MAD MAX 1

"Elokuva on kokonaan kielletty Uudessa-Seelannissa ja Ruotsissa."

Moniko teistä on nähnyt Mad Max 1 elokuvan? Kakkososa Asfalttisoturi esitettiin juuri ja tänään kolmososa mutta onko ykköstä esitetty koskaan Suomen televisiossa?

Ykkösosa on vaikuttava, itse imuroin sen netistä.

"Elokuva oli Mel Gibsonin ensimmäinen elokuva. Gibson meni kuvauksiin vain ja ainoastaan ystävänsä seuraksi mutta koska hän oli edellisenä iltana ollut baaritappelussa hänen naamansa oli mustelmilla ja nenä oli murtunut, tuottajat ihastuivat häneen ja käskivät tulla kahden viikon päästä uudelleen. Gibson tuli paikalle kahden viikon päästä ja vaikka hänen kolhunsa olivat ehtineet parantua niin hän sai osan."
Lainaukset -Wikipedia-
22940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tänään esitettävä Mad Max Ukkosmyrsky on sarjan kallein osa, onhan siinä itse Tina Turner. Elokuva on kyllä katsomisen arvoinen mutta... juonellista "Hollywood typeryyttä" kyllä riittää.

Mad Max 1 tehtiin pikku rahalla ja tuntemattomien näyttelijöiden voimin. Intoa oli enemmän kuin rahaa ja elokuva on komea... lajinsa parhaimmistoa! Siinä on brutaalisuutta "maailma hajoaa" teemaa sekä inhimillisyyttä. Mad max menettää vaimonsa ja lapsensa ekassa ja se selittää hahmon hälläväliä asennetta muissa osissa.

Mad Max ykkösen oikeudet ovat kai olleet ongelmalliset ja siksi sitä on harvoin missään nähty. Mutta valoa horisontissa, elokuva on ilmestynyt 5. lokakuuta 2010 Blu-ray DVD-pakettina.

Äänestä
  • sehän oli se taisteluhäkki tai "kupu,dome",ei mitenkään liity ukkosmyrsky elokuvan aiheeseen !

    Vähän kuin Meduusan Verkko - ei meduusasta tietoakaan,koko sanaa ei ilmene kai elokuvassa. Jason Bournehan siinä takkuaa muistinsa kanssa...

    Äänestä

  • maksmad kirjoitti:

    sehän oli se taisteluhäkki tai "kupu,dome",ei mitenkään liity ukkosmyrsky elokuvan aiheeseen !

    Vähän kuin Meduusan Verkko - ei meduusasta tietoakaan,koko sanaa ei ilmene kai elokuvassa. Jason Bournehan siinä takkuaa muistinsa kanssa...

    Joo ei vois kyllä tylsempää nimeä leffalle keksiä kun Meduusan verkko.. Oli kuitenkin tosi hyvä leffa, vaikka nimi viittaakin johonkin ihan muuhun.

    Äänestä

Ovatko elokuvat lisänneet väkivaltaisia tekoja? Onko kokemusta?

Äänestä
  • Eivät sen enempää kuin Tuntematon sotilaskaan.

    Äänestä

  • -rrrt- kirjoitti:

    Eivät sen enempää kuin Tuntematon sotilaskaan.

    Onko Raamattu tai Koraani lisännyt väkivallantekoja ?

    Elokuvathan on keksitty vasta reilu 100v sitten.

    Milläs selitetään ennen elokuvan keksimistä riehunut väkivaltabuumi ?

    Äänestä

  • Inkvisitio.... kirjoitti:

    Onko Raamattu tai Koraani lisännyt väkivallantekoja ?

    Elokuvathan on keksitty vasta reilu 100v sitten.

    Milläs selitetään ennen elokuvan keksimistä riehunut väkivaltabuumi ?

    Väkivalta on luontaista ja vaiston varaista ihmiselle, koska kehityimme elukoista. Liskon aivot ja primääri vaistot vieläkin ohjaavat kaikkea toimintaa: Lisäänny, syö & tapa. Ei sitä lisää elokuvat tai uskonto, mutta niitä voi siitä syyttää.

    Raamatussa tehdään kauheita veritekoja, murhataan ja raiskataan viattomia naisia ja lapsia ym. Ilmankos koko kristittyjen historia on yhtä veristä murhaamista. Uskonto on ohjannut siihen. Raamattua voi tulkita miten vaan. Homous on kristittyjen mielestä syntiä mutta viattomia lapsia saa raiskata ja kokonaisia kansakuntia voi teurastaa tosta vaan.

    Äänestä

  • 4p3x kirjoitti:

    Väkivalta on luontaista ja vaiston varaista ihmiselle, koska kehityimme elukoista. Liskon aivot ja primääri vaistot vieläkin ohjaavat kaikkea toimintaa: Lisäänny, syö & tapa. Ei sitä lisää elokuvat tai uskonto, mutta niitä voi siitä syyttää.

    taas selityksenä joopa joo....äly hoi!

    Äänestä

  • darwinharha kirjoitti:

    taas selityksenä joopa joo....äly hoi!

    Vitut darwinista, väkivalta refleksi ON VAISTONVARAINEN ja vaistot toiminta tulee eläimellisestä osasta ihmistä. Nytkin syntyi väkivalta refleksi repiä joutava pääsi irti kynäkaulastasi.

    Äänestä

Huippuelokuva. Näin joskus kahdeksankytluvulla videolta. Ilman tekstitystä. Olen kaivannut ja etsinyt sitä siitä asti.

Äänestä
  • Lätkämatsissa saa lapsetki katsoa ilman ikärajoja kun ihmiset hakkaavat toisia nyrkein, joskus jopa mailoin. Eikä kellään tule mieleenkää K18 kylttejä laittaa.

    Äänestä

  • verta livenä kirjoitti:

    Lätkämatsissa saa lapsetki katsoa ilman ikärajoja kun ihmiset hakkaavat toisia nyrkein, joskus jopa mailoin. Eikä kellään tule mieleenkää K18 kylttejä laittaa.

    Mad Max 1 ei ole mitään veristä mättöä vaikka onkin brutaali... siinä väkivaltaa ei näytetä vaan verisimmät kohdat symboloidaan esim. linnuilla ja siksi se tekeekin siitä vaikuttavamman! Se elokuva on ollut unholassa tekijänoikeuskiistojen vuoksi, mutta nyt se on julkaistu blu ray/dvd versiona. Mad Max on hieno sarja, mutta ilman ekan osan näkemistä se ei aivan avaudu.

    Mad max 1 on kertomus taistelusta väkivallattomuuden puolesta.

    Äänestä

hyviä elokuvia!

Äänestä

Mun mielestä ne isolla rahalla tehdyt jatko osat ei todellakaan pääse lähellekään ensimmäisen osan tasoa. Harmi vaan, että mulla ei sitä ekaa osaa ole enää, kun heitin kaikki vhs-kasetit roskikseen muutama vuosi sitten.

Äänestä

Hyvä elokuva paras osa Mad Max trilogiasta. löytyy dvd:nä ilman suomitekstejä useista nettikaupoista. Ei kuulema saa julkaista suomessa tekijänoikeus syistä.

Äänestä
  • Tässä tapauksessa tekijänoikeus syyt tarkoittaa sitä ettei tekijänoikeuksien haltijaa tiedetä joten siksi sitä ei voi esittää televisiossa Suomessa eli Mad Max ykkösen voi näyttää Suomen televisiossa vasta kun sen tekijänoikeuksien haltija löytyy.

    Ainoa mitä tiedetään tämän elokuvan tekijänoikeuksien haltijasta on se, että hän on australialainen mutta tutkimuksista huolimatta hänen henkilöllisyyttään ei ole saatu selville ja on arveltu, että hän on jo kuollut eikä hänellä ole ollut perillisiä tai hänen perilliset eivät tiedä olevansa nykyään Mad Max 1 elokuvan tekijänoikeuksien haltijoita.

    Äänestä

  • Jääman kirjoitti:

    Tässä tapauksessa tekijänoikeus syyt tarkoittaa sitä ettei tekijänoikeuksien haltijaa tiedetä joten siksi sitä ei voi esittää televisiossa Suomessa eli Mad Max ykkösen voi näyttää Suomen televisiossa vasta kun sen tekijänoikeuksien haltija löytyy.

    Ainoa mitä tiedetään tämän elokuvan tekijänoikeuksien haltijasta on se, että hän on australialainen mutta tutkimuksista huolimatta hänen henkilöllisyyttään ei ole saatu selville ja on arveltu, että hän on jo kuollut eikä hänellä ole ollut perillisiä tai hänen perilliset eivät tiedä olevansa nykyään Mad Max 1 elokuvan tekijänoikeuksien haltijoita.

    omistaa oikeudet ykköseen, joten sen esittämiseen ei olisi mitään esteitä.

    On se joskus tullutkin Suomen tv.stä, mutta siitä on aikaa. Yhden kerran muistelen sen tulleen, mutta en ole varma.

    Äänestä

  • Max T W kirjoitti:

    omistaa oikeudet ykköseen, joten sen esittämiseen ei olisi mitään esteitä.

    On se joskus tullutkin Suomen tv.stä, mutta siitä on aikaa. Yhden kerran muistelen sen tulleen, mutta en ole varma.

    Mad max ei suinkaan ole kielletty missään, eikä sitä ole näytetty koskaan suomen tv:ssä. Muistelisin että leffat oikeudet ovat vähän hankalat

    Äänestä

Kuka sitä nyt ei ole nähnyt?

katselin ensimmäisen kerran ennen inttiin lähtöä tammikuussa 1985.

Äänestä

Jep. Henni on itsekkin, viela, mukana, kun mennään Raakkunan "Velvet, veljet" Arjalaisen moottori,pyöra, porukan kanssa, meetingkeihin. Salut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

.henni- kirjoitti:

"Elokuva on kokonaan kielletty Uudessa-Seelannissa ja Ruotsissa."

Moniko teistä on nähnyt Mad Max 1 elokuvan? Kakkososa Asfalttisoturi esitettiin juuri ja tänään kolmososa mutta onko ykköstä esitetty koskaan Suomen televisiossa?

Ykkösosa on vaikuttava, itse imuroin sen netistä.

"Elokuva oli Mel Gibsonin ensimmäinen elokuva. Gibson meni kuvauksiin vain ja ainoastaan ystävänsä seuraksi mutta koska hän oli edellisenä iltana ollut baaritappelussa hänen naamansa oli mustelmilla ja nenä oli murtunut, tuottajat ihastuivat häneen ja käskivät tulla kahden viikon päästä uudelleen. Gibson tuli paikalle kahden viikon päästä ja vaikka hänen kolhunsa olivat ehtineet parantua niin hän sai osan."
Lainaukset -Wikipedia-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu