Miksi meillä vähätellään Jeesusken Herruutta?

Tutkin itse Raamattua ja silmiini sattui kohta Filippiläiskirjeestä toinen luku 9- 11,

Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

Otin sen illalla nuorten piirissä esille ja vetäjänä toiminut ei halunnut sitä kommentoida. Käski ottaa esille seuroissa.

Se osa, jonka kanssa nuorissa oli asiasta puhunut vaati Häneltä vastusta, koska toimi diakonissana Kirkossa.

Hän vastasi – kyllä saarnaajat sanovat, että Herra Jeesus

Meistä se ei ole sama kun sanoa jotain Herraksi, eli suuremmaksi, kun kukaan muu, eli KIAKKEIN KORKEIN.

Hän harmistui ja sanoi – Jeesus on meidän uskovaisten Vapahtaja. Jumala on Herra.

Meitä nuoria vastus ei tyydyttänyt, mitä miltä te olette.

Jos Hänen edessä on jokaisen polven notkistuttava, niin onhan Hän Herra, eikä vain vapahtaja.

Miksi meillä ei saarnata Raamatun mukaan.
24463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tästä se selviää!!!
Sinulla luterilaisuuden ja lestadiolaisuuden tukijana ei saa olla muita jumalia kuin Lutheri!
Ensimmäinen käsky herra epäjumalasi katekismuksessa on tässä ja seuraavana Jeesuksen vahvistama Jumalan Moosekselle antaman Lain vastaava kohta. Vertaa näitä toisiinsa ja opi ymmärtämään, että Lutheri tekee itsestään epäjumalan uskovaisille!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA pilkun (,) paikka! tuossa tehdään herrasta (epä)jumala.
"Minä olen Herra," = herra jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!

Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistamana sama tieto on näin:
(Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Äänestä

Älä pelleile. Käytä jompaa kumpaa rekatuista nikeistäsi tai esiinny ainakin ikäisenäsi, jos feikkaat. Muuten sama mitä hommaat mutta älä pidä meitä tyhminä. Multinikkeily ei mene läpi, kiitos erään toisen samaa harrastavan.

Äänestä
  • vl-apina?

    Äänestä

Jumala on Herra, taivaan ja maan luoja, kaikkivaltias Isä.
Jeesus on Herra, "Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman."

Siten Jeesuksen nimi on korkein puhuttaessa ihmisille pelastuksesta. Jumala itse korotti Jeesuksen kaiken MUUN yläpuolelle, mutta EI ITSENSÄ, Jumalan yläpuolelle.

Jos Jeesus olisi Jumalan yläpuolella, niin kuka olisi Jeesuksen herättänyt kuolleista?
Jeesus, Kristus on Jumalan KUVA! (2. Kor. 4:4)

Jeesus opetti ihmisille myös rukouksen, joka ei sisällä virheitä.
"Isä meidän...sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti."

Kun Jeesus itse opettaa, että voima on Isällä, sitä ei ole tarvetta selittää!

Jeesukselle on annettu KÄYTTÖÖN kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Raamatun tekstinä se löytyy..
1. Kor. 15:24-27

24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. [Dan. 2:44, Dan. 7:14,27]
25 Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. [Ps. 110:1; Mark. 12:36]
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. [Ilm. 20:14, Ilm. 21:4]
27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.

Jotta asia ei menisi ohi, katso erityisesti lukua 24, eli tämä Jeesuksen herruus merkitsee kuninkuutta. Kuninkuus on siten annettu Jeesukselle, koska Jeesus on tullut maanpäälle hoitamaan sovitustehtäväänsä.

Äänestä
  • Trim, tuo kahden Herran palvelu ei ole kristillistä, vaan käsitettä – ota kiinni mistä saat.

    Tämän on myös avaakan hyvä tietää, että kahta Herraa ei voi palvella.

    Siten Jeesuksen nimi on korkein puhuttaessa ihmisille pelastuksesta. Jumala itse korotti Jeesuksen kaiken MUUN yläpuolelle, mutta EI ITSENSÄ, Jumalan yläpuolelle. ** Missä se tulee ilmi, kun Jeesus iste sanoo – MINULLE ON ANETTU KAIKKI VALTA!

    Hän ei pannut siihen mitään ehtoja.

    Näkemyksesi tukee Jehovan Todistajien julistusta, He ajattelevat juuri näin.

    Jos Jeesus olisi Jumalan yläpuolella, niin kuka olisi Jeesuksen herättänyt kuolleista? ** Nyt ei ole kysys ylä- ja alapuolesta, vaan siitä, onko kenellä KAIKKI VALTA.

    Jeesus, Kristus on Jumalan KUVA! (2. Kor. 4:4) ** No Trim. Hän on Jumala, ihmisen on JUMALAN KUVA. 1 Moos 1;27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät

    Jotta asia ei menisi ohi, katso erityisesti lukua 24, eli tämä Jeesuksen herruus merkitsee kuninkuutta. Kuninkuus on siten annettu Jeesukselle, koska Jeesus on tullut maanpäälle hoitamaan sovitustehtäväänsä. ** Korjataan helman, täyttämään lakia.

    Mutta veljeni, kunnioitettu Trim. Esitän sinulle muutaman kysymyksen, vastaa niihin jokaiseen erikseen.’

    Kuka oli Sauli ( Saulus ) Herra?

    Kuka oli Paavalin Herra?

    Mikä oli ensimmäinen apostolien uskontunnustus?

    Vastaa vain niihin, ei selittelyjä, lyhyt napakka vastus. Kiitos.

    Avaajalle; nouse ylös seuratilanteen loputtu ja kysy lupa kysyä saarnaajalta, koska sinua siihen kehotettiin.

    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Trim, tuo kahden Herran palvelu ei ole kristillistä, vaan käsitettä – ota kiinni mistä saat.

    "Missä se tulee ilmi, kun Jeesus iste sanoo – MINULLE ON ANETTU KAIKKI VALTA!"
    Laitoin tietolähteen esille, et vaan malttanut lukea sitä. Laitan tähän pelkan tekstin uusiksi ilman lähdettä, (lähde löytyy ed. viestistä) Teksti ei siten ole minun omaani.

    "..Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan."

    "No Trim. Hän on Jumala, ihmisen.."
    Myös tuolle laitoin tietolähteen näkyviin, joten vilkaise niitä. Tässä uusiksi, Jeesus, >Kristus on Jumalan KUVA! (2. Kor. 4:4)

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    Jeesus sanoo Roomalaiskirjeessä itsestään; Onhan kirjoitettu: -- Niin totta kuin elän, sanoo Herra, JOKAISAEN POLVEN ON NOTKISTUTTAVA MINUN EDESSÄNI ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa

    Tämä oli Trim aikoinaan minulle, ja Paavalille varmaan sata kertaa kovempi paikka kun Sinulle, jolla kuitenkin, ei omassa seurakunnassa vaan muualla oli Jeesus Herra.

    Kokeile nyt kuitenkin vastata niihin kolmeen kysymykseen. Koettele Henkiä.

    Kuka oli Sauli ( Saulus ) Herra?

    Kuka oli Paavalin Herra?

    Mikä oli ensimmäinen apostolien uskontunnustus?

    Vai etkö pysty sitä tunnustamaan.

    "Jeesus sanoo Roomalaiskirjeessä itsestään; Onhan kirjoitettu: -- Niin totta kuin elän, sanoo Herra, JOKAISAEN POLVEN ON NOTKISTUTTAVA MINUN EDESSÄNI ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa"

    Ei se noin ole!

    Tuossa ei ole kyse Jeesuksen puheesta!
    Roomalais-kirje sanoo, "Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.

    Polven tulee siten notkistua Jumalan edessä!

    Filippiläiskirje puhuu samasta asiasta ja sanoo, "Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava..."

    Polvien siis tulee notkistua Jeesuksen nimeen ja Jumalan edessä!

    Se jatkuu, "jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

    Eli olen (sinulle?) selittänyt joskus aikaisemmin, että Jumala on Herra, Jeesus on Herra.
    Ihmiselle molemmat ovat Herroja, Jeesukselle vai Jumala on Herra ja Jumalalla ei ole herraa, sillä Hän itse on Herra Jumala, Taivaan ja maan Herra.

    Kysymiesi henkilöiden Herra oli Jumala ja "lähempi esimies" Herra Jeesus.

    Roomalais-kirje sanoo, "Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. ** Juuri näin, jokaisen polvi on notkistuttava Jeesuksen edessä, sillä Ilman Hänen tuntemustaan ei ole Isää.

    Miksi Sinä et voi vastata niihin kolmeen kysymykseen? Et varmaankaan ole nähnyt, että minä kysyjänä olisin jonkin kysymyksen, joka on esitetty vilpittömästi, jättänyt väliin.

    Kaikesta saa sen kuvan, ettei Jeesus ole Sinun Herrasi, vaan Isä. Ajatuksesi sopii JT;in.

    Kysympä lisää, entisten lisäksi?

    Eteen tulee Sinullekin, kuten meille kaikille tuomio.

    Kumman edessä sinä sen koet. Kumpi on tuomarisi, joka päättää iankaikkisuudestasi VALLALAAN. Vastus on vain yksi sana.

    A. Isä
    B. Kristus.
    C. Onko Jehovan Todistajat oikeassa, että Isä valitsee ihmiset Paratiisiin.

    Sitten ne edelliset kysymykset?

    Filippiläiskirje puhuu samasta asiasta ja sanoo, "Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava..." *** Juuri tätä Jehovan todistajat kertovat.

    Mutta kantasi selviää SELIETTELMÄTTÄ, KUN VASTAAT KYSYMYKSIIN.

    Se jatkuu, "jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." ** No niin, Amen.

    vaan niiden polvien tulee notkistuman ja nöyrtyvän Jeesuksen Kristuksen nimen alle ja tunnustaa, että Jeesus on Herra ja ainut nimi, jossa meidän tulee pelastuman.

    Näin vakuuttaa Raamattu eli Jumalan sana:

    Fil. 2:10
    " niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, "

    "Kumman edessä sinä sen koet. Kumpi on tuomarisi, joka päättää iankaikkisuudestasi VALLALLAAN. Vastus on vain yksi sana."

    Vedätät kaksiosaisella kysymyksellä vaatien yhtä vastausta.
    Jeesus tuomitsee tai armahtaa. Hän armahtaa ne ihmiset, jotka Jumala on valinnut armahdettavaksi.

    "Se jatkuu, "jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." ** No niin, Amen."
    Niin, niin, sinulle ei kelvannut koko lause, vaan irroitit pelkän loppu-osan, koska se sopii tarkoitukseesi paremmin.

    Minun kirjoituksessani lukee, "Polvien siis tulee notkistua Jeesuksen nimeen ja Jumalan edessä!"

    Pidän outona tarvettasi nostaa Jeesus kaiken yläpuolelle, vaikka Raamatun mukaan hän tuli auttamaan/pelastamaan eksyneitä ihmisiä Isän kotiin. Lunastaja, Herra Jeesus on siten välimies ihmisen ja Herra Jumalan välillä, eikä uskon päämäärä.

    Äänestä

  • tytti 87 kirjoitti:

    Puhut kuin Pietari, jolle ei riittänyt pelkkä jalkojen pesu.

    Polvien notkistaminen merkitsee uskoa Jumalaan ja Jeesuksen nimen kunniottaminen merkitsee uskoa Jeesuksen sovitustyöhön ja anteeksiantamukseen.

    Siis pelkkä Jeesuksen nimen huutelememinen ei pelasta, elleivät POLVET, eli sydän nöyrry vastaanottamaan Jumalan armoa, jonka Hän valmisti Jeesuksen NIMEN kautta jaettavaksi.

    huuteleminen ei pelasta, mutta usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä pelastaa. Eikä Jumalan armoa Jumala valmistanut ainoastaan Jeesuksen nimen kautta jaettavaksi, vaan uskossa, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin että vain Jeesuksessa Kristuksessa meillä on pelastus.

    "..mutta usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä pelastaa.."

    Kyllä ne polvet täytyy notkistaa Jumalan edessä, ei auta rallatella ristin ympärillä.

    Myös Jeesus muistutti usein, miten hänellä on yhteys ISÄÄN.
    Jeesuksella myös oli "notkeat polvet" isän edessä, eli hän tunnusti Isän, Jumalan, kaikkivaltiaaksi, Taivaan ja maan luojaksi. Vielä ristillä ristillä Jeesus tunnusti kuuliaisuutensa, "ei niin kuin minä, vaan niin kuin Isä sinun tahtosi on!"

    Aikojen lopussa Jeesus esittelee Isälleen pelastetut ja sanoo, "jotka sinä, ISÄ annoit.."

    Rukoile, niin kuin Jeesus opetti, "ISÄ meidän...sillä sinun on valtakunta..."
    Ei Jeesus tee teille uutta valtakuntaa, enintään Hän tekee teille sijan Isän valtakuntaan, jos uskotte niin kuin Jeesus opettaa.

    Olen perustellut asiat Raamatulla, eikä minulla ole niihin lisättävää.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Kumman edessä sinä sen koet. Kumpi on tuomarisi, joka päättää iankaikkisuudestasi VALLALLAAN. Vastus on vain yksi sana."

    Vedätät kaksiosaisella kysymyksellä vaatien yhtä vastausta.
    Jeesus tuomitsee tai armahtaa. Hän armahtaa ne ihmiset, jotka Jumala on valinnut armahdettavaksi.

    "Se jatkuu, "jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." ** No niin, Amen."
    Niin, niin, sinulle ei kelvannut koko lause, vaan irroitit pelkän loppu-osan, koska se sopii tarkoitukseesi paremmin.

    Minun kirjoituksessani lukee, "Polvien siis tulee notkistua Jeesuksen nimeen ja Jumalan edessä!"

    Pidän outona tarvettasi nostaa Jeesus kaiken yläpuolelle, vaikka Raamatun mukaan hän tuli auttamaan/pelastamaan eksyneitä ihmisiä Isän kotiin. Lunastaja, Herra Jeesus on siten välimies ihmisen ja Herra Jumalan välillä, eikä uskon päämäärä.

    En halua suututtaa Sinua, sillä ole todella hieno ihminen, mutta korjattava on.

    Olisi muuten selvää, kun vastaisit niihin kysymyksiin muutamalla sanalla, mutta tulihan nyt vastus yhteen, ikään kuin vahingoissa.

    Vedätät kaksiosaisella kysymyksellä vaatien yhtä vastausta.
    Jeesus tuomitsee tai armahtaa. Hän armahtaa ne ihmiset, jotka Jumala on valinnut armahdettavaksi. ** Oletko todella sitä mieltä, että Jumala armahtaa, ei Jeesus. Tai Jumala on valinnut pelastuneet.

    Mitä merkitystä sitten oli tapattaa oma poika, jos näin uskot, Trim, menet helvettiin. Valitan.

    Jeesushan sanoo juuri tuon lauseen kirjoittajille kun Hänellä on YKISN AVAIN JA VALTA. – Te sanotte Herra, Herra, MUTTA MINÄ SANON, MENKÄÄ POIS, EN TUNN TEITÄ.

    "Se jatkuu, "jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." ** No niin, Amen."
    Niin, niin, sinulle ei kelvannut koko lause, vaan irroitit pelkän loppu-osan, koska se sopii tarkoitukseesi paremmin. ** Autatko, mikä sopisi paremmin, sillä meidän juttuja seuraa kymmenet ihmiset.

    Minun kirjoituksessani lukee, "Polvien siis tulee notkistua Jeesuksen nimeen ja Jumalan edessä!"

    Pidän outona tarvettasi nostaa Jeesus kaiken yläpuolelle, vaikka Raamatun mukaan hän tuli auttamaan/pelastamaan eksyneitä ihmisiä Isän kotiin. Lunastaja, Herra Jeesus on siten välimies ihmisen ja Herra Jumalan välillä, eikä uskon päämäärä. ** Niin teki, ja sai kaiken vallan. Tykkäätkö, että Herra valehteli, panen koko jakeen. (Matt. 28:18 ) Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Jos valehteli, kerro se kaikille, jollei, Hän on kaikkivaltias.

    Shalom

    Jeesus puhui totta, Jumala oli antanut Hänelle kaiken vallan käyttöönsä, ja Jeesus lupasi noudattaa Isän tahtoa.
    Jeesus armahtaa ne ihmiset, jotka Jumala on antanut hänelle paimennettaviksi.

    Tässä esimerkki vedätyksestäsi:
    Kirjoitin:"Jeesus tuomitsee tai armahtaa."
    Kysyt heti perään:
    "Oletko todella sitä mieltä, että Jumala armahtaa, ei Jeesus. Tai Jumala on valinnut pelastuneet."

    Aikojen lopussa Jeesus sanoo armahdetuille, "mene Herrasi iloon".
    Mieti tuosta, kuka on Herra, jonka tykönä ilo on.

    "Mitä merkitystä sitten oli tapattaa oma poika, jos näin uskot, Trim, menet helvettiin. Valitan."
    Ei näytä ennustuksesi hyvältä!

    Äänestä

Jeesus Kristus on Herra Jumala JA Vapahtaja, ja Kristuksen seurakunta on Hänen ruumiinsa.
AAMEN!!!

Äänestä
  • ymmärrän,, ja aion kysyä ääneen seuroissa.

    Äänestä

  • avaaja tyttö kirjoitti:

    ymmärrän,, ja aion kysyä ääneen seuroissa.

    "Jeesukselle on annettu KÄYTTÖÖN kaikki valta taivaassa ja maan päällä."

    Uskovatko vl:ät todella tähän????

    Seuroissa tuntuu usein siltä, kun kuuntelee puheita, että tähän ei todellakaan uskota.

    Äänestä

  • avaaja tyttö kirjoitti:

    ymmärrän,, ja aion kysyä ääneen seuroissa.

    Kysy toki, mutta lue kuitenkin ensin nämä.

    2.Moos.34:14
    "Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan."

    3. Moos.19:37
    Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra."

    5. Moos. 21:1
    "..Jos siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne.."

    5. Moos. 21:23
    "...Älkää saastuttako maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille omaksi."

    Jaak. 2:10

    Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin.

    Missä LIITOSSA SINÄ ELÄT.

    Eli nyt huomaa, että Sinulle Jeesus ei ole lain täyttäjä, vaan se on SRK.

    Valitan.

    Pistän tuon muiden arvioiden joukkoon, joita olen täällä saanut.

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    Kysy toki, mutta lue kuitenkin ensin nämä.

    2.Moos.34:14
    "Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan."

    3. Moos.19:37
    Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra."

    5. Moos. 21:1
    "..Jos siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne.."

    5. Moos. 21:23
    "...Älkää saastuttako maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille omaksi."

    Etkö tunne Jeesusta?

    Kristuksestahan kerrotaan vasta Uudessa Testamentissa. Mutta VT:stähän te vl:t oppinne otattekin...

    Äänestä

  • miehiä? kirjoitti:

    Etkö tunne Jeesusta?

    Kristuksestahan kerrotaan vasta Uudessa Testamentissa. Mutta VT:stähän te vl:t oppinne otattekin...

    Jumala on sama molempien liittojen aikana.
    Pitaisikö minun lähteä mukaan vedätykseenne?
    Käytä vain omaa nimimerkkiäsi, ei se seepra raidoistaan mihinkään pääse!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kerholais- nuori. kirjoitti:

Tutkin itse Raamattua ja silmiini sattui kohta Filippiläiskirjeestä toinen luku 9- 11,

Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

Otin sen illalla nuorten piirissä esille ja vetäjänä toiminut ei halunnut sitä kommentoida. Käski ottaa esille seuroissa.

Se osa, jonka kanssa nuorissa oli asiasta puhunut vaati Häneltä vastusta, koska toimi diakonissana Kirkossa.

Hän vastasi – kyllä saarnaajat sanovat, että Herra Jeesus

Meistä se ei ole sama kun sanoa jotain Herraksi, eli suuremmaksi, kun kukaan muu, eli KIAKKEIN KORKEIN.

Hän harmistui ja sanoi – Jeesus on meidän uskovaisten Vapahtaja. Jumala on Herra.

Meitä nuoria vastus ei tyydyttänyt, mitä miltä te olette.

Jos Hänen edessä on jokaisen polven notkistuttava, niin onhan Hän Herra, eikä vain vapahtaja.

Miksi meillä ei saarnata Raamatun mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu