Hälyajokin hälytön ajo Kemiin pe 19.11

Jossain Iin pohjoispuolella iltaviiden kieppeillä liimautui ambulanssi takapuskuriin (tunnistin ambulanssiksi vasta kun ohitti, olihan jo pimeää). Roikkui prkl pitkään takana ja ihan lähituntumassa, meni vihdoin ohi, kun vilauttelin jarruvaloja. Noo, siinäpä olikin sitten hetikohta seuraava hiillostettava edessä ja eikun sama homma, puskuriin kiinni vaan piti ängetä ja pitkähköksi aikaa, ennen kuin ohituspaikka viimein löytyi. Sitten seuraava ja seuraava, jne. Ei siinä ehtinyt kovin montaa kuitenkaan olla ennen Kemiä ja aina sama juttu, edellä ajavan perää lipomaan. Vituttaa siinä ajaa, kun takana ajavan ajovalojen lämmön tuntee melkein niskassaan.

Ohittelin minäkin, mutta ei tarvinnut roikkua kenenkään puskurissa. Ambulanssi poistui sitten edestä rampille Kemissä Prisman paikkeilla varttia vaille kuuden aikoihin. Nykypoliisien ajotaitoja on jo jossakin uutisessa hiljattain moitittu kehnoksi, mutta eipä näytä olevan hyvällä mallilla ambulanssikuskienkaan ajotaito. Ei ihme, että niitä ambulansseja näkee peltikorjaamoilla tämän tästä. Liekö kaikilla kuskeilla edes korttiakaan?

4

206

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raiver¤

      Rekkakuski samoilla seuduilla suhailen viikoittain,olen myös miettinyt samaa asiaa?
      Perusluonteeseeni on kivellä hakattu: "Ambulanssikuski kun lähestyy,on puikoissa ammattilainen" Nykypäivänä ei! Ohi puhaltaa Lanssi 50% kyseenalaisella riskinotolla?
      Vaikka joku haukkuis,niin pahenemaan päin on ollut, ainakin n.20v ammattiliikenteessä mukanaolleena.

      Ps: Kairakettu, joskus luin kuljetuspuolella kertomuksia ja enkä aina ymmärtänyt miksi " kärpäsestä tehtiin härkänen"...... Toisaalta ymmärrän,me rekkakuskit ollaan pikkasen ärhäkkäitä ottaan osaa keskusteluihin.
      Mutta tärkein: Ei olla pitkävihaisia ja oikeastaan kivaa kun löytyy joku väittelykumppani-

    • asdfasdfasdfasdfas

      hälytysajossa. Ainakin Oulun seudulla ambulanssit ajavat jatkuvasti ylinopeutta mennen tullen. Motarilla jos ajaakin 110 navigaattorissa hitaampia ohitellen, niin harva se päivä takapuskurissa hiillostaa ambulanssi poistumaan edestä. Hälytysvaloja ei ole päällä kuitenkaan, joten vähän jää miettimään mikä niitä riivaa. Liekö poikasille vain jäänyt kramppi nilkkaan kun on ensin viety potilas ensiapuun ja sitten palataan päivystyspaikalle, niin ei osata ajaa enää ensinkään liikennesääntöjen mukaan. Vai onko noihin ambulansseihin kerätty työttömiksi jääneitä jakeluauton kuljettajia, joilla tuntuu olevan ammatin pääsyvaatimuksena osata ajaa n. 10 sentin päässä edellaäajavan takapuskurista.

      • 4e54tf45

        Ei ne täällä ratkea.


    • rhtrhrthrtghtr

      Tai jopa kaksikin aloittelijaa autossa, ajkokemus on juuri saanut ajokortin, vähän ambulanssi stressaa alla ja ajaa ei osata sitten yhtään.

      Sama homma voi olla poliisillakin, yleensä niin kuin ambulanssissakin se toinen on kokeneempi kuin toinen eli jonka pitäisi puuttua tälläiseen kummalliseen perässä roikkumiseen.

      Mietitkää nyt , ambulanssi joka kolaripaikalla pitäisi olla se palastava hoitaja niin aiheuttaa mahdollisesti itse kolarin tälläisellä ajamisella.

      Oli ajoneuvo mikä hyvänsä nykyään niin niissä voi olla ihan mitä vaan säheltäjää, syitä tähän on monia joita tässä kannata alkaa avaamaan.

      Olisitpa kuvannu videon ja toiseksi ottanut lanssin reggari tai sen operetiivisen tunnuksen jos siinä olisi sellaista kuten k 190 yms

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      916
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      231
      655
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe