Moikka vaan!
Akvaarion mitai ovat: 120*50*50 (ulkomitat) eli tilavuus hieman alle 300litraa.
Nyt on käytössä Eheim 2226 ulkosuodatin ja toisessa päässä pintavettä kierrättää jokin pieni Renan sisäsuodatin. Hiilidioksidia tulee aktiivilevittimellä kiljupöntöstä. PH on aika tarkalleen seitsemän. Muita vesiarvoja en ole piiiitkään aikaan mitannu, mutta kai ovat kohdallaan, koska systeemi toimii ja kalakuolemiakaan ei ole ollut.
Olen ajatellut laittaa mattosuodattimen akvan toiseen päätyyn. Pumpuksi ajattelin Eheim compact1000
Olisko keskikarkea matto sopiva viiden sentin paksuisena, entä miten pumpun soveltuvuus suunniteltuun mattosuodattimeen? Mattohan tietysti tulee sentin, pari irti päätylasista. Pumpulle suunnittelin kovertaa kolon mattoon ja ulostulo maton läpi, josta johdan sen putkella lähes pintaan. Voisko lämmittimelle myös kovertaa kolon sinne maton taakse? Toimiiko siellä moitteettomasti?
Kalasto on tällä hetkellä hieman niukka, 4kpl. pientä "otto" imumonnia, 4kpl. Tulisuunpoikasta, 4kpl. raitanuoliaista, 2kpl. leväbarbia. Kasveja on jonkin verran. Lisää on tarkoitus hankkia, myöskin kaloja, kunhan mietin mitkä sopisivat tuohon entisten seuraksi. Voisko kenties laittaa jotain kirjoahventa, tai jotain isohkoa parvikalaa?
Mattosuodatin, ym..
1
399
Vastaukset
- akvapappa
Itselläni on käytössä mattosuodatin 180l akvaariossa. Itselläni mattosuodatin on kulmassa joten minun ei ole tarvinut miettiä miten homman saisi toimimaan päädyssä, tehdä tilaa pumpulle ym.
Suosittelen lukemaana tämän sivun: http://aquahoito.info/suomi/akvaario/matto/index.php
Kaloista..
Voithan toki hankkia jotain muuta kirjoahventa kunhan otat sen huomioon sisustuksessa. Paljon kiviä, kantoja tms. reviirinrajoiksi. Mutta mielummin kannattaisi ottaa parvikaloja kun kuitenkin tulisuita on jo neljä..
Parvi kongontetroja, punasilmätetroja tai safiiritetroja. Sopivat ainakin kokonsa ja vesiarvojen mukaan akvaarioosi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696