Soininvaara sitten lähti puolustamaan Meriläistä toteamalla että missäköhän maassa se Meriläinen oli
pössyytellyt. Vihjasi että pössyyttely on laillista joissakin maissa.
Onkohan tuokin ukko taas aineissa? Meriläinen nimenomaan kertoi pössyytelleensä eräissä kotibileissä.
Tosin kyllä vihreiden "luonnonsuojelun" mukaista olisikin lennellä lentokoneella pitkin Eurooppaa kotibileistä toisiin.....
Turha ja munaton äijä.
pössyytellyt. Vihjasi että pössyyttely on laillista joissakin maissa.
Onkohan tuokin ukko taas aineissa? Meriläinen nimenomaan kertoi pössyytelleensä eräissä kotibileissä.
Tosin kyllä vihreiden "luonnonsuojelun" mukaista olisikin lennellä lentokoneella pitkin Eurooppaa kotibileistä toisiin.....
Turha ja munaton äijä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On totta että, mietojen huumeiden käyttö on sallitt Eu-maista ainakin Hollannista. Mikäli käyttö on tapahtunut kyseisessä maassa ei siitä voi langettaa tuomiota Suomen oikeusistuimessa. Tekoa voi aivan vapaasti pahuksua, mutta täysin syyttömien mukaan vetäminen osoittaa vain keskustelijan kakaramaisuutta keskustella asiasta. Herjaaminen ja kunnianloukkaus ovat huumeiden käytön lisäksi Suomen laissa rangaistavia rikoksia. Tunnetko nyt itsesi älykkääksi mieheksi, kun herjaat nimimerkin takaa?
Ai niin, mutta jos tapuhtuu kännissä se tekee asiasta hyväksyttävän?
Hommahan lienee niin, että koska Meriläisen pössyttely on tapahtunut muualla, ei voida syytettäkään nostaa Suomessa.
Vaikka esimerkiksi Saksassa tai Englannissa kannan pössyttely ei olekaan laillista, niin yksittäisestä pössyttelystä rankaisemisen ehdottaminenkin saa kyseisien maiden viskaalit nauramaan. Niin kuin Suomessakin tulisi Eduskunnan tahdon mukaisesti tapahtuman. Sillä kotibileissa tapahtuva pössyttely ei vaaranna yleistä lainkuuliaisuutta, joten Eduskunnan ohjeistuksen mukaisesti oikeusjärjestelmää ei tulisi kuormittaa kyseisistä naurettavan pienistä rikkeistä rankaisemalla.
Mielenkiintoista. Kansanedustaja matkustaa ulkomaille tössyttelemään, koska se on siellä laillista. Minkähänlainen kannabisbuumi tavallisten "pulliaisten" keskuuteen Suomessa tulisikaan, jos rangaistuspelote poistetaan?
Nythän pelote toimii, ilmeisesti myös kansanedustajatasolla.
Kännissä ja pilvessäkö sitten hyväksyttävämpää?
Totuus on, että teistä pössyttelijöistä 90 %
on sekakäyttäjiä, vähintään viina mukana.
ELI TURHA PERUSTELLA PILVEÄ viinan tilalle,
Suomessa käytetään pääsääntöisesti sitten molempia.
Syy: niitä ei testata ja jos kärähtävät muuten
niin ei tuomita, kun sakkoihin.
Mikä rangaistus sakko niille on, kun kansa maksaa?
Vaikka esimerkiksi Saksassa tai Englannissa kannan pössyttely ei olekaan laillista, niin yksittäisestä pössyttelystä rankaisemisen ehdottaminenkin saa kyseisien maiden viskaalit nauramaan
Saksassa menneiden vuosien hipit hallituksessa, sankoin joukoin, ei ihme jos nauravatkin , ja kun hipit hallituksessakin , niin silloin viskaaleinakin samoja hippejä
Tarkoitatko, että yli 90 prosenttia viinan kittaajista käyttää huumeita?
Muistatko monesko käsky meni "älä sano väärää todistusta"? Joten elä leimaa muita keskustelijoita heti huumeiden käyttäjiksi. Vielä kerran: harkittuani kannabiksen laillistamisen kannattamista olen päätynyt huumeiden kieltämiseen. Riittää tarpeeksi ongelmia tässä maassa jo alkoholin kanssa.
Edellisessä viestissä heittämäni kysymys liittyi kännissä tehtyyn herjaamiseen ja kunnianloukkaukseen.
Tarjottiin pyytämättä ja yllättäen ja sitä paitsi ei vetänyt henkeen. (vrt. Bill Clinton) - Siis ei vetänyt henkeen! Siis ei ollut sisällä. (vrt. neiti, neitsyt X)
Tarjottiin pyytämättä ja yllättäen ja sitä paitsi ei vetänyt henkeen. (vrt. Bill Clinton) - Siis ei vetänyt henkeen! Siis ei ollut sisällä. (vrt. neiti, neitsyt X)
Ja toisinpäin, veti henkeen(ei yllättäin) ja ei tarjottu pyytämättä (edelleen silti neitsyt). Olisimmepa koko kansa tämmöisiä, ei olisi enään rahaa kumeihin, paitsi eräillä harvoilla, sitten pitäisi olla olosuhteiden pakosta vihreitä, ei olisi lentokoneita eikä seminaareja merellä(sekavuus tutkijoillekkin hommaa)
Onhan tunnettua, että länsimaiden diskoissa näkee paljon kännisiä muslimeja juomassa alkoholia, kun se on kiellettyä kotimaassa.
Samoin Jehovan Todistajat hilluvat Ruotsin laivoilla kännissä, kun se on seurakunnan silmien alla kielletty.
kotibileita olla muuallakin kuin Suomessa. Mullakin on kavereita ulkomailla ja oon käynyt heidän kotibileissään. Niissä ei tosin ole käytetty sen enempää huumeita kuin viinaakaan kun olemme raittiita.