Kun

Päivi Lipponen aukaisee suunsa, niin sieltä oitis hyppää sammakko silmille.
Noitahan on Päiviltä tullut jatkuvasti, vaikka yrittääkin peittää tyhmyytensä vaikenemalla.
esittihän Päivi sellaistakin, että Helsingissä pitäisi kaikkien saada matkustaa julkisissa kulkuneuvoissa ilmaiseksi.
No eihän hän olisi Paavon kanssa naimisissakaan, jos ei olisi rahanahne demari.
Paavo onkin Päivin sammakkoprinssi.

Kyllä huomaa, että SAK/demarit ovat sisäänlämpiävää porukkaa, kun eduskuntaankin valitaan aina kolvanteen polveen saakka sukulaiset.
Ei olis Herzberg nimellä Päivikään ilmeisesti koskaan pääsyt edes demareista, saati sitten sillä alkuperäisellään.
Onhan siellä myöskin Heli Paasioa, sun muita Urpilaisia.
Mitenkähän tuollainen tonttu, kuin tuo Rajamäkikin on, on joskus päässyt eduskuntaan.
no SAK/demarinapääsee, siillä tyhmyys ja asioista tietämättömyys katsotaan vain hyveeksi, sillä "politbyroohan" ne asiat päättää SAK:ssa hakaniemessä.
Nyt on sitten Jungnerin muijakin niin SAK/demaria että, ja varmaankin kohta ehdokkaana, kunhan pääjungneeraaja ensin saaitsensä tungettua itsensä eduskuntaan kähmimään, ja kyttäämään itselleen jotain suojatyöpaikkaa.

Aikaisemminhan on ollut paperitehtaissakin omat terijoenhallituksensa, joka on päättänyt ketä töihin voi ottaa.
Jos on otettu joku SAK/demarileirin ulkopuolinen, niin hänet on savustettu pihalle.

Missäkähän se SAK/demareiden solidaarisuuskin mahtanee piileskellä? Ilmeisesti sitä on vain SAK/demareiden sisäpiiriläisten parissa.
Kansalle asti sitä ei ole riittänyt ainakaan. Ehkäpä se on yhtä vähäistä, kuin SAK:n rahoitusapu demuille.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Suomi suomalaisille kirjoitti:

Päivi Lipponen aukaisee suunsa, niin sieltä oitis hyppää sammakko silmille.
Noitahan on Päiviltä tullut jatkuvasti, vaikka yrittääkin peittää tyhmyytensä vaikenemalla.
esittihän Päivi sellaistakin, että Helsingissä pitäisi kaikkien saada matkustaa julkisissa kulkuneuvoissa ilmaiseksi.
No eihän hän olisi Paavon kanssa naimisissakaan, jos ei olisi rahanahne demari.
Paavo onkin Päivin sammakkoprinssi.

Kyllä huomaa, että SAK/demarit ovat sisäänlämpiävää porukkaa, kun eduskuntaankin valitaan aina kolvanteen polveen saakka sukulaiset.
Ei olis Herzberg nimellä Päivikään ilmeisesti koskaan pääsyt edes demareista, saati sitten sillä alkuperäisellään.
Onhan siellä myöskin Heli Paasioa, sun muita Urpilaisia.
Mitenkähän tuollainen tonttu, kuin tuo Rajamäkikin on, on joskus päässyt eduskuntaan.
no SAK/demarinapääsee, siillä tyhmyys ja asioista tietämättömyys katsotaan vain hyveeksi, sillä "politbyroohan" ne asiat päättää SAK:ssa hakaniemessä.
Nyt on sitten Jungnerin muijakin niin SAK/demaria että, ja varmaankin kohta ehdokkaana, kunhan pääjungneeraaja ensin saaitsensä tungettua itsensä eduskuntaan kähmimään, ja kyttäämään itselleen jotain suojatyöpaikkaa.

Aikaisemminhan on ollut paperitehtaissakin omat terijoenhallituksensa, joka on päättänyt ketä töihin voi ottaa.
Jos on otettu joku SAK/demarileirin ulkopuolinen, niin hänet on savustettu pihalle.

Missäkähän se SAK/demareiden solidaarisuuskin mahtanee piileskellä? Ilmeisesti sitä on vain SAK/demareiden sisäpiiriläisten parissa.
Kansalle asti sitä ei ole riittänyt ainakaan. Ehkäpä se on yhtä vähäistä, kuin SAK:n rahoitusapu demuille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu