TSEMPPIÄ VAAN.

Tämä palsta näkyy olevan suomi 24-keskustelu pastoilla kepun lisäksi ainoa nyt käytössä oleva. Päivänselvää on, että kaikki kielteinen palaute halutaan julkaista kepusta ja presuista. Tuo nyt on typerän tyhmää, koska me kansalaiset emme ole sentään noin tyhmiä. Aivan varmasti kansalaisalotteeni kreikka,portugali, espanja..suomi tulee jotakin kautta esille. En kuulu, enkä koskaan tule kuulumaankaan mihinkään poliittiseen puolueseen. Suomen kansalaisena kuitenkin ehdottomasti kieltäydyn pankkien kautta keinottelevien huijjareiden tukemisesta.
Peräänkin nyt itseäni viisaampia ihmisiä organisoimaan voimakkaan kansanliikkeen tätä huijjausta vastaan. En huoli tuohon mielenosoitusjoukkoon minkään puolueen edustajia, en edes presuja. Haluan siihen petetyt kansalaiset kaikki. Petettyjä ollaan kaikki ja kaikkien puolueiden entiset ja nykyisetkin kannattajat.
Ehdotan kansanliikettä vastustamaan seinähulluja tukia. Toivon mukaan kaikkia kansanryhmiä. Siis pienyritysten johtajat, rehdit virkailijat kunnista ja kaupungeista, kunnanjohtajat ja jokaisen kynnellekykenevän. Puoluekannoista riippumatta lähdetään nyt yhdessä ja pian eduskuntatalomme rappusten eteen kertomaan mielipiteemme meidän kansaamme toistuvasti ja jatkuvasti laajenevaa kusetusta vastaan.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Puolueeton suomalain kirjoitti:

Tämä palsta näkyy olevan suomi 24-keskustelu pastoilla kepun lisäksi ainoa nyt käytössä oleva. Päivänselvää on, että kaikki kielteinen palaute halutaan julkaista kepusta ja presuista. Tuo nyt on typerän tyhmää, koska me kansalaiset emme ole sentään noin tyhmiä. Aivan varmasti kansalaisalotteeni kreikka,portugali, espanja..suomi tulee jotakin kautta esille. En kuulu, enkä koskaan tule kuulumaankaan mihinkään poliittiseen puolueseen. Suomen kansalaisena kuitenkin ehdottomasti kieltäydyn pankkien kautta keinottelevien huijjareiden tukemisesta.
Peräänkin nyt itseäni viisaampia ihmisiä organisoimaan voimakkaan kansanliikkeen tätä huijjausta vastaan. En huoli tuohon mielenosoitusjoukkoon minkään puolueen edustajia, en edes presuja. Haluan siihen petetyt kansalaiset kaikki. Petettyjä ollaan kaikki ja kaikkien puolueiden entiset ja nykyisetkin kannattajat.
Ehdotan kansanliikettä vastustamaan seinähulluja tukia. Toivon mukaan kaikkia kansanryhmiä. Siis pienyritysten johtajat, rehdit virkailijat kunnista ja kaupungeista, kunnanjohtajat ja jokaisen kynnellekykenevän. Puoluekannoista riippumatta lähdetään nyt yhdessä ja pian eduskuntatalomme rappusten eteen kertomaan mielipiteemme meidän kansaamme toistuvasti ja jatkuvasti laajenevaa kusetusta vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu