Venäjä maksaa

Suomen integroituminen Venäjään on jo alkanut:

Venäjän pääministerin Vladimir Putinin perustama säätiö heittää omat mausteensa Suomessa porisevaan kielikeitokseen. Ruskij Mir (venäläinen rauha) -säätiön rahoittama Itä-Suomen koulun kieliluokka vihitään käyttöönsä perjantaina Joensuussa.

Luokka on jo neljäs Suomessa. Parin vuoden aikana niitä on perustettu Helsinkiin, Lappeenrantaan ja Tampereelle hieman eri muotoisina.

"Säätiöllä on eri vaihtoehtoja tukea venäjän opetusta. Keskuksia voidaan perustaa yliopistojen, kirjastojen tai koulujen yhteyteen. Koululuokan tyyppinen kielikeskus sopii Joensuuhun", sanoo säätiön Pietarin yksikön johtaja Oleg Mukovski.

Hänen mukaansa kielikeskuksia on suunnitteilla ainakin Imatralle, Helsinkiin ja Turkuun. "Oma aktiivisuus on avainasemassa tukea myönnettäessä, ja hakijoiden toiveet otetaan huomioon", Mukovski täsmentää.

Maailmanlaajuisesti, Amerikkaa ja itseään Venäjää myöten, säätiön rahoittamia venäjän kielen keskuksia on 65, kun perjantaina sellainen avattiin myös Ukrainassa. Keskimääräinen avauspanos on 50–60 000 euroa, ja ylläpidosta sovitaan tapauskohtaisesti. Säätiötä rahoittaa Venäjän valtio.

Mukovskin mukaan itse Putin seuraa tarkoin säätiön toimintaa. "Hän henkilökohtaisesti valitsi johtohenkilöt presidenttinä vuonna 2007. Moskovan päämajan lisäksi säätiöllä on konttoreita Pietarissa ja Vladivostokissa. Henkilöstön määrä on sata."

Suomen kielikeskustelua ja muun muassa pääministeri Mari Kiviniemen (kesk)venäjän myönteisiä lausuntoja on säätiössä seurattu tarkoin, mutta kielikiistoihin ei haluta suoraan osallistua.

"Itsekin kielitieteilijänä en haluaisi venäjän korvaavan ruotsia, joka on Suomelle tärkeä. Tietysti vapaammat kädet kouluille saattaisivat edistää venäjän harrastusta", Mukovski muotoilee.

Itä-Suomen koulun rehtori Petri Kyyrä sanoo huippuunsa varustellun luokan palvelevan paitsi luokan oppilaita myös itäsuomalaisia venäjän opettajia ja muita kouluja.

Säätiön tuella on hankittu muun muassa digitaalisia av-välineitä, tietokoneita, kielistudiolaitteita ja kirjastoon venäläistä kirjallisuutta. Itä-Suomen koulu on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolinen kielikoulu, joka toimii Joensuussa, Lappeenrannassa ja Imatralla.
6140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja peli loppuu siihen kun Tsaari vepsäläiset sukujuuret paljastetaan. Aivan turha yrittää pelleillä Suomen kanssa. Tämä ei ole mikään Viro.

Äänestä

tämäkään yritys perustella pakkoruotsitusta vetämään. Tarvitsemme mm venäjän osaajia tässä maassa.

Äänestä
  • "Venäjää osaavien" ei sovi toistella menneisyyden virheitä. Jos tämä sopii niin mikäs siinä.

    Äänestä

pakkoruotsi on syönyt resursseja tärkeimmiltä kieliltä. Nyt osaajia joudutaan hankkimaan ulkomaita myöten kun koulutuspolitiikka on pakkoruotsin takia ollut vinoutunut.

Äänestä

Ovat hyväksyttäviä. Whatever floats your boat. Tarkoitus pyhittää keinot - RKP jos mikä sen tietää.

Äänestä

Jos YHDEN venäläissäätiön perustaminen johtaa Suomen venäläistämiseen, niiin miten monien ruotsalaissäätiöiden monikymmenvuotinen työ vaikuttaa Suomeen?

Taas nettisveko puhuu itsensä pussiin. Ei näe hirttä omassa silmässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1809 taas? kirjoitti:

Suomen integroituminen Venäjään on jo alkanut:

Venäjän pääministerin Vladimir Putinin perustama säätiö heittää omat mausteensa Suomessa porisevaan kielikeitokseen. Ruskij Mir (venäläinen rauha) -säätiön rahoittama Itä-Suomen koulun kieliluokka vihitään käyttöönsä perjantaina Joensuussa.

Luokka on jo neljäs Suomessa. Parin vuoden aikana niitä on perustettu Helsinkiin, Lappeenrantaan ja Tampereelle hieman eri muotoisina.

"Säätiöllä on eri vaihtoehtoja tukea venäjän opetusta. Keskuksia voidaan perustaa yliopistojen, kirjastojen tai koulujen yhteyteen. Koululuokan tyyppinen kielikeskus sopii Joensuuhun", sanoo säätiön Pietarin yksikön johtaja Oleg Mukovski.

Hänen mukaansa kielikeskuksia on suunnitteilla ainakin Imatralle, Helsinkiin ja Turkuun. "Oma aktiivisuus on avainasemassa tukea myönnettäessä, ja hakijoiden toiveet otetaan huomioon", Mukovski täsmentää.

Maailmanlaajuisesti, Amerikkaa ja itseään Venäjää myöten, säätiön rahoittamia venäjän kielen keskuksia on 65, kun perjantaina sellainen avattiin myös Ukrainassa. Keskimääräinen avauspanos on 50–60 000 euroa, ja ylläpidosta sovitaan tapauskohtaisesti. Säätiötä rahoittaa Venäjän valtio.

Mukovskin mukaan itse Putin seuraa tarkoin säätiön toimintaa. "Hän henkilökohtaisesti valitsi johtohenkilöt presidenttinä vuonna 2007. Moskovan päämajan lisäksi säätiöllä on konttoreita Pietarissa ja Vladivostokissa. Henkilöstön määrä on sata."

Suomen kielikeskustelua ja muun muassa pääministeri Mari Kiviniemen (kesk)venäjän myönteisiä lausuntoja on säätiössä seurattu tarkoin, mutta kielikiistoihin ei haluta suoraan osallistua.

"Itsekin kielitieteilijänä en haluaisi venäjän korvaavan ruotsia, joka on Suomelle tärkeä. Tietysti vapaammat kädet kouluille saattaisivat edistää venäjän harrastusta", Mukovski muotoilee.

Itä-Suomen koulun rehtori Petri Kyyrä sanoo huippuunsa varustellun luokan palvelevan paitsi luokan oppilaita myös itäsuomalaisia venäjän opettajia ja muita kouluja.

Säätiön tuella on hankittu muun muassa digitaalisia av-välineitä, tietokoneita, kielistudiolaitteita ja kirjastoon venäläistä kirjallisuutta. Itä-Suomen koulu on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolinen kielikoulu, joka toimii Joensuussa, Lappeenrannassa ja Imatralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu