Pitkä

Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara huomautti perjantaina, että hän ei tiedä, missä maassa Meriläinen on käyttänyt kannabista.

- On muistettava, että se ei ole laitonta kaikissa EU-maissa, Soininvaara vihjaa.

Eli. mennäänkin ulkomaille, jossa sallittua huumeiden käyttö,(ensin tietenkin hankinta(osto)monesti rikollisjärjestöiltä). Tässäkö tosiaan on vihreiden etiikka.

Näinkö tosiaan on, kansanedustaja(t), menee ulkomaille ,käyttää siellä huumeita(jotka meillä kiellettyjä), sanoo täällä käytäneensä huumeita, mutta onkin ihan lainmukaista, tämmöistä cenkoilua tällä kertaa, alkaa kyllä pitkään katsomaan ihmisiin jotka vielä näitä äänestää, en tahtoisi olla heidän kanssaan missään tekemisissä, kuitenkin suurimman osan tehtävä päivittäistä työtään, ja sitten nämä venkulat kerää potin päältä. veroeurojen muodossa
7371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hollannissa mietojen huumeiden käyttö on laillista, eikä sitä pyöritä rikollisjärjestöt.

Onko Kokoomuskin Sirpa Pietikäisen perusteella pelkkiä rattijuoppoja. Ennenkuin käyt Vihreääliittoa syyttelemään vosit pohtia omaa alkoholin käyttöäsi, kuinka sivistynyttä se on. Jospa lukisit alempana palstaa olevan puolueen kanna?

Äänestä
  • Taitaa olla Argyreia nervosan käytössä. Katsokaapa mitä siitä sanotaan:

    "Jo seitsemän - kahdeksan siemenen annos voi aiheuttaa keskikokoisessa ihmisessä ergotamiinimyrkytysreaktion. Huimausta, päänsärkyä ja ahdistusta saattaa esiintyä viikkojakin nauttimisen jälkeen."

    Olisi Rosa ottanut vakavasti tämän ohjeistuksen:

    "Mahdollisten pyörtymisien vuoksi kannattaa pitää huoli siitä, missä ympäristössä ja kenen seurassa siemeniä nauttii. On hyvä noudattaa samoja sääntöjä kuin LSD:tä otettaessa, eli paikalla on oltava selvä valvoja, joka pystyy tyynnyttämään huonon tripin sattuessa."

    http://www.lycaeum.org/languages/finnish/acid/data/argyreia.html

    Äänestä

  • selväpää kirjoitti:

    Taitaa olla Argyreia nervosan käytössä. Katsokaapa mitä siitä sanotaan:

    "Jo seitsemän - kahdeksan siemenen annos voi aiheuttaa keskikokoisessa ihmisessä ergotamiinimyrkytysreaktion. Huimausta, päänsärkyä ja ahdistusta saattaa esiintyä viikkojakin nauttimisen jälkeen."

    Olisi Rosa ottanut vakavasti tämän ohjeistuksen:

    "Mahdollisten pyörtymisien vuoksi kannattaa pitää huoli siitä, missä ympäristössä ja kenen seurassa siemeniä nauttii. On hyvä noudattaa samoja sääntöjä kuin LSD:tä otettaessa, eli paikalla on oltava selvä valvoja, joka pystyy tyynnyttämään huonon tripin sattuessa."

    http://www.lycaeum.org/languages/finnish/acid/data/argyreia.html

    Meriläisellä on ollut pitkään työuupumus ja yhdistettynä tekemäänsä paljastukseen en ihmettele pyörtymistä. On moni sulhanen ja morsiankin pyörtynyt häissä. Johtuuko se huumeiden käytöstä? Jospa lopettaisit tuon asiantuntijana leikkimisen.

    Äänestä

  • Hollannissa mietojen huumeiden käyttö on laillista, eikä sitä pyöritä rikollisjärjestöt.

    -mistä näistä tiedät, ihan kuvitelmaa vain, valitettavasti rikollisjärjestöt taustalla

    vosit pohtia omaa alkoholin käyttöäsi, kuinka sivistynyttä se on.

    -malliesimerkki kelle(tai keille) vaan, 100% sivistynyttä, huumeisiin 100% vastustus (ajatellen nuoria,Rosakin vasta 28 v, ei kannattaisi käyttää, oli koulutus mikä tahansa, ei tee käyttöä sallivaksi ,vaikka olisi kolminkertainen tohtori, vihreistähän jo melkein löytyy)

    Äänestä

  • puolue kirjoitti:

    Hollannissa mietojen huumeiden käyttö on laillista, eikä sitä pyöritä rikollisjärjestöt.

    -mistä näistä tiedät, ihan kuvitelmaa vain, valitettavasti rikollisjärjestöt taustalla

    vosit pohtia omaa alkoholin käyttöäsi, kuinka sivistynyttä se on.

    -malliesimerkki kelle(tai keille) vaan, 100% sivistynyttä, huumeisiin 100% vastustus (ajatellen nuoria,Rosakin vasta 28 v, ei kannattaisi käyttää, oli koulutus mikä tahansa, ei tee käyttöä sallivaksi ,vaikka olisi kolminkertainen tohtori, vihreistähän jo melkein löytyy)

    on polttaa bileissä vähän pilveä. Ihan yhtä sivistynyttä kuin sinun alkoholinkäyttösi. Ongelmakäyttäjät on erikseen. Rosa ei ole edes "käyttäjä". Yhtä hyvin voisi sanoa että viinilasillisen juoja on juoppo!

    Rosa on ihan tavallinen ihminen, joka on vaan asemansa takia joutunut hirveään paineeseen. Sääliksi käy.

    Äänestä

  • nuori vihreä nainen kirjoitti:

    Minuakin säälittää Halme. Hänkin on tavallinen ihminen, joka joutunut ikävään tilanteeseen ja valtavan paineen alaiseksi ihan vain asemansa takia...

    Äänestä

  • nuori vihreä nainen kirjoitti:

    on polttaa bileissä vähän pilveä. Ihan yhtä sivistynyttä kuin sinun alkoholinkäyttösi. Ongelmakäyttäjät on erikseen. Rosa ei ole edes "käyttäjä". Yhtä hyvin voisi sanoa että viinilasillisen juoja on juoppo!

    Rosa on ihan tavallinen ihminen, joka on vaan asemansa takia joutunut hirveään paineeseen. Sääliksi käy.

    nuori vihreä nainen
    on polttaa bileissä vähän pilveä
    Rosa ei ole edes "käyttäjä"

    Olisikin "mukava" tilanne jos ei itse olisi sanonut, ja vielä olemukseltaan ettei nyt ihan kuukautta edellisestä otosta, varmaan syyttäisivät Paavo Lipposta jos olisi saumaa

    Nopeuttaa huumeiden(käyttäjien) tarkastusta työpaikoilla, ja syytä onkin, ihan eduskauntaa myöten, ei ainakaan vihreät kannata jos eduskunnassakin aletaan kielestä pikatestejä ottamaan, sanovatko ettei nyt voi ottaa, vaan jotain muuta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sairasloma kirjoitti:

Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara huomautti perjantaina, että hän ei tiedä, missä maassa Meriläinen on käyttänyt kannabista.

- On muistettava, että se ei ole laitonta kaikissa EU-maissa, Soininvaara vihjaa.

Eli. mennäänkin ulkomaille, jossa sallittua huumeiden käyttö,(ensin tietenkin hankinta(osto)monesti rikollisjärjestöiltä). Tässäkö tosiaan on vihreiden etiikka.

Näinkö tosiaan on, kansanedustaja(t), menee ulkomaille ,käyttää siellä huumeita(jotka meillä kiellettyjä), sanoo täällä käytäneensä huumeita, mutta onkin ihan lainmukaista, tämmöistä cenkoilua tällä kertaa, alkaa kyllä pitkään katsomaan ihmisiin jotka vielä näitä äänestää, en tahtoisi olla heidän kanssaan missään tekemisissä, kuitenkin suurimman osan tehtävä päivittäistä työtään, ja sitten nämä venkulat kerää potin päältä. veroeurojen muodossa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu