Ensimmäinen raskaus ja sujunut tähänasti kokolailla hyvin, paitsi noin viikko sitten tuli turvotus ja nivelsäryt, sen myötä jalkojen levottomuus ja kuumotus, yöunet n. 3h, ennen ei mitään ongelmia, nyt tuntuu että pää hajoaa kun ei saa nukuttua, ei edes päivällä. Sain Opamoxia mutta eipä tunnu auttavan, enkä uskalla ottaa kovin paljoa vauvan takia. Kaiken lisäksi olen lopettanut Citalopram 20mg/pvä, mutta vieroitusoireet mm. huimaus ei nyt viikonkaan jälkeen ota laantuakseen.
Mitään ei jaksa oikein tehdä, itkettää ja masentaa. Luulin tämän loppuvaiheen olevan helpottavaa ja onnellista odotusta päästä synnyttämään mutta toisin on, välillä tuntuu ettei mistään tule mitään.
Mites teillä muilla tässä vaiheessa?? Pelottaa miten jaksan vauvan kanssa kun en jaksa itsenikään kanssa.
Samanmoisia kokemuksia?
Mitään ei jaksa oikein tehdä, itkettää ja masentaa. Luulin tämän loppuvaiheen olevan helpottavaa ja onnellista odotusta päästä synnyttämään mutta toisin on, välillä tuntuu ettei mistään tule mitään.
Mites teillä muilla tässä vaiheessa?? Pelottaa miten jaksan vauvan kanssa kun en jaksa itsenikään kanssa.
Samanmoisia kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei, olen kanssa raskaana (vasta rv23) ja syön samaa lääkitystä, tosin olen pärjännyt 10 mg annoksella. Mutta olen syönyt on/off samaa lääkitystä vuosia ja muistan, että erään lopetuskerran yhteydessä jalat oli tosi levottomat ja kuumotti paljon ja nukuin tosi huonosti. Oireita kesti joitakin viikkoja (oliskohan ollut pari) ja sitten helpotti. Itselläni on kanssa edessä lääkityksen lopetus kuukausi ennen la'ta ja kieltämättä hieman jännittää. Mutta olen yrittänyt lohduttautua että ehkäpä kuukaudessa ei kerkeä vielä pää naksahtamaan ja että lääkityksen voi aloittaa sitten (terapeuttini sanoin) vaikka laitoksella, jos siltä tuntuu.
Olen kanssa kärsinyt pahasta unettomuusjaksoista ja itsestäni on tuntunut silloin että todellisuuden taju hämärtyy jonkin verran eli alkaa nousta pelot siitä että miten selviän vauvan kanssa jne. Terapeutin kanssa ollaan pohdittu, että ikään kuin avautuu sellainen "epätoivon ikkuna" jonka läpi tulevaisuus näyttäytyy pahempien pelkojen läpi. Itselläni on auttanut se, että olemme miehen kanssa tehneet suunnitelman sen varalle, että mitä jos... Ja että meillä on tukiverkkoja. Kun unettomuus on sitten helpottanut on itsekin ollut helpompi huomata, että eihän mulla oikeasti ole hätää ja vaikka jotain sattuisikin niin lapsen isä on paikalla. Raskausaikana parhaiten toiminut ei-lääkkeellinen lääke on mulla ollut ulkoilu ja myöskin se, että lepää sängyssä vaikkei uni tulisikaan.
Voimia sinulle ja toivottavasti oireet helpottavavat, että saat nukutuksi!
Itselläni on aika saman alinen tilanne.. viiko 38 menos ja kaksi viikkoa oli ilman lääkettä söin 10mg citalopramia ja hyvin meni jne... kaksiviikko kerkesin olla ilman ja neuvolssa sit romahdin neukutädille ja oli sitä mieltä et nyt jakat et jaksat oikeasti... mikään ei kiinostanut itketti koko ajan ja todella huonosti nukuttu yöt takana... Noh nyt jakettiin lääkitystä ja yöksi olen viel ottanut ketipinoria rauhoittamaan ja olo pikkasen kohentunut, mut harmittaa et en jaksanut oikeasti olla iman lääkettä :/ mut ehkä osittain on näin parempi et oikeasti jaksan... Mut sinulle voimia ja toivottavasti jaksat loppuun asti... ja voihan sen uudestaan heti synnytyksen jälkeen aloittaa jo osastolla...
koitin vikan kk:n olla ilman citalopram 20mg (ennen raskautta meni venlafaksiini, vaihdoin raskauden takia citalopramiin) mutta masennuin täysin enkä saanut mitään tehtyä. Aloitin reilu vko sitten uudelleen ja nyt on ihan eri olo! Nukkumiseen välillä otan Triptyl 10mg illalla. Jos oikeasti masentaa ihan hirveästi, niin musta kannattaa aloittaa lääke uudelleen.
Kiitos kun olette vastailleet, hyvä jakaa kokemuksia.
Lääkitystä ei voida aloittaa ennen kun vasta vauvan synnyttyä, ettei vauvalle tule vieroitusoireita. Ymmärrän sen täysin ja siksihän tässä onkin pakko vaan sinnitellä. Alunperin lääke määrättiin paniikkihäiriöön, siksi olenkin niin hätääntynyt kun vointi mennyt näin alas. Tärkeintä että vauvalla on kaikki hyvin, mutta kyllä omakin olo on todella tärkeä.