Olin vuoden ja 2 kk ilman tippaakaan alkoholia. Tuona aikana kertaakaan ei tehnyt mieli aloittaa. Nyt olen juonut kohtuuannoksia parina iltana. Ei mitään kaatojuomista. Varsinaista himoa en ole tuntenut, jonka syyksi voisin retkahdukseni laittaa. Onko tämä reilu vuosi jokin tunnettu heikko hetki, jolloin on syytä olla varuillaan, ettei lipsahda pahaksi juomiseksi?
Onko tuttua/normaalia?
10
335
Vastaukset
- ------>>
Jatko on kiinni vain tahdonvoimastasi, lipeääkö käyttö muutaman illan muutamasta annoksesta entiseen vauhtiin. Edellytykset siihen ovat olemassa valmiina aivorakenteissasi.
Oikeastaan ratkaiseva on se, millaiseksi olet järjestänyt suhteesi alkoholiin pääkopassasi, eli aistitko, milloin on syttymässä pannuun tulet ja alkaakin kaksin käsin urakointi.
Kuitenkin, jos alkoholi oli aiemmin ongelma, sellaiseksi se tulee uudelleenkin hyvin helposti ja nopeasti.- oma näkemys
Jos juoppo juo pitkänkin raittiuden jälkeen siinä ei välttämättä tapahdu mitään kohtalokasta. Kun alkoholisti alkaa juomaan seurauksista ei voi sanoa mitään varmaa ,useat tuhoutuvat eivät saa enää mahdollisuutta jotku saavat uuden mahdollisuuden. Alkoholistilta kohtuu käyttö on pois suljettu mahdollisuus.
Olin hoidossa 2009 kuukaudenja se toimi. Nyt siis varovaisuutta. Otan Antabúksen uudelleen käyttöön. Oli jo kuukausia poissa. Mutta nyt alkaa säänöllinen käyttö, kuin aamukahvi. Tiedän, että liepäminen pahaksi on erittäin todennnäköistä, jos tästä vielä jatkan. Antanuksella on myös psykologinen vaikutus. Yhtaikaa alkoholia ja Antabusta en käytä. Joskus vuosia sitten tein ja se riitti. Niin hirivttävä ja vaaraliinen tilanne.
oma näkemys kirjoitti:
Jos juoppo juo pitkänkin raittiuden jälkeen siinä ei välttämättä tapahdu mitään kohtalokasta. Kun alkoholisti alkaa juomaan seurauksista ei voi sanoa mitään varmaa ,useat tuhoutuvat eivät saa enää mahdollisuutta jotku saavat uuden mahdollisuuden. Alkoholistilta kohtuu käyttö on pois suljettu mahdollisuus.
Näin on. Kohtuukäyttöä ei ole olemassakaan. Mutta se himo juoda poistui yli vuoden raittiuden jälkeen tuolematta kertaakaan esiin. En vain ymmärrä, miksi korkki aukesi?
- ex-tissuttaja
hamalake kirjoitti:
Näin on. Kohtuukäyttöä ei ole olemassakaan. Mutta se himo juoda poistui yli vuoden raittiuden jälkeen tuolematta kertaakaan esiin. En vain ymmärrä, miksi korkki aukesi?
Olkapäälläsi istuu piru odottaen tilaisuutta että unohdat varovaisuuden.
- ex-tissuttaja
Jos olisin sinä, olisin ÄÄrimmäisen varovainen.
Ja kuten ------>> mainitsi onko aikaisemmin ollut ongelma ja vakava niin pitäis hälytyskellojen jo soida.- VekaViinakestävä
Ja taas on perisuomalaiset "Turmiolan Tommit" äänessä. Jos ihminen haluaa flirttailla viinan kanssa, se hänelle suotakoon. Eiköhän suurin osa palstalle kirjoittavista tiedä mistä on kyse. En usko että, moralisointi,ironia tai sarkasmi paljonkaan auttaa, jos nyt vaan on päättänyt dokata ja kokeilla juomakestävyyttään. Olen puhunut.
- ex-tissuttaja
VekaViinakestävä kirjoitti:
Ja taas on perisuomalaiset "Turmiolan Tommit" äänessä. Jos ihminen haluaa flirttailla viinan kanssa, se hänelle suotakoon. Eiköhän suurin osa palstalle kirjoittavista tiedä mistä on kyse. En usko että, moralisointi,ironia tai sarkasmi paljonkaan auttaa, jos nyt vaan on päättänyt dokata ja kokeilla juomakestävyyttään. Olen puhunut.
hamalake kysyi ja sanoin mielipiteeni.
Itsehän sitä päättää mitä tekee ja fiksuna henkilönä tiedät tämän Veka.
- oo tuttua
siinä mielessä, että kun kolme vuotta sitten pääsin siitä paskasta eroon, ei tulisi mieleenkään edes maistaa mitään alkoholipitoista. Ei vaan tee mieli ja kokeisiin ei ole mitään syytä. Elämäni on nyt niin onnellista, että en halua muuttaa tässä yhtään mitään.
Ja anna itsellesi anteeksi juomisesi, minulle kävi samoin joskus kauan sitten, homma karkasi käsistä ja tosi pahasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?692499Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U842384Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut172120Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä421774Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai851731Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1171687Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2581575Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287251037Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he322984Unelmia Italiassa: Totuus Ralph-pojan kanssa pitkästä ajomatkasta Italiaan
Viime kesän kynnyksellä Kikotin-matkailuauto lähti tien päälle ja matka halki Euroopan kohti Italiaa starttasi. Tämä oli4850