Opettajat karttaa köyhiä kouluja

ja kuntia. Miksi? No siksi, että opettajilla on liian suuret palkat työmäärän nähden, ei kellään oo varaa maksaa kahdesta tunnita täyttä palkkaa! Ja ylisuurista lomista palkkaa.

Ei opettajan työ ole yhtään sen parempi kuin muutkaan, vaikka moni niin kuvittelee. He ovat vanhempien palkollisia, ja alasia, joten on kumma että aletaan nirsoilemaan. Työ kuin työ. En itse arvosta opettajan työtä yhteen sen enempää kuin lääkärin tai siivoojan, suutarin tai kengittäjän työtä. Kaikki ovat samalla viivalla, sillä erolla että opet saavat vaan parempaa palkkaa koska työtunteja on niin vähän ja lomat ylisuuret.
21470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olet EHDOTTOMASTI OIKEASSA.

Koko tälle palstalle on SUURI SIUNAUS ja ETU, että kerrot meille TOTUUDEN ASIASTA!

Toivottavasti KAIKKI IHMISET tajuavat viisautesi.

Äänestä

Etkö tajua, että opettaja saa SAMAA palkkaa, oli koulu missä hyvänsä. Köyhillä kouluilla tarkoitetaan sellaisia kouluja / kuntia, joissa ei satsata rahaa kouluun: kirjoja kierrätetään vuositolkulla, puitteet koululla, materiaalit yms. ovat huonoja tai niitä ei ole.

Äänestä
  • ap vastauksesta voi paatella, miksi opettajat valttavat "koyhia" koulua...jokainen normaali valttaa myos asuinaluieta, joilla nama "koyhat" koulut sijaitsevat eli esim: meilla Turussa :):) Lauste, Varissuo, Halinen, Runosmaki ja tulevaisuudessa Kohmo, jollei tule lisaa omistusasuntoja...Penskojani edes paastaisi kylaan ko. alueille, onneksi ei ole edes halua!

    Äänestä

Sinulla on kyllä oudot perusteet luulollesi! Ope karttaa köyhien alueiden kouluja, koska hän saa liikaa palkkaa? Eihän siinä ole mitään järkeä!

Opettajana minä olen hakeutunut pois kouluista ja alueilta, joissa ei ole riittäviä resursseja: Ilmiselvässä lastensuojelutarpeessa olevien perheiden tilanteeseen ei sosiaalitoimi puutu riittävästi. Normaaliluokkaan kuulumattomat "integroidaan" sinne hajottamaan koko tunnin sisältö (erityisluokkien, -opettajien ja -ryhmien puute). Liian moni lapsi tulee kouluun, milloin sattuu ja kirjat ovat kotona ja läksyt tekemättä (vanhempien vastuuttomuus). Liian suuri osa vanhemmista on yhteistyökyvyttömiä päällepäsmäreitä ja koulutusvastaisia (alhainen oma koulutustaso sekä vähäinen järki). Opetusryhmät ovat niin suuria, että jokaisen lapsen huomioon ottaminen on mahdotonta, mistä seuraa ainainen riittämättömyyden tunne.

Ei kukaan - edes opettaja - voi yksin huolehtia yli kahdestakymmenestä lapsesta, jos vanhemmat ja esim. sosiaalitoimi tai lastenpsykiatria ei tee omaa osuuttaan. Ei sellaista tilannetta ihmisen psyyke loputtomiin kestä, alkaa mennä yöunet, kun näkee, miten lapsi on kaltevalla pinnalla. Lapsethan ovat kaikkialla suunnilleen samanlaisia, mutta heidän vanhemmilta saamansa vaikutteet ja käyttäytymismallit haittaavat toisinaan heidän kasvamistaan kunnon ihmisiksi - ja siihenhän koulu ja opettajat kuitenkin pyrkivät.

Kotien olot eivät suinkaan ole opettajien ainoa syy vaihtaa työpaikkaa. Myös työnjohdolla on suuri merkitys. Ikävä kyllä edelleen on olemassa kouluja, joissa johtamiskulttuuri on huonoa.

Opettajakin saattaa silloin tällöin muuttaa, suunnilleen samoista syistä kuin ihmiset yleensäkin. Silloin myös työpaikan vaihto on usein ajankohtaista.

Koko tuo uutisointi, että opet karttavat köyhien alueiden kouluja, on ihan hölmöä. Kuka viitseliäs selvittäisi, miksi näin tapahtuu. Samalla voisi tehdä tilastoja myös monista muista ammattikunnista...

Äänestä

Et taida yleensäkään arvostaa mitään. Opettajat eivät ole vanhempien palkollisia. Ovat rikolliset poliisien pomoja? Vainajat haudankaivajien? Matkustajat lentokapteenien?

Mene takaisin "ulos anto" kurssillesi, millä kesällä niin retostelit.

Äänestä
  • vanhempien alaisia. Me vanhemmat annamme lapset vieraan ihmisen opetukseen kouluun, joten miellä on tiukka velvollisuus katsoa ja vahtia miten alaisemme toimii. Teemme sen lapsen parhaaksi.
    Me ainakintäällä tutkimme tarkkaan ja vahdimme kaikki opettajat, ja jos aihtta tulee, otamme open puhutteluun ja ohjaamme ja opastamme. Tarvittaessa laitamme kyläkokouksen pystyyn ja informoimme koulutoimenjohtajaa.

    Ilman lapsiamme ei opettajilla olisi töitä, joten kyll he ovat alasiamme. Veroina maksamme heidän ylisuuret palkat. Siksi on tarkkaan vahdittava ja oltava läsnä jotta epkohdat paljastuvat.

    Äänestä

  • tarkka äiti pomottaa kirjoitti:

    vanhempien alaisia. Me vanhemmat annamme lapset vieraan ihmisen opetukseen kouluun, joten miellä on tiukka velvollisuus katsoa ja vahtia miten alaisemme toimii. Teemme sen lapsen parhaaksi.
    Me ainakintäällä tutkimme tarkkaan ja vahdimme kaikki opettajat, ja jos aihtta tulee, otamme open puhutteluun ja ohjaamme ja opastamme. Tarvittaessa laitamme kyläkokouksen pystyyn ja informoimme koulutoimenjohtajaa.

    Ilman lapsiamme ei opettajilla olisi töitä, joten kyll he ovat alasiamme. Veroina maksamme heidän ylisuuret palkat. Siksi on tarkkaan vahdittava ja oltava läsnä jotta epkohdat paljastuvat.

    Minäkin olen opettajan pomo ja meillä on asian tuntijaryhmä, joka kerää tietoja kaikista opettajista. Siinä käydään läpi tutkintorakenne ja lisäkouluttautuminen ja myös se, että onko opettaja paha oppilaille. Meidän lasta ei saa opettaja määrätä vaan me vanhemmat määräämme ja ohjeistamme lapsiaamme. Meillä on hyvin selkeä näkemys siitä, millaisen opettajan tulee olla. Opettajan on oltava puhelimen päässä aina vaikka yöllä jos tarve vaatii. Erityisesti perjantaina suoritamme tarkistussoittoja todetaksemme,onko opettaja kaljoilla. Eipä uskalla opettaja mennä kaljoille ja ja ainajos opettaja ei vastaa niin teemme merkinnän siitä ja käsittelemme sen sitten ryhmässämme ainakin eennen joulua ja keväällä kun todistuksia värkätään. Nyt opettajat eivät uskalla enää kieltää lapsiamme tai ainakaan niiden, jotka ovat käyneet koululla vaatimassa opettajaa vastuuseen oppilaan kieltämisestä. Kerran teimme opettajalle kokeen. Siinä lavastettiin välitunnilla koulukiusaaminen. Tutkittiin miten opettaja selviytyy tästä. No eipä se kovin kummoista ollut. Meni suoraan sossuun ja sieltä tuli lapsensuojelu varoitus meille vanhemmille. Joku vanhemmista oli pelastaakseen oman pentunsa paljastanut juonen sossulle ja sieltä syytettiin lapsen yllyttämisestä rikolliseen toimintaa. Se oli opettajien salajuoni. Siksi meidän vanhempien on oltava opettajien pomoja.

    Äänestä

  • esimerkkejä kirjoitti:

    Kirjoitusvirheistä päätellen tämä sama huru syytää tasaisin väliajoin sisällöltään melkein identtisiä viestejä. Kuvittelee olevansa open pomo (hmm...minä ainakin saan palkkani koulutuskuntayhtymältä, en kaupungilta...), kuvittelee pystyvänsä päättämään, mitä ope tekee vaikkapa kesälomallaan, kuvittelee järjestävänsä jotain helvetin koulukiusaamislavastuksia ja milloin mitäkin. Sitten alkaa sama vanha naukuminen open "ylisuuresta" palkasta. Katkeruus siitä, ettei itse ole ope, paistaa kilometrin päähän. Hohhoijaa. Otetaan tämäkin huumorilla, sillä ei tätä tosissaankaan voi ottaa!

    Äänestä

  • ope ope ope kirjoitti:

    Luettuani tuon "pomon" kirjoituksen olen melko vakuuttunut siitä, että se on kieli poskessa kirjoitettu. Eihän kukaan OIKEASTI voi olla noin pönttö! Tässä taitaa joku pistää alta lipan turhasta natkuttavia vanhempia.

    Äänestä

  • ope since 1990 kirjoitti:

    Luettuani tuon "pomon" kirjoituksen olen melko vakuuttunut siitä, että se on kieli poskessa kirjoitettu. Eihän kukaan OIKEASTI voi olla noin pönttö! Tässä taitaa joku pistää alta lipan turhasta natkuttavia vanhempia.

    Kieli poskessa kirjoitteleva huumoripomo ei vain ole tainnut ajatella, että sama vitsi ei jaksa naurattaa kovin pitkään. Menee toistoksi.

    Äänestä

  • ope ope ope kirjoitti:

    Kieli poskessa kirjoitteleva huumoripomo ei vain ole tainnut ajatella, että sama vitsi ei jaksa naurattaa kovin pitkään. Menee toistoksi.

    Me vanhemmat kyllä laitamme sellaisen opettajan kuriin joka pakottaa, se ei kauaa mätäne koulussa.
    Ei tarvitse mitää vitsiä vääntää poski kielellä. Pomo se on opettajallakin ja jos minä sanon, että sinä menet kouluun , niin sinä menet. Ja me tarkasteleme tarkoin opettajain tekemisiä, jotta voimme pisteyttää ja arvostella käytöksen ja toiminnan jouluna ja keväällä.

    Me vanehmmat olemme opettajien pomoja, sillä olemme antaneet luvan opettaa lapsia ja näin ollen työllistämme ison lauman opettajia. Me myös tarkkailemme ja ohjeistamme heitä. Joten pakottaminen ei kuulu koulutoimintaan.

    Oppilaat kyllä antavat palautetta kotona, jonka pohjalta teemme ratkaisuja.

    Me myös valitsemme mitä haluamme opiskella, ja hiihto ei ole oppiaine, jokainen osaa potkia lankunpalasia ees taas.

    Tämä vaan jotta opettajat muistatte olevanne opettajia ja me vaadimme sitä

    Äänestä

  • open äiti, pomo kirjoitti:

    Olet Ihana ja Avoin Ihminen! Tekstejäsi on ilo lukea. Sinulla on AINA uutta Sanottavaal.

    Äänestä

  • esimerkkejä kirjoitti:

    Minäkin olen opettajan pomo ja meillä on asian tuntijaryhmä, joka kerää tietoja kaikista opettajista. Siinä käydään läpi tutkintorakenne ja lisäkouluttautuminen ja myös se, että onko opettaja paha oppilaille. Meidän lasta ei saa opettaja määrätä vaan me vanhemmat määräämme ja ohjeistamme lapsiaamme. Meillä on hyvin selkeä näkemys siitä, millaisen opettajan tulee olla. Opettajan on oltava puhelimen päässä aina vaikka yöllä jos tarve vaatii. Erityisesti perjantaina suoritamme tarkistussoittoja todetaksemme,onko opettaja kaljoilla. Eipä uskalla opettaja mennä kaljoille ja ja ainajos opettaja ei vastaa niin teemme merkinnän siitä ja käsittelemme sen sitten ryhmässämme ainakin eennen joulua ja keväällä kun todistuksia värkätään. Nyt opettajat eivät uskalla enää kieltää lapsiamme tai ainakaan niiden, jotka ovat käyneet koululla vaatimassa opettajaa vastuuseen oppilaan kieltämisestä. Kerran teimme opettajalle kokeen. Siinä lavastettiin välitunnilla koulukiusaaminen. Tutkittiin miten opettaja selviytyy tästä. No eipä se kovin kummoista ollut. Meni suoraan sossuun ja sieltä tuli lapsensuojelu varoitus meille vanhemmille. Joku vanhemmista oli pelastaakseen oman pentunsa paljastanut juonen sossulle ja sieltä syytettiin lapsen yllyttämisestä rikolliseen toimintaa. Se oli opettajien salajuoni. Siksi meidän vanhempien on oltava opettajien pomoja.

    sama kirjoitusvirheitä ja katkenneita ajatuksia täynnä oleva sylttytehtailija suoltaa roskaansa. Tälle palstalle muuten pottuiltiin "Erityiskasvatus" -lehdessä tosi rankasti.

    Äänestä

  • open äiti, pomo kirjoitti:

    Me vanhemmat kyllä laitamme sellaisen opettajan kuriin joka pakottaa, se ei kauaa mätäne koulussa.
    Ei tarvitse mitää vitsiä vääntää poski kielellä. Pomo se on opettajallakin ja jos minä sanon, että sinä menet kouluun , niin sinä menet. Ja me tarkasteleme tarkoin opettajain tekemisiä, jotta voimme pisteyttää ja arvostella käytöksen ja toiminnan jouluna ja keväällä.

    Me vanehmmat olemme opettajien pomoja, sillä olemme antaneet luvan opettaa lapsia ja näin ollen työllistämme ison lauman opettajia. Me myös tarkkailemme ja ohjeistamme heitä. Joten pakottaminen ei kuulu koulutoimintaan.

    Oppilaat kyllä antavat palautetta kotona, jonka pohjalta teemme ratkaisuja.

    Me myös valitsemme mitä haluamme opiskella, ja hiihto ei ole oppiaine, jokainen osaa potkia lankunpalasia ees taas.

    Tämä vaan jotta opettajat muistatte olevanne opettajia ja me vaadimme sitä

    ...jälleen asialla.

    Äänestä

  • mätä kukko kirjoitti:

    sama kirjoitusvirheitä ja katkenneita ajatuksia täynnä oleva sylttytehtailija suoltaa roskaansa. Tälle palstalle muuten pottuiltiin "Erityiskasvatus" -lehdessä tosi rankasti.

    Ei tälle palstalle paskageneraattoreineen voi kuin nauraa.

    Äänestä

  • ope ope ope kirjoitti:

    Ei tälle palstalle paskageneraattoreineen voi kuin nauraa.

    Se tässä on ollut tarkoituskin! ;DDDD ))))

    Äänestä

paljon palkkaa, ja harva se palkkaa saa kahden tunnin työstä ja vielä avustajan auttaessa! Opet saa, heillä ei työ määrä paljon paina, mutta rahaa rahaa pitää saada.

Vedotaan että on kauheita oppilaita ja kauheita vanhempia siksi palkkaa pitää saada.

Eihän opettjissa mitään vikaa koskaan.... ei varsinkaan silloin kun oppilas ei ole loistava, mutta kun oppilas on hyvä on se opettaja mahtava.

Palkkaa palkaa vaan lisää 2 tuntia ja pitkät loma... mistä sitä oikein maksetaan???

Äänestä
  • paljon palkkaa, ja harva se palkkaa saa kahden tunnin työstä ja vielä avustajan auttaessa! Opet saa, heillä ei työ määrä paljon paina, mutta rahaa rahaa pitää saada.

    ------totta on, että kahdenkin tunin palkka maksetaan ja maksetaan viidenkin tunnin palkka. Rahaa, rahaa pitää saada.

    Vedotaan että on kauheita oppilaita ja kauheita vanhempia siksi palkkaa pitää saada.

    ------totta on ,että koulussa on kauheita oppilaita ja mätämunaisia vanhempia. Senpä takia palkkaa pittää saada enemmän.

    Eihän opettjissa mitään vikaa koskaan.... ei varsinkaan silloin kun oppilas ei ole loistava, mutta kun oppilas on hyvä on se opettaja mahtava.

    -----totta on, että opettajissa ei ole vikaa vaan oppilaissa ja vanhemmissa- Opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja siksi vastaavat kaikille asiallisesti. Jos joku vastaa epäasiallisesti, se on provosoimista.

    Palkkaa palkaa vaan lisää 2 tuntia ja pitkät loma... mistä sitä oikein maksetaan???

    ------totta on, että palkkaa maksetaan työstä. Miten muutenkaan. Opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja yhteiskunnan tukipilareita, jotka jaksavat antaa kaikkensa yhteiskunnalle ja siten myös sinulle.

    Äänestä

  • palkkansa kirjoitti:

    paljon palkkaa, ja harva se palkkaa saa kahden tunnin työstä ja vielä avustajan auttaessa! Opet saa, heillä ei työ määrä paljon paina, mutta rahaa rahaa pitää saada.

    ------totta on, että kahdenkin tunin palkka maksetaan ja maksetaan viidenkin tunnin palkka. Rahaa, rahaa pitää saada.

    Vedotaan että on kauheita oppilaita ja kauheita vanhempia siksi palkkaa pitää saada.

    ------totta on ,että koulussa on kauheita oppilaita ja mätämunaisia vanhempia. Senpä takia palkkaa pittää saada enemmän.

    Eihän opettjissa mitään vikaa koskaan.... ei varsinkaan silloin kun oppilas ei ole loistava, mutta kun oppilas on hyvä on se opettaja mahtava.

    -----totta on, että opettajissa ei ole vikaa vaan oppilaissa ja vanhemmissa- Opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja siksi vastaavat kaikille asiallisesti. Jos joku vastaa epäasiallisesti, se on provosoimista.

    Palkkaa palkaa vaan lisää 2 tuntia ja pitkät loma... mistä sitä oikein maksetaan???

    ------totta on, että palkkaa maksetaan työstä. Miten muutenkaan. Opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja yhteiskunnan tukipilareita, jotka jaksavat antaa kaikkensa yhteiskunnalle ja siten myös sinulle.

    olet ilmeisesti ope tai ollut, sillä ei kukaan muu noin ajattele!

    Äänestä

  • naurattaa sun juttus kirjoitti:

    olet ilmeisesti ope tai ollut, sillä ei kukaan muu noin ajattele!

    Kiitos ensiksikin, että kommentoit kannanottoani. Totuus on kuitenkin se, minkä kerroin.
    Ja jatkan aiheesta nimeltä palkkansa ansainnut. EK on puuttunut tai ottanut kantaa korkeasti koulutettujen (kuten opettajien) vapaa-ajalla tehtyyn työhön. EK kysyy, että onko oikein, että korkeasti koulutettu maalaa itse oman talonsa. Sitä kysyn minäkin, onko se oikein? Mielestäni tuo työ kuuluu antaa maalareille ja muille alan ihmisille tai ainakin jollekin urheiluseuralle nuorten urheiluharrastuksen tukemiseen. Näin teki myöskin vävyni isä ja äiti. Ne ovat sitten jaloja ihmisiä ja korkeasti koulutettuja kuten minä ja vaimoni. Ei kuulu itse maalata omaa taloa, ei kuulu. - No tähän tarvitaan rahaa, paljon rahaa.

    Äänestä

  • olet hävinnyt touhuissasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

opettajat malttia ny kirjoitti:

ja kuntia. Miksi? No siksi, että opettajilla on liian suuret palkat työmäärän nähden, ei kellään oo varaa maksaa kahdesta tunnita täyttä palkkaa! Ja ylisuurista lomista palkkaa.

Ei opettajan työ ole yhtään sen parempi kuin muutkaan, vaikka moni niin kuvittelee. He ovat vanhempien palkollisia, ja alasia, joten on kumma että aletaan nirsoilemaan. Työ kuin työ. En itse arvosta opettajan työtä yhteen sen enempää kuin lääkärin tai siivoojan, suutarin tai kengittäjän työtä. Kaikki ovat samalla viivalla, sillä erolla että opet saavat vaan parempaa palkkaa koska työtunteja on niin vähän ja lomat ylisuuret.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu