Vauvan kanssa ei voi mennä mihinkään!

ghkjdfh

Onko muilla yhtä hankalia tapauksia kuin omani? Liikkuminen on ollut yhtä painajaista alusta lähtien (ikää pojalla nyt 3kk), vauva ei ilmeisesti haluaisi poistua kotoa mihinkään. Itku ja huuto alkaa jo ulkovaatteita puettaessa, tuntuu että ne jotenkin ahistaa vauvaa kauheasti, ja parkuminen jatkuu autossa tai mihin nyt mennäänkään. Vaunuissakaan ei tykkää kauaa olla, sinne saattaa nukahtaa hyvällä tuurilla mutta 0.5h, maximissaan tunnin päästä herää huutamaan. Emme voi kaupungillekaan niiden kanssa siis mennä, lyhyitä lenkkejä lähiympäristössä vain.
Itselläni alkaa tulla kammo ulos lähtemiseen ja pelkään että kohta linnottaudun neljän seinän sisään ja tulen sitä mukaa hulluksi vauvan kanssa, koska tykkään liikkua ja tarvitsen sitä. Äsken tultiin kaupasta, autossa kiljui molempiin suuntiin, kaupassa oli onneksi ihmisiksi, ja nyt nukahti kun ilmeisesti itkeminen kävi voimille. Koettelee hermoja todella! Juttelin neuvolapsykologin kanssa koska tästä alkaa tosiaan tulla minulle jonkinlainen "fobia" poistua kotoa vauvan kanssa, ja hän toki rohkaisi vain lähtemään eri paikkoihin, oli huutoa tai ei, ja enemmän se ongelma on minun päässä ja enemmän itku minua haittaa kuin muita ihmisiä (se juuri ahdistaa kun ihmiset tuijottaa ja varmaan ajattelee kaikenlaista, ja toki se kun joutuu katselemaan kun vauvalla on huono olla), kuten se varmasti onkin mutta ei siinä paljon auta kun joutuu kantamaan rääkyvää muksua ympäriinsä. Yhden kerran lenkillä ollessa jouduin kantamaan poikaa sylissä ja työnsin vaunuja edellä. Huuto jatkui näinkin.
Ihmettelen suuresti tätä, luulisi olevan mukava katsella muitakin nurkkia kuin kotia, ja kun näkee minut kokoajan kuitenkin ympärillään. Vinkkejä? Tottuuko vauva jossain vaiheessa pukemiseen kun sitä vain sinnikkäästi jatkaa? Joka päivä yritän jossain käydä, ellei muuta niin ulkovaatteet päälle ja pihalle ja takaisin, jotta saisi edes raitista ilmaa vähän. Kaikki lähteminen vaatii kuitenkin itseltäni koko päivän henkisen tsemppaamisen ja valmistautumisen, sen verran iso asia tästä on minulle tullut.

21

5537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3xäippä

      kantoreppua. Psykologi oli aivan oikeassa siitä, että ulos vaan! Vauva ei ehkä viihdy vaunussa hereillä, mutta silloin kannat repussa. Autokaukaloihin saa mobilteita ostettua viihdykkeeksi. Itsellä monta lasta ja vauvan on kuljettava menossa mukana...tykkäsi siitä tai ei.

    • zcxzczxcx

      vain. Tottakai jossain vaiheessa tottuu pukemiseen mutta ainahan se on vähän niin ja näin lasten kanssa, kun tulee kaikki uhmaiät sun muut. Liikkeelle se on vaan lähdettävä. Ei taida tutistakaan olla teille apua? Muiden lasten seuraan vaan, kerhoillakin voi kohta alkaa niin johan alkaa meno vaaviakin kiinnostaa...

    • 4+11

      Meillä vauva oli sellainen, ettei nukkunut vaunuissa kuin max 20 min, ja hereillä ollessaan ei olisi suostunut olemaan vaunuissa lainkaan, huusi vain. Hän ei myöskään suostunut olemaan kantorepussa eikä -liinassa.

      Tilanne helpotti oikeastaan vasta sitten, kun ikää alkoi olla sen verran, että vaunuissa saattoi pitää istuvammassa asennossa, siis hereillä maailmaa katselemassa. Näin varmaan sitten teilläkin, mutta tiedän toki, että se parisen kuukautta, mikä teillä vielä istumisen oppimiseen menee, tuntuu varmasti ikuisuudelta.

      Pukeminen muuten on parkua yli vuosikkaalla edelleenkin, se kai on lapsille jotenkin luontaisen vastenmielistä. Mutta parku loppuu, kun ulos päästään.

    • kelvoton äiti

      Meillä on kans samanlaista. Ihmiset huomauttelee. Kerran naapuri tuli soittamaan ovikelloa ja kysymään miksi tahallani huudatan vauvaa. Tämäkään ei siis viihdy vaunuissa.

      Mulla oli joku kuukausi tässä etten ollenkaan mennyt vauvan kanssa ulos. En vaan enää kehdannut. Ahdistaa ne huomauttelut ja lapsettomien ihmisten kasvatusneuvot. Tunnen itseni täysin paskaksi äidiksi kun vauvani on aina tyytymätön ja huutaa vaikka teen kaikkeni että hänellä olisi hyvä olla. Vieraatkin ihmiset tulevat puuttumaan ja sanomaan että kannattaisi varmaan hoitaa vauvaa paremmin vaikka en pysty tämän parempaan.

      Toissapäivänä käytiin vaunulenkillä enkä päässyt huutavan vauvan kanssa edes ulos asti, kun naapuri pysäytti minut rappukäytävässä ja sanoi etten saa itkettää vauvaa tuolla tavoin, vauva kärsii siitä. En sanonut mitään vaan menin ulos ja itkin koko lenkin poskeni märiksi. Vauva sentään nukahti hetkeksi liikkuviin kärryihin. Kyllä tunsin taas kuinka äitiyteni valui viemäristä alas.

      • ghkjdfh

        itselläni on se hyvä että asutaan omakotitalossa niin ei haittaa vaikka vauva sisällä/pihalla itkeekin. Olen kyllä monta kertaa ajatellut että tämän tapauksen kanssa olisi yhtä helvettiä olla kerrostalossa....sympatiat sinulle.

        Kantoreppua olen kokeillut vain sisällä, viihtyy pienen hetken. Tuntuu vähän oudolta ajatus tunkea poika siihen kaikkine toppapukuineen ulkoilua varten. :)

        Äsken sain pojan nukutettua ulos vaunuihin. Ihanaa. meillä on myös se ongelma että ei meinaa nukahtaa päivällä ja sitten on kiukkuinen koko illan.

        Toinen ongelma mikä liittyy ulos lähtimiseen on se että vauva syö n. 1-2h välein jatkuvasti, eli esim. hankala lähteä kaupungille kun iskee nälkä ja en pidä ajatuksesta että pitää ruveta syöttämään jossain julkisella paikalla (en imetä). Ja pitää kuskata korvikkeita sitten mukana.

        Hankalaa tämä vauva-aika!! :)

      • silmu124566
        ghkjdfh kirjoitti:

        Otan osaa, ei ole kyllä kiva tilanne sinulla:( Itse varmaan pysyisin kotona, kun en jaksaa kuunnella huutoa kovin pitkään, siitä tulee niin paha mieli itselle. Sinulle olisi varmaan kuitenkin hyväksi jos jaksat ainakin kerran viikossa käydä jossakin. Koita sinnitellä jollain lailla pari kuukautta eteenpäin, vauva alkaa istua vähitellen jostain 5 kk ikäisestä eteenpäin ja viihtyminen paranee huomattavasti, kun lapsen saa esim. kaupassa aseteltua istuma-asentoon ja hän voi siitä katsella vilinää ympärillään. Ymmärrän toisaalta vauvaakin, jos ei ole mitään tekemistä ja pitää vain tuijotella eteensä, kuka semmoisesta tykkäisi... Autossaolokin saattaa helpottua, kun lapsi oppii viihtymään pidempään omissa leikeissään. Meillä on 7 kk ikäinen poika ja otan aina sisätiloissa (myös bussissa) häneltä tumput pois ja pistän lelun käteen, muuten tulee huutoa. Minulla on pari lelua, joilla saa leikkiä vain reissussa ja ne jaksavat kiinnostaa siksi paremmin kuin muut lelut.

        Itse odottelen kovasti kevättä, ettei lasta tarvitsisi tumpuloida niin paksusti vaatteilla. Asumme hissittömässä kerrostalossa ja joudun kantamaan liukkaaseen suojapukuun puetun lapsen kellariin, jossa yhdellä kädellä tateilen vaunut verkkohäkistä ja tällään lapsen siihen ja sama toisin päin kun tullaan takaisin. Kädet ovat ihan poikki joka reissun jälkeen, joten tulee kahdesti harkittua aina ennen kuin lähdetään minnekää. Pari kertaa viikossa on kuitenkin pakko päästä kotoa jonnekin, muuten ei jaksa.

      • liikkeellä aina
        ghkjdfh kirjoitti:

        itselläni on se hyvä että asutaan omakotitalossa niin ei haittaa vaikka vauva sisällä/pihalla itkeekin. Olen kyllä monta kertaa ajatellut että tämän tapauksen kanssa olisi yhtä helvettiä olla kerrostalossa....sympatiat sinulle.

        Kantoreppua olen kokeillut vain sisällä, viihtyy pienen hetken. Tuntuu vähän oudolta ajatus tunkea poika siihen kaikkine toppapukuineen ulkoilua varten. :)

        Äsken sain pojan nukutettua ulos vaunuihin. Ihanaa. meillä on myös se ongelma että ei meinaa nukahtaa päivällä ja sitten on kiukkuinen koko illan.

        Toinen ongelma mikä liittyy ulos lähtimiseen on se että vauva syö n. 1-2h välein jatkuvasti, eli esim. hankala lähteä kaupungille kun iskee nälkä ja en pidä ajatuksesta että pitää ruveta syöttämään jossain julkisella paikalla (en imetä). Ja pitää kuskata korvikkeita sitten mukana.

        Hankalaa tämä vauva-aika!! :)

        Minä en ole oikeastaan rattaiden kanssa liikkunutkaan, lähes pelkästään liinan tai kantorepun kanssa. Siinä on ollut sekin helpotus, ettei sitä kamalaa pukemisvaihetta ole tarvittu ollenkaan. Minulla on kantotakki, joka pitää kyllä molemmat lämpimänä, joten pihalle lähtiessä pienelle on tarvinnut laittaa vain pitkävartiset villasukat jalkaan ja myssy päähän, liinaan ja sitten takki molempien ympärille. Ei pukemisitkuja! Ja kaupungilla kulkiessa on sitten helppo avata takin vetoketju ja ottaa vauvalta myssy pois kun mennään jonnekin sisälle, niin ei tule kuumuudenkaan vuoksi huutoja.

        Eikai se syöttäminen mitenkään mahdotonta ole kaupungilla? Itse olen aina imettänyt, mutta on sitäkin varten pitänyt löytää jokin paikka (talvella ainakin päästä sisälle :) , useimmiten olen ajoittanut niin että olen mennyt itse jonnekin kahville tms. ja syöttänyt vauvan sitten siinä samalla. Eikai pulloruokinta sen kummallisempaa ole, pullo ja korviketetra mukaan vaan, kyllähän se joka kahvilassa tai ravintolassa lämmitetään kun vaan pyytää ja löytyy niitä mikroja esim. kauppakeskusten hoitohuoneistakin. En minä pidä yhtään ihmeellisenä että vauva syö reissussa, vauvathan nyt syövät usein ja kyllä niitä kaikki äidit reissun päällä syöttävät! Joka tapauksessahan pitää kantaa mukana hoitolaukkua vaippoineen ja vaihtovaatteineen, kai siellä nyt aina korvikevauvalla tuttipullo ja korvikepurkkikin mukana kulkee?

      • JapanilaisenMies

        Eiköhän ole aika muuttaa jonnekin muualle?
        Kaikki ihmiset eivät ole onneksi yhtä sekopäisiä kuin sinun naapurisi.

    • vv<v<vv

      nuo alkuajat, nyt neitimme kohta 8kk ja liikkuminen kodin ulkopuolella sujuu hyvin, paitsi pukeminen itkettää edelleen. Varsinkin väsyneenä ja/tai nälkäisenä.

      Kun vauva oli pienempi, oma ulkonaliikkumisfobia kasvoi hetkessä taivaisiin kun mietin itkevää vauvaa, saanko tyyntymään, katsooko ihmiset ja jos katsoo, miettivätkö että eikö tuo osaa... Ja en todellakaan oppinut erottamaan milloin oli kyse nälästä, milloin väsymyksestä ja milloin jostain muusta eli oma epävarmuus kasvoi hetkessä potenssiin sata kun ei tiennyt mitä tekisi. Kotona saattoi aina tyrkätä rinnan vauvan suuhun, mutta julkisilla paikoilla se tuntui hankalalta. Lopulta en oikein halunnut meille vieraitakaan, ajattelin että jos vauva alkaa itkeä ja en saa tilannetta rauhoittumaan...eli mökkiydyin ihan totaalisti.

      Meillä vaunuihin asettuminen vaihteli:aluksi tyttö nukkui erittäin hyvin vaunuissa, varsinkin liikkuvissa, mutta myös paikallaan olevissa, sitten tuli vaihe että vaunuissa oleminen oli yhtä huutoa (ei siis nukkunutkaan niissä, saati että olisi muuten ollut). Pikkuhiljaa treenattiin niissä olemista ja seuraavaksi onnistui taas lyhyet reissut lähikauppaan tms. ja saattoi vauva vaunuihin nukahtaakin. Noh, sitten tuli kesän helteet ja vaunuilut jäi muutamaksi viikoksi vähemmälle - ja taas oltiin siinä pisteessä ettei vaunuihin nukahdettu millään ja muukin toleranssi niissä olemiseen oli noin 10minuuttia. Lopulta - täysin kyllästyneenä siihen etten päässyt liikkumaan päätin että nyt vaunuissa nukutaan. Piste. Pidin huolen siitä että tytöllä oli ennen päiväunia runsaasti ohjelmaa ja sitten maha täyteen sapuskaa - pihalle ja vaunut liikkeeseen. Pari ekaa päivää oli itkua n. 15min ja sen päälle nukahdus, sitten helpotti. Olin niin päättäväinen asian suhteen että ehkä vauvakin sen aisti...;) Ja lähdin/lähden edelleen vaunulenkille aina samoilla unilla (puolen päivän jälkeen) joten onhan se jo tuttu rutiinikin.

      Kesä helpotti meillä suuresti noita vaikeita alkuaikoja, kun pihalle saattoi lähteä sisävaatteissa ex-tempore. Niin ja jossain vaiheessa kyllä huomasin että vauva oli (etukäteispelostani huolimatta) julkisilla paikoilla/sos.tilanteissa paljon rauhallisempi kuin kuvittelin. Ehkä tapahtumien vilinä, puheen sorina tms. rauhoitti ja väsytti tai olin itse rentoutuneempi päästessäni ihmisten ilmoille ja se heijastui vauvaan...tai molempia. Mutta rohkeasti vaan kynnyksen yli ja matkaan. Ehdotan että teet ulkoilusta tms. säännöllisen rutiinin päiväohjelmaan, ehkä poikasi on se helpompi hyväksyä. Tämä toimi ainakin meillä.
      Tai enemmän tapahtumaa teille kotiin, jos löytyy kahvituttuja tms. niin pysyt itse paremmassa hapessa ja vauvakin tottuu että on muutakin kuin teidän kahden yhdessäoloa.

    • tutinkäyttö?

      Ehkä tyhmä kysymys, mutta syökö lapsesi tuttia? Kun kaikkihan eivät sitä käytä ollenkaan.

      Meillä nimittäin ei pystynyt tytön kanssa lähtemään minnekään ilman huutoa niin kauan kuin elettiin ilman tuttia ja huuto kesti koko matkan ajan... Mietin jo että miten se voi näin vaikeaa olla kun sanotaan että vauvat yleensä viihtyvät vaunuissa? Sitten kun tutille opetettiin, ei ole ollutkaan mitään ongelmaa. Syötän tytön hyvin, laitan vaunuihin ja tutin suuhun ja sitten vaan ulos, tyttö nukkuu silloin helposti pari kolmekin tuntia ihan tyytyväisenä.

      • ghkjdfh

        Alkuun vauva käytti tuttia paljon, nyt itse vierottautunut siitä ja se on enää "hätävara" juuri ulkona ollessa tai nukuttaessa. Tosin kun huuto on päällä siinä ei kiinnosta tutit eikä lelut tai mobilet, eikä silloinkaan kun itkun merkit on ilmassa.
        Tänään käytiin kaupassa ja sielläkin hieman älämölöi, mutta otin sen asenteen että siinähän sitten huutaa. Ei onneksi paljoa itkenyt, rauhottui itsekseen.

    • äippä68

      Minulla oli samanlaista ongelmaa alussa mutta nyt lähempänä puolta vuotta helpottanut. Nukkuu jo peräti tunnin tirsoja vaunuissa joissa ei ennen millään alkanut olemaan. Voimia! Vauva kasvaa joka pv ja hoito helpottuu!

      • ghkjdfh

        Nyt ei ole oikein mieli tehnyt lähteä ulkoilemaan kun niin kylmä (pihalla vaunuihin kyllä olen nukuttanut melkein joka päivä) eikä ole tarvettakaan ollut kauppoihin tms., mutta sinnikkäästi meinaan aina lähteä jos tarvetta on! :)

    • s.t

      Ehkä tyhmä kysymys mutta mitä lapsella on päällä pihalla/autossa?
      Välillä näkee lapsia puettuna paksuihin haalareihin, pipot tiukasti päässä lämpimässä kaupassa. Jotkut vielä niissä auton kuumissa istuimissa. Kyllä määkin huutaisin naamapunasena. Kaupas on kumminkin 15-18 lämmin... Ja autossa läpö nousee kans nopeesti 15asteeseen...
      meillä ei oo ongelmia ollu. Vauvalla on istuimes pakkauksen kevytpuku, pipo ja flease-peitto alkumatkan. Kun auto lämpenee peitto ja pipo otetaan pois.

      Vauva ei vielä osaa lämpöään säädellä. Lapsi itkee kylmää ja kuumaa yhtälailla.
      Meillä isommat lapsetkin usein heittää autos fliisi takkinsakin pois. Nekin ovat alkumatkan flease-peiton alla.

      • ghkjdfh

        Vauvalla on äitiyspakkauksen toppahaalarin alla ihan body ja housut. Vaunuissa lämpöpussi, joka on vähän raollaan (kun on lauhempaa, tavallinen makuupussi). vaunut kokoajan plussan puolella muutaman asteen. Nukkunut nyt ihan hyvin ulkona (koputan puuta). Jalassa sukat ja äp:n töppöset, käsissä lapaset ja rukkaset, päässä kypäräpipo ja paksumpi talvihattu.
        Autossa on myös tuo haalari, mutta päähän ei laiteta kypäräpipoa, normi hattu vain. Eikä mitään peittoja päälle. Kaupassa hieman avaan vetskareita ja otan tumppuja ja pipoa pois.
        Mitä te muut muuten teette jos kesken vaunulenkin vauva alkaa rääkymään? Otatteko syliin vai miten?

      • Ihmettelijä..

        Hmm.. Meillä, jos 4kk pojalla olisi noin paljon päällä, olisi varmana myöskin huutoa.. Meillä pojalla on päällä pitkähihainen body potkarit/sukkahousut ja housut, kevyt toppapuku/vanupuku, sen alla villavaatteet ja makuupussi vaunuissa.. Nuo villavaatteet eivät ole ihan villaa, vaan jotain kevyemmästä vauvalangasta neulotut. Joskus kokeiltu pojalla enemmän vaatetta päälle, mutta herralla on ollut liian kuuma.. tumput ja sukat, sekä kypärämyssy ja pipo tietysti myäskin..

        Jos vauva alkaa itkeä kaupungilla, niin otan syliin.. Ei poika kauaa vaunuissa viihdy kun ei näe sieltä mitään, mutta sitten kannan sylissä.. Käyhän se käsiin, mutta poika viihtyy.. niin ja kauppakeskuksessa/kahvilla ollessamme otan kevyttoppiksen poies, joskus myös villavaatteet.

        Se, että otatko muutaman korvikkeen ja tuttipullon mukaan ja syöttämisen hankalaksi kokeminen on taas aivan asenne kysymys.. Itse imetän (harso peittää pojan ja tissit) kun ollaan liikkeellä.. Vaunuissa meillä kulkee hoitolaukku, jossa vaavaatteet, kovike, tuttipullo, muutama vaippa, pieni viltti, jonka laittaa alustaksi jos tarvitsee vaippa vaihtaa, kosteuspyyhkeitä ja harso, sekä äp:n helistin.. Ja kaikki nämä mahtuvat sairaalasta saatuun vihreään Liberon laukkuun.. Että nuo korvikkeet ja tuttipullo pelkästäänkään ei vaunuissa ole hankala kuljettaa.. Mikä sinusta lapsen syöttämisen tekee hankalan? Saai korvekkeiden mukaan ottamisen?

      • ed
        Ihmettelijä.. kirjoitti:

        Piti lisätä vielä, että meidän poika myöskin huutaa kun puetaan.. Sairaalasta asti huutanut.. Nykyisin ei enää yhtä paljon, mutta väsyneenä ja nälkäisenä huuto on suuri..

      • 11111111
        Ihmettelijä.. kirjoitti:

        Hmm.. Meillä, jos 4kk pojalla olisi noin paljon päällä, olisi varmana myöskin huutoa.. Meillä pojalla on päällä pitkähihainen body potkarit/sukkahousut ja housut, kevyt toppapuku/vanupuku, sen alla villavaatteet ja makuupussi vaunuissa.. Nuo villavaatteet eivät ole ihan villaa, vaan jotain kevyemmästä vauvalangasta neulotut. Joskus kokeiltu pojalla enemmän vaatetta päälle, mutta herralla on ollut liian kuuma.. tumput ja sukat, sekä kypärämyssy ja pipo tietysti myäskin..

        Jos vauva alkaa itkeä kaupungilla, niin otan syliin.. Ei poika kauaa vaunuissa viihdy kun ei näe sieltä mitään, mutta sitten kannan sylissä.. Käyhän se käsiin, mutta poika viihtyy.. niin ja kauppakeskuksessa/kahvilla ollessamme otan kevyttoppiksen poies, joskus myös villavaatteet.

        Se, että otatko muutaman korvikkeen ja tuttipullon mukaan ja syöttämisen hankalaksi kokeminen on taas aivan asenne kysymys.. Itse imetän (harso peittää pojan ja tissit) kun ollaan liikkeellä.. Vaunuissa meillä kulkee hoitolaukku, jossa vaavaatteet, kovike, tuttipullo, muutama vaippa, pieni viltti, jonka laittaa alustaksi jos tarvitsee vaippa vaihtaa, kosteuspyyhkeitä ja harso, sekä äp:n helistin.. Ja kaikki nämä mahtuvat sairaalasta saatuun vihreään Liberon laukkuun.. Että nuo korvikkeet ja tuttipullo pelkästäänkään ei vaunuissa ole hankala kuljettaa.. Mikä sinusta lapsen syöttämisen tekee hankalan? Saai korvekkeiden mukaan ottamisen?

        Siis sinun lapsellasihan on enemmän päällä kun alkuperäisen lapsella jos nyt oikein luin?

      • Ihm....
        11111111 kirjoitti:

        Siis sinun lapsellasihan on enemmän päällä kun alkuperäisen lapsella jos nyt oikein luin?

        Minun lapsellani ei ole toppapukua vaan kevyttoppapuku.. Normaali toppapuku on liian kuuma.. Ja nuo "villavaatteet" eivät siis ole villaa, kuten sanoin.. Ovat villatonta vauvalankaa..

    • <<<<

      Tuli tämmöinen mieleen että minun esikoisella on aistiyliherkkyyttä. Hän jo kuusi vuotta mutta edelleen ahdistaa liian tiukat kengät(sopivat), villasukat, puristavat vaatteet.. Vauvana oli herkkä valoille ja äänille. Pimeällä kun käveltiin niin nukkui vaunuissa ja aina kun tuli katuvalokohta niin heräs huutaan! Ja kaikki erikoiset äänet itketti. Muovipussin rapina ym. Oli myös huono nukkumaan ja sitten kun oli vielä esikoinen niin aaargh!! Muutenkin tuore äiti ja epävarma vauvanhoitotaidoista =( Kauppareissut pelotti et mitä jos täällä huutaa enkä osaa tehdä mitään! Ja useesti huusikin enkä voinut oikein mitään..
      Onneksi hän tosiaan jo kuuden vanha ja kaikki tuo vain muistoa!
      Mutta rohkeasti aina kaikesta huolimatta vaan kuljin! Pakkohan se oli =) Niin ja talvellakin vaunuissa meidän vauvalla oli niin vähän päällä kun mahdollista. Pakkauksen kevytpuku ja sen alla vaan body ja potkarit! Tietty pipo ja tumput ja töppöset! Ja sit vaan makuupussiin ja siihen vielä peitto päälle.

    • Anonyymi

      Meillä kans tyttö joka ei missään vaiheessa ole viihtynyt. Kaikki ulkoilu alkoi meillä 2vk sairaalasta päästyä joka päivä silti käyty kaksi kertaa. Huutaa välillä itsensä vaunussa uneen ei haittaa. Minä aina toivonkin että tulee jotain helvetin kovaäänistä jyrinää yms koska ne on ainoita hetkiä kun vauva ulkona hiljaa. Kaupassa onnistuu jos ei mene yli 5min. Muuten menee huudoksi.
      Nyt jo 10kk ja tosiaan 2viikon iästä käyty jokapäivä kaksi kertaa ulkona vähintään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mietitikö nainen koskaan

      Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.
      Ikävä
      131
      2311
    2. Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"

      Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota
      Maailman menoa
      284
      2225
    3. Vernu Vasunta

      On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?
      Suomussalmi
      71
      1704
    4. En kelpaa sinulle

      Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v
      Ikävä
      119
      1432
    5. Olisi hauska tietää

      Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon
      Ikävä
      64
      1288
    6. Apua. Onks mä jotenki erikoinen ?

      Oon ihastunu paljon vanhempaan mieheen.
      Ikävä
      130
      1279
    7. Taidat vanhempi nainen

      Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin
      Ikävä
      72
      1010
    8. Minun on vaan päästettävä irti

      Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k
      Ikävä
      37
      1010
    9. Kertoisit jo

      Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni
      Ikävä
      47
      915
    10. En koskaan saanut asiattomia kuvia!

      Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta
      Sinkut
      156
      891
    Aihe