Luvassa sekavaa tekstiä ja valitusta. Pakko kirjottaa edes jotain, ahdistaa ja pelottaa.
Suurin ongelmani taitaa olla etten tunne itseäni tai että piilottelen itseäni. Epävarmuus jäytää.. Pelkään, että muut tuomitsevat ja hylkäävät minut. En osaa luottaa ihmisiin. Olen ”masentunut” ja ärtynyt. Ihmissuhteeni ovat pinnallisia tai jollaintapaa valheellisia, sillä en osaa tai uskalla näyttää todellista itseäni. Käyttäydyn sen oletuksen mukaan joka muilla ihmisillä on minusta. Miksen vaan voisi olla rennosti? Pelkään, että jään totaalisesti yksin ja niin tässä käy, jos en osaa muuttua. Pelkään, että mun elämästä ei ikinä tule yhtään mitään. Elämä on raskasta näiden ajatusten keskellä.
Odotan aina pahinta ihmisistä: sitä että he hyökkäävät minua vastaan ja arvostelevat. Ihmiset ovat mielestäni suurimmaksi osaksi vihamielisiä. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että minä olen se vihamielinen ihminen ja minä olen tuomitseva muita ihmisiä kohtaan. On hirveää huomata, että onkin kamala ihminen ajatuksiltaan. En halua olla. Mitään hirvittävän kamalaa en ole koskaan kenellekään tehnyt, mutta en näköjään ole kaikkein mukavinkaan ihminen.
Taidan olla aika herkkä :o Taidan vaatia itseltäni ja samalla muilta liikoja. Voisinko hellittää? Mieli on ollut sekaisin jo ainakin vuoden. Melkein koko ajan on hiukan ahdistunut ja epätoivoinen olo, ilo on kadonnut ja yritän eristää itseni. Heräilen välillä yöllä ihan märkänä kylmästä hiestä. Lakanatkin menee vaihtoon, kun hikeä tunkee niin paljon. Muutenkin nukkuminen on vaikeaa, herään liian aikaisin ja nukahtaminen on vaikeaa. Minulla oli kesällä paniikkioireita ja kamalia rytmihäirioitä, mutta nyt ne ovat loppuneet onneksi melkein kokonaan, välillä sydän muutaman lyönnin kummallisesti. Ahdistus ja epätoivo se sijaan jatkuu. Niin ja menkat myöhässä. Jotain pitäisi siis elämässä muuttaa, että tästä saisi paremman.
Jep, eli hukassa ollaan ja haluisin tietenkin ratkaista kaiken tän ahdistuksen ja stressin mahdollisimman helpolla tavalla. Mitään en ole vielä yrittänyt kunnolla, sillä pessimistinen luonteeni sanoo, että ei se kuitenkaan toimi tai en kuitenkaan jaksa yrittää niin kauan, että vaikutukset näkyisivät. Tai jos rehellisiä ollaan, niin taustalla taitaa vaikuttaa pelko siitä, etten onnistu (tai olen helvetin laiska :D). Kammoan siis epäonnistumista niin paljon, etten koskaan yritä kunnolla. En halua pettää itseäni tai näyttää epäonnistuneelta muiden silmissä. Ja kun en koskaan yritä, ei niitä onnistumisiakaan tule, mikä taas masentaa mieltäni entisestään. Olen huomannut, että joskus jopa mieluummin epäonnistun tahallaan. Silloin minun ei tarvitse kärsiä siitä tuskasta, joka tulisi jos huomaisin epäonnistuvani silloin, kun oikeasti yritin tosissani. Mutta olenko koskaan epäonnistunut yrittäessäni tosissani? En muista. Mutta niin kuin sanotaan, jos yrittää parhaansa on jo onnistunut, koska on sentään yrittänyt.
Tässä elämässä on niin monta vaihtoehtoa kuinka sen voi elää. En tosiaankaan osaa päättää mitä elämälläni tekisin. Unelmien ja tavoitteiden puute (jotka johtuvat taas kerran luultavasti epäonnistumisen pelosta) tekee elämästä jahkailua ja sinne tänne lillumista. Haluaisin löytää päämäärän ja uskallusta toteuttaa sen. Ja uskallusta olla sellainen kuin olen. Tällä hetkellä jankutan itselleni sitä, ettei minusta voi tulla mitään, koska en osaa olla ihmisten kanssa luonnollisesti ja ilmaista itseäni hyvin, järkevästi, ymmärrettävästi. Olen jo ruvennut vähän kammoamaan kirjottamista ja puhumista, kaikkea itseni ilmaisua, sillä tuntuu että siinäkään en onnistu. Vittu tätä optimistisuutta, elämän iloa ja itsevarmuutta!! (Tälläkin hetkellä mun pitäisi kirjottaa neljäsivuista koulutehtävää ja vaikka mitä, mutta luulen etten pysty kirjottamaan kunnon tekstiä niihin.)
Niin, siis mun onglema:
Tässä yksi vaihtoehto http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/Aikuinen.html
Apua löytyy samaiselta sivulta. Joogasta ja meditoinnista voisi olla apua ja niitä olen vähän kokeillutkin, mutta en tosissani. Entä hypnoosi, akupunktio?
Ja ongelmani on myös elämän pelko. Uskalluksen puute, jämähtäminen. Ehkä tää kaikki liittyy aikuistumiseenkin. Onhan se iso muutos. Ensi syksynä valmistun ja en tiedä onko ala oikea. Selviänkö työelämästä..
Miks pitää miettiä itteensä? Miks ei vaan vois keskittyä siihen mitä ympärillä tapahtuu? Kyllästyttää. Pitäisi hommata elämä. Ja täällä on taas yks anteeksi pyytelijä, sori teksti voi olla hiukan sekava. Itsestäni tuntuu, että pointti jäi jonnekin hämärään.
No, kysyn kuitenkin, onko täällä muita jollain tavalla samanlaisia?
Suurin ongelmani taitaa olla etten tunne itseäni tai että piilottelen itseäni. Epävarmuus jäytää.. Pelkään, että muut tuomitsevat ja hylkäävät minut. En osaa luottaa ihmisiin. Olen ”masentunut” ja ärtynyt. Ihmissuhteeni ovat pinnallisia tai jollaintapaa valheellisia, sillä en osaa tai uskalla näyttää todellista itseäni. Käyttäydyn sen oletuksen mukaan joka muilla ihmisillä on minusta. Miksen vaan voisi olla rennosti? Pelkään, että jään totaalisesti yksin ja niin tässä käy, jos en osaa muuttua. Pelkään, että mun elämästä ei ikinä tule yhtään mitään. Elämä on raskasta näiden ajatusten keskellä.
Odotan aina pahinta ihmisistä: sitä että he hyökkäävät minua vastaan ja arvostelevat. Ihmiset ovat mielestäni suurimmaksi osaksi vihamielisiä. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että minä olen se vihamielinen ihminen ja minä olen tuomitseva muita ihmisiä kohtaan. On hirveää huomata, että onkin kamala ihminen ajatuksiltaan. En halua olla. Mitään hirvittävän kamalaa en ole koskaan kenellekään tehnyt, mutta en näköjään ole kaikkein mukavinkaan ihminen.
Taidan olla aika herkkä :o Taidan vaatia itseltäni ja samalla muilta liikoja. Voisinko hellittää? Mieli on ollut sekaisin jo ainakin vuoden. Melkein koko ajan on hiukan ahdistunut ja epätoivoinen olo, ilo on kadonnut ja yritän eristää itseni. Heräilen välillä yöllä ihan märkänä kylmästä hiestä. Lakanatkin menee vaihtoon, kun hikeä tunkee niin paljon. Muutenkin nukkuminen on vaikeaa, herään liian aikaisin ja nukahtaminen on vaikeaa. Minulla oli kesällä paniikkioireita ja kamalia rytmihäirioitä, mutta nyt ne ovat loppuneet onneksi melkein kokonaan, välillä sydän muutaman lyönnin kummallisesti. Ahdistus ja epätoivo se sijaan jatkuu. Niin ja menkat myöhässä. Jotain pitäisi siis elämässä muuttaa, että tästä saisi paremman.
Jep, eli hukassa ollaan ja haluisin tietenkin ratkaista kaiken tän ahdistuksen ja stressin mahdollisimman helpolla tavalla. Mitään en ole vielä yrittänyt kunnolla, sillä pessimistinen luonteeni sanoo, että ei se kuitenkaan toimi tai en kuitenkaan jaksa yrittää niin kauan, että vaikutukset näkyisivät. Tai jos rehellisiä ollaan, niin taustalla taitaa vaikuttaa pelko siitä, etten onnistu (tai olen helvetin laiska :D). Kammoan siis epäonnistumista niin paljon, etten koskaan yritä kunnolla. En halua pettää itseäni tai näyttää epäonnistuneelta muiden silmissä. Ja kun en koskaan yritä, ei niitä onnistumisiakaan tule, mikä taas masentaa mieltäni entisestään. Olen huomannut, että joskus jopa mieluummin epäonnistun tahallaan. Silloin minun ei tarvitse kärsiä siitä tuskasta, joka tulisi jos huomaisin epäonnistuvani silloin, kun oikeasti yritin tosissani. Mutta olenko koskaan epäonnistunut yrittäessäni tosissani? En muista. Mutta niin kuin sanotaan, jos yrittää parhaansa on jo onnistunut, koska on sentään yrittänyt.
Tässä elämässä on niin monta vaihtoehtoa kuinka sen voi elää. En tosiaankaan osaa päättää mitä elämälläni tekisin. Unelmien ja tavoitteiden puute (jotka johtuvat taas kerran luultavasti epäonnistumisen pelosta) tekee elämästä jahkailua ja sinne tänne lillumista. Haluaisin löytää päämäärän ja uskallusta toteuttaa sen. Ja uskallusta olla sellainen kuin olen. Tällä hetkellä jankutan itselleni sitä, ettei minusta voi tulla mitään, koska en osaa olla ihmisten kanssa luonnollisesti ja ilmaista itseäni hyvin, järkevästi, ymmärrettävästi. Olen jo ruvennut vähän kammoamaan kirjottamista ja puhumista, kaikkea itseni ilmaisua, sillä tuntuu että siinäkään en onnistu. Vittu tätä optimistisuutta, elämän iloa ja itsevarmuutta!! (Tälläkin hetkellä mun pitäisi kirjottaa neljäsivuista koulutehtävää ja vaikka mitä, mutta luulen etten pysty kirjottamaan kunnon tekstiä niihin.)
Niin, siis mun onglema:
Tässä yksi vaihtoehto http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/Aikuinen.html
Apua löytyy samaiselta sivulta. Joogasta ja meditoinnista voisi olla apua ja niitä olen vähän kokeillutkin, mutta en tosissani. Entä hypnoosi, akupunktio?
Ja ongelmani on myös elämän pelko. Uskalluksen puute, jämähtäminen. Ehkä tää kaikki liittyy aikuistumiseenkin. Onhan se iso muutos. Ensi syksynä valmistun ja en tiedä onko ala oikea. Selviänkö työelämästä..
Miks pitää miettiä itteensä? Miks ei vaan vois keskittyä siihen mitä ympärillä tapahtuu? Kyllästyttää. Pitäisi hommata elämä. Ja täällä on taas yks anteeksi pyytelijä, sori teksti voi olla hiukan sekava. Itsestäni tuntuu, että pointti jäi jonnekin hämärään.
No, kysyn kuitenkin, onko täällä muita jollain tavalla samanlaisia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä nyt yksi linkki mistä voi olla apuja.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9456575
Uskon että sinusta tuntuu siltä ettei elämäsi suju niin kuin pitäisi. Epävarmuuden tunne ei ole vierasta kovinkaan monelle. Ongelmallisia tunteita voi oppi sietämään ja niitä voi työstää. Tämän takia ihmiset käyvät terapiassa. Lääkkeitä tarvitaan kun terapia ei auta. (ne voivat auttaa vaikka ei käy terapiassa.)
Ravitsemusterapiaa voi myös kokeilla. Harvemmin siitä on haittaa.
Kirjoittamasi perusteella sinun on vaikea löytää sitä mikä sinulle sopii. Voi olla ettet tiedä mitä se on tai et uskalla kokeilla kaikkea mikä voisi auttaa sinua löytämään onnesi....tai, vain, niin tai näin.
Ongelmasi voi olla toista sorttia. Voit kuulua siihen ihmisryhmään joiden on erittäin hankalaa olla tyytyväisiä. -piste-.
(monesti tämä johtaa kaikenlaiseen säätämiseen, sähläilyyn ja itsensä etsimiseen.)
Voiko tilanteeseesi saada apua? (oli syy mikä tahnsa). Tottakai. Paremmin kuin koskaan.
Tämä ei tarkoita sitä että se olisi helppoa, nopeaa tai vaivatonta.
Kerron sinulle salaisuuden: Epävarmuus on normaali. Aika paha, vai mitä. ;)
Toiset pystyvät (kyse ei ole osaamisesta vaikka niin halutaan ajatella) toimimaan epävarmuudesta huolimatta. Moni oppii sietämään sitä. (osa ei tunne sitä lainkaan.)
Yritä kehittää vastustuskykyä epävarmuuden tunnetta vastaan. Ammattilaisia löytyy.
Jos ei muu auta, niin turvaudu lääkitykseen. Ei mikään häpeän asia. (moni ajattelee että on, mutta se on pikkumaista. Koska mikäli he tuntisivat totuuden, niin oivaltaisivat erheensä - Idiootti ei huomaa ja viisas ei virkaa.)
Toivottavasti jaksat jaksaa, ja että lopulta löydät onnen.
Kiitos :) Helpottaa, kun huomaa että saa ohjausta ja että ihmiset jaksavat vastata. Vaikka en ehkä olisi halunnut kuulla että epävarmuus on normaalia, pahan pistit tosiaan.. :) Mutta yritetään.
Joo, elämäni ei suju niin kuin haluisin. Ja en ole tehnyt asian muutamiseksi vielä mitään konkreettista. Pitäisi toimia, niin olo tuntuisi onnistuneemmalta. Olisi saanut jotain aikaan.
Toivottavasti en ole sitä tyyppiä, joka ei vaan pysty olemaan tyytyväinen. Haluiaisin olla iloinen ja nauttia elämästä.
Olen ainakin ollut aika arka kokeilemaan uusia asioita, tarvitaan siis varmaan vain rohkeutta että löytäisin sisältöä elämään. I hope.
Oho, lause jäi vähän kesken. Siis tarkoitus oli sanoa, että yritän hyväksyä epävarmuuden.
Voi että, tuntemuksesi ovat niin samanlaisia kuin minulla on, tai on ollut!
Joku tuossa sanoikin, että epävarmuus on normaalia. Mulla on vähän samoilla radoilla ajatukset sen suhteen, olen pikkuhiljaa tajunnut, että epävarmuudesta voi jopa nauttia! elämä on yllätyksiä täynnä.
Minkä ikäinen muuten olet?
Lohdutukseksi voin sanoa, että elämäsi ei taatusti tule aina olemaan yhtä epävarmuutta. Olet tiedostanut ongelmasi ja yrität löytää siihen ratkaisun. Ihminen kasvaa, oppii ja kypsyy, törmää oikeisiin ihmisiin jotka auttavat matkan varrella.
Mitenköhan suhun saisi yhteyden, olisi kiva jutella enemmän.
Kiitos :) Toivottavasti minäkin tajuan epävarmuuden hienouden ja opin sen elämään sen kanssa. Vaikeelta tää tuntuu.
Olen 21 ja olisi kiva jutella enemmän, osoitteen rapakivi (at) hotmail . com kautta saa yhteyden :)
Luettavaa ja kuulostipa tutulta. Itsekin koen usein, että ihmiset on vaarallisia ja haluavat loukata. Masentaa ja ahdistaa. Mitä läheisemipi ihminen, sitä pelottavammalta se tuntuu, vaikka haluais luottaa ja rakastaa. Itsekin oivalsin, että kyse ei niinkään ole siitä, että törmään ihmisiin, jotka vain haluavat satuttaa vaan kyse on minun ajatusmaailmasta. Järkyttävää, mutta toisaalta asia johon voin itse vaikuttaa. Tietysti siitä seuraa ajatuksia, että olen huono jne jne, mutta kun tarkastelee elämää ja löytää syy- ja seuraussuhteita osaa olla itsellekin armollisempi (ja muille myös). Pelot lievenee ja luottamus kasvaa. Itse ole käynyt terapiassa ja käyn edelleen. Vaatii kyllä välillä aika paljon, mutta on antoisaa. Suosittelen lämpumästi. Uskoisin, että sinulla on mahdollisuuksia alkaa työstämään ajatusmaailmaasi ja uskomuksiasi, niin, että elämäsi helpottuu ja uskallat heittäytyä ihmissuhteisiin. Osaan niin samaistua tuohon olotilaasi, mutta usko tai älä, siihen on mahdollista vaikuttaa. Vieläkin päässäni pyörii samantyyppisiä ajatuksia, mutta vähemmän ja vähemmän. Ahdistus lievenee ja yhtäkkiä huomaa, että huomio kiintyy ihan muuhun. Osaa nauttia ympärillä olevista ihmisistä ja läheisyyden tunne kasvaa. Ihan normaaleja asioita useimmille, mutta kun se ei aina ole niin itsestään selvää, siitäkin voi olla onnellinen!
Tsemppiä ja onnea matkaan :)