen ja hänen verorahoilla maksettu valtaisa avustajoukkonsa. Välittömät verot ovat maailman huippua ja välilliset verot aivan mahdottomat, mihin tahansa muuhun maahan verrattuna. Veronkanto ei kaikesta huolimatta riitä vaan joka minuutti valtio joutuu lainaamaan lisää rahaa maksaakseen nämä tuet, hömpän ja lainojen korot.
Missä viipyvät kuntien yhdistämiset? Miksi kuntien yhdistämisessä on kuntien työntekijöillä viiden vuoden irtisanomisaika kun mulla aloilla se on keskimäärin alle viisi kuukautta? Voisiko tämä johtua siitä, että veronmaksajien rahoilla ei ole mitään väliä?