Kuin S-markettien, samat tavarat!
Miksi K-kaupan hintataso on niin paljon suurempi
65
8745
Vastaukset
- me-262
Juuri toisinpäin, meiksi on ainakin havainnut Sokoksen hinnoissa reilua "bonusvaraa" verrattuna K-kauppoihin.
Ps. Ei kannata verrata liikaa yksittäisiä tuotteita vaan ostoskoria. Eli teeppä samat tuotteet sisältävä reilumpi ostoskeikka kummankin hinnannostattajan liikkeissä ja vertaa niitä keskenään...
Pss. Sokoksen liikkeissä on viellä kaiken lisäksi pahana tapana laskuttaa alennetuista tuotteista kuitenkin täysi hinta kassalla.- l.m.ö,.ö
Aloitaja puhuikin S-marketeista, eikä Sokoksesta.
- sibyl
Saanen huomauttaa, että kaikki K-kaupat määrittelevät omat hintansa. S-ryhmällä hinnat päättää osuuskauppa. Joten on täysin mahdollista, että jonkun toisen lähi K-kauppa on järkyttävän kallis verrrattuna S-markettiin. Kun taas näyttää siltä että sinun lähi K-kauppa on edullisempi kuin S-market. Tämä on täysin mahdollista. K kaupoissa liikkeen omistaja määrää hinnat. Konsulenttina työskennellesseäni huomasin, että K-kauppojen sisällä saattaa joissakin tuotteissa olla euronkin eroa.
- Anonyymi
l.m.ö,.ö kirjoitti:
Aloitaja puhuikin S-marketeista, eikä Sokoksesta.
S-kauppa, eli Sokos (suomen osuuskauppa). Minäkin käytän sanaa sokos, ennen oli A-Marketit oli aikoinaan sokosmarketeja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S-kauppa, eli Sokos (suomen osuuskauppa). Minäkin käytän sanaa sokos, ennen oli A-Marketit oli aikoinaan sokosmarketeja
Siis S, ei A :D
- Anonyymi
l.m.ö,.ö kirjoitti:
Aloitaja puhuikin S-marketeista, eikä Sokoksesta.
Sokoksen hinnat on korkeampia, mutta S- marketin ruoka on paljon halvempaa kuin K- kaupan tuotteet .
- ana-Lyyli
Kyllä K-ryhmän toiminnat ainakin lähes yhtä tehokkaita on.
Kustannusrakenteessakaan ei liene suuria eroja.
Onko kyse suuremmista katteista?
Voimakkaan mainonnan avulla saadan myyntiä ja hintoja hilattua ylös. Ja voittoa! - kiki.
KESKO on niin ahne.
- Anonyymi
Totta!
- paikkakunnalla
on melko lähekkäin K-Market ja S-Market joten molemmissa tulee asioitua.
Mielestäni mitään mainittavaa hintatason eroa ei ole.
Toisessa on toinen tuote halvempi/kalliimpi kuin toisessa.
Itse hyödynnän tuon siten että käyn molemmissa hakemassa tarjoukset pois.- S-aina edullisemmin
K-kaupan tarjoiuksiakaan ei kannata kenenkään hintatietoisen nostaa
- S-ryhmäläinen
K-puolen korkeampi hintataso johtuu siitä, että siellä on taustalla osakkeenomistajia, jotka haluaa jotain itselleen, lisäksi kesko ottaa oman osansa välistä ja sitten on yksityinen kauppias, joka haluaa takataskuunkin jäävän jotakin.
S-ryhmän periaatteena on, ettei tilikauden jälkeen käteen "jää ylimääräistä", eli sen verran voitoista jätetään osuuskaupan kassaan, kun on investointitarve seuraavalle vuodelle, loput jaetaan esim. ylijäämäpalautuksina takaisin. Useassa osuuskaupassa maksetaan tosiaan näitä palautuksia, joillakin osuuskaupoilla vielä tarve rakentaa uutta niin paljon ja korjata vanhoja, jolloin ei jää takaisinmaksettavaa vielä jäsenille... - Maatuska-62
..S-Marketteja samankokoisiin K- Citymarketeihin ja sama hintataso löytyy!
- Make X
S-marketit halvempia, koska K-kaupat kuuluvat osakeyhtiö-ympäristöön isäntä-yhtiönsä kautta. Siten kapitalismin pelisäännöt kristallisoituvat tässä. S-marketit taas ovat jäsentensä omistamia isäntäosuuskauppansa kautta ja noudattavat osuustoiminnan pelisääntöjä kylläkin markkinatalouden puitteissa. Jos menee hyvin osuuskauppa jakaa aina ylijäämän palautusta, mutta keskolaisessa ympäristössä pitää ensin ostaa Keskon osakkeita saadakseen osinkoja voitosta. Etukortit molemmissa ovat vain markkinointikikka taistelussa markkinaosuuksista.
- .
minusta aivan päinvastoin, S-marketti kallis, siellä on vain todella vähän edullisia tuotteita.
anna nyt kymmenkunta esimerkkiä,
suoran "haukkumisesi" sijasta, kiitos aloittaja
taidat olla irtisanomisuhan alla tai sitten vaan kaupan myyjä ?- Oon K-kaupan myyjä
Minun pakko olla petturi
- ahneella p-loppu
Oon K-kaupan myyjä kirjoitti:
Minun pakko olla petturi
K- on ahneempi ja HÄRSKIMPI
- ******
Oon K-kaupan myyjä kirjoitti:
Minun pakko olla petturi
Mitä olen kierrellyt hintatietoisena kauppoja, niin kyllä k-kaupan kassalla yllättyy aina (eikä todellakaan iloisesti) loppusummasta, että voiko noin vähän tavaraa maksaa noin paljon. Joten olen jättänyt ne k-kaupat tyhmemmille, sitä paitsi eikös se S-ryhmä maksa enemmän bonuksiakin, toisin kuin k-ryhmältä saat harvoin sen 5 euroa, oli tutkittu jokunen kuukausi sitten.
- aina ylöspäin
K-kaupoissa on vähennetty osa-aikaisia kun myynti on laskenut. Ihmiset alkanneet laskemaan ja vertaamaan paremmin hintoja! Ja tietysti myynti laskee K-kaupoissa, asiakaskato tulee jatkumaan.
- on katastrofaalinen
nyt kun jäsenlistat oikaistiin. Kaikesta mahdollisesta kaivetaan rahaa jotta horjuva koneisto saataisiin pysymään käynnissä vaaleihin asti. Sinne ne K-kauppojen katteetkin valuvat...
- Kesko & Katainen
Kokoomus= Kesko= Katainen
Siinä on pyhä yhteinen kolminaisuus
Riisto=Röyhkeys; Ahneus=Tyhmyys
- alepanohikotiin
K-kaupassa on katteet kohdallaan, kauppiaan näkökulmasta katsoen.
- Kuin K-ryhmällä
Kyseessä päivittäin tai lähes päivittäin ostatettavia tuotteita.
Harvemmin ostettavien hyödykkeiden hinnoissa K-ryhmä on kilpailijoitaan huomattavasti kalliimpi.
Eli niissä hintaero on vielä suurempi.
- Tutkittua
Mainontaan se käyttää huomattavasti S-ryhmää enemmän panoksia. Voiteluaineissn kuluu myös enemmän
( siis pehmittämiseen) Mutta tämä ei ole ainut eikä todellinen syy korkeampiin hintoihin.
Paremmat katteet ja suurempi voitto, siitä on kyse.- palkat
peräti 7 €/h
- kyrsiinnitetty
palkat kirjoitti:
peräti 7 €/h
Ja isommilla kihoilla eri rosvoojilla
- imagoelli
kuin s-ketju. Miellän itseni suhteellisen varakkaaksi ja laatutietoiseksi kuluttajaksi ja siksi mielelläni asioin K-ryhmän kaupoissa.
- Keskosille
Totta on että K-kaupan asiakkaat ovat keskimääräistä varakkaampia.
Sillähän K-kaupat elää ja tekee huimaa voittoa kun hinnat on pillvissä.
K-kauppojen laatiu olisi lähelle yhtä hyvä kuin S-markettien mutta ne K-kauppojen Pirkka-piraatit sen laskee alilaatuiseksi.
Meikäläisellä ei ole varaa ostaa K-kaupoista eikä varaa eikä halua elättää niitä Keskos-porvareita. - 24
Keskosille kirjoitti:
Totta on että K-kaupan asiakkaat ovat keskimääräistä varakkaampia.
Sillähän K-kaupat elää ja tekee huimaa voittoa kun hinnat on pillvissä.
K-kauppojen laatiu olisi lähelle yhtä hyvä kuin S-markettien mutta ne K-kauppojen Pirkka-piraatit sen laskee alilaatuiseksi.
Meikäläisellä ei ole varaa ostaa K-kaupoista eikä varaa eikä halua elättää niitä Keskos-porvareita.Minä lähden laadusta.Kävin tänään kevään jälkeen K-Citymarketissa Jumbossa. Vaimo sanoi maitohyllyltä eteenpäin kävellessämme mikä täällä mätänee. Viipurin asemman loyhkän olin myös joutunut kokemaan vuosikymmeniä sitten Neuvostoliiton aikaa johon muutaman asiakkaan joukko oli tilannetta vertaamassa.
- imagoelli
Keskosille kirjoitti:
Totta on että K-kaupan asiakkaat ovat keskimääräistä varakkaampia.
Sillähän K-kaupat elää ja tekee huimaa voittoa kun hinnat on pillvissä.
K-kauppojen laatiu olisi lähelle yhtä hyvä kuin S-markettien mutta ne K-kauppojen Pirkka-piraatit sen laskee alilaatuiseksi.
Meikäläisellä ei ole varaa ostaa K-kaupoista eikä varaa eikä halua elättää niitä Keskos-porvareita.ja provoaltis, mutta en ihan kuitenkaan köyhimmästä päästä:)
- järjen köyhä
imagoelli kirjoitti:
ja provoaltis, mutta en ihan kuitenkaan köyhimmästä päästä:)
Mutta viihdyt täällä pesaukisten porukassa.
Tunnetko ylevyyttä!
En minäkään ole ehtinyt (keski-ikäinen kun vasta olen) maksaa veroakaan kuin vasta ½ miljoonaa €.
Joten ei minulla ole varaa ostaa K-kaupan piraatti Pirkka-sontaa. - olemaan minun kauppa
järjen köyhä kirjoitti:
Mutta viihdyt täällä pesaukisten porukassa.
Tunnetko ylevyyttä!
En minäkään ole ehtinyt (keski-ikäinen kun vasta olen) maksaa veroakaan kuin vasta ½ miljoonaa €.
Joten ei minulla ole varaa ostaa K-kaupan piraatti Pirkka-sontaa.Ja se syy on tuloksen ja voiton maksimointi. Lyhyesti vielä:
K-on kaikkeista ahnein, kylmin, häikäilemättömin, kavalin, kyynisin, katein, härskein, juonein, ovelin, laskelmoivin, tunteettomin, itsekeskeinen, omahyväisin jopa narsistinen. - K=kallein=kauppa
olemaan minun kauppa kirjoitti:
Ja se syy on tuloksen ja voiton maksimointi. Lyhyesti vielä:
K-on kaikkeista ahnein, kylmin, häikäilemättömin, kavalin, kyynisin, katein, härskein, juonein, ovelin, laskelmoivin, tunteettomin, itsekeskeinen, omahyväisin jopa narsistinen.Verenimijöiden K-kaupat (ryöstöporvareita ovat)
- Yöööööök kkkkk
K=kallein=kauppa kirjoitti:
Verenimijöiden K-kaupat (ryöstöporvareita ovat)
Ei koskaan Koohon
- ahnein
Yöööööök kkkkk kirjoitti:
Ei koskaan Koohon
Kauppa joka on kaikeista kallein.
Ai niin miksi?
SYY Ahneus - kalleinta
ahnein kirjoitti:
Kauppa joka on kaikeista kallein.
Ai niin miksi?
SYY AhneusParemmat katteet, laadussa ja tehokkudessa ei ole S-eroa
- ahneus
kalleinta kirjoitti:
Paremmat katteet, laadussa ja tehokkudessa ei ole S-eroa
Ahneus
- Suurio Ahneus
ahneus kirjoitti:
Ahneus
Ahneushan se suurin tekijä on
- on huono LOPPU
ahneus kirjoitti:
Ahneus
Koskeat mainoskulut muita ketjuja paljon korkeammat.
Ollaan mukana oleellisessa ja epäolellisesskin jos siitä saadaan sellaista mielikuvaa yrityksestä ja tuteesta että niistä on Keskolle ja K:lle merkittävää hyötyä. Muuten ei. - K vs S
on huono LOPPU kirjoitti:
Koskeat mainoskulut muita ketjuja paljon korkeammat.
Ollaan mukana oleellisessa ja epäolellisesskin jos siitä saadaan sellaista mielikuvaa yrityksestä ja tuteesta että niistä on Keskolle ja K:lle merkittävää hyötyä. Muuten ei.Pääsen tekemään vertailua helposti kun molemmat S ja K ovat lähellä. K on ehdottomasti halvempi. Paremmat K-Plussa tarjoukset (osta 2 saat halvemmalla) ja laadukkaat Pirkka tuotteet jotka myös halvempia. Olen siirtynyt pikkuhiljaa K-kaupan asiakkaaksi kokonaan. Sitäpaitsi S-marketin liha ja kalatuotteet on pakattu muoveihin, K pitää vielä tuoretiskiä !
- ja tuoreus
K vs S kirjoitti:
Pääsen tekemään vertailua helposti kun molemmat S ja K ovat lähellä. K on ehdottomasti halvempi. Paremmat K-Plussa tarjoukset (osta 2 saat halvemmalla) ja laadukkaat Pirkka tuotteet jotka myös halvempia. Olen siirtynyt pikkuhiljaa K-kaupan asiakkaaksi kokonaan. Sitäpaitsi S-marketin liha ja kalatuotteet on pakattu muoveihin, K pitää vielä tuoretiskiä !
Jaa että pakattu ei ole tuoretta, mutta tiskissä seisova on...?
Paas vertaillen Pirkan hintoja uudelleen, moni "pirkka" on samanhintainen tai kalliimpi kuin "merkkituote" Prismassa ja meillä S-marketissa likimain samat hinnat.
Toki marketeissa on hintaeroja paikallisesta kilpailutilanteesta sekä kauppiaasta ja osuuskaupasta riippuen, eli meillä tilanne näin, teillä voi olla toisin.
Ja kannattaa vertailla niitä tuotteita joita itse ostaa.
Ja nämä osta 5, kun tarvitset yhden ja loput on kiire syödä kun viimeinen käyttöpäivämäärä just... - K- on kuppattu jo
ja tuoreus kirjoitti:
Jaa että pakattu ei ole tuoretta, mutta tiskissä seisova on...?
Paas vertaillen Pirkan hintoja uudelleen, moni "pirkka" on samanhintainen tai kalliimpi kuin "merkkituote" Prismassa ja meillä S-marketissa likimain samat hinnat.
Toki marketeissa on hintaeroja paikallisesta kilpailutilanteesta sekä kauppiaasta ja osuuskaupasta riippuen, eli meillä tilanne näin, teillä voi olla toisin.
Ja kannattaa vertailla niitä tuotteita joita itse ostaa.
Ja nämä osta 5, kun tarvitset yhden ja loput on kiire syödä kun viimeinen käyttöpäivämäärä just...Päätin K-päivät. En ikuisessti, mutta elämäni lopuun saakka.
Hoitotestamentissani sanotaan... - myös minäkin
K- on kuppattu jo kirjoitti:
Päätin K-päivät. En ikuisessti, mutta elämäni lopuun saakka.
Hoitotestamentissani sanotaan...aikoja sitten
- Surkeeta katsoa
myös minäkin kirjoitti:
aikoja sitten
Keskossakin on nykyisin johto niin huonoja.
- sisä-/ulkop.tietoa
Surkeeta katsoa kirjoitti:
Keskossakin on nykyisin johto niin huonoja.
Kauppakoulun käyneitä, ainoastaan munavarustuksen omaavat aiemmin ylemmässä johdossa.( anteeksi "lahjelisä" kaikilla) Aliupseerin koulutus. varusmiespalveluksen ansiokkaasti tai kapiasena olo.
Sory on siellä joku merkonomikin jopa.
PS. sieltä löytyy joityain hyviä menestyksen avaimiakin.
Mutta puhumatta paras ettei narsimi kehity ja ala kukoistaa entuudestaan.
Seuraavissa Kesko on ollut kilpailijoitaan tehokkaampi
Kovuus
Häikäilemättömyys
Manipulointi (aktivointi)
Uskottavia valehtelijoita
Markkinajohtajana toteutti härskiä sanelua
"Voiteluoppia" muutkin kuin Kone-Kesko - Halvalla kaupoilla
Surkeeta katsoa kirjoitti:
Keskossakin on nykyisin johto niin huonoja.
Tottakai se on K- kallista, koska osaamisessa on puutteita.
- Markussedälle
K vs S kirjoitti:
Pääsen tekemään vertailua helposti kun molemmat S ja K ovat lähellä. K on ehdottomasti halvempi. Paremmat K-Plussa tarjoukset (osta 2 saat halvemmalla) ja laadukkaat Pirkka tuotteet jotka myös halvempia. Olen siirtynyt pikkuhiljaa K-kaupan asiakkaaksi kokonaan. Sitäpaitsi S-marketin liha ja kalatuotteet on pakattu muoveihin, K pitää vielä tuoretiskiä !
Ja valehdella. Tai muuten hinnat sekaisin dementia...
K-pitää mätitiskiä, Hinnat k-kauppojen mätäkalatiskeillä 20 % S- suuremmat.
Meidän S-marketeissakin on paperia.
- K-k on kalleimpia
Nyt vaan on osattava olla sieltä pois.
Kun K-kaupat menettää asiakkaitaan, heidän on kehityttävä tai alennettava hintoja.
Usein on vaikea tietää miksi on joku asiakas menetetty.- Tutkittua-asiaa
YLIVOIMAISESTI Kalein mitä Suomessa on
- Hinta/laatu
Tutkittua-asiaa kirjoitti:
YLIVOIMAISESTI Kalein mitä Suomessa on
Onko K-tavaroissa jotain vikaa, kun niitä täytyy mainostaa niin,että mainokset tulevat jo korvista ulos ja oksettaa.
- suurin
Hinta/laatu kirjoitti:
Onko K-tavaroissa jotain vikaa, kun niitä täytyy mainostaa niin,että mainokset tulevat jo korvista ulos ja oksettaa.
Mainostetaan niin saadan YLIHINNOITETUTKIN MYYTYÄ
- Lidl ja Toyota!
suurin kirjoitti:
Mainostetaan niin saadan YLIHINNOITETUTKIN MYYTYÄ
Katsokaapa kenen mainoksia tulee ainakin minusta TV:stä eniten!?
Esimerkiksi Mitä tänään syötäisiin, tosi pitkä Keskon mainos, Volkkariakin mainostetaan jatkuvasti, eipä näy paljon muita automainoksia. Minne ne mainoskulut muualle lisätään kuin tuotteen hintaan!? - Enää ei maksa Tukost
Lidl ja Toyota! kirjoitti:
Katsokaapa kenen mainoksia tulee ainakin minusta TV:stä eniten!?
Esimerkiksi Mitä tänään syötäisiin, tosi pitkä Keskon mainos, Volkkariakin mainostetaan jatkuvasti, eipä näy paljon muita automainoksia. Minne ne mainoskulut muualle lisätään kuin tuotteen hintaan!?K-kauppa on vaan niin kallis. Tehottomuus, moniportainen rahan keräily, osaamattomuus, merkittävä siivu kukkahattu amerikkalaisille osakkeenomistajille ym ja lähialueen osakkeen omistajille ,joilla kaikilla onko puhtaat jauhot pussissa? Työnantajanahan Kesko on pohjasakkaa, vuosittaisissa tutkimuksissa mihin koulutetut nuoret haluaisvat. Tuko ja Balttiasekoilu eivä ole halpaa lystiä K-kaupan asiakkaille.
- K+
Enää ei maksa Tukost kirjoitti:
K-kauppa on vaan niin kallis. Tehottomuus, moniportainen rahan keräily, osaamattomuus, merkittävä siivu kukkahattu amerikkalaisille osakkeenomistajille ym ja lähialueen osakkeen omistajille ,joilla kaikilla onko puhtaat jauhot pussissa? Työnantajanahan Kesko on pohjasakkaa, vuosittaisissa tutkimuksissa mihin koulutetut nuoret haluaisvat. Tuko ja Balttiasekoilu eivä ole halpaa lystiä K-kaupan asiakkaille.
Näkeehän täällä kommenteista ja niiden kirjoitusasustakin, että S-ryhmän asiakaskunta on yhteiskunnan pohjasakkaa. Jos haluat identifioida itsesi köyhiin ja yksinkertaisiin alemman sosiaaliluokan luusereihin, asioit tietenkin S-marketissa. Jos haluat syödä laadukkaampaa ruokaa, valita laajoista valikoimista ja saada palvelua (josta S-ryhmän kaupoissa ei voi edes puhua), asioit lähimmässä laadukkaassa K-ryhmän kaupassa.
- RonjaRyövärinTytär
Totesin justiin taas tänään juuri tuon. K-kaupassa satsi maksoi 26 euroa ja Lidlissä reilut 15 eura. Ei kyllä jatkossa tule haettua kuin pakkotilanteessa täydennystä K-Kaupasta tai S-Marketista. Perustarvikkeiden hinnat on ihan pöyristyttäviä.
- Anonyymi
Iltalehdessä oli hintavertailu tällä viikolla: n. 20 eri tuotetta, joita yksi oli samanhintainen.
Loput 19 oli K-kaupassa kalliinpia. Sitä se ahnas-Kesko teettää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iltalehdessä oli hintavertailu tällä viikolla: n. 20 eri tuotetta, joita yksi oli samanhintainen.
Loput 19 oli K-kaupassa kalliinpia. Sitä se ahnas-Kesko teettää.Kaikkihan sen tietää. Lukuisissa hintavertailuissa on Lidl ja Prisma tasoissa, mutta
K-market selkeästi näitä kalliimpi.
- Anonyymi
K kaupan hinnat kalliita, näenäisesti edullisia. Minun vinkki: osta Lidl, S-ryhmä, Oda.
K-kaupassa muutamia hintapiikekkejä mutta loput tuotteeet kalliimpia.- Anonyymi
Lillin kassalla jo sokea reetakin tajuaa että on tullut kilpailija keskoskiskurille! Lisää LIDLEJÄ ja kilpailua niin ryöstöhinnat alenee. Alkutuottaja ei vo muuta kuin pöyristyä kaupan ryöstöhinnoista vai mitä olette mieltä esim. perunoista 1.99/kg joiden tuottajahinta on kolmisekymmentä senttiä! Tämä tosin s-marketissa, maininnalla "käsin poimittuja"! Kuka uskoo? Näin meitä kusetetaan.
- Anonyymi
Tuo varmasti pitää paikkansa. Mutta kokemukseni Cittareista on pääosin myönteistä tavaravalikoiman osalta. Tuotteita on todella paljon mistä valita ja ovat laadukkaita. Lukuunottamatta lakanoita ja joitain muita kodin sisustustarvikkeita. Ruoka on kalliimpaa kuin S- Marketeissa.
Jollain tapaa olen havaitsevinani että S- kaupoilla menee heikonlaisesti. Henkilökuntaa on vähennetty, mikä näkyy siten että vanhoja tuotteita hyllyistä ei ehditä poistamaan ja laputtamaan - 30% ja ylipäätään valikoima on suppeampi jopa Prismoissa joka nyt vastaa sitä K- kaupan Citymarkettia.
Stockmannin Herkun valikoima mm.pähkinöiden osalta oli supistunut, isoja pakkauskokoja ei löydy enää mistään, joita sentään ennen oli ja on mm.Cittarissa. Samoin Prosmojen ja S- Markettien tuotevalikoima on suppeampi kuin Cittareissa.
Viimeksi kävin Prisman tuoretuote valikoimaa katsomassa, niin tuntui että kaikki salaatit, grillituotteet jne.ovat päivien tai jopa viikkojen vanhoja, salaattien pinnasta näkyi sellainen vanhan, pitkään seisseen tuotteen ” leima”,. Ostin grillibroilerin ja paloiteltuani ja laitettuani sen jääkaappiin ja maistaessani sitä seuraavana päivänä maistui selkeästi se, että tuote oli vanha ja ollut grillissä jo pitemmän aikaa.
En oikein osaa verrata koska en ole ostanut grillituotteita Citymarketista mutta tuntuu että tuotteiden kierto on siellä nopeatahtisempaa eli tuotteet lähtevät hyllystä nopeaan tahtiin, menevät kaupaksi, asiakkaita riittää, kun taas Prismoissa tuotteet jäävät hyllyyn.
Ja yksi , mihin kiinnitän huomiota on työntekijöiden tyytyväisyys.
Selkeästi Prismoissa ollaan stressaantuneemman oloisia ja väsyneemmän näköisiä, surullisia jopa , mikä viittaa ylikuormittumiseen eli talo säästää kustannuksissa teettämällä pienemmällä henkilökunnalla saman määrän töitä.
Samoin Prisman asiakkaina näyttää olevan sellaisia jotka ottavat tuotteen ja jättävät sen asiaankuulumattomaan paikkaan, hyllylle, eivätkä vie takaisin sinne mistä ovat tuotteen alkujaan ottaneet jos muuttavat mielensä. Toki tämä riippuu alueesta missä kauppa sijaitsee.
Rähjälähiöissä tämä on tyypillisintä, ongelma- ihmiset ovat ongelmallisia käyttäytymisensä suhteen joka paikassa missä ovat ja liikkuvat tai asioivat.
Samoin verkkokaupan suhteen K- kauppa tuntuu mielyttävämmältä mikä on suoraan johdanto siihen että tilana ja kauppana K- kaupat - ne isommat - ovat jostain syystä —valaistus ja tilankäyttö, tuotevalikoiman runsaus huomioiden- mielyttävämpiä asioida kuin Prismat . Valitettavasti S- kaupoista huokuu tietynlainen vaatimattomuus tai duunari mentaliteetti , mikä K- kaupoista tuntuu puuttuvan.
K- kaupat edustavat enemmän yksityisyrittäjä- henkisyyttä, kilpailua laadulla ja valikoimalla.
- Anonyymi
Mitä ihmettä te valitaate kaikesta. Mainoslehtisiä tulee luukun täydeltä ja hintoja voi vertailla. Kassakuitit aina talteen ja tekee kotona hintavertailuja ja hakee poimimalla halvimmat eri liikkeistä. Sisäpaisti 10,90kg halvimmassa ja kalleimmassa 15.20kg ym. Kotimaisuus yli90% ruokaostoksissa.
- Anonyymi
Ainoa ja vain ainoa syy on K-kauppiaan taskuun jäävä raha. Tuotteilla on samat ostohinnat, sähkö on saman hintaista henkilökunta tekee tes-palkalla töitä. Ainoa syy hintaerolle on se että kauppias nostaa monta kertaa isompaa palkkaa tai pääomatuloja kuin myymäläpäällikkö. Kuluttajalle se onko kaupassa kauppias vai päällikkö näkyy ainoastaan kalliimpina tuotteina ja kiiltävänä porchena kaupan takapihalla. Jos kuluttaja on niin hemmetin hölmö että haluaa maksaa ruoasta enemmän jotta kauppiaalla olisi varaa ostaa hienompia leluja niin antaa mennä vaan. Eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa
- Anonyymi
Sitähän voi valita mitä tuotteita mistäkin kaupasta ostaa. Vaihdella kauppaa. Jos Prismasta saa saman tuotteen edullisemmin ostaa sen sieltä, tosin kuinka moni jaksaa sitä hintavertailu rumbaa tehdä,? Jos käyttää julkisia ja ostoskassi painaa ei tee mieli kulkea kaupasta toiseen. Omalla autolla on toki eri juttu, kun ostokset voi viedä välillä autoon ja jatkaa shoppailua. Prismojen ja S- Markettien tuotevalikoima on huomattavasti suppeampi kuin esim.K- Citymarkettien.
Kyllä vaivattomuus ja nopeus, helppous ovat myös rahanarvoisia asioita. Samoin myymälän miellättävä valaistus, tuotteiden merkinnät, liikumisen helppous ja se että löytää etsimänsä nopeasti ja että tuotetta on myös tarjolla, eikä hyllystä loppu, merkitsee jotain. Itselleni ainakin.
K- kaupoilla oli myös alkuun verkkokaupassa tapana laittaa uusista tuotteista ilmaisia tuotenäutteitä, tätä ei S- Markettissa ole ollut.
Tuotteen halpa hinta ei ole ainoa kriteeri. Myös todellakin palvelun ystävällisyys ja se, ettei sieltä hyllystä löydy parasta ennen päiväys olikin jo tänään eikä mitään hinnanalennustab, vie maun kaupassa käynnistä, kun vasta kotona huomaa että ei hitto, tuotehan menee jo tänään vanhaksi ja ostin sen viimonlopua varten.
Eli se että asiakas ei voi luottaa siihen että saa tuoretta tavaraa, merkitsee siinä valinnassa. Se taas riippuu henkílökunnan määrästä ja huolellisuudesta, kuinka usein hyllyjä käydään läpi ja tarkistetaan tuotteiden tuoreus vai onko henkilökuntaa niin vähän ettei resurssit riitä hyllyjen läpikäyntiin viikottain.
Asiakkaan on voitava luottaa siihen ettei itse aina joudu vahtimaan sitä, milloin tuote menee vanhaksi.
Tähän olen usein törmännyt S- kaupoissa, en voi luottaa siihen että saan tuoretta jota voi huoletta syödä myös viikonloppuna.
Se johtaa siihen kun voi luottaa, tuoreuteen ihmiset sen vuoksi valitsevat aina sen pisimmälle ulottuvan viimeinen käyttöpäivä- tuotteen, kuin sen jonka viimeinen käyttöpäivä on aikas lähellä.
Sitten on niitä juuri huomenna tai ylihuomennacvanhaksi meneviä.tuotteita hyllyt täynnä. Mutta ilman alennusta. En ole koskaan saanut samana päivänä tai huomenna vanhaksi menevää tuotetta K- Citymarketeista. Tai jos niitä on, ne ovat jo alennettuja ja erikseen. Tuotteet poistuvat hyvin nopeasti eli vaihtuvuus on nopeaa.
Siis todella moni asia, hinnan lisäksi, vaikuttaa ostopäätöksiin.
S- kaupat kuuluivat ennen Elannolle ja Elanolla oli huono maine ruokien laadun ja tuoreuden suhteen. Se maine säilyy ihmisten mielissä pitkään.
Muistan itse muinoin ostaneeni homeisia savusilakoita ja vasta kotona toesin ei hitto, kalahan on homeessa alta. Pinnalta katsottuna kaikki oli ok.
Tai jauhelihassa oli rustoa lihan joukossa ihan tolkuttomasti. , Kun paistoi sitä lihaa pannulla, suuri osa lihasta sisälsi kovia, valkoisia palloja jotka olivat myllyn läpi käynyttä rustoa. Tästä vastasi myymälän henkilökunta jos se itse tuottaa sen jauhelihan ja se taas kertoo välinpitämättömyydestä asiakkaita kohtaan. Tarjotaan mitä tahansa moskaa, mitä ei itse suostuttaisi syömään tai syöttäisi sellaista ehkä vain koiralleen.
Kyllä, muistan kaiken tämän ja se kaikki, ne mielikuvat ja muistot ovat myös vaikuttamassa kaikkeen. Siksi moni inhoaakin kun S- kauppa osti Stockkan herkun kun ne muistikuvat Elannosta ovat mielessä.
Vaikka yritys on kehittynyt ja muuttunut, alkaa nyt jo olla merkkejä siitä että palvelussa ja tuotteissa, tuotteiden tuoreudessa jne. alkaa historia toistaa itseään.
Epäilenkin että S- kaupoilla menee nyt taloudellisesti huonosti, Venäjän investoinnit tuottivat raskaita tappuoitaja se näkyy siinä, että henkilökuntsa ei palkata lisää vaikka verkokauppa tuottaa lisätöitä paljon. Samalla henkilökuntamäärällä teetätetään enemmän töitä. Se näkyy väistämättä joka paikassa.
Hieman on sellainen ” köyhien kauppa” - fiilis päällä.
K- kaupat - isommat ja parhaiten menestyvät- panostavat viihtyvyyteen, tuoreuteen , valikoimaan ja toki jos yrityksellä menee hyvin, myös resurssit tähän ovat olemassa.
Tyhjästä on paha nyhjästä ja ihmiset maksavat myös monesta muusta asiasta kuin vain tuotteista. Mukava, viihtyisä kahvila jossa on herkkuja tarjolla on yksi vetovoimatekijä.
Lämmin yleisvalaistus joka ei tee ihmisistä vainajan näköisiä tai tee tuotteista epämääräisen värisiä, lihat ja salaatit näyttävät valjuilta, harmaaltamödsöltä tai pilaantuneilta.
KAIKKI VAIKUTTAA. Ostopäätöksiin. - Anonyymi

KAIKKI VAIKUTTAA. Ostopäätöksiin.Muuten, onko kukaan kiinnittänyt huomiota kananmunien rikkoutumiseen jo kaupassa. Eli, pinnalta ja pakkauksen pohjasta katsottuna kaikki kananmunat ovat ehjiä, mutta kotona huomaat että aina se yksi on jumittunut kennoon kiinni etkä saa irrotettua sitä kananmunaa tai jos saat, havaitset että siinä on pieni särö.
Itselle on käynyt nyt useamman kerran näin, toinen tapaus oli verkkokaupan yhteydessä, en siis ollut itse pakannut tuotteita. Pari muuta tapausta oli itse kaupasta ostettuna ja kannettuna. Mielestäni nämä tapaukset ovat hämmentävästi lisääntyneet ja tulee mieleeni että jossain vaiheessa joku rikkoo ne tahallaan tai huolimattomuuttaan. Napauttaa kevyesti kovaa pintaa vasten ja laittaa takaisin pakkaukseen.
Olen sentän kananmunia ostanut elämäni aikana useasti ja myös pakanut ostoskassiin joten se ei selity sillä että olisin huolimaton. Jokin siinä mättää selvästi. Ihan samoin kun se, että tuotteita otetaan hyllystä ja jätetään minne sattuu kun mieli muuttuu. Aika törkeää toimintaa ja on käsittämätöntä miten ihmisistä onkin tullut leväperäisiä lähes kaiken suhteen, siis ihan joka asian suhteen. Hällä väliä..löllötilöö..🤪
- Anonyymi
K-Supermarketit ovat kalliita koska kauppiaat ovat pelkkiä rahanahneita pyrkyreitä ja K-Marketit vielä kalliimpia luultavasti samasta syystä. Yritetään alhaisella tavalla kiillottaa omaa kilpeä kaikenlaisten "kiusaamisvapaa" sloganeitten kautta. Nurkkaan häpeämään. Litra maitoa maksaa lähes puolet vähemmän kun ostat sen Lidlistä joka on käytännössä aivan yhtä kiusaamisvapaa kuin tämä pienehkö marketti joka käyttää mainonnassaan todella halveksittavia keinoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798