Kaivinkone urakoitsijan kanssa käytiin päivällä tutustumassa maanantaina alkavaan maalämpöputkien kaivamiseen, homma taitaa muuten olla selvää pässinlihaa mutta talon takana on pieni kumpare, metrin ympäristöä korkeammalla jonka takaa alkaa pitkä rinne johon putkilenkit on tarkoitus vetää. Ainut reitti maalämpöputkille taloon menee juuri kumpareen kohdalta.
Kysymys kuuluu, kaivetaanko kumpare syvemmältä auki että saadaan putket kaatamaan kumpareen taakse alamäkeen? Kumpare voi muuten aiheuttaa ilmauksen kanssa ongelmia, vai aiheuttaako? Kumpareen päällä on kaiken lisäksi tie jonka kohdalta pitäisi eristää. 15 metriä joutuisi yli 1,5metriin kaivamaan mikä taitaa olla alaraja putkiston syvyydelle. Syvimmillään menis reiluun 2 metriin. Kannattaako eristää koko 15m matka? Mietin että eristäisin pelkät menoputket, paluuputkethan ei pitäisi pystyä ikiroutaa tekemään. Eikös vain? Tien kohdalla toki täysi eristys.
Maalämpö keruuputkien kaato/ilmaus/eristys
7
6454
Vastaukset
- maalenkki täälläkin
Kaiva vaan läpi. Ei mitään merkitystä. Muu osa lenkkiä lämmittää tuonkin sitten kesän tullen ja saat siitä kWh irti talvella (toisin kuin jos eristät sen). Eli ei menoputkeenkaan eristystä. Se maalenkin kaivaminen ei ole rakettitiedettä ja hyvä että saat putkessa kaadon kohdalleen.
- Ainakin minulla
kierrättämällä nestettä vaikka vuorokausi. Kun ilma on poissa niin homma pelaa. Putkistossa voi olla nousuja laskujakin. Ei sinne enää ilmaa keräänny, kun sen huolella poistaa ja kaikki liitokset ovat pitäviä. Tienkohdalle eristys ja suojaputki (reijätön salaoja)
- putk.
Maahan kaivettuun maapiiriin jää väkisinkin pieniä ylä- ja alamäkiä. Pienet ilmakuplat eivät jää paikalleen loivassa mutkassa. Täyttö vaatii erillisen pumpun, maalämpöpumpun omalla pumpulla täyttö ja ilmaus veisi viikon. Uppopumppu tai vesiautomaatti on hyvä täytössä.
Minun mielestäni tien kohdalta kannattaa eristää molemmat putket. Tien kohdalla saattaa maa olla hyvin kylmä ja jäähdyttää liuosta.- Näin minä
huolella ohjeiden mukaan. Edellinen sanoi uppopumppu on hyvä, niin on. Hanki iso astia missä on määlämpöneste-liuosta niin sinne pumppu ja kytkentä ohjeen mukaan. (putki on jo ennen täytetty, ja ilmattu mitä täyttäessä voidaan) sitten pumppu voi kierättää nestettä vaikka 2 vuorokautta. Lopuksi paine lisätään tarvittavaan, noin 1-1,2 bar. Sen jäkeen käytetään koneen omaa pumppua. Kierrätysneste ja pumppu pidetään vielä valmiudessa, jos sitä mahdollisesti vielä tarvitaan Eistys ja suojaputiki tien alitukseen samoin putkien sisälle vientiin. Reijätön salaojaputki on hyvä suojaputki. Styrox eriste ei kestä taivutusta, käytä armaflexia.
- ei ikiroutaa
Tulin siihen tulokseen että kaivetaan kahteen metriin tuosta kumpareen kohdalta, jos sitten ensi kesänä tekisi vähän pihatöitä ja kaivaisi kumpareen tasaiseksi, sulamisvesien kanssa on keväällä aina ongelmia kun taloon päin tulevat. Siinähän ne putket sitten on oikeassa syvyydessä kun liiat maat ajaa pois.
Eikä ilmauksen kanssa voi tulla ongelmia kun putket on kaikki varmasti alamäkeen kallellaan. Kyl siitä hyvä saadaan. Kiitokset vastauksista. - kanssa 400 metriä
ei ikiroutaa kirjoitti:
Tulin siihen tulokseen että kaivetaan kahteen metriin tuosta kumpareen kohdalta, jos sitten ensi kesänä tekisi vähän pihatöitä ja kaivaisi kumpareen tasaiseksi, sulamisvesien kanssa on keväällä aina ongelmia kun taloon päin tulevat. Siinähän ne putket sitten on oikeassa syvyydessä kun liiat maat ajaa pois.
Eikä ilmauksen kanssa voi tulla ongelmia kun putket on kaikki varmasti alamäkeen kallellaan. Kyl siitä hyvä saadaan. Kiitokset vastauksista.maapiirin putkea 3 päivässä. Kaivinkoneella meni 24h. Tontti on tasainen savimaa ja vaakituskoneen kanssa kaivettiin pohja /- 10 sentin tarkkuudella. Putki pohjalle ja savet päälle. Täytin maapiirin amatööripohjalta lämpöpumpun ohjeilla itse, (Lämpöässä). Noin 1h meni täytössä eikä ole mitään ongelmia ollut ilmauksen kanssa nyt 10 vuoden aikana. Jos tekisin uudestaan pitäisin kiinni tuosta mahdollisimman tarkasta kaivusyvyydestä.
- 9318749844446/
Tyhjiöimällä piiri ennen täyttöä niin saadaan kaikki ilma takuulla poistettua ja täyttökin sujuu leikiten.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232