Rasistit ??

Joukko Britanniassa asuvia afgaanimiehiä viettää osan vuotta taliban-taistelijoina Yhdysvaltain johtaman liittouman vastaisessa sodassa. Brittilehti The Guardian tapasi Pohjois-Afganistanin Dhani-Ghorrissa erään näistä miehistä.

- Työskentelen minibussin kuljettajana, kertoi lehden verkkosivuilla mies, joka sattuneesta syystä ei sano lehdelle nimeään. Hän kertoo olevansa keskitason päällikkö Taliban-liikkeessä.

Mies elää suurimman osan vuotta Itä-Lontoossa, mutta tulee Afganistaniin vuosittain kolmeksi kuukaudeksi taistelemaan jihadissa, pyhässä sodassa maahantunkeutujina pitämiään länsivaltoja vastaan.

- Tienaan hyvät rahat siellä (Britanniassa). Mutta nämä ihmiset täällä ovat ystäviäni ja perhettäni, joten velvollisuuteni on tulla taistelemaan jihadissa heidän kanssaan, hän sanoi.

Mies kertoo The Guardianille hänenlaisiaan olevan paljon Lontoossa.

- Keräämme rahaa jihadiin koko vuoden ja sitten tulemme taistelemaan, jos pystymme.

Myös miehen Lontoossa asuva isoveli tekee näin. Tämä on islamilainen oppinut, joka taistelee veljensä rinnalla Pohjois-Afganistanissa.

Mies käyttää hyväkseen turvapaikkajärjestelmää, luo samalla lisää turvapaikantarvetta sekä taistelee "isäntämaataan" vastaan. Uskomattoman härskiä. Ja kukaan ei uskalla puuttua asiaan rasistileiman pelossa.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hm...hm... kirjoitti:

Joukko Britanniassa asuvia afgaanimiehiä viettää osan vuotta taliban-taistelijoina Yhdysvaltain johtaman liittouman vastaisessa sodassa. Brittilehti The Guardian tapasi Pohjois-Afganistanin Dhani-Ghorrissa erään näistä miehistä.

- Työskentelen minibussin kuljettajana, kertoi lehden verkkosivuilla mies, joka sattuneesta syystä ei sano lehdelle nimeään. Hän kertoo olevansa keskitason päällikkö Taliban-liikkeessä.

Mies elää suurimman osan vuotta Itä-Lontoossa, mutta tulee Afganistaniin vuosittain kolmeksi kuukaudeksi taistelemaan jihadissa, pyhässä sodassa maahantunkeutujina pitämiään länsivaltoja vastaan.

- Tienaan hyvät rahat siellä (Britanniassa). Mutta nämä ihmiset täällä ovat ystäviäni ja perhettäni, joten velvollisuuteni on tulla taistelemaan jihadissa heidän kanssaan, hän sanoi.

Mies kertoo The Guardianille hänenlaisiaan olevan paljon Lontoossa.

- Keräämme rahaa jihadiin koko vuoden ja sitten tulemme taistelemaan, jos pystymme.

Myös miehen Lontoossa asuva isoveli tekee näin. Tämä on islamilainen oppinut, joka taistelee veljensä rinnalla Pohjois-Afganistanissa.

Mies käyttää hyväkseen turvapaikkajärjestelmää, luo samalla lisää turvapaikantarvetta sekä taistelee "isäntämaataan" vastaan. Uskomattoman härskiä. Ja kukaan ei uskalla puuttua asiaan rasistileiman pelossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu