Uuslestadiolaiset televisi-

on vihollisia?

Vl-miesten illanvietto päättyi onnettomasti perjantain ja lauantain välisenä yönä

Televisiota kirveellä hakannut mies löi hudin ja osui kaveriaan jalkaan.

Kolme kaverusta oli viettämässä iltaa ja harjoittelemassa uusia, laahaavia hoitokokousvirsiä yksityisasunnon ulkorakennuksessa, kun puolen yön jälkeen miehiä alkoi suunnattomasti ärsyttää taustalla mesonnut televisio, tuo kadottavaksi synnksi jo 1960-luvulla julistettu sontaluukku.

Metelistä kimpaantunut 30-vuotias vl-mies otti käteensä kirveen ja alkoi hakata sillä televisiota. 40-vuotias vl-mies osallistui murjomiseen potkimalla.

Eriskummallinen operaatio meni kuitenkin pahasti pieleen. Kirvettä heiluttanut mies tähtäsi ohi ja löi kirveen kaverinsa vasempaan jalkapöytään. Paikalle tilattiin ambulanssi ja verta vuotava uuslesdatiolaisuustaipuvainen mies vietiin paikattavaksi paikalliseen terveyskeskukseen.

Paikalle hälytettiin myös SRK:n päivystävä hoitomiespartio.

- Miehet kertoivat yhteneväisesti, miten he ovat yhdessä tuumin ruvenneet pahoinpitelemään syntistä televisiota ja kirveen kanssa on sitten sattunut tällainen vahinko, kertoo SRK:n tiedottaja.

SRK:ssa ei vielä tiedetä, mikä sontaluukun ohjelmatarjonnassa oli suututtanut miehet. SRK:ssa arvellaan, että mieltymys uuslestadiolaisuuteen saattoi olla osasyynä hutilyöntiin, sillä onhan Jumala voinut hetkeksi ottaa varjeluksensa pois harhailuun taipuvaisilta lapsiltaan huolimatta siitä, että miehet televisiota murskatessaan olivat aaivan oikealla asialla.

0

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        83
        4423
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        3028
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        27
        2829
      4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        116
        2605
      5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        17
        2499
      6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        112
        2238
      7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        102
        2198
      8. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        35
        2090
      9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        638
        2078
      10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2005
      Aihe