Kun viimeksi tätä leffaa katsellessa tuli oltua sen verran "liikkuttuneessa tilassa" oli hyvä katsoa raina ihan ajatuksella.
Memento on virallisesti hyvin korkealle arvostettu pätkä, eikä minullakaan siitä pahaa sanomista löydy. Joku on kitissyt siitä, että kun jännärin näyttää takaperin, saadaan varma hitti tyhmemmille. En voi olla samaa mieltä, sillä Mementon tarina on perustellusti kerrottu väärässä järjestyksessä.
Lähimuistinsa menettänyt mies etsii vaimonsa murhaajaa ottamalla polaroideja ja tatuoimalla itseensä tärkeitä tiedonmurusia. Idea toimii ja jännitys vain tihenee loppua(alkua) kohden vaikka katsoja luuleekin nähneensä jo ratkaisun. Näyttelijät ovat hyviä ja erityisesti mafiosorooleissa kunnostunut Joe Pntoliano vetää hyvän setin. Huonoja eivät ole myöskään Matrixissa marinoitunut Carrie-Ann Moss eikä päähenkilö Guy Pearce.
Memento on varsin onnistunut elokuva, joka todella palkitsee katsojansa vasta lopussa.
Neljä tähteä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
paska leffa, ihan perseeestä, ei toimi alkuunkaan. saatana vittu perkele pillu
Onneksi esitit hyvät perustelut, täytynee varmaan tarkistaa mielipiteitään...
yliarvostettu elokuva. En pitänyt siitä enkä löytänyt mitään erinomaista, tekemällä tehty juttu.
Yritin katsoa sitä jo nejättä kertaa alusta loppuun nukahtamatta (kun on niin paljon ylistyksiä lukenut) - enpä onnistunut - uni vei voiton!
(Välillä tuntuu että elokuva oli kuvattu, nauha on pätkitty ja sitten uudelleen liimattu yhteen sattumavaraisessa järjestyksessä).
kyllä erittäin hyvä leffa. Ovela kerronta kyllä vei tämän katsojan mukanaan.
Ei ihan femmaa tipu, 4 1/2 ropsahtaa.
Hieno filkka, pakko myöntää! Ohjaus on todellakin onnistunut ja juoni kulkee hyvin, omasta mielestäni. Neljä tähteä minultakin!