Prednisolon on parasta mitä voi tarjota.

... ja kumpa joku lääkäri sitä mulle joskus määräis ees kokeeksi. Kertois niin paljon tästä taudista.

Kaunako olet sitä myrkkyä käyttänyt? Se on kortisoonin kanssa sellaista, että suo siellä, vetelä täällä. Kyllähän se lukemattomissa oireistoissa tosiaan auttaa mahtavasti, mutta mahtavat ovat myös se haitatkin. Tilapäisessä, eli lyhytaikaisessa käytössä se on uskomaton helpotuksen tuoja. Mutta pitkäaikaisessa käytössä on ihan ok, jos sen käyttö pystytään pitämään minmaalisen alhaisella tasolla. 5-7,5 mg/vrk

Sairauteni on vaatinut 15 vuoden kortisoonin käyttöä, ja suurimman osan tästä ajasta kohtuuttoman suuria annoksia, kun mikään muu ei ole auttanut, kortisooni on sentään helpottanut oloa. Mutta mutta, nyt on edessä "velanmaksun" aika, eli kortisoonin haittojen vaikutukset.
Enimmillään olen saanut 125 mg/vrk. Syövän hoidossa 40-60 mg sytostaattien aikana.
Reumaan 20-30 mg pitkiä kausia. Ja kun on saatu vähennettyä, taas on jouduttu palaamaan noihin suurempiin päiväannoksiin. Tavoitteena on aina ollut pystyä pysymään 5 mg:ssa/vrk mutta se on kohdallani aika ylivoimainen saavutettava. Tällä hetkellä on 8 mg/ vrk ja olen mielettömän kiepeä. Tiedän että kortisoonin nosto tuonne 20 mg antaisi hyvän kivuttoman olon, mutta en kertakaikkiaan nosta sitä sinne.

Nyt tulee taas viikon kausi, jolloin kortisoonia on suuremmat annokset sytostaatin kanssa, ja kun sytostaatin hoitoon kuluva kortisooni taas lopetetaan, olen 1,5 viikkoa sängyn pohjalla vetämättömissä kuin kastemato. Nukun vuorokaudet ympäriinsä. Vain nipin napin jaksan keittiössä käydä syömässä ja takaisin nukkumaan.

Se on tuhonnut verisuonistoni niin totaalisesti, että ne eivät tahdo kestää enää edes tippaneulaakaan, kun repeilevät. Ovat haurastuneet. Kun tehtiin jalkojen varojainekuvausta ja laitettiin varjoainetippa käteen, niin hauras verisuoni repesi ja varjoaineet menivät aivan muuale, kuin verisuoneen kamalin seurauksin.

Ennen kortisoonia tökkäsi mihin verisuoneen tahtojaan, aina tuli verta helposti. Labran ei koskaan tarvinnut yrittää ja yrittää. Mutta nyt, kun kortisooni on tuhonnut verisuonistoa, verikokeiden otto on kauheaa painajaista. Kun tökitään kaikki käsien suonet eikä verta tule. Välillä otettan jalkojenkin vierisuonista.

Ennen mulla oli komiat verisuont, jotka pullotti kauniisti päällepäin näkyen. Nyt kuvastii rihman paksuisia, siis olemattoman kokoisia sinisia juovia, joihin ei tahdota edes neulaa saada osumaan.
Ja mitä tämä teke verenkierrolle? Tietenkin verenkierto on heikentynyt, koska suonet ovat kutistuneet.
Verenvuodot ovat jokapäiväistä, kun suonet ratkeilevat. Ei ole herkullinen tulevaisuus.

Aivan mahtavat kuukasvot ovat lääkärin kommentin mukaan tulleet. Niskassa on suuri patti, jota lääkäri sanoi tyypilliseksi kortisoonipatiksi.
Ja nestepöhö on joka puolella. Esim. nytkin on yksi haava, joka on ollut auki tammikuusta 2010 asti. Kortisooni pitkäaikaisessa käytössä vaikeuttaa haavojen paranemista.
Kärsin suunnattomasta lihasheikkoudesta. En tiedä, poistuisiko lihasheikkous, jos pääsisi joskus kortisoonisita täysin eroon, vai jäisikö tämä lihasheikkous pysyväksi ongelmaksi. Jalat eivät taho pitää. Kädet ovat voimattomat ja koko ranka voimaton.

Verenpaineen kohoamista, sekä sokeritasapainon häiriöitä. Nämä olen pystynyt välttämään tähän saakka valtavalla vastustustoimenpiteilläni. Sitä sairaanhoitohenkilöstö ihmettelee, miten olen säästynyt näiltä ongelmlta.

Aineenvaihduntani on myös mennyt sekaisin.

Kasvoista on tullut kylmän arat, pienikin viima tekee hireän kipeää. Iho on kuin silkkipaperia. Kun joku hipaisee, se on heti rullalla ja on järkyttävän ohutta.
Kortisoni virkistää, ja sekoittaa unirytmiäni sekä vähentää minulla unta merkittävästi. Se kostautuu toisaalta taas tautia pahentaen. Niin että kun nokka nousee, pyrstlö tarttuu, kun pyrstl nousee, niin nokka tarttuu.