Islannissakin p e l l e

Konkurssipesä Islantikin turvautuu narrin " pellen" apuun kun yhteiskunta meni plitiikkojen
ohjaamana perseelleen . Meillä satoja narreja istuskelee sirkus arkkaadian palkollisina eduskunnassa
saamatta valtakuntaa toimivaan . Konkurssi on väistämätön , yksikään heistä ei ymmärrä miksi
hän on virassaan , Jos kysyisimme sitä vastaus olisi tilipussi ja eläke .
4192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Konkurssipesä Islantikin turvautuu narrin " pellen" apuun kun yhteiskunta meni plitiikkojen
ohjaamana perseelleen."

Ihan oikeissa ohjaksissa tuntuu maa nyt olevan. Hyvin alansa asiantuntija tuntui haastattelussa narri olevan ja tuskin se maa enää pereseemmälleenkään lentää. Sen suunta voi olla vain ylöspäin.

Äänestä

Ministerien erityisavustajat toimivat ministerien poliittisina avustajina. Pääministerillä ja puolueiden puheenjohtajina toimivilla ministereillä on useampi avustaja, muilla ministereillä yksi. Lisäksi on ministeriryhmäkohtaisia erityisavustajia. Näiden ministereiden eritysavustajien lisäksi tulevat valtiosihteerit. Näin Matti Vanhasella on 6 avustajaa, Jyrki Kataisella 5 avustajaa jne.

Erittäin suuret ovat ministereiden palkkojen ja kulujen lisäksi avustajiensa vuosittaiset palkkakustannukset. Eduskunnassa 200 kansanedustajalla on omat poliittiset avustajansa. Ministereiden avustajien kulut nousevat tänä vuonna miljoona euroa. Katainen ei kannata näitä ministereiden "avustusjakomppaniaa" mutta käyttää itse viittä. Miljoonakorotus johtuu Kataisen mukaan normaalista työehtosopimusten mukaisista palkankorotuksista.

Erittäin suuret ovat kansanedustajien palkkojen, eläkkeiden ja kulukorvausten lisäksi avustajiensa palkat ja muut kulut.

Mitähän nuo ministerit itse tekevät - kun on tuollainen avustajamäärä? Onko ministerin tärkein tehtävä johtaa ja jakaa tehtäviä avustajilleen - vai mitä. Hallitus esittelee (valmistelee) lakiesitykset Eduskunnalle. Lait valmistellaan valiokunnissa. Budjetti- ja lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta - ei hallitus. Jokaisella ministerillä on ministeriönsä - jossa virkamiehet työskentelevät ministereiden alaisina. On mitä erilaisempaa päällikköä ja asiantuntijaa. Mihin ministerit tarvitsevat erityisavustajiansa ministereiden virkamisten lisäksi?

Miten on mahdollista, että ministerit ovat luoneet omannäköisensä, uuden valtiomahdin eduskunnan ja hallituksen oheen erityisavustajiensa avulla. Näiden erityisavustajiensa palkkaa eivät ministerit maksa, vaan veronmaksajat. Mikä on ministeriöiden virkamiesten asema ministereiden erityisavustajiin nähden.

Pitäisikö ministereiltä itseltään vaatia valtion tehostamisohjelman mukaisisa tehostamistoimia eli vaatia ministerit irtisanomaan turha avustajakomppaniansa. Jos joku ministeri ei osaa kieliä, ei hallitse EU-asioita tai ei osaa tiedottaa, hänen pitää kääntyä ministeriön virkamiesten puoleen saadakseen tarvitsemaansa asiantuntija-apua tai sitten hänen irtisanoutua tehtävästään - johon hänet on valittu väärin perustein.

- Pääministeri Matti Vanhanen, nykyään Kiviniemi
Poliittinen erityisavustaja Jukka Ihanus
Ulkoasioiden alivaltiosihteeri Esko Hamilo
EU-asioiden neuvonantaja Anna-Mari Vimpari
Talouspoliittinen neuvonantaja Juha Kuisma
Erityisavustaja (eduskunta-asiat) Juha Iso-Aho

- Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Erityisavustaja Jussi Kekkonen (ministeriryhmän erityisavustaja)
Erityisavustaja Juha Kirstilä (lehdistösuhteet)
Erityisavustaja Sirkku Linna (talouspolitiikka)
Erityisavustaja Juho Romakkaniemi

- Ulkoasiainministeri Alexander Stubb
Erityisavustaja Jori Arvonen
Lehdistöavustaja Sanni Grahn-Laasonen

- Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen
Erityisavustaja Markus Ojakoski
Lehdistöavustaja Annika Saarikko

- Oikeusministeri Tuija Brax
Erityisavustaja Johanna Hautakorpi
Erityisavustaja Anu Santaharju

- Sisäasiainministeri Anne Holmlund
Erityisavustaja Kristiina Kokko

- Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Erityisavustaja Corinna Tammenmaa
Erityisavustaja Thomas Bergman

- Puolustusministeri Jyri Häkämies
Erityisavustaja Mikko Kortelainen
Erityisavustaja (omistajaohjausasiat) Annukka Mickelsson

- Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Erityisavustaja Mari Kokko

- Opetusministeri Henna Virkkunen
Erityisavustaja Laura Rissanen

- Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin
Erityisavustaja Susanna Korpivaara
Erityisavustaja Mikko Ollikainen

- Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Erityisavustaja Minna-Mari Kaila

- Liikenneministeri Anu Vehviläinen
Erityisavustaja Kari Jääskeläinen

- Viestintäministeri Suvi Lindén
Erityisavustaja Anna Anttinen

- Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Erityisavustaja Eeva Kalli

- Työministeri Anni Sinnemäki
Erityisavustaja Elina Moisio
Ministeriryhmän erityisavustaja Tarja Parviainen

- Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä
Erityisavustaja Marja Tallavaara

- Peruspalveluministeri Paula Risikko
Erityisavustaja Anna Manner-Raappana

- Ympäristöministeri Paula Lehtomäki
Erityisavustaja Hanna Ekman
Erityisavustaja Helena Pakarinen

- Asuntoministeri Jan Vapaavuori
Erityisavustaja Tatu Rauhamäki

Äänestä
  • Eduskuntaan pääsyn perusteeksi voidaan vaatia torkkupeittojen DISAINIIN sopivat edustajat .
    Ristiriita syntyy kun kulttuuriympäristössä hiiviskelee ympäristöön sopimatonta seurakuntaa.

    Äänestä

  • orkkkupeittooo kirjoitti:

    Eduskuntaan pääsyn perusteeksi voidaan vaatia torkkupeittojen DISAINIIN sopivat edustajat .
    Ristiriita syntyy kun kulttuuriympäristössä hiiviskelee ympäristöön sopimatonta seurakuntaa.

    Onko eduskunnassa häärivän Baskeripään päähine disain tuote
    Meillä lehmät tekevät samanlaista mallia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


roskisväkeä kirjoitti:

Konkurssipesä Islantikin turvautuu narrin " pellen" apuun kun yhteiskunta meni plitiikkojen
ohjaamana perseelleen . Meillä satoja narreja istuskelee sirkus arkkaadian palkollisina eduskunnassa
saamatta valtakuntaa toimivaan . Konkurssi on väistämätön , yksikään heistä ei ymmärrä miksi
hän on virassaan , Jos kysyisimme sitä vastaus olisi tilipussi ja eläke .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu