Hiivatulehdus vai jotain muuta?

Mä en oikein tiedä onko mulla hiiva vai ihan hiton heikot limakalvot vai jotain muuta. Eli joskus paikat tulee kipeiksi seksin aikana tai vähintään sen jälkeen, tuntuu sellaselta hankaavalta. Mutta nyt se oli kipeä jo ennen kun ruvettiin harrastamaan seksiä. Siis sitä ennen ei tuntunut mitään vaivoja, mutta jo ekalla työnnöllä sattui, ja siis se oli sellainen hankaava tunne. En osaa kunnolla selittää. On tullut ehkä vähän paksumpaa vuotoa, jotai ei kyllä enää ole. Kutinaakin taisi olla vähän, mutta sitäkään ei enää ole. En ole uskaltanut koittaa uudestaan yhdyntää, koska yleensä noi vaivat on kestäny muutamia päiviä. Mulla on usein tullut tollanen hankaava tunne (emättimessä, ei häpyhuulilla) seksin jälkee ja tuntuu yleensä seuraavillakin kerroilla. Ja ei ole mitään ensimmäisiä yhdyntä kertoja. Onko kellään muilla tällaisia vaivoja?
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisäys vielä, papassa olen käynyt tänä vuonna ja oli puhdas. Ja samat vaivat on olleet kauan, ennen papaakin. Tulee pelkästään seksin aikana tai jälkeen. Paitsi nyt kun tuli heti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


---------- kirjoitti:

Mä en oikein tiedä onko mulla hiiva vai ihan hiton heikot limakalvot vai jotain muuta. Eli joskus paikat tulee kipeiksi seksin aikana tai vähintään sen jälkeen, tuntuu sellaselta hankaavalta. Mutta nyt se oli kipeä jo ennen kun ruvettiin harrastamaan seksiä. Siis sitä ennen ei tuntunut mitään vaivoja, mutta jo ekalla työnnöllä sattui, ja siis se oli sellainen hankaava tunne. En osaa kunnolla selittää. On tullut ehkä vähän paksumpaa vuotoa, jotai ei kyllä enää ole. Kutinaakin taisi olla vähän, mutta sitäkään ei enää ole. En ole uskaltanut koittaa uudestaan yhdyntää, koska yleensä noi vaivat on kestäny muutamia päiviä. Mulla on usein tullut tollanen hankaava tunne (emättimessä, ei häpyhuulilla) seksin jälkee ja tuntuu yleensä seuraavillakin kerroilla. Ja ei ole mitään ensimmäisiä yhdyntä kertoja. Onko kellään muilla tällaisia vaivoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu