Istutin noin vuosi sitten pariin isoon kukkaruukkuun päärynän siemeniä (joku tosi isohedelmäinen lajike, mahdollisesti melko etelästä lähtöisin?). Vuoden aikana taimet ovat kasvaneet tasaisesti n. 25 cm korkeiksi. Aluksi puihin tuli vähän väliä uusia lehtiä, mutta loppukesän jälkeen lehtien kasvu loppui. Ajattelin että kyseessä voisi olla ihan normaali valmistautuminen talveen. No, lokakuun alusta lähtien jo oleviin lehtiin alkoi sitten ilmestyä tummia täpliä yhä vain enempi. Lopulta lehdet olivat kokonaan kirjavat, mutta pysyivät silti tiukasti kiinni puissa. Vasta muutama päivä sitten lehdet irtosivat helposti nyppimällä toisesta taimesta (toisessa ne ovat edelleen tiukasti kiinni). Tuumailin, että olisiko tämä nyt ollut ihan luontaista lehtien irtoamista syksyllä.
Ihme oli kuitenkin suuri, kun jo seuraavana päivänä lehtien nyppimisestä (toissapäivänä) taimessa orastivat jo uusien lehtien alut. Nyt, kaksi päivää myöhemmin ympäri tainta törröttää jo n. sentin mittaiset uudet lehdet. Toinen taimi pitää yhä tiukasti kiinni vanhoista mustista lehdistään.
Löytyykö eksperttiä joka osaa neuvoa mistä on kyse. Onko kyseessä tavallinen syksyyn liittyvä toimenpide päärynällä, vai jonkinlainen sattumanvarainen lehtien vaihto? Eihän luonnon lehtipuutkaan rupea uusia lehtiä pukkaamaan keskitalvella?
Auttakkee aloittelevaa multasormea hädässä..
päärynäpuun lehdet
ppersimo
2
866
Vastaukset 2
- ppersimo
Eikö kellään ollut tietoa päärynäpuista? Nyt meinaan on ruvennu toisestakin taimesta lähtemään lehdet! No, ehkäpä se on ihan normaalia...
- gfsjfsnjk
"Eihän luonnon lehtipuutkaan rupea uusia lehtiä pukkaamaan keskitalvella?" aika harvoin tuolla pihalla on keskellä talvea huonelämpötiloja ja valoakin on vähemmän kuin sisätiloissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101970
- 61897
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 63651
- 41645
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33548Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 50506
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478