Demareilla on oikeuden tuomitsemia henkilöitä, vaikka kuinka paljon. Ja Mäntyniemen rouva pitää hämäriä bileitä.
SDP:lla on kaksi kansanedustajaa saanut vankeusrangaistuksen. Toinen on ministeri ja toinen pyrkii sivarina EU:iin. Jyränki tuomittu vuotamisesta ja Linblom avunannosta vuotamisee. Sdp:n Väinö Leskinen ollut kahdesti vankilassa rattijuopumuksesta. Sunkvis kuppasi miljoonia ja Lipponen otti vastuun ja antoi Arja Alholle loparit ministerin tehtävistä. Lipponen kumppaneineen on vanhan valtaajia ja saanut oikeudessa tuomion yllyttämisestä. Matti Ahde on erikoistunut käpelöimiseen naispuolisia henkilöitä ja sai loparit veikkauksesta. Ahteen poika on huumeiden käyttäjä ja myyjä.
Listaa olisi lisää. Voi vain ihmetellä miten politiikka on likaista peliä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kokoomuksen Kanerva haluaa jos pääsee puheenjohtajaksi porvariyhteistyötä. Tarkoittaako se myös sitä, että tulee porvarihallitus.
Tarkoittaa.