Onko tuttua/normaalia?

Olin vuoden ja 2 kk ilman tippaakaan alkoholia. Tuona aikana kertaakaan ei tehnyt mieli aloittaa. Nyt olen juonut kohtuuannoksia parina iltana. Ei mitään kaatojuomista. Varsinaista himoa en ole tuntenut, jonka syyksi voisin retkahdukseni laittaa. Onko tämä reilu vuosi jokin tunnettu heikko hetki, jolloin on syytä olla varuillaan, ettei lipsahda pahaksi juomiseksi?

10

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ------>>

      Jatko on kiinni vain tahdonvoimastasi, lipeääkö käyttö muutaman illan muutamasta annoksesta entiseen vauhtiin. Edellytykset siihen ovat olemassa valmiina aivorakenteissasi.
      Oikeastaan ratkaiseva on se, millaiseksi olet järjestänyt suhteesi alkoholiin pääkopassasi, eli aistitko, milloin on syttymässä pannuun tulet ja alkaakin kaksin käsin urakointi.
      Kuitenkin, jos alkoholi oli aiemmin ongelma, sellaiseksi se tulee uudelleenkin hyvin helposti ja nopeasti.

      • oma näkemys

        Jos juoppo juo pitkänkin raittiuden jälkeen siinä ei välttämättä tapahdu mitään kohtalokasta. Kun alkoholisti alkaa juomaan seurauksista ei voi sanoa mitään varmaa ,useat tuhoutuvat eivät saa enää mahdollisuutta jotku saavat uuden mahdollisuuden. Alkoholistilta kohtuu käyttö on pois suljettu mahdollisuus.


      • Olin hoidossa 2009 kuukaudenja se toimi. Nyt siis varovaisuutta. Otan Antabúksen uudelleen käyttöön. Oli jo kuukausia poissa. Mutta nyt alkaa säänöllinen käyttö, kuin aamukahvi. Tiedän, että liepäminen pahaksi on erittäin todennnäköistä, jos tästä vielä jatkan. Antanuksella on myös psykologinen vaikutus. Yhtaikaa alkoholia ja Antabusta en käytä. Joskus vuosia sitten tein ja se riitti. Niin hirivttävä ja vaaraliinen tilanne.


      • oma näkemys kirjoitti:

        Jos juoppo juo pitkänkin raittiuden jälkeen siinä ei välttämättä tapahdu mitään kohtalokasta. Kun alkoholisti alkaa juomaan seurauksista ei voi sanoa mitään varmaa ,useat tuhoutuvat eivät saa enää mahdollisuutta jotku saavat uuden mahdollisuuden. Alkoholistilta kohtuu käyttö on pois suljettu mahdollisuus.

        Näin on. Kohtuukäyttöä ei ole olemassakaan. Mutta se himo juoda poistui yli vuoden raittiuden jälkeen tuolematta kertaakaan esiin. En vain ymmärrä, miksi korkki aukesi?


      • ex-tissuttaja
        hamalake kirjoitti:

        Näin on. Kohtuukäyttöä ei ole olemassakaan. Mutta se himo juoda poistui yli vuoden raittiuden jälkeen tuolematta kertaakaan esiin. En vain ymmärrä, miksi korkki aukesi?

        Olkapäälläsi istuu piru odottaen tilaisuutta että unohdat varovaisuuden.


    • ex-tissuttaja

      Jos olisin sinä, olisin ÄÄrimmäisen varovainen.
      Ja kuten ------>> mainitsi onko aikaisemmin ollut ongelma ja vakava niin pitäis hälytyskellojen jo soida.

      • VekaViinakestävä

        Ja taas on perisuomalaiset "Turmiolan Tommit" äänessä. Jos ihminen haluaa flirttailla viinan kanssa, se hänelle suotakoon. Eiköhän suurin osa palstalle kirjoittavista tiedä mistä on kyse. En usko että, moralisointi,ironia tai sarkasmi paljonkaan auttaa, jos nyt vaan on päättänyt dokata ja kokeilla juomakestävyyttään. Olen puhunut.


      • ex-tissuttaja
        VekaViinakestävä kirjoitti:

        Ja taas on perisuomalaiset "Turmiolan Tommit" äänessä. Jos ihminen haluaa flirttailla viinan kanssa, se hänelle suotakoon. Eiköhän suurin osa palstalle kirjoittavista tiedä mistä on kyse. En usko että, moralisointi,ironia tai sarkasmi paljonkaan auttaa, jos nyt vaan on päättänyt dokata ja kokeilla juomakestävyyttään. Olen puhunut.

        hamalake kysyi ja sanoin mielipiteeni.
        Itsehän sitä päättää mitä tekee ja fiksuna henkilönä tiedät tämän Veka.


    • oo tuttua

      siinä mielessä, että kun kolme vuotta sitten pääsin siitä paskasta eroon, ei tulisi mieleenkään edes maistaa mitään alkoholipitoista. Ei vaan tee mieli ja kokeisiin ei ole mitään syytä. Elämäni on nyt niin onnellista, että en halua muuttaa tässä yhtään mitään.

    • Ja anna itsellesi anteeksi juomisesi, minulle kävi samoin joskus kauan sitten, homma karkasi käsistä ja tosi pahasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      34
      3144
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      71
      2212
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      17
      2060
    4. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      182
      2045
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      125
      1994
    6. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      34
      1680
    7. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      110
      1629
    8. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      98
      1312
    9. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      222
      1289
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      22
      1163
    Aihe