sesonkia tekköö

Näyttäisi aika epätyypilliseltä sesongilta osakemarkkinoilla, vai mitä? talviaika kun joidenkin ns. spesialistien papereissa on yleensä mainittu tuottoisimpana periodina keväälle tultaessa kun syyskuu on yleensä heikoin kuukausi. aikoinaan jossakin paikallislehdessä joku sijoitus-tai talousalan amattilainen kehotti sijoittamaan suomalaisia suoraan osakkeisiin kun keskuspankkien ohjauskorot ovat nollan tuntumassa, ja väitti että tilillä rahojaan makuuttava häviää paljon suhteessa osakesäästäjään. ja että pienistä summistakin kasvaa suuria. rahastoissa kun tienaa ensin yhtiö, sitten vasta asiakas, jos tienaa haluaisin lisätä. salkussani on muutamia rahastoja joiden arvo on ennätysalhaisella tasolla ja tuotteesta ja sijoitusinstrumentista riippuen rutkasti kuralla. yhteen osakkeesee sijoiottaminen ei ole sen kannattamattomampaa kuin laajasti hajautettuun ja aktiivisesti hoidettuun rahastosalkkuun niinkuin jotkut professorit akoinaan väittivät jossakin talouslehdessä, jossa myös kursien perässä jouksemista kehotettiin välttämään.mutta ennustihan joku ruotsalainen talous-ja pörssituntija jo 4 vuotta sitten pörssiromahdusta kirjoittamassaan opuksessa.kuinkahan monta sellaista olemme jo nähneet.
0451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


absolutisti kirjoitti:

Näyttäisi aika epätyypilliseltä sesongilta osakemarkkinoilla, vai mitä? talviaika kun joidenkin ns. spesialistien papereissa on yleensä mainittu tuottoisimpana periodina keväälle tultaessa kun syyskuu on yleensä heikoin kuukausi. aikoinaan jossakin paikallislehdessä joku sijoitus-tai talousalan amattilainen kehotti sijoittamaan suomalaisia suoraan osakkeisiin kun keskuspankkien ohjauskorot ovat nollan tuntumassa, ja väitti että tilillä rahojaan makuuttava häviää paljon suhteessa osakesäästäjään. ja että pienistä summistakin kasvaa suuria. rahastoissa kun tienaa ensin yhtiö, sitten vasta asiakas, jos tienaa haluaisin lisätä. salkussani on muutamia rahastoja joiden arvo on ennätysalhaisella tasolla ja tuotteesta ja sijoitusinstrumentista riippuen rutkasti kuralla. yhteen osakkeesee sijoiottaminen ei ole sen kannattamattomampaa kuin laajasti hajautettuun ja aktiivisesti hoidettuun rahastosalkkuun niinkuin jotkut professorit akoinaan väittivät jossakin talouslehdessä, jossa myös kursien perässä jouksemista kehotettiin välttämään.mutta ennustihan joku ruotsalainen talous-ja pörssituntija jo 4 vuotta sitten pörssiromahdusta kirjoittamassaan opuksessa.kuinkahan monta sellaista olemme jo nähneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu