Ikävä ei ole enää niin polttavaa, vaan jo siedettävää ja tiedän, että voin matkaa eteenpäin enkä enää riudu sydänsuruissani ikävästä. Tiedän myös sen, että herätit jotain niin ihania tunteita, etten todellakaan halua heittää niitä hukkaan. Nyt vain meri on hieman tyyntynyt ja olen valmis olemaan kärsivällinen. En halua luopua toivosta, että sut vielä saan. Se vaan tuntuu niin oikealta, että oltaisiin yhdessä. Ehkä sitten joku päivä... Jos kohtalo suo?
En halua luopua toivosta
10
9544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jää sä vaan odottaan kohtalon huomaan, se on varmin tapa menettää. Mikäs on mokasi ?
muututtava.
Miksi sitten on katkos, mikä sen aiheutti ? Sinäkö ?
Hei! Minä olisin voinut kirjoittaa täsmälleen samoin. Tunne toista kohtaan on niin vahva ja jopa kohtalonomainen, että en voi ymmärtää miksi niin tapahtui, jos sille ei olisi jatkoa. Niin moni asia on ihmeellisellä tavalla loksahtanut kohdilleen, että voi vain hämmästellä. Ja molemmat olemme vapaita ja molemmilla vahvat tunteet...
No jos kaikki on noin ihanaa niin mikä jutussa mättää ?
anteeksi ?
johtuu et homma on katkolla ?
Hyvä kun helpottaa, riutua ei sun saa elämäsi edessä.
Meri on jotain...Älä jätä kohtalon varaan, tee itse kohtalosi,
virheistäkin oppii, antavat suuntaa. Varma elämä ehkä "kuollutta" enemmän.
Tiedänpä tunteen ;rakkaan, jonka kanssa totuuden nimissä elettävä olisi.
Aivan ihastuttava kohtalo on !
Olitko aikonut luopua toivosta? Oletko myös varma että et sitten kadu, ja peru näitä sanomiasi, kun kohtaatte? Voi nimittäin olla että vastapuoli, olkoon mies tai nainen ajattelee juuri samoin. Mitäs sitten kun se kärsivällisyys loppuu juuri kohtalokkaalla hetkellä, ja ehkä molemmilla yhtä aikaa? Oletko kypsä ottamaan vastuun siitäkin tilanteesta, kun ne ihanat tuntemukset voivat hetkeksi jäädä kärsimättömyyden paineiden alle? Oletko myös valmis antamaan itsestäsi tarpeeksi toiselle, siis luottamaan toiseen, kun hän myös saa sinut?
No, en halunnut pelotella vaan koetella, sillä jos...joku päivä, jos kohtalo suo, tapaisit tuon kohtalosi, ja se olisinkin minä...sanoisin että aikamoinen haaste noille tunteille, ja kun niitä pitäisi sitten vaaliakin yhdessä, kuin pientä lasta. Nöyräksi tuon valtavan tuntemuksemme ja haasteemme edessä tulevaisuuteemme tähyillen koen itseni...